Datasets:

---

lparkourer10

/

fiwiki-20250201

like 0

Isaiah Berlin

Isaiah Berlin (Jesaja Berlins; 6. kesäkuuta 1909 Riika, Liivinmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 5. marraskuuta 1997 Oxford, Englanti) oli latvialaissyntyinen brittiläinen filosofi ja aatehistorioitsija. Häntä pidetään 1900-luvun merkittävimpiin kuuluvana aatehistorioitsijoita. Berlin toimi Oxfordin yliopiston professorina. Elämä Nuoruus ja opiskelu pienois

Iskelmäradio Pohjanmaa

Iskelmä Pohjanmaa oli Pohjanmaalla toimiva radioasema, jonka toiminta-alueina olivat lähinnä Etelä- ja Keski-Pohjanmaa. Kanava keskittyi suomalaisen iskelmämusiikin soittamiseen. Nimestään huolimatta asemalla ei ollut mitään tekemistä puolivaltakunnallisen Iskelmän kanssa. Kanavan toimiluvanhaltija Kevyt Kanava Oy solmi yhteistyösopimuksen SBS Finlandin kanssa ja Iskelmä Pohjanmaan taajuuksilla aloitti rock-musiikkia soittava City Pohjanmaa. Alueella alkoi myöhemmin kuulumaan myös Iskelmä Pohjanmaa. Teknistä tietoa Toimiluvanhaltija: Kevyt kanava Oy Taajuudet (tiedot 4.10.2003) Alajärvi 104,3 Jalasjärvi 105,9 Jurva 100,4 Kalajoki 104,6 Kaustinen 89,3 Kokkola 106,3 Kruunupyy 104,9 Lehtimäki 103,9 Pattijoki 89,9 Pietarsaari 100,3 Teuva (Kristiinankaupunki) 105,1 Vimpeli 103,1 RDS: ISKELMA Luokka:Suomalaiset radioasemat Luokka:Etelä-Pohjanmaan media

Iran

Iranin islamilainen tasavalta eli Iran on Lähi-idässä sijaitseva valtio, jonka pääkaupunki on Teheran. Se rajautuu pohjoisessa Armeniaan, Azerbaidžaniin ja Kaspianmereen, pohjoiskoillisessa Turkmenistaniin, idässä Afganistaniin ja Pakistaniin, etelässä Persianlahteen ja Arabianmereen ja lännessä Irakiin ja Turkkiin. Maan virallinen nimi oli 21. maaliskuuta 1935 asti Persia. Vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen maan koko nimi on ollut Iranin islamilainen tasavalta. Alueen kulttuuri on maailman vanhimpia. Šiialaisuus on valtionuskonto ja persia (farsi فارسی) maan virallinen kieli. Yli 80 miljoonan asukkaan väestöstä suurin osa on persialaisia, ja suurimmat vähemmistöt ovat azerit, kurdit ja lurit. Iranin kallioperä on epävakaa ja altis maanjäristyksille. Paksuista sedimenttikerroksista löytyy maaöljyä ja maakaasua. Maan talous perustuu ennen kaikkea öljyn vientituloihin, mutta maakaasun osuus on kasvamassa. Joulukuusta 2010 lähtien Iran on ollut maailman ainoa maa, jossa on käytössä perustulo. Nimi Persiankieliset iranilaiset ovat sassanidien kaudesta alkaen käyttäneet maasta nimitystä Iran, joka tarkoittaa ”arjalaisten valtakuntaa”, kun taas lännessä on käytetty kreikkalaisilta periytyvää Persia-nimitystä. Vuonna 1935 šaahi Reza Pahlavi vaati käyttämään kansainvälisesti Iran-nimeä. Hänen poikansa Muhammad Reza Pahlavi salli 1959 sekä Persia- että Iran-nimien käytön. Iran on vakiintunut muoto puhuttaessa nyky-Iranista, mutta historiallisesta Iranista käytetään usein edelleen nimitystä Persia. Vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen maan koko nimi on ollut Iranin islamilainen tasavalta.

Imatra

Imatra on kaupunki Kaakkois-Suomessa ja se kuuluu Etelä-Karjalan maakuntaan. Imatran kaupungissa asuu noin henkilöä ja laajemmin koko seudulla asuu noin henkilöä. Asukasluvultaan Imatra on Suomen :nneksi suurin kaupunki. Imatran naapurikuntia ovat Lappeenranta ja Ruokolahti. Imatra tunnetaan parhaiten Imatrankoskesta ja kaupungin läpi virtaavasta Vuoksesta. Imatran Valtionhotelli, sekä Alvar Aallon suunnittelema Kolmen Ristin Kirkko ovat myös tunnettuja nähtävyyksiä. Suurimpia työnantajia ovat Stora Enson Imatran tehtaat, Imatran kaupunki ja Ovakon terästehtaat. Myös VR sekä Rajavartiolaitoksen Raja- ja merivartiokoulu ja Kaakkois-Suomen rajavartiosto ovat merkittäviä työllistäjiä. Imatran väestönkasvu on negatiivista. Vuoksen lisäksi Imatran kaupunkikuvalle ovat luonteenomaisia hajanaisuus ja pientalovaltaisuus. Imatralla ei ole yhtä selkeää keskustaa, mutta virallisesti se on Mansikkala. Imatralla on kolme pienempää keskustaa, jotka ovat Imatrankoski, Mansikkala ja Vuoksenniska. Mansikkalan kaupunginosa suunniteltiin aikoinaan Imatran hallinnolliseksi keskukseksiMansikkala, mutta nykyisin kuitenkin Imatrankoskesta on muodostunut kaupungin keskustaImatrankoski . Suurin osa erikoisliikkeistä, ravintolat ja baarit sekä Koskenpartaan kävelykatu ja kauppakeskus Koskentori sijaitsevat Imatrankoskella. Virastot, suurimmat oppilaitokset, Kulttuurikeskus, urheilukeskus, Matkakeskus ja suuret marketit puolestaan sijaitsevat Mansikkalassa. Viime aikoina on alettu rakentaa Imatrankosken ja Mansikkalan välistä Pässiniemen aluetta. Kaupungin koillisosassa sijaitsevalla Vuoksenniskalla on myös palvelukeskittymä. Näiden lisäksi myös muilla tärkeimmillä asuinalueilla on tarjolla peruspalveluja, kuten kouluja, päivittäistavarakauppoja ja päiväkoteja. Väestötiheydeltään Imatra on Etelä-Karjalan tiheimmin asuttu kunta. 97 prosenttia väestöstä asuu Imatran keskustaajamassa, joka on kaupungin ainoa taajama ja ulottuu myös naapurikuntien puolelle Suomen suurimmalle järvelle Saimaalle on kaupungin keskustasta muutaman kilometrin matka. Saimaan rannalla sijaitsevat vierasvenesatama ja Imatran Kylpylä. Imatran sijainti aivan Venäjän rajalla antaa kaupungille kansainvälistä leimaa. Venäjän puolella rajaa sijaitsevaan Svetogorskin kaupunkiin (entiseen Suomen Ensoon) on matkaa Imatran keskustasta noin seitsemän kilometriä. Venäläiset matkailijat ovat kaupungilla tavallinen näky ja venäläismatkailu hyödyttää suuresti paikallista elinkeinoelämää. Suurin osa käy Imatralla ostoksilla, ja Imatran tax-free-myynti onkin kolmanneksi suurin Suomen kaupungeista (vain Helsinki ja Lappeenranta ovat edellä).Tiilikainen, Tenho: Tax free -kauppa käy kiivaana Etelä-Saimaa. Monet turistit jäävät myös kaupunkiin yöksi, mikä näkyy maan keskiarvoa suurempana hotellien käyttöasteena. Lisäksi viime vuosina yhä useammat venäläiset ovat ostaneet Imatralta ja lähiseudulta asunnon itselleen. Historia pienoiskuva

Iiri

Iiri (Gaeilge) on Irlannissa puhuttu kelttiläisten kielten goideeliseen ryhmään kuuluva indoeurooppalainen kieli. Iirin kielen lähimmät sukulaiset ovat gaeli ja manksi, kun taas kaukaisempaa sukua ovat kymri ja bretoni, jotka kuuluvat kelttiläisessä kieliryhmässä toiseen alaryhmään, brittiläisiin kieliin eli P-kelttiläisiin kieliin. Iiri on Irlannin tasavallan ensimmäinen virallinen kieli sekä yksi Pohjois-Irlannin ja Euroopan unionin virallisista kielistä.

Intel

Intel on yhdysvaltalainen monikansallinen teknologiayhtiö ja yksi maailman suurimpia puolijohteiden valmistajia. Intelin tunnetuimpia tuotteita ovat mikroprosessorit. Yhtiö valmistaa myös tietokoneiden piirisarjoja, grafiikkasuorittimia ja muita komponentteja, sekä verkkolaitteita, mukaan lukien langattomat verkkolaitteet ja matkapuhelimet, sekä flash-muistia. Intel kehitti PC-yhteensopivien tietokoneiden suorittimien x86-käskykannan ja on maailman suurin näiden suorittimien valmistaja. Intel on sittemmin piirisarjoillaan ja teknologiamäärittelyillään vahvistanut otettaan PC-markkinoista. Yrityksen pahin kilpailija on historiallisesti ollut AMD, jonka kanssa Intel on kamppaillut PC-suorittimien markkinoista. Viime vuosina Intelille on syntynyt useita kilpailijoita mobiililaitteiden yleistyttyä ja kilpailijoiden kehitettyä uusia suoritinteknologioita. Näitä kilpailijoita ovat muiden muassa Samsung Electronics, Qualcomm ja STMicroelectronics. Historia pienoiskuva

IBM

International Business Machines Corporation (lyhennettynä IBM) on teknologiayritys, joka on tunnettu suurtietokoneiden ja raskaiden palvelimien valmistajana ja alkuperäisen IBM PC -arkkitehtuurin kehittäjänä, aiemmin siis myös kuluttajatuotesegmentissä. 2000-luvulla IBM on kuitenkin vähitellen luopunut kokonaan kuluttajatietokoneiden, lähiverkkolaitteiden ja kiintolevyjen valmistuksesta. Yhtiön liikevaihto muodostuu nykyään IT- ja liiketoimintakonsultoinnista, palvelinliiketoiminnasta sekä ohjelmistoista. IBM:n brändiarvo on vuoden 2009 tasolla 60 miljardia dollaria, jolla se on maailman toiseksi arvokkain tuotemerkki Coca-Colan jälkeen, ennen Microsoftia. Historia pienoiskuva

Iso-Britannia (saari)

Iso-Britannia on Atlantin valtameressä Euroopan mantereesta luoteeseen sijaitseva saari. Saari on suurin Britteinsaarista ja muodostaa suurimman osan Yhdistyneen kuningaskunnan pinta-alasta. Se on Euroopan suurin saari ja koko maailmassakin yhdeksänneksi suurin. Väestöä siellä on maailman saarista kolmanneksi eniten, Jaavan ja Honshun jälkeen. Nimen historia Ptolemaioksen ja Plinius vanhemman mukaan saaren asukkaat kutsuivat saartaan nimellä Albion. Roomalaiset kutsuivat saarella sijainnutta provinssiaan Britanniaksi. Nimen uskotaan juontuvan brittien kelttiheimosta. Rooman valtakunnan tuhon jälkeen nimi unohtui. Varhaiskeskiajalla Albion palasi käyttöön. Satoja vuosia myöhemmin kelttien keskiajalla voittopuolisesti asumia alueita alettiin mantereella nimittää nimellä Brittany (Pikku-Britannia) ja saarta Great Britain, ranskaksi: Bretagne ja Grande Bretagne. Vuonna 1604 Skotlannin ja Englannin kuningas Jaakko (Skotlannissa Jaakko VI vuodesta 1567, Englannissa Jaakko I 1603 lähtien) nimitti itseään Ison-Britannian kuninkaaksi, ehkä välttääkseen hankalaa titteliään. Arvonimestä "Ison-Britannian kuningas" tuli virallinen vuonna 1707 kuningaskuntien yhdistyessä. Vuodesta 1801 hallitsijat ovat olleet Ison-Britannian ja (Pohjois-)Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan hallitsijoita. Historia Muodostuminen Britannia muodostui runsaat 400 miljoonaa vuotta sitten, kun kaksi maamassaa yhdistyi. Avaloniasta syntyi suuri osa nykyistä Englantia ja Laurentiasta Skotlanti. Niiden lisäksi pienestä Armoricasta syntyi Cornwall ja eteläinen Devon. Armoricasta syntynyt osa muistuttaa geologisesti enemmän Manner-Eurooppaa kuin muuta Britanniaa. Britanniasta oli viimeksi maayhteys Manner-Eurooppaan viimeisen jääkauden aikana. Jääkauden sulavedet katkaisivat maayhteyden noin 8000 vuotta sitten, ja Britanniasta tuli saari. Esihistoria Neoliittinen kausi Ensimmäiset pysyvät asukkaat tulivat Britanniaan vuosien 4500–3000 eaa. Varhaisimmat tunnetut palvontapaikkojen rauniot on ajoitettu vuoden 3500 eaa. tienoille, ja ensimmäiset kivikehät ja henget kuten Seahenge (2049 eaa.) rakennettiin 3500–1200 eaa. Pronssityökalut otettiin käyttöön vuoden 2500 eaa. Britannian ensimmäiset suuret kuparikaivokset perustettiin 1800 eaa. mennessä saaren suurimmat jokilaaksot oli asutettu. Roundhouse-tyylistä tuli vallitseva rakennustyyli. Kelttien kulttuuri levisi Britanniaan. Rautakausi Ensimmäiset kukkulalinnakkeet rakennettiin Britanniaan vuosien 800–700 eaa. välillä, ja Skotlantiin alettiin rakentaa kivilinnoja vuoden 500 eaa. Raudantyöstötekniikat yleistyivät vuoden 700 eaa. Glastonbury ja Meare rakennettiin ajanlaskun alkua edeltävinä vuosisatoina. Massilialainen löytöretkeilijä Pytheas purjehti Britannian ympäri 330 eaa. Kolikot otettiin käyttöön 100 eaa. Roomalaisten aika Julius Caesar hyökkäsi Britanniaan vuosien 55–54 eaa. Roomalaisten vaikutus kasvoi Etelä-Britanniassa vuosien 20 eaa. aikana, ja useat keisarit suunnittelivat saaren valtausta. Vihdoin vuonna 43 keisari Claudius määräsi valtauksen alkavaksi, ja roomalaiset valtasivat seuraavien vuosien aikana Englannin eteläosan. Vuonna 51 vastarintajohtaja Caratacus vangittiin. Vuonna 71 roomalaiset valloittivat Englannin pohjoisosat ja vuonna 78 Walesin. Vuonna 122 alettiin rakentaa Skotlannin rajalle Hadrianuksen vallia. Vuosien 142–163 välillä roomalaisten miehittämän alueen pohjoinen raja kulki sitä vielä pohjoisempaa Antoninuksen vallia pitkin. Vuonna 211 roomalaiset jakoivat Britannian kahteen provinssiin. Skotlantilaiset piktit aloittivat hyökkäyksensä roomalaisia vastaan vuoden 250 tienoilla. Vuosien 259–274 välisenä aikana Postumus teki Britanniasta osan Gallian keisarikuntaa, kunnes Aurelianus palautti saarelle Rooman vallan. Roomalaiset vetäytyivät Britanniasta vihdoin vuosien 400–409 välillä. Viikinkien ja anglosaksien aika Anglit ja saksit rantautuivat Kaakkois-Britanniaan vuonna 449. Vuonna 516 britit löivät heidät taistelussa Mount Badonilla. Vuonna 597 Augustinus Canterburylainen saapui Britanniaan ja aloitti maan käännyttämisen kristinuskoon. Aethelberht, Englannin ensimmäinen kristitty kuningas, kuoli Kentissä vuonna 616. Vuonna 789 viikingit hyökkäsivät ensimmäistä kertaa Dorsetiin ja seuraavien vuosien aikana muuallekin Britannian rannikolle. Vuonna 843 skotit ja piktit yhdistyivät Skotlannin kuningaskunnaksi. 860-luvun jälkeen viikingit valtasivat useita alueita Britanniassa, ja vuonna 886 kuningas Alfred Suuri teki rauhan viikinkien kanssa jakamalla maan kahteen osaan. Vuonna 937 Wessexin Athelstan, ensimmäinen koko Englannin kuningas löi viikingit ja skotit taistelussa. Britannian viimeinen viikinkikuningas ajettiin saarelta vuonna 954. Vuonna 1016 Tanskan Knuut Suuresta tuli Englannin kuningas. Vuonna 1040 Macbethista tuli Skotlannin kuningas. Normannien aika Vuonna 1066 Vilhelm Valloittajan johtamat pohjoisranskalaiset normannit hyökkäsivät Englantiin. Normannien voitto Hastingsin taistelussa johti siihen, että maa siirtyi heidän valtaansa ja Vilhelmistä tuli Englannin kuningas. Valtiot Saarella oli ollut kolme maata: Englanti, Skotlanti ja Wales. Ison-Britannian kuningaskunta oli olemassa vuodet 1707–1801. Se muodostettiin vuoden 1707 unionisopimuksella Englannin kuningaskunnan ja Skotlannin kuningaskunnan yhdistyessä. Vuoden 1801 liittosopimus muutti valtion nimen Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneeksi kuningaskunnaksi, josta tuli vuonna 1927 nykyinen Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. Iso-Britannia-nimeä käytetään lähes aina tarkoittamaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Lyhenne GB (Great Britain) on myös jossakin yhteyksissä virallinen valtiosta käytetty lyhenne. Lähteet Aiheesta muualla Luokka:Britteinsaaret Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit

Ioni

Ioni on sähköisesti varautunut atomi tai molekyyli. Ionin sähkövarauksellisuus aiheutuu joko sen ylimäärästä elektroneja verrattuna atomin järjestysluvun mukaiseen elektronimäärään, jolloin kyseessä on negatiivisesti varautunut anioni, tai elektronivajauksesta, jolloin kyseessä on positiivisesti varautunut kationi.Lehtonen, Paula & Lehtonen, Pekka: Teknisten alojen kemia, s. 24–25. 1.painos, Sanoma Pro/WSOY, 2008. Varauksettomalla atomilla protonien ja elektronien lukumäärä on siis yhtä suuri. Koska anionit ja kationit ovat vastakkaisesti varautuneita, ne voivat vetää toisiaan puoleensa sähköstaattisten vetovoimien vuoksi ja muodostaa siten ioniyhdisteitä.Zumdahl, Steven S.; Chemical principles, 5. painos, Houghton Mifflin 2005. Erimerkkisten ionien välisten voimakkaiden sähköisten vetovoimien seurauksena ioniyhdisteiden sulamis- ja kiehumispisteet ovat korkeita. Sana ioni tulee kreikan kielen sanasta ion, joka tarkoittaa vaeltajaa. Etuliitteet kat- ja an- tulevat kreikan kielen sanoista “alas” ja “ylös”. Erimerkkiset varaukset kulkevat sähkökentällä eri suuntiin.Atkins, Peter & Jones, Loretta: Chemistry: Molecules, Matter, and Change, s. 17–19. 3. painos. W. H. Freeman and Company, 1997. Ionisaatio Ionin muodostumista sanotaan ionisaatioksi. Ioneja voi muodostua esimerkiksi säteilyttämällä alkuaineita kaasufaasissa, termisen energian avulla, sähkökemiallisessa kennossa sähkön avulla tai kemiallisissa reaktioissa. Esimerkiksi kaasufaasissa hopea-atomi ionisoituu luovuttamalla elektronin: Ag → Ag+ + e−. Tähän reaktioon tarvittavaa energiaa kutsutaan ionisoitumisenergiaksi. Alkuaineen toinen ionisaatioenergia on energia, joka vaaditaan seuraavan elektronin irrottamiseksi muodostuneesta positiivisesti varautuneesta ionista. Vastaavasti voidaan määritellä myös kolmas ja neljäs ionisaatioenergia.Antila, Anna-Maija & Karppinen, Maarit & Leskelä, Markku & Mölsä, Heini & Pohjakallio, Maija: Tekniikan Kemia, s. 28., 10. uudistettu painos. Edita Prima Oy 2008. Koska elektronin irrottua ydin vetää jäljelle jääneitä elektroneja voimakkaammin puoleensa, ovat seuraavien elektronien poistamiseen tarvittavat energiat aina suurempia.Laitinen Risto & Toivonen Jukka: Yleinen ja epäorgaaninen kemia, s. 66. 15. painos. Otatieto, 2003. Koska kaasufaasissa tapahtuvaan elektronin irrottamiseen tarvitaan aina energiaa, kyseessä on endoterminen reaktio ja ionisaatioenergia on positiivista.Moore John W. & Stanitski Conrad L. & Jurs Peter C. : Chemistry : the molecular science, s. 315–318 . 3.painos, Thomson Brooks/Cole 2008. Vaaditun ionisoitumisenergian määrä vaihtelee atomikohtaisesti, ja siihen vaikuttaa atomisäde. Atomi, jolla on pienempi atomisäde, vaatii suuremman ionisaatioenergian kuin suuremman atomisäteen omaava atomi. Pienemmällä säteellä valenssielektronien ja ytimen välillä on lyhyempi etäisyys, ja siten niiden irrottaminen vaatii enemmän energiaa. Kun kyseessä on ioni, tällöin atomisäteen sijaan puhutaan ionisäteestä. Määritelmä on vastaava kuin atomisäteellä, mutta saman alkuaineen atomi- ja ionisäde eroavat toisistaan, koska ionilla elektronien lukumäärä on muuttunut. Anioni on saman alkuaineen atomia suurempi ja kationi saman alkuaineen atomia pienempi, koska anionilla elektroniverhon elektronien määrä on lisääntynyt ja kationilla vähentynyt verrattuna atomiin. Jos ionisaatioenergia on suuri (esim. jalokaasut), ei atomi luovuta elektroneja helposti eikä se osallistu kemiallisiin reaktioihin. Toisaalta alkalimetallien 1. ionisaatioenergia on pieni, ja ne luovuttavat yhden elektronin helposti ja muodostavat positiivisen kationin. Esimerkiksi perustilassa oleva vetyatomi vaatii ionisoituakseen energiaa 13.6 eV. Energian saatuaan elektroni poistuu kokonaan ytimen vaikutuspiiristä.Peltonen, Hannu & Perkkiö, Juha & Vierinen Kari: Insinöörin (AMK) Fysiikka osaa II, s. 358. 7. painos. Saarijärven OFFSET Oy. Kemiallisessa reaktiossa aineiden atomien uloimpien kuorien elektronit ryhmittyvät uudelleen ja muodostavat kemiallisia sidoksia.Aspholm, Suvi & Hirvonen, Heikki & Hongisto, Jukka & Lavonen, Jari & Penttilä, Anu & Saari, Heikki & Viiri, Jouni & Sanoma Pro Oy: Aine ja energia Kemian tietokirja, s. 104–105 8.–16. painos, Sanoma Pro, 2013. Jos sähköisesti neutraalin atomin elektroniverho luovuttaa tai ottaa vastaan yhden tai useamman elektronin, muuttuu atomi positiiviseksi tai negatiiviseksi ioniksi. Jokainen siirtynyt elektroni muuttaa atomin varausta yhden alkeisvarauksen verran. Ionin sähkövaraus on siis jokin alkeisvarauksen kerrannainen. Alkuaineista metallit muodostavat enimmäkseen positiivisia ja epämetallit negatiivisia ioneja. Atomien tai molekyylien välinen elektronegatiivisuusero määrää elektronien jakautumisen. pienoiskuva

Judo

Judo on Japanista lähtöisin oleva kamppailulaji, jonka kehitti Jigorō Kanō 1880-luvulla. Nimi jūdō tarkoittaa joustavaa tai pehmeää tietä, periksiantamisen taitoa. Judotekniikat koostuvat heitoista, sidonnoista, käsilukoista ja kuristuksista. Harrastajan tason kertoo hänen vyöarvonsa – ylin vyö on musta, 6.–8. dan-arvoilla on mahdollista käyttää myös punavalkoista tai 9. ja 10. dan punaista vyötä. Historia Judon kehitti japanilainen professori ja samuraiperheen poika Jigorō Kanō jujutsun tyylisuuntana. Sana jūdō tarkoittaa 'pehmeä tie', ja lajista oli karsittu jujutsuun kuuluvia vaarallisia lyöntitekniikoita. Kanō perusti lajinsa opiskeluun vuonna 1882 Kōdōkan-judoinstituutin. Kanōn joukkue voitti vuonna 1886 ottelussa kilpailevan jujutsu-koulukunnan, minkä seurauksena Japanin armeija ja poliisi ottivat judon koulutusohjelmaansa, ja sitä alettiin opettaa myös maan kouluissa. Kanō vastusti judon kehittymistä kilpaurheiluksi, ja hän loi oppilailleen kilpailun korvikkeeksi arvoasteikon, jonka tunnusmerkkinä on vyön väri. Kanō ja hänen oppilaansa alkoivat esitellä judoa länsimaissa 1900-luvun taitteessa. Euroopan Judoliitto perustettiin 1949, ja kaksi vuotta myöhemmin järjestettiin ensimmäiset EM-kilpailut. Kansainvälinen Judoliitto perustettiin 1951, ja lajin ensimmäiset MM-kilpailut järjestettiin Tokiossa 1956. Olympialaisissa judo oli ensi kertaa Tokiossa 1964, ja se on ollut vakituisesti olympiaohjelmassa vuodesta 1972 alkaen. Naiset alkoivat kilpailla Euroopanmestaruuksista 1975, maailmanmestaruuksista 1980 ja olympiamitaleista 1992. Judossa ei ollut pitkään painoluokkia. Vasta kun hollantilaisjätti Anton Geesink osoitti MM-kilpailuissa 1961 suurten judokojen edun, lajiin tuli avoimen luokan lisäksi kolme painoluokkaa. Jigorō Kanōn luomat judon periaatteet Judo perustuu osin siihen, että vastustajan voimaa ja massaa käytetään häntä itseään vastaan. Judon pääperiaatteet ovat maksimaalisen tehon periaate, yhteisen hyvän periaate, sekä joustavuuden periaate. Joustavuuden periaatteesta onkin judon kehittäjä Jigorō Kanō sanonut: Maksimaalisen tehon periaatteella tarkoitetaan sitä, että osaa käyttää tilanteen vaatiman määrän voimaa. Voima on myös osattava käyttää maksimaalisesti hyödyksi. Oppilaat tulisi myös opettaa saamaan tarvittaessaan mahdollisimman paljon voimaa. Yhteisen hyvän periaatteen on tarkoitus suojella harrastajia loukkaamasta toisiaan. Tällä tarkoitetaan sitä, ettei tarkoituksella vahingoiteta toista ja vahinkojakin pyritään välttämään. Esimerkiksi heiton jälkeen heittäjä (tori) muistaa kannattaa heitetyn (uke) kädestä, jottei tämä putoa täydellä painollaan mattoon (tatamiin) ja alastulo (ukemi) on helpompi tehdä. Oikeaoppinen judon harrastaja eli judoka ei koskaan ole ylimielinen. Korkeakaan vyöarvo ei estä kunnioittamasta muita. Max Jensenin kertomaa tarinaa kirjassaan Judo (Tammi 1972, neljäs painos) vapaasti lainaten: Loukkaantuneenakin judoka käy kuitenkin katsomassa muiden harjoittelua, alempienkin vöiden. Kyūzō Mifunenkin (10. asteen musta vyö) sanotaan menneen oppimismielessä seuraamaan valkoisten vöiden harjoittelua.Tatudo: Judo yhdistää, viitattu 28.5.2015 Kilpailusäännöt pienoiskuva

Järvenpää

alt=Järvenpää Prisma shopping center in Järvenpää, Uusimaa, Finland, 2022 July

Java

Java on Sun Microsystemsin kehittämä teknologiaperhe ja ohjelmistoalusta, johon kuuluu muun muassa laitteistoriippumaton korkean tason, luokkapohjainen, oliopohjainen ohjelmointikieli, joka on suunniteltu siten, että siinä on mahdollisimman vähän toteutusriippuvuutta, sekä ajoaikainen ympäristö virtuaalikoneineen ja luokkakirjastoineen. Java (ohjelmointikieli) on yleiskäyttöinen ohjelmointikieli, jonka avulla ohjelmoijat voivat kirjoittaa koodia, joka kääntäessä toimii kaikilla Javaa tukevilla alustoilla ilman tarvetta kääntää koodia uudelleen. Java-sovellukset on tyypillisesti käännetty tavukoodiin, joka voi toimia missä tahansa Java-virtuaalikoneessa (JVM) taustalla olevasta tietokoneen arkkitehtuurista riippumatta. Javan syntaksi on samanlainen kuin C:n ja C++:n, mutta siinä on vähemmän matalan tason toimintoja kuin kummallakaan. Java-ajonaika tarjoaa dynaamisia ominaisuuksia (kuten reflektointia ja ajonaikaisen koodin muokkausta), joita ei yleensä ole saatavilla perinteisillä käännetyillä kielillä. Vuodesta 2019 lähtien Java oli GitHubin mukaan yksi suosituimmista käytössä olevista ohjelmointikielistä, erityisesti asiakas-palvelin-verkkosovelluksissa, ja kehittäjiä on raportoitu 9 miljoonalla. Alun perin kaupallisesti lisensoitu Java on vuodesta 2007 alkaen ollut vapaan GNU GPL -lisenssin alainen. Vuonna 2006 arvioitiin, että Java-alusta on käytössä noin 3,8 miljardissa laitteessa jossakin muodossa. Javan ollessa yksi suosituimmista ohjelmointikielistä, sen avulla tehty paljon tunnettuja ja menestyneitä sovelluksia. Lisäksi Javaa on käytetty paljon mm. graafisissa käyttöliittymissä, yrityssovelluksissa, tieteessä ja sulautetuissa järjestelmissä, joista viimeisimmästä esimerkiksi SIM-kortit ja Blue-ray soittimet ovat laajassa käytössä.Real World Applications of jJava softwaretestinghelp.com 8 Best Popular Projects on Java] Medium.com Nimi Java nimettiin tammikuussa 1995 Yhdysvalloissa Javaksi kutsutun kahvilaadun mukaan, jota tuotetaan Jaavalla Indonesiassa. Ennen nimenmuutosta kehittäjät olivat käyttäneet uudesta kielestään nimeä Oak ja sitä ennen nimeä Greentalk. Nimeä Oak ei kuitenkaan voinut enää käyttää, koska Oak Technologies -yhtiöllä oli siihen oikeudet. Uusi nimi valittiin palaverissa kymmenen ehdotuksen joukosta, joista äänestysvaiheeseen pääsivät myös nimet DNA ja Silk. Nimen Java ehdottajasta on nykyisin erilaisia käsityksiä. Ohjelmointikieli JavaScript nimettiin myöhemmin Javan mukaan, mutta sitä yhdistää Javaan lähinnä vain syntaksi. Historia James Gosling, Mike Sheridan, and Patrick Naughton aloittivat Java-ohjelmointikieliprojektin kesäkuussa vuonna 1991. Java oli alun perin suunniteltu interaktiiviselle televisiolle, mutta se oli liian kehittynyttä sen aikaiselle kaapelitelevisioteollisuudelle. Java sai alkuperäisen nimensä Oak erään Goslingin toimiston ulkopuolella olevan tammipuun mukaan. Myöhemmin projektia kutsuttiin nimellä Green, jonka jälkeen se uudelleennimettiin Javaksi erään indonesialaisen kahvin, Java coffeen, mukaan. Gosling suunnitteli Javan käyttäen C/C++ tyylistä syntaksia, joka olisi jo tunnettu systeemi ja sovellus ohjelmoijille. Sun Microsystems julkaisivat ensimmäisen julkisen version nimellä Java 1.0 vuonna 1996. Se lupasi 'write once, run anywhere' (WORA)-toiminnallisuuden, tarjoten maksuttomia ajoaikoja suosituilla alustoilla. Kohtuullisen turvallinen ja sisältäen konfiguroitavan tietoturvan, Java sallii verkko- ja tiedostonkäyttörajoituksia. Pian merkittävät verkkoselaimet sisällyttivät mahdollisuuden ajaa Java-sovelmia nettisivuilla, ja Javasta tuli nopeasti suosittu ohjelmointikieli. Arthur van Hoff uudelleenkirjoitti Java-kielellä Java 1.0 kääntäjän noudattamaan tarkasti Java 1.0:n kielispesifikaatioita. Java 2:n tulon myötä (alun perin julkaistu nimellä J2SE 1.2 joulukuussa vuonna 1998-1999) uudet versiot sisälsivät useita kokoonpanoja, jotka oli rakennettu erityyppisille alustoille. J2EE sisälsi teknologioita ja rajapintoja yrityssovelluksiin, jotka tyypillisesti ajettiin palvelinympäristössä, kun taas J2ME sisälsi optimoituja rajapintoja mobiilisovelluksille. Työpöytäversiolle annettiin uusi nimi J2SE. Vuonna 2006, Sun uudelleennimesi uudet J2-versiot Java EE:ksi, Java ME:ksi ja Java SE:ksi markkinointisyistä. Vuonna 1997 Sun Microsystems otti yhteyttä ISO/ICE JTC 1 Standartia hallinnoivaan elimeen ja myöhemmin Ecna internationaaliin formalisoidakseen Javan, mutta lopetti pian prosessin. Java säilyi standardina, jota ohjataan ja hallitaan Java-yhteisöprosessin kautta. Kerran Sun Microsystems teki suurimman osan sen Java-implemaatioista saatavaksi ilman maksua, vaikka ne olivat heidän omaa ohjelmistoa. Sun Microsystems sai tuloja myymällä lisenssejä erikoistetuille ohjelmistoille, kuten Java Enterprise System. Marraskuussa 2006 Sun Microsystems julkaisi suuren osan Java-virtuaalikoneestaan (JVM) vapaana ja avoimena lähdekoodina (FOSS) GPL-2.0 -lisenssin ehtojen mukaisesti. Toukokuussa 2007 Sun Microsystems valmisteli prosessin loppuun ja teki JVM:n ytimen koodin saataville ilmaisena avoimen lähdekoodin jakelun ehtojen mukaisesti lukuun ottamatta pientä osaa koodista, josta Sun Microsystems:illä itsellään ei ollut tekijänoikeutta. Sun Microsystemsin varapuheenjohtaja Rich Green sanoi, että Sunin ihanteellinen rooli Javan suhteen oli evankelista. Oracle Corporationin hankittua Sun Microsystemsin vuosina 2009–2010 Oracle on kuvannut itseään Java-teknologian ylläpitäjänä, jolla on jatkuva sitoutuminen yhteisön osallistumiseen ja avoimuuteen. Tämä ei estänyt Oraclea nostamasta pian sen jälkeen oikeusjuttua Googlen käyttäessä Javaa Android SDK:ssa (ks. Android-kohta). Javan käyttö Android-pohjaisissa ohjelmissa johti oikeudenkäyntiprosessiin Oraclen ja Googlen välillä vuonna 2012. Toukokuussa vuonna 2012 San Franciscolainen tuomaristo huomasi, että jos tekijänoikeudet koskivat myös ohjelmointirajapintoja, niin Google olisi rikkonut Oraclen tekijänoikeuksia käyttämällä Javaa Android-laitteissa. Käräjäoikeuden William Alsup määräsi 31. toukokuuta 2012 ettei ohjelmointirajapintoja voi suojata tekijänoikeuksilla, mutta tämä laki evättiin myöhemmin U.S. Court of Appeals for the Federal Circuitin puolesta toukokuussa 2014. Google todettiin syyttömäksi toukokuun 26, 2016, vetoamalla Java-ohjelmointirajapintojen reiluun käyttöön Androidissa. Oikeudenkäynti kuitenkin avattiin uudelleen maaliskuussa 2018, tällä kertaa San Franciscon tuomioistuimessa. Google haastoi uudet syytökset vuonna 2019 ja oikeudenkäynti totesi Googlen jälleen syyttömäksi huhtikuussa 2021. Oikeus ei muokannut tekijänoikeuslakeja ohjelmointirajapintojen ympärillä tapahtuman seurauksena, vaan sanoi näiden olevan tapauskohtaisia. James Gosling erosi Oraclelta 2. huhtikuuta 2010. Periaatteet Kun Java-kieltä luotiin, siinä oli viisi ensisijaista tavoitetta: 1. Kielen on oltava yksinkertainen, objekti-pohjainen ja tutun oloinen. Sen on oltava vahva/tukeva sekä turvallinen. Sen on oltava arkkitehtuurisesti neutraali ja helposti siirrettävä. Yksi Javan tavoitteista oli siirrettävyys, mikä tarkoittaa, että Java-alustalle kirjoitettujen ohjelmien on toimittava samalla tavalla kaikenlaisilla laitteisto- ja käyttöjärjestelmäyhdistelmällä. Tämä saavutetaan kääntämällä Java-kielinen koodi välimuotoon, jota kutsutaan tavukoodiksi, sen sijaan että se käännettäisiin suoraan arkkitehtuurikohtaiseksi konekoodiksi. Javan tavukoodin ohjeet ovat konekoodin kaltaisia, mutta ne suoritetaan virtuaalikoneella, joka on kirjoitettu erityisesti sille isäntälaitteistolle. Loppukäyttäjät käyttävät yleisesti Java Runtime Environment -ohjelmaa, joka on asennettu heidän laitteeseensa itsenäisiä Java-sovelluksia varten tai web-selainta Java-apletteja varten. Universaalin tavukoodin käyttö tekee ohjelmien siirrettävyydestä helppoa. Kuitenkin tavukoodin tulkitsemisesta konekoodiksi aiheutuva ylimääräinen suoritusaika tekee tulkittavista ohjelmista lähes aina hitaampia kuin suorat suoritettavat ohjelmat. Itse Java on alustariippumaton ja sopeutuu käyttöalustaan käyttämällä sille tarkoitettua Java Virtual Machine (JVM), joka muuntaa Java-tavukoodin alustan konekielelle. Sen täytyy suorittaa/toimia korkealla suorituskyvyllä. Sen on oltava tulkittu, säikeitetty ja dynaaminen. Java ohjelmoinnin neljä periaatetta Java-ohjelmointikielessä on neljä keskeistä periaatetta, jotka tunnetaan nimellä "Java-ohjelmoinnin neljä periaatetta" tai "The Four Pillars of Object-Oriented Programming". Nämä periaatteet ovat: Kapselointi (encapsulation) Periytyminen (inheritance) Polymorfismi (polymorphism) Abstraktio (abstraction) Kapselointi tarkoittaa luokkien käyttämistä ohjelman eri osien eristämiseen toisistaan, mikä helpottaa koodin ylläpidettävyyttä ja selkeyttä. Kapselointi mahdollistaa sen, että ohjelman osat ovat riippumattomia toisistaan, ja muutokset voidaan tehdä vain yhteen luokkaan kerrallaan ilman että tarvitsee huolehtia muista osista. Periytyminen on periaate, joka mahdollistaa uusien luokkien luomisen jo olemassa olevien luokkien pohjalta. Tämä säästää aikaa ja vaivaa, sillä jo olemassa olevia toimintoja ei tarvitse kirjoittaa uudelleen uutta luokkaa varten. Polymorfirsmi tarkoittaa eri tyyppisten olioiden käyttämistä yhden ja saman nimen alla, mikä vähentää koodin monimutkaisuutta ja tekee sen ylläpidosta helpompaa. Polymorfismi mahdollistaa ohjelman osien vaihtamisen toisiin, kunhan ne toteuttavat saman rajapinnan. Abstraktio tarkoittaa oleellisten yksityiskohtien keskittymistä ja epäolennaisten yksityiskohtien poistamista koodista, mikä helpottaa sen ylläpidettävyyttä. Abstraktio mahdollistaa koodin yksinkertaisuuden säilyttämisen ja helpottaa sen ymmärtämistä. Nämä neljä periaatetta ovat tärkeitä Java-ohjelmoinnissa, sillä ne tekevät koodista jäsennellympää, ymmärrettävämpää ja ylläpidettävämpää. Yleistä Java-ohjelmointikielen kehittivät Bill Joy ja James Gosling kollegoineen Sun Microsystemsillä 1990-luvun alussa. JDK 1.0 (Java Development kit) julkaistiin syksyllä 1995. Se soveltui www-sivulle luotavien applettien tekemiseen, mikä nosti Javan nopeasti ohjelmointimaailman kuumimmaksi puheenaiheeksi. Keväällä 1997 julkaistiin JDK 1.1, jossa oli muuttunut erityisesti käyttöliittymän ohjelmointi oliomaisempaan suuntaan. JDK 1.2 julkaistiin loppuvuonna 1998, ja se sisälsi uuden JFC-luokkakirjaston (Java Foundation Classes), jossa mukaan tuli mm. Swing käyttöliittymien luominen ja monipuolisia tietorakenneluokkia. Java-kielen 1990-luvun lopulla saavuttaman suuren suosion takana ovat laitteistoriippumattomuuden lisäksi kielen C++-kieltä läheisesti muistuttava, mutta helpommin omaksuttavaksi suunniteltu kielioppi, oliopohjaisuus ja virtuaalikoneen mukana tuleva, erittäin kattava standardikirjasto. Myös muistinhallintaa on helpotettu ottamalla käyttöön roskienkeräin (engl. garbage collector), joka vapauttaa muistia kun sitä ei enää tarvita. Java kuuluu ohjelmointikieliin, joissa on käytössä ns. vahva tyypitys. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella muuttujalla on tyyppi ja muuttujat voivat saada ainoastaan tyyppinsä mukaisia arvoja. Toisin kuin tavanomaisen kielet, Javan lähdekoodia ei käännetä suoraan konekielelle, vaan tavukoodiksi, joka suoritetaan virtuaalikoneessa. Koska Java-ohjelmat ajetaan virtuaalikoneessa, ne eivät normaalisti pysty vaikuttamaan suoraan muihin prosesseihin, eivätkä pääse virtuaalikoneelle määrätyn hiekkalaatikon ulkopuolelle vaan esimerkiksi tiedostoja käsitellessä käskyt kulkevat virtuaalikoneen läpi, joka varmistaa että käsky on turvallisuusasetusten mukainen. Java-ohjelmat ovat mm. näiden rajoitusten vuoksi tavanomaisia konekieliohjelmia turvallisempia, mutta samalla hieman hitaampia. Javan standardikirjasto sisältää valmiita toteutuksia useille asioille, kuten graafisen käyttöliittymäkirjaston, rinnakkaisuuden hallinnan, verkko-ominaisuudet ja eräät muut rajapinnat, jotka toisissa kielissä ovat käyttöjärjestelmäriippuvaisia tai kolmansien osapuolten kirjastojen varassa. Javaa markkinoitiin alun perin Web-käyttöön, selaimen sisällä ajettavia sovelmia varten. Se löi kuitenkin varsinaisesti läpi palvelinkäytössä, dynaamisia www-sivuja luotaessa (JSF, JSP, servlet), raskaissa palvelinsovelluksissa (Java EE) ja kännyköissä ja taskutietokoneissa (Java ME). Yleisyytensä ja ilmaisuutensa ansiosta se on myös suosittu opetuskieli. Java-alustan käyttöä ei ole rajattu Java-ohjelmointikieleen, vaan mm. Python-, Ruby- ja Scheme-kielille on olemassa kääntäjä, joka tuottaa Java-tavukoodia. Sun Microsystemsin lisäksi ainakin IBM ja GNU ovat kehittäneet omat Java-kääntäjänsä ja IBM, Novell, BEA Systems ja Apache omat virtuaalikoneensa lukuisten avoimen lähdekoodin toteutusten (kuten Kaffe, SableVM, JamVM, CACAO, Jikes RVM, VMkit) lisäksi. GNU:n kääntäjäympäristöön GCC:hen kuuluva GCJ osaa kääntää Javaa konekielelle. GNU ryhtyi myös kehittämään korvaavaa, vapaata luokkakirjastoa GNU Classpath -projektissa. Sun ilmoitti 13. marraskuuta 2006 julkaisevansa Javan GNU GPL-lisenssillä.Story Sun.com Googlen Android on käyttänyt Apache Harmony -toteutusta Javan kirjastoille, mutta siirtyi käyttämään OpenJDK-toteutusta. Vuodesta 2019 lähtien Kotlin on ollut suositeltu ohjelmointikieli Android-sovelluksille Javan sijaan. Sunin/Oraclen kehitysympäristö Javaan kuuluu ohjelmointikieli, josta on julkaistu eri versioita kehitysympäristön (Java Development Kit; JDK) kehittymisen myötä. Kehitysympäristöön kuuluu kääntäjä (javac) ja muut kehitystyökalut (jar, javadoc, jdb). Kehitysympäristö sisältää myös täydellisen ajoympäristön (Java Runtime Environment; JRE), joka tarvitaan käännettyjen ohjelmien ajamiseen. Ajoympäristö sisältää virtuaalikoneen (Java Virtual Machine; JVM), joka on JRE:n versiosta 1.2 (joulukuu 1998) lähtien sisältänyt ajonaikaisen käännöksen konekielelle (just-in-time compiler; JIT). Ajoympäristöön kuuluvat myös luokkakirjastot, jotka ovat nekin saaneet lisää ominaisuuksia Javan kehittymisen myötä. Java 1.2 brändättiin suurten muutosten vuoksi nimellä Java 2. Java 2 -nimeä ei kuitenkaan käytetty markkinoinnissakaan kovin kauan, sillä jo Java 1.5 brändättiin Java 5:ksi. Ajoympäristö on nykyisin jaettu kolmeen osaan. Java Standard Edition (Java SE) sisältää yleiset ominaisuudet, graafiset käyttöliittymät, tietokanta- (Java Database Connectivity; JDBC) ja perus-XML-rajapinnat. Java Enterprise Edition (Java EE) on tarkoitettu palvelinsovellusten kehittämiseen ja ajamiseen ja sisältää mm. nimeämis- ja hakemistopalvelut (Java Naming and Directory Interface; JNDI), komponenttirajapinnan (Enterprise Java Beans; EJB), servlet- ja portlet-määrittelyt, JSP (JavaServer Pages) ja muita web-palvelintekniikoita. Java Micro Edition (Java ME) on tarkoitettu teholtaan rajoittuneiden laitteiden ohjelmointiin, kuten matkapuhelimiin ja digibokseihin (Multimedia Home Platform; DVB-MHP). J2ME eroaa merkittävästi muista ympäristöistä ja käyttää rajoitetumpaa virtuaalikonetta (K Virtual Machine; KVM) ja jättää toteuttamatta joitain kielen ominaisuuksia (kuten liukuluvut ja luokkien purkajat). Java ME on edelleen jaettu konfiguraatioihin ja profiileihin laitteiden ominaisuuksien mukaan. Versioita Javan tärkeimmät julkaisuversiot ja niiden julkaisupäivät: JDK Beta esiteltiin 1995. JDK 1.0 esiteltiin 23. tammikuuta 1996. JDK 1.1 esiteltiin 19. helmikuuta 1997. J2SE 1.2 esiteltiin 8. joulukuuta 1998. J2SE 1.3 esiteltiin 8. toukokuuta 2000. J2SE 1.4 esiteltiin 6. helmikuuta 2002. J2SE 5.0 esiteltiin 30. syyskuuta 2004. Java SE 6 esiteltiin 11. joulukuuta 2006. Java SE 7 esiteltiin 28. heinäkuuta 2011. Viestintävirasto ilmoitti elokuussa 2012, että Java 7 aiheuttaa Windows-ympäristössä vakavan tietoturva-aukon ja kehottaa poistamaan version.Viestintävirasto suosittaa Java-ohjelmiston poistoa tietokoneelta Yle uutiset 28.8.2012] Tietoturva-aukkoon tuli korjaava päivitys 30. elokuuta 2012.Javan turvaongelmaan tuli korjaus 3t.fi (Tuettu heinäkuuhun 2022 asti) Java SE 8 esiteltiin 18. maaliskuuta 2014. (Tuettu joulukuuhun 2030 asti) Java SE 9 esiteltiin 9. syyskuuta 2017. Java SE 10 esiteltiin 20. maaliskuuta 2018. Java SE 11 esiteltiin 25. syyskuuta 2018. Introducing Java SE 11 25.9.2018, viitattu 18.8.2019 (Tuettu syyskuuhun 2026 asti) Java SE 12 esiteltiin 19. maaliskuuta 2019. Oracle Makes Developers More Productive with Latest Java Release 19.3.2019, viitattu 18.8.2019 Java SE 13 esiteltiin 16. syyskuuta 2019. Java SE 14 esiteltiin 17. maaliskuuta 2020. Java SE 15 esiteltiin 15. syyskuuta 2020. openjdk.org 15.9.2020, viitattu 21.2.2023 Java SE 16 esiteltiin 16. maaliskuuta 2021. openjdk.org 16.3.2021, viitattu 21.2.2023 Java SE 17 esiteltiin 14. syyskuuta 2021. openjdk.org 13.9.2021, viitattu 21.2.2023 (Tuettu syyskuuhun 2029 asti) Java SE 18 esiteltiin 22. maaliskuuta 2022. openjdk.org 22.3.2022, viitattu 21.2.2023 Java SE 19 esiteltiin 20. syyskuuta 2022. openjdk.org 20.9.2022, viitattu 21.2.2023 Java SE 20 esiteltiin 21. maaliskuuta 2023. oracle.com/ 24.1.2023, viitattu 21.2.2023 Java SE 21 julkaistiin 17. lokakuuta 2023. oracle.com/ oracle.com Osa Java-versioista kuuluu Oraclen laajennetun tien piiriin. Pidempään tuettuja LTS-versioita (Long-Term-Support) ovat Java SE 7, 8, 11, 17 ja 21.Java Support Roadmap oracle.com Kehitysympäristön asentaminen Java SE Development Kit on yksityiskäyttäjälle ilmainen, jonka voit ladata Oraclen sivuilta, esim. Se tukee useimpia käyttöjärjestelmiä, kuten, Windowsi, linuxia, Mac OSia. Oracle JDK 20 -sertifioidut järjestelmäkokoonpanot Oracle JDK 20 -sertifioidut järjestelmäkokoonpanot Windowsille ovat: Windows Server 2022, Windows Server 2019 Windows Server 2016 Windows Server 2012 R2, Windows 2012, Windows 11 ja Windows 10. Linuxin osalta Oracle JDK 20 -sertifioituja järjestelmäkokoonpanoja ovat Oracle Linux:n versiot 6, 7, 7.9+,8 ja 9. Ubuntu Linux:n osalta sertifioituja järjestelmäkokoonpanoja ovat 22.04 LTS, 22.10 ja 23.04, Red Hat Enterprise Linux:n osalta taas versiot 6, 7, 7.9+,8 ja 9 ja Suse Linux Enterprise Server:n sertifioituja järjestelmäkokoonpanoja ovat versiot 12 ja 15. Uudemmat Linuxin eri versiot versiot tukevat X.org-tilaa, mutta Wayland-tilaa ei tueta. MacOS alustoista tuettuina ovat versiot macOS 11, macOS 12 ja macOS 13 Kaikki Oracle:n sivuilla mainitut käyttöjärjestelmät ovat myös sertifioituja, kun niitä käytetään virtuaalisena vierasjärjestelmänä missä tahansa seuraavista hypervisoreista/säilöistä, kunhan kyseinen hypervisori/säilö tukee käyttöjärjestelmää : Oracle VM Docker Microsoft Hyper-V Server Riippuen haluamastasi versiosta ja käyttöjärjestelmästäsi, tarvitset n. 200Mb tilaa kovalevyllesi, jotta saat ladattua JDK asennustiedoston koneellesi, minkä jälkeen voit asentaa sen itsellesi. Turvallisuusarkkitehtuuri Java-teknologian syntymisen ja käyttöönoton myötä tietoturvallisuus on ollut merkittävä aihe sekä kiinnostuksen kohde. Java-alustan turvallisuus sekä uudet tietoturvaongelmat, joita Java-teknologian käyttöönotto on aiheuttanut, ovat herättäneet yhä kasvavaa huomiota. Teknologian tarjoajan näkökulmasta katsottuna Javan suojaus tarjoaa kaksi näkökulmaa: Tarjoaa turvallisen ja valmiin Java-alustan, jolla pystyy ajamaan Java-yhteensopivia sovelluksia turvallisesti Tarjoaa Java-ohjelmointikielellä toteutettuja tietoturvatyökaluja ja -palveluita, jotka mahdollistavat laajemman valikoiman turvallisuusherkkiä sovelluksia esimerkiksi yrityksille Hiekkalaatikkomalli Java-alusta tarjoaa oman tietoturva-arkkitehtuurin, jota kutsutaan ”hiekkalaatikoksi”. Hiekkalaatikko on yksi Javan valmiista tietoturvaominaisuuksista ja sen avulla käyttäjät voivat suorittaa rajoitetussa ympäristössä epäluotettavia tai huonosti kirjoitettua koodeja. ”Hiekkalaatikkoympäristössä” voidaan estää koodia pääsemästä tietyille alustan ominaisuuksille ja API-rajapinnoille. Koodia voidaan esimerkiksi estää lukemasta tai kirjoittamasta tiedostoja paikallisessa tiedostojärjestelmässä tai estää sitä suorittamasta mielivaltaisia komentoja sekä estää pääsy verkkoihin. Hiekkalaatikkomalli otettiin käyttöön Java Development Kitin (JDK) kautta, ja se otettiin yleisesti käyttöön JDK 1.0:lla rakennetuissa sovelluksissa, mukaan lukien Java-yhteensopivissa verkkoselaimissa. JDK 1.1 laajensi tätä mallia tuomalla mukaan allekirjoitetun sovelman (signed applet) käsitteen; jos sovelma oli allekirjoituksen perusteella luotetun tahon valmistama, se sai järjestelmään täydet valtuudet. Jos näin ei ollut, sovelma suoritettiin edelleen hiekkalaatikossa. Java SE -ympäristössä hiekkalaatikkomalli on entistä kehittyneempi tuoden mukanaan muun muassa hienostuneemman käyttöoikeuksien hallinnan, helpommin konfiguroitavan turvallisuuspolitiikan ja helpommin laajennettavan käyttöoikeuksien hallintarakenteen sekä turvatarkistusten laajentamisen kaikkiin Java-ohjelmiin, mukaan lukien sovellukset ja appletit.

Jaavan kieli

Jaavan kieltä puhuu noin 62,2 miljoonaa ihmistä Jaavan saarella Indonesiassa. Se on Indonesian puhutuin (31,8 % väestöstä) äidinkieli. Jaavan saaren lisäksi jaavan puhujia on hieman myös Malesiassa ja Singaporessa. Myös Surinamessa ja Uudessa-Kaledoniassa on merkittäviä jaavankielisiä vähemmistöjä, jotka saivat alkunsa hollantilaisten plantaasinomistajien tuotua alueille työvoimaa Jaavalta. Jaava kuuluu länsi-malaiji-polynesialaisiin kieliin.pienoiskuva

Jin-dynastia (1115–1234)

Jin-dynastia (džurtšeniksi: Anchu, kiinaksi 金 [jīn]) hallitsi osia Pohjois-Kiinasta 1115–1234. Sen perusti džurtšenihin kuulunut keisari Taizu. Džurtšenit ovat mantšujen esi-isiä. Mongolit hävittivät dynastian Tšingis-kaanin kolmannen pojan Ögödei-kaanin johdolla. Samoihin aikoihin Jin-dynastian kanssa oli pääosin nykyisen Kiinan alueella myös valtio nimeltä Xixia (Läntinen Xia, erotuksena Xia-dynastiasta), jossa valtaa pitivät tangutit 1032–1227. Tätä valtiota ei yleensä luetella Kiinan dynastioiden mukana. Myös Xixia jäi aikanaan mongolien valloittamaksi.

Joulu

Joulu on vuosittainen joulukuun lopussa olevan talvipäivänseisauksen tienoille sijoittuva juhla. Kristityt ovat viettäneet joulua Jeesuksen syntymän muistoksi joulukuun 25. päivänä 300-luvulta alkaen. Sana joulu on peräisin pakanallisen keskitalven juhlan germaanisesta nimestä yule. Joulussa ovat yhdistyneet kristillinen juhla, muinainen roomalainen saturnalia-juhla, Euroopan pohjoisten kansojen maatalousvuoden päättäjäisjuhla yule sekä Suomessa vanhaan vuodenvaihteeseen sijoittuva syysjuhla kekri. Jeesuksen syntymän ajankohdasta ei ole tietoa, mutta kristillinen kirkko on sijoittanut joulun talvipäivänseisauksen kohdalle. Kristillinen joulu syrjäytti sekä saturnalian että 25. joulukuuta olleen voittamattoman auringon päivän. Joulupukin hahmo, joululahjat, joulumusiikki, joulukoristeet, jouluruoat ja ihmisten yhdessäolo ovat keskeinen osa joulua useissa joulua viettävissä kulttuureissa. Suomalaisia ja suomalaisten omaksumia jouluperinteitä ovat lisäksi esimerkiksi joulutontut, joulukuusi, joulusauna ja haudoilla käynti. Joulukirkko on jouluna järjestettävä jumalanpalvelus. Suomalaisten joulunvietto painottuu varsinaisen joulupäivän sijasta jouluaattoon, joka on useimmilla työpaikoilla vapaapäivä. Suomessa joulupäivä ja toinen joulupäivä eli tapaninpäivä ovat virallisia vapaapäiviä, samoin joulunajan päättävä loppiainen 6. tammikuuta. Nimen alkuperä Suomen kielen sanat joulu ja juhla ovat ruotsalaisia tai skandinaavisia lainasanoja.Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 183. Sana joulu tulee alun perin ennen kristinuskoa vietetyn talvipäivänseisauksen juhlan muinaisgermaanisesta yule-nimestä. Suomen kielen sana joulu on rautakautinen lainasana muinaisskandinaavisista kielistä noin 500–650-luvuilta ja samaa perua kuin norjan, tanskan ja ruotsin kielen jul ja viron jõulud. Muinaispohjoismainen sana joululle oli jól, mikä on käytössä vielä islannissa. Joidenkin kielentutkijoiden mukaan se tarkoitti käännöstä tai uudelleensyntymistä. Alun perin sana joulu on tarkoittanut keskitalven pakanallista juhlaa, ja sen kanssa samaa kantaa on jo aiemmin germaanisista kielistä suomen kieleen tullut sana juhla. Englannin kielessä tavallisin joulua tarkoittava sana on Christmas, joka tulee muinaisenglannin sanoista Cristes Maesse eli ”Kristuksen messu”. Sanaa käytettiin tiettävästi ensimmäisen kerran vuonna 1038. Sen harvinaisempana synonyymina on kuitenkin yhä käytössä myös sana yule, joka on samaa alkuperää kuin suomen joulu. Sillä tarkoitettiin alun perin esikristillistä juhlaa, jonka ajankohta vaihteli kuunkierron vuoksi joulukuun lopusta tammikuun alkuun. Sana esiintyy vielä joissakin jouluun liittyvissä perinteissä, kuten yule log (suom. jouluhalko) tai yule goat (suom. olkipukki). Saksaksi joulu on Weihnachten, mikä tarkoittaa pyhiä öitä. Katolinen kirkko käyttää joulusta latinalaista nimitystä Dies Natalis Domini, joka tarkoittaa Herran syntymäpäivää. Siitä ovat peräisin italian sana Natale, portugalin Natal ja espanjan Navidad. Myös ranskan joulua tarkoittava sana Noël on mahdollisesti samaa alkuperää, joskin sen on myös arveltu johtuvan ”hyvää uutista” tarkoittavasta sanasta novel. Historia Sadonkorjuujuhlat ja keskitalven juhlat pienois

Joukko

Joukko on matematiikassa joukko-oppiin kuuluva peruskäsite. Periaatteessa joukko on kokoelma olioita eli alkioita, joiksi joukon jäseniä kutsutaan. Joukko voi myös olla tyhjä alkioista, jolloin sitä kutsutaan tyhjäksi joukoksi. Esimerkkejä joukoista Taskun sisältö Naiivi esimerkki joukosta voisi olla taskun sisältö. Taskussa on kolikko, avain, noppa ja tulitikkulaatikko, jolloin joukossa on neljä alkiota. Alkioiden suhde toisiinsa on tasa-arvoinen siinä mielessä, että jokainen esine on taskun jäsen. Tulitikkuaskissa on polttamattomia tikkuja, joten sitä voidaan pitää siinä mielessä osajoukkona, vaikka kokonaisuutena se on myös alkio. Tyhjää joukkoa voisi esittää tyhjä tasku, joka laitetaan taskuun muiden esineiden sekaan. Jos taskussa oleva kolikko luiskahtaa tyhjään taskuun, muuttuu se sisemmän taskun alkioksi ja kuuluu siten joukkoon ja sen osajoukkoon samanaikaisesti. Lukujoukko Matematiikassa lukujoukoilla on erityisasema. Suurin osa matematiikasta käsittelee lukuja ja niiden muodostamat joukot ovat analyysin perusta. Tarkastelun kohteeksi voidaan valita tunnettujen lukujen osajoukko, esimerkiksi alle 100 olevien parillisten positiivisten kokonaislukujen joukkoa. Tämän joukon koko on 50 alkiota ja joukkoa kutsutaan äärelliseksi joukoksi. Koska tunnettuja lukuja on määrättömästi, sanotaan lukujoukon alkioita olevan äärettömän monta. Tällaiseen epäkäytännölliseen tilanteeseen on jouduttu, koska laskulait ovat voimassa yksinkertaisessa muodossaan vain, jos oletetaan lukuja olevan kuinka paljon tahansa. Esimerkiksi lukumääriä tai järjestystä ilmaisevat luvut eli luonnolliset luvut muodostavat tällaisen kompaktin kokonaisuuden. Tässä joukossa yhteen- ja kertolaskutoimitukset onnistuvat niin, että myös tulos kuuluu samaan lukujoukkoon. Tällaista joukkoa kutsutaan äärettömäksi joukoksi. Myös kokonaisluvut, rationaaliluvut, irrationaaliluvut reaaliluvut ovat perinteisiä matematiikassa käytettyjä lukuja. Niitä voidaan kuvata havainnollisesti lukusuoralla. Nämäkin ovat äärettömiä joukkoja. Vektorit Vektorijoukoiksi kutsutaan sellaisia joukkoja, jossa on alkioina useamman lukujoukon yhdistelmiä. Esimerkiksi joukko ja joukko voidaan ottaa muodostamaan yhdistelmäalkioita. Joukon luvut ilmoitetaan ensimmäiseksi luvuksi ja joukon alkiot toiseksi luvuksi. Kaikki tällaisen lukuparit (a, b) eli vektorit voidaan luetella joukoksi , joka on . Joukko on joukkojen ja karteesinen tulo eli . Reaalilukujen parit muodostavat siten karteesisen tulon . Tätä lukujoukkoa voidaan havainnollistaa myös xy-tasolla, jossa x-koordinaatti meritsee lukuparin vasenta lukua ja y-koordinaatti lukuparin oikeaa lukua. Tilaa eli avaruutta voidaan kuvata lukukolmikolla , joka esittää vektorijoukon alkiota. Lukukolmikoita käytetään yleisesti esittämään avaruuden kolmiulotteista tilaa, jonka paikkoja esittävät xyz-koordinaatiston vektorit eli pisteet . Funktiot Joukkojen alkioita voivat olla myös funktiot. Kaikkien funktioiden joukossa polynomit ovat sen osajoukko ja polynomeissa potenssifunktiot ovat polynomijoukon osajoukko. Funktioilla voi olla yhteisiä ominaisuuksia, jotka sopivat tarkasteltavaan tehtävään. Tällaisia funktioiden joukkoja ovat esimerkiksi alkeisfunktiot, lineaariset funktiot tai algebralliset funktiot.

Juri Gagarin

Juri Aleksejevitš Gagarin (; 9. maaliskuuta 1934 Gžatsk, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto – 27. maaliskuuta 1968 Kiržatš, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto) oli Neuvostoliiton ilmavoimien koelentäjä, neuvostoliittolainen kosmonautti ja samalla maailman ensimmäinen avaruuslentäjä. Nuoruus ja opinnot Juri Gagarin syntyi vuonna 1934 puusepän ja meijeristin perheeseen kolhoosissa Klušinin kylässä lähellä Gžatskin kaupunkia Moskovan länsipuolella. Gžatsk tunnetaan nykyisin nimellä Gagarin. Valmistuttuaan kansakoulusta Gagarin opiskeli Ljubertsyn maatalouskonekoulussa ja valmistui sieltä vuonna 1951. Hän aloitti valimoteknikon opinnot Saratovin teollisuusteknillisessä koulussa ja valmistui vuonna 1955. Samana vuonna hän sai päättötodistuksen myös Saratovin lento-opiston iltakoulusta. Gagarin meni naimisiin vuonna 1957, ja hänelle syntyi kaksi tytärtä. Lentäjänä ja kosmonauttina Tehtyään ensimmäisen yksinlentonsa Gagarin kirjoittautui lentosotakouluun. Hän valmistui sieltä hyvin arvosanoin ja palveli hävittäjälentäjänä Arktiksella vuosina 1957–1960. Maaliskuussa 1960 hänet hyväksyttiin Neuvostoliiton kosmonauttikoulutukseen. Gagarinia koulutettiin Moskovassa kosmonautiksi 19 muun lentäjän kanssa. Pian Gagarin nousi niiden kuuden lentäjän ryhmään, joita alettiin kouluttaa ensimmäisiä miehitettyjä Vostok-avaruuslentoja varten. Maaliskuussa 1961 Gagarin valittiin ensimmäisen Vostok-lennon lentäjäksi. Gagarin kapusi Vostok 1:een aamulla 12. huhtikuuta 1961. Hän kiersi maapallon yhden kerran 108 minuutin mittaisella lennollaan. Lento oli kokonaan automaattinen, ja Gagarinin tehtävä oli tarkkailla aluksen järjestelmiä ja lennon sujumista sekä lennon vaikutuksia itseensä. Palatessaan Maan ilmakehään Gagarin poistui aluksesta heittoistuimella seitsemän kilometrin korkeudessa ja laskeutui laskuvarjolla Saratovin alueelle. Gagarinista oli näin tullut maailman ensimmäinen avaruuslentäjä. Hänet ylennettiin onnistuneen lentonsa jälkeen majuriksi ja nimettiin Neuvostoliiton sankariksi. Hän sai myös muun muassa Leninin kunniamerkin. Kotimaan juhlien jälkeen Gagarin lähti kansainväliselle hyväntahdonkiertueelle ja sai useita kansainvälisiä tunnustuksia. Gagarin valittiin myöhemmin myös Neuvostoliiton kansanedustajaksi. Palattuaan kiertueelta kotimaahansa Gagarinista tehtiin kosmonauttien erillisosaston komentaja. Johtajan roolissaan hän ei enää kouluttautunut uusille avaruuslennoille, mutta hän toimi monella Voshod-lennolla yhteystehtävissä ja teknisenä päällikkönä. Joulukuussa 1963 Gagarinista tuli kosmonauttien koulutuskeskuksen varajohtaja, ja hän oli myöhemmin kuulentoprojektien lennonjohtaja. Gagarin ei kuitenkaan päässyt enää lentotehtäviin ennen kuin vasta vuonna 1966, jolloin hänet nimettiin Vladimir Komarovin varalentäjäksi Sojuz 1 -lennolle. Vaikeuksien sävyttämä lento kuitenkin syöksyi maahan huhtikuussa 1967, ja Komarov sai surmansa. Onnettomuuden jälkeen Gagarin joutui taas lentokieltoon. Hän sai uudelleen lentoluvan maaliskuussa 1968. Kuolema Gagarin kuoli 27. maaliskuuta 1968 MiG-15-UTI-harjoitushävittäjän lennolla koelento-olosuhteissa (painottomuuden simulointeja) lähellä Kiržatšin kaupunkia. Vladimir Serjoginin ohjaama lentokone syöksyi maahan tultuaan jyrkässä kulmassa kolmikilometrisen pilvikerroksen läpi pyrkien koneen oikaisuun vasta pilvikerroksen loputtua 600 metrin korkeudella. Pilvikerros ulottui kuitenkin alemmas, eikä koneen oikaisuun riittänyt tilaa. Gagarin ei laukaissut heittoistuintaan. Syyksi on esitetty, että hän halusi estää putoavan koneen syöksymisen läheiseen kylään.Pichler, Heinz J.: Ihmisen suuri seikkailu, Gummerus, Jyväskylä 1969 (alkuteos saksaksi): s. 225 Vuonna 2013 kosmonautti Aleksei Leonov julkaisi uusia tietoja tapahtumasta. Leonovin mukaan onnettomuuden aiheutti Su-15-hävittäjä, joka lensi niin läheltä Gagarinin MiG-15-konetta, että tämä kääntyi nurin, joutui syvään kierteeseen ja syöksyi maahan. Eversti Gagarin haudattiin Moskovan Kremliin. Jälkimaine Gagarinin mukaan on nimetty eräs kraatteri Kuun Maahan näkymättömällä puolella, asteroidi ja Venäjällä sijaitseva kosmonauttien koulutuskeskus. Yhdysvaltalaiset astronautit jättivät Kuuhun Gagarinin muistolaatan ensimmäisellä kuukävelyllä vuonna 1969. Vuonna 2011 Yhdistyneet kansakunnat nimesi 12. huhtikuuta kansainväliseksi miehitettyjen avaruuslentojen päiväksi. Miljoonasateen debyyttisingle Lapsuuden sankarille kertoo Gagarinista. Jääkiekkoliiga KHL:n mestaruuspokaali Gagarin Cup on nimetty Gagarinin mukaan. Itä-Saksan alueella nimettiin katuja ja erilaisia instituutioita Gagarinin mukaan. Edelleen on Juri-Gagarin-Straße esimerkiksi Jenassa ja Dresdenissä. Kolikoissa ja postimerkeissä Lähteet Kirjallisuutta Ensimmäinen ihminen avaruudessa (Kansankulttuuri Oy, Tampere 1961). Elokuvat Gagarin – ensimmäinen avaruudessa (ven. Первый в космосе, ohjaus Pavel Parhomenko, Venäjä 2013). Aiheesta muualla Ylen Elävä arkisto: Juri Gagarin – ensimmäinen avaruuslentäjä Ylen Elävä arkisto: Gagarin Suomen television haastattelussa Yuri's Night, vuodesta 2001 alkaen 12. huhtikuuta pidetty globaali juhla, mm. Helsingissä Luokka:Lento-onnettomuudessa kuolleet Luokka:Neuvostoliiton sankarit Luokka:Neuvostoliittolaiset avaruuslentäjät Luokka:Neuvostoliittolaiset lentäjät Luokka:Neuvostoliittolaiset sotilaat Luokka:Sosialistisen työn sankarit Luokka:Vuonna 1934 syntyneet Luokka:Vuonna 1968 kuolleet Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit

Jakomäki

Jakomäki on 1960-luvun lopulla valmistunut noin 5 600 asukkaan kerrostalolähiö Koillis-Helsingissä. Kerrostalojen lisäksi Jakomäessä on myös rivitaloja, omakotitaloja ja paritaloja. Helsingin kaupunginosajaossa Jakomäki on Suurmetsän kaupunginosan osa-alue, ja peruspiirijaossa se muodostaa oman Jakomäen peruspiirin. Jakomäki sijaitsee Vantaan rajan tuntumassa, Lahdenväylän ja Porvoonväylän välissä lähellä niiden yhtymäkohtaa. Porvoonväylältä on liittymä Jakomäkeen, samoin Jakomäestä Porvoonväylälle. Naapurialueita ovat lännessä Lahdenväylän toisella puolella Alppikylä ja Heikinlaakso, etelässä Porvoonväylän toisella puolella Kivikko ja Vantaan Rajakylä sekä idässä Vantaan Vaarala. Kaupungin koillisrajalla moottoriteiden kainalossa olevaan alueeseen liitetään yleisesti paljon ikäviä mielleyhtymiä. Jakomäen huonomaineisuus periytyy levottomilta 1960-, 1970- ja 1980-luvuilta, jolloin alue oli lähiöongelmien symboli työttömineen ja alkoholisteineen. Jakomäen asukkaista 36,0 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2019 lopussa. Luonnehdinta alueesta pienoiskuva

Jukka Korpela (tietokirjailija)

Jukka ”Yucca” Kalervo Korpela (s. ) on suomalainen tietokirjailija. Korpela on tehnyt laajan verkkosivuston nimeltä Datatekniikka ja viestintä, joka käsittelee kaikenlaista WWW-tekniikoista suomen kieleen. Korpela on ollut myös yksi sfnet-uutisryhmähierarkian tunnetuimmista kirjoittajista. Hän on kirjoittanut muun muassa viestinnästä, lakiasioista ja kielenhuollosta. Lisäksi hän toimi vakituisesti silloisen MikroPC-lehden kolumnistina. Elämä Jukka Korpela on koulutukseltaan filosofian kandidaatti, pääaineenaan matematiikka. Korpela työskenteli Teknillisessä korkeakoulussa vuoteen 2001. Korpela asuu Espoossa, ja hänellä on kolme lasta. Teoksia Lähteet Aiheesta muualla Jukka Korpelan sivusto Datatekniikka ja viestintä Luokka:Suomalaiset tietokirjailijat Luokka:Internet-persoonat Luokka:Usenet Luokka:Vuonna 1952 syntyneet Luokka:Elävät henkilöt

Jan-Erik Enestam

Jan-Erik Enestam (s. 12. maaliskuuta 1947 Västanfjärd) on Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajana (1998–2006) ja ministerinä (1995–2006) toiminut suomalainen poliitikko. Hän toimi Pohjoismaiden neuvoston pääsihteerinä vuosina 2007–2013. Enestam toimi kansanedustajana vuosina 1991–2007 ja ministerinä useissa hallituksissa. Hän on toiminut puolustusministerinä Ahon hallituksessa (1995) vastaten lisäksi tasa-arvoasioista sosiaali- ja terveysministeriössä, sisäministerinä Lipposen I hallituksessa (1995–1999), puolustusministerinä Lipposen II hallituksessa (1999–2003) vastaten lisäksi pohjoismaisen yhteistyön ja lähialueyhteistyön asioista ulkoasiainministeriössä sekä ympäristöministerinä Jäätteenmäen ja Vanhasen I hallituksessa vastaten lisäksi pohjoismaisen yhteistyön sihteeristölle kuuluvista asioista ulkoasiainministeriössä. Ministeripäiviä Enestamille on kertynyt 4 382. Toukokuussa 2015 tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Enestamille ministerin arvonimen. Vuonna 2017 Enestam pyrki Kemiönsaaren kunnanvaltuuston edustajaksi kaudelle 2017–2021 ja tuli valituksi, Vuonna 2002 Enestam antoi puolustusministerinä Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n kidutettavia ihmisiä sisältäville lentokoneille luvan laskeutua Suomeen. Enestam on esittänyt puoltavia kannanottoja Suomen liittymiseksi Pohjois-Atlantin puolustusliitto Natoon. Defence Minister Enestam: Finland could join NATO without Sweden Helsingin Sanomat, 2002Speech by Mr. Jan-Erik Enestam Minister of Defence of Finland NATO, 1999The Hon. Jan-Erik Enestam Secretary-General of the Nordic Council; Former Finnish Minister of Defence and the Environment ICD - Academy for cultural diplomacy 2009 End of Scandinavian Neutrality: NATO's Militarization of Europe Media Monitors Network, 2009 Perhe Jan-Erik Enestam on naimisissa Solveig Enestamin (o.s. Dahlqvist) kanssa vuodesta 1970, ja heillä on kolme lasta: Pontus (s. 1970), Petra (s. 1973) ja Jan-Anton (s. 1988). Koulutukseltaan Enestam on valtiotieteiden maisteri. Lähteet Aiheesta muualla Luokka:Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen poliitikot Luokka:Kansanedustajat Luokka:Suomen sisäministerit Luokka:Suomen puolustusministerit Luokka:Suomen ympäristöministerit Luokka:Kemiönsaaren kunnanvaltuutetut Luokka:Västanfjärdin kunnanvaltuutetut Luokka:Varsinais-Suomen vaalipiiri Luokka:Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajat Luokka:Suomalaiset ministerin arvonimen saaneet Luokka:Vuonna 1947 syntyneet Luokka:Elävät henkilöt Luokka:Erityisavustajat

Jaksollinen järjestelmä

Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä eli alkuainetaulukko on taulukko tunnetuista alkuaineista ryhmiteltynä niiden elektronirakenteen mukaan. Jaksollinen järjestelmä on kemian perustyökaluja. Sen avulla voidaan arvioida, mitkä alkuaineet muistuttavat toisiaan ja miten taulukossa lähekkäin olevat alkuaineet eroavat toisistaan. Lisäksi alkuaineiden ominaisuuksia, esimerkiksi atomimassoja, voidaan taulukoida jaksolliseen järjestelmään, mikä helpottaa tietojen löytämistä ja vertailemista. Ryhmät, jaksot ja lohkot Jaksollisen järjestelmän pystyrivejä kutsutaan ryhmiksi. Saman ryhmän alkuaineilla on samantapainen uloimman elektronikuoren rakenne, joten niiden ominaisuudet muistuttavat toisiaan. Esimerkiksi jalokaasut eivät juurikaan muodosta yhdisteitä, kun taas alkalimetallit reagoivat helposti ja muodostavat samantapaisia yhdisteitä.Rayner-Canham & Overton, s. 193.Zumdahl & Zumdahl 2010, s. 57. Toisaalta tiedetään, että jalokaasujen reaktiivisuus kasvaa ryhmässä alaspäin mentäessä. Jaksollisessa järjestelmässä on 18 ryhmää. Kemian järjestö IUPAC suosittaa, että ne numeroidaan luvuin 1–18. Vanhempi käytäntö on ollut, että niin sanotut pääryhmät (1, 2, 13–18) merkittiin roomalaisin numeroin. Esimerkiksi ryhmä 14 eli hiiliryhmä on tällöin IV. Kolmas tapa on käyttää sekaisin kirjaimia A ja B sekä roomalaisia numeroita, jolloin ryhmät 1–8 ovat IA – VIIIA ja ryhmät 11–18 IB – VIIIB, esimerkiksi ryhmä 14 on IVB. Kirjainten A ja B käyttö sekä ryhmien numerointi vaihtelivat kuitenkin hyvin paljon eri kirjojen ja julkaisujen välillä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Euroopassa käytettiin erilaisia merkintätapoja. IUPAC suositteli tästä käytännöstä luopumista vuonna 1988. Nykyiset ryhmät 8–10 luettiin aikaisemmin yleensä yhdeksi ryhmäksi, johon poikkeuksellisesti kuului kustakin jaksosta kolme alkuainetta. Jaksollisen järjestelmän vaakarivejä sanotaan jaksoiksi. Jakson numero ilmoittaa, kuinka monta miehitettyä elektronikuorta alkuaineella on. Jaksossa vasemmalta oikealle liikuttaessa alkuaineen järjestysluku eli protonien lukumäärä kasvaa. Alkuaineiden ominaisuudet vaihtelevat tavallisesti huomattavasti saman jakson sisällä. Metalliset alkuaineet sijaitsevat jakson alkupäässä vasemmassa reunassa ja epämetallit oikeassa reunassa. Yksi tapa jakaa jaksollinen järjestelmä on myös atomiorbitaalien täyttymisjärjestykseen perustuen neljään lohkoon, jotka ovat s-, p-, d- ja f-lohkot. Ryhmät 1 ja 2 sekä helium kuuluvat s-lohkoon, p-lohkoon ryhmät 13–18 (paitsi helium), d-lohkoon ryhmät 3–12 (siirtymämetallit) ja f-lohkoon lantanoidit ja aktinoidit. Ryhmä →123456789101112131415161718 (I II III IV V VI VII VIII)↓ Jakso11H2He23Li4Be5B6C7N8O9F10Ne311Na12Mg13Al14Si15P16S17Cl18Ar419K20Ca21Sc22Ti23V24Cr25Mn26Fe27Co28Ni29Cu30Zn31Ga32Ge33As34Se35Br36Kr537Rb38Sr39Y40Zr41Nb42Mo43Tc44Ru45Rh46Pd47Ag48Cd49In50Sn51Sb52Te53I54Xe655Cs56Ba*72Hf73Ta74W75Re76Os77Ir78Pt79Au80Hg81Tl82Pb83Bi84Po85At86Rn787Fr88Ra**104Rf105Db106Sg107Bh108Hs109Mt110Ds111Rg112Cn113Nh114Fl115Mc116Lv117Ts118Og* Lantanoidit57La58Ce59Pr60Nd61Pm62Sm63Eu64Gd65Tb66Dy67Ho68Er69Tm70Yb71Lu** Aktinoidit89Ac90Th91Pa92U93Np94Pu95Am96Cm97Bk98Cf99Es100Fm101Md102No103Lr + Alkalimetallit Maa-alkalimetallit Lantanoidit Aktinoidit Siirtymäalkuaineet Muut metallit Puolimetallit Muut epämetallit Halogeenit Jalokaasut Olomuoto normaaliolosuhteissa (0 °C ja 101 325 Pa) Punaisella numeroidut ovat kaasuja. Violetilla numeroidut ovat nesteitä. Mustalla numeroidut ovat kiinteitä. Harmaalla numeroitujen (transaktinoidien) ominaisuuksia ei tunneta. Esiintyvyys Yhtenäisellä viivalla ympäröityjä alkuaineita löytyy luonnosta ja katkoviivalla ympäröityjä alkuaineita saadaan vain keinotekoisesti valmistettuna. Osaa luonnosta löytyvistä alkuaineista, kuten esimerkiksi teknetiumia (Tc, järjestysluku 43), prometiumia (Pm, 61), poloniumia (Po, 84), astatiinia (At, 85) ja plutoniumia (Pu, 94), löytyy luonnosta ainoastaan uraanin tai muiden radioaktiivisten aineiden hajoamistuotteina. Niitä ei ole eroteltu taulukkoon luonnosta löytyvistä alkuaineista erikseen. Säännönmukaisuudet lang=fi

Japani

Japani ( tai Nippon, virallisesti , Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio. Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Japanin hallitseva etninen ryhmä ovat japanilaiset, jotka puhuvat japanin kieltä. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan. Arkeologisen tutkimuksen mukaan Japanin saarilla on ollut asutusta jo myöhäispaleoliittisella kaudella. Ensimmäiset kirjatut maininnat Japanista esiintyvät kiinalaisissa teksteissä ensimmäiseltä vuosisadalta. Otettuaan käyttöön nykyisen perustuslakinsa vuonna 1947 Japani on ollut perustuslaillinen monarkia, jolla on keisari ja vaaleilla valittu parlamentti. Nykyään Japani on suurvalta, jonka bruttokansantuote ostovoimapariteetilla mitattuna on maailman neljänneksi suurin, noin 6,7 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria (2024). Maa kuuluu Yhdistyneisiin kansakuntiin, G7-ryhmään ja APECiin. Historia Japanin historia on perinteisesti jaettu kausiin, joita on 13 tai enemmän, ja niiden alajaksoihin. Viimeiset viisi kautta 1800-luvun puolivälistä saakka ovat vastanneet keisarien hallituskausia. Nykyinen meneillään oleva kausi on Reiwa-kausi. Esihistoria pienoiskuva

Julkishallinto

Julkishallinto eli julkinen hallinto tarkoittaa valtiollista ja kunnallista hallintoa ja riippumatonta tuomioistuinlaitosta. Julkishallinnon rakenteet Julkishallinto voidaan käsittää erityisesti valtion lainsäädännöllään luomaksi hallinta- ja hallintokoneistoksi, jonka tarkoituksena on edistää, auttaa, säännellä ja valvoa kansalaisryhmien ja kansalaisten muodostamien erilaisten yhteisöjen toimintaa. Suomessa julkishallinto koostuu pääasiassa valtion keskus-, alue- ja paikallishallinnosta sekä kuntien harjoittamasta paikallisesta kansanvaltaisesta itsehallinnosta. Suomen aluehallinto on kuntayhtymähallintoa maakuntien liittoja myöten eli välillistä kunnallishallintoa yhtä alla mainittua poikkeusta lukuun ottamatta. Monissa maissa esiintyy ensinnäkin liittovaltioissa valtion keskus-, alue- ja paikallishallinnon ja välittömän ja välillisen paikallisen itsehallinnon lisäksi osavaltioiden keskus-, piiri- ja paikallishallintoa. On myös lukuisia sinänsä yhtenäisvaltioita Suomen tapaan, joissa kuitenkin toimii Suomen olosuhteista poiketen erityinen vaaleilla valittujen edustajien hallinnoima ja kenties myös oman verotusoikeutensa omaava alueellinen itsehallinto. Näin on asian laita esimerkiksi kaikissa muissa kolmessa suuressa Pohjoismaassa. Suomessa tuollainen ratkaisu on voimassa perustuslainsäädännön tasoisin erityisjärjestelyin vain autonomisessa Ahvenanmaan maakunnassa. Maailmassa on myös maita, joissa Suomen oloista poiketen kunnallinen itsehallinto on heikkoa valtiosta tyystin riippuvaisena tai sitä tuskin edes on. Julkishallinnon hierarkia Valtion hallinnon ylimmät elimet koostuvat ministeriöistä ja niiden alapuolella toimivista valtakunnallisista tai alueellista virastoista, joista monilla on myös paikallisia organisaatioitaan. Suomessa aluetasolla toimii niin valtion aluehallintoviranomaisia kuin välillistä kunnallista itsehallintoa kuntayhtyminen muodossa. Läänit on Suomesta lakkautettu aikaisempina valtion yleisinä alueellisina hallintoviranomaisina. Myös evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon hallinto on eräiltä osin järjestetty julkishallinnon tapaan valtion myönnettyä niille kansankirkon aseman ja siten verotusoikeuden. Julkishallintoa muistuttavat myös esimerkiksi vuoden 2010 alusta itsenäisinä julkisoikeudellisina yhteisöinä toimivat yliopistot, Suomen Pankki, Kansaneläkelaitos ja lukuiset muut erityiset yhteisöt. Julkishallinnon hierarkiaan on vaikeaa sijoittaa muun muassa valtion ja kuntien osakeyhtiömuodossa harjoittamaa toimintaa, vaikka Suomen kunnat nyttemmin muodostavatkin lakisääteisesti kaikki hallinnassaan olevat organisaatiot kattavia konserneja ja vaikka konsernimalli on tunnettu myös maan valtion keskushallinnossa ja sen harjoittaman omistajaohjauksen piirissä. Julkishallinnon tehtävistä Julkishallinto kapeassa mielessä käyttää julkista valtaa lainsäädännön rajoissa. Julkishallinto suunnittelee ja valmistelee kansan demokraattisesti valitsemien edustajien eli kansanedustajien ja kunnanvaltuutettujen päätöksiä ja panee niitä toimeen. Se myös kilpailuttaa ja tilaa hyödykkeitä - niin tavaroita kuin palveluja - eri tahoilta sekä tuottaa hyödykkeitä myös itse. Julkishallinto myös sääntelee muun muassa moninaisia elinkeinoja, teknisten normien noudattamista sekä kansalaisten käyttäytymisen muotoja sekä arvioi, kontrolloi ja valvoo, mitä lopulta tapahtuu. Huomattava osa julkishallinnon toimenpiteistä korjaa olosuhteita siihen suuntaan, joihin niiden on haluttu kenties jo alun perin kehkeytyvän. Suomen julkishallinto hankkii julkisyhteisöille ja monilla muille tahoille rahoitusta, välittää rahavirtoja Euroopan unionista ja unionille sekä rahoittaa lukuisia tahoja maan kansantaloudessa. Julkishallinto ja julkinen johtaminen Vähitellen, vuosikymmenten kuluessa, Suomessa on suodattunut vaikutteita yksityiseltä sektorilta ja erityisesti kansainvälisestä yritysmaailmasta ja sen kehitystä heijastelevasta liiketaloustieteellisestä eli kauppatieteellisestä tutkimuksesta julkishallinnon kehittämiseen. Eräs tuon suodattumisen nimekkeistä on julkinen johtaminen, joka on suora käännöslaina englannin kielestä alkuperänään ilmaus public management. Erityisesti 1970-luvulta alkaen globaalisesti yleistyneenä niin sanottuna uutena julkisjohtamisena, New Public Managementina eli lyhennenimekettä käyttäen NPM:nä julkisjohtamisella on ollut sekä ylistäjänsä että arvostelijansa. Katso myös Suomen hallinto Kunnallinen protokolla Lähteet Aiheesta muualla Suomi.fi: Julkishallinnon toiminta ja organisaatiot * Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit

Juliaaninen kalenteri

Juliaaninen kalenteri, vanhojen suomalaisten kielessä vanha luku, on ollut käytössä Euroopassa antiikin ajoista saakka. Sitä tarkentamaan kehitettiin 1500-luvulla gregoriaaninen kalenteri eli uusi luku, johon siirryttiin katolisissa maissa jo 1500-luvulla, muualla pääosin 1750-luvulla ja Venäjällä vallankumouksen yhteydessä 1918. Juliaanisessa kalenterissa vuodessa on keskimäärin 365 ja 1/4 vuorokautta siten, että kalenterivuodessa on 365 vuorokautta paitsi joka neljäs vuosi 366. Juliaaninen kalenteri on tällä hetkellä (vuodesta 1900 alkaen) 13 vuorokautta gregoriaanista kalenteria jäljessä. Vuonna 2100 ero kasvaa 14 vuorokaudeksi. Historia pienoiskuva

Julkistalous

Julkistalous on taloustieteen ala, joka tutkii julkisen sektorin taloutta ja talouspolitiikkaa taloudellisen tehokkuuden ja tasa-arvon näkökulmasta. Verotuksen tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden tutkimus on keskeinen osa julkistaloutta. Julkistalous tarjoaa analyysikehikon, jolla voidaan tarkastella, missä määrin ja millä tavalla julkisen vallan tulisi olla osallisena markkinoiden toimintaan. Kysymyksiin pyritään vastaamaan analysoimalla mikrotalousteorian avulla tuottavatko markkinat tehokkaan ratkaisun ilman julkisen vallan puuttumista niihin. Julkistalous kattaa muun muassa markkinahäiriöiden, ulkoisvaikutusten sekä talouspolitiikan suunnittelun ja soveltamisen tutkimuksen. Näin ollen se kattaa myös julkisen rahoituksen ja etenkin verotuksen tutkimuksen. Julkistaloustiede rakentuu hyvinvointitaloustieteen teorian varaan ja sen tavoitteena on viime kädessä parantaa sosiaalista hyvinvointia. Katso myös Julkisen valinnan teoria Kirjallisuutta

John F. Kennedy

John Fitzgerald Kennedy (tunnettiin myös lyhenteellä JFK ja lempinimellä Jack, 29. toukokuuta 1917 Brookline, Massachusetts, Yhdysvallat – 22. marraskuuta 1963 Dallas, Texas, Yhdysvallat) oli Yhdysvaltain 35. presidentti (1961–1963). Kennedy oli historian nuorin vaaleilla valittu Yhdysvaltain presidentti ja ensimmäinen katolilainen. Hänen presidenttikautensa suuria tapahtumia olivat Sikojenlahden maihinnousu, Kuuban ohjuskriisi, Vietnamin sodan laajeneminen sekä Neuvostoliiton kanssa solmittu osittainen ydinkoekielto. Kennedy salamurhattiin Dallasissa Texasissa 22. marraskuuta 1963. Kennedyä on usein arvosteltu monista toimistaan, mutta hän oli sekä virkakaudellaan että vielä nykyisinkin Yhdysvaltain suosituimpia toisen maailmansodan jälkeisiä presidenttejä. Häntä on arvostettu erityisesti karismaattisena ja innostavana, edistysuskoisena kansanjohtajana. Varhainen elämä Lapsuus John Fitzgerald Kennedy syntyi 29. toukokuuta 1917 Brooklinessa Massachusettsissa varakkaaseen roomalaiskatoliseen amerikanirlantilaiseen perheeseen. Hänen isänsä Joseph P. Kennedy oli hankkinut miljoonaomaisuuden muun muassa pankkialalla ja osakemarkkinoilla. Joe Kennedy oli myös merkittävä taustavaikuttaja presidentti Franklin D. Rooseveltin vaalikampanjoissa 1930-luvulla, ja hän toimi Yhdysvaltain Lontoon-suurlähettiläänä 1938–1941.Kuosma 2014, s. 11–14. Johnin äiti Rose Kennedy oli demokraattisen kongressiedustajan ja Bostonin entisen pormestarin tytär.Kuosma 2014, s. 3–4. Perheessä oli yhdeksän lasta, joista John oli toiseksi vanhin. Johnin sisarukset vanhimmasta nuorimpaan olivat Joe nuorempi, Rosemary, Kathleen, Eunice, Pat, Robert, Jean ja Edward. Robertista tuli myöhemmin Kennedyn hallituksen oikeusministeri ja Edwardista senaattori.Kuosma 2014, s. 25. John kärsi äitinsä mukaan lapsena monista lastentaudeista ja oli lähellä kuolemaa. Toistuvan sairastelunsa johdosta John oli jo lapsena hyvin ahkera lukija. Erityisesti hän oli kiinnostunut historiaan liittyvästä kirjallisuudesta kuten seikkailu- ja ritarikertomuksista ja elämäkerroista. Yksi hänen suosikkikirjoistaan oli kertomus Kuningas Arthurista ja pyöreän pöydän ritareista.Kuosma 2014, s. 27–28. Nuoruus ja opinnot John aloitti 13-vuotiaana opinnot connecticutilaisessa Canterburyn koulussa. Sairastuttuaan seuraavana keväänä hän sai kotiopettajan ja pääsi syksyllä yliopistoon johtavaan Choaten kouluun. John pääsi koulunsa jalkapallojoukkueeseen vaikka sairastelikin yhä paljon. Hän teki opettajiinsa ja opiskelutovereihinsa vaikutuksen persoonallisuudellaan ja älykkyydellään, mutta hänen arvosanansa olivat keskimääräistä hiukan heikommat. John valmistui koulusta yhdessä isoveljensä kanssa 1935. Saman vuoden syyskuussa hänen oli tarkoitus aloittaa vuoden opiskelut Lontoossa talouskoulussa, mutta keltatautiin sairastuminen keskeytti opinnot ensimmäisen kuukauden jälkeen, ja hän palasi takaisin Yhdysvaltoihin.Kuosma 2014, s. 29–31. Kennedy hyväksyttiin Princetonin yliopistoon, ja hän aloitti siellä opinnot hiukan muiden jäljessä. Uusi sairastuminen keskeytti hänen opintonsa kuitenkin joulukuussa, ja Kennedy muutti Arizonaan toipumaan. Toivuttuaan hän lähti jatkamaan opintojaan Harvardissa ja kirjoittautui sinne seuraavana lukuvuonna. Harvardissa Kennedy yritti tulla valituksi kurssinsa puheenjohtajaksi ja ylioppilaskunnan edustajistoon mutta hävisi. Hän joutui lopettamaan jalkapallon harrastamisen loukattuaan selkänikamansa pelissä; tämä selkävaiva oli hänen kiusanaan koko hänen loppuelämänsä. Lukukausien välillä Kennedy matkusteli ystävänsä kanssa Euroopassa. Pääaineekseen hän valitsi hallinto-opin ja suunnitteli sanomalehtimiehen uraa.Kuosma 2014, s. 31–33. Nuoruusystäviensä mukaan John oli aina huoleton rahan ja ulkoasunsa kanssa eikä useinkaan pitänyt rahaa mukanaan. Hänet tunnettiin seurallisena, ystävällisenä ja avoimena nuorukaisena.Kuosma 2014, s. 28–29. Kennedy toimi vuonna 1938 isänsä sihteerinä tämän ollessa Yhdysvaltain Yhdistyneen kuningaskunnan -suurlähettiläs. Kennedy valmistui Harvardista 1940. Laudaturtyössään hän käsitteli syitä, joiden vuoksi Englanti ei ollut varustautunut riittävästi Hitlerin Saksaa vastaan. Työ sai arvosanakseen magna cum laude, ja Kennedy koko opintojensa yleisarvosanaksi cum laude approbatur. Kennedy laajensi laudaturtyötään, ja se julkaistiin kirjana Miksi Englanti nukkui heinäkuussa 1940. Kirja sai hyvät arvostelut ja myi hyvin, osaksi isä Joen markkinointityön ansiosta.Kuosma 2014, s. 34. Syksyllä 1940 Kennedy kirjoittautui Stanfordin yliopistoon talouden, finanssipolitiikan ja liikkeenjohdon luennoille. Hän kuitenkin lopetti jo ensimmäisen lukukauden jälkeen ja lähti perheensä seuraksi Etelä-Amerikkaan.Kuosma 2014, s. 35. Sotapalvelus pienois

Jeesus

Jeesus (; ; lähteenä aramean יֵשׁוּעַ, Yēšûa; noin 4 eaa. ), usein myös Jeesus Nasaretilainen tai Jeesus Kristus, on maailman suurimman uskonnon kristinuskon mukaan Jumalan Pojan tuleminen ihmiseksi ja Vanhassa testamentissa ennustettu messias eli Kristus, joka ristinkuolemallaan sovitti ihmisten synnit.McGrath 2006, s. 4–6. Uuden Testamentin evankeliumeissa hän on ensimmäisellä vuosisadalla Rooman hallitsemassa Juudeassa elänyt juutalainen rabbi. Evankeliumien mukaan Jeesus oli Galilean juutalainen, joka sai kasteen Johannes Kastajalta. Jeesus keskusteli toisten juutalaisten kanssa siitä, kuinka Jumalaa tuli seurata, paransi sairaita ihmeteoilla, opetti vertauksin ja keräsi ympärilleen joukon oppilaita. Hän vaelsi Jerusalemiin, missä hänet juutalaisten pääsiäisjuhlan aikaan pidätettiin jumalanpilkasta. Häntä kuulusteltiin juutalaisviranomaisten johdolla, kunnes hänet luovutettiin roomalaisille ja ristiinnaulittiin prefekti Pontius Pilatuksen käskystä. Jeesuksen hahmon ympärille syntyi uskonnollinen liike, jossa uskottiin, että Jeesus nousi kuolleista. Uskon pohjalta kehittyi kristillisiä alkuseurakuntia, jotka alkoivat saada jäseniä myös juutalaisuuden ulkopuolelta. Roomassa 300-luvun kuluessa valtionuskonnoksi kehittynyt kristinusko sisältää uskon, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitseellisesti Maria-nimisestä naisesta, astui Taivaaseen, mistä hän tulee vielä uudelleen takaisin maan päälle. Jeesusta kunnioitetaan kristinuskon lisäksi muun muassa islamissa, jossa Jeesusta pidetään profeettana mutta torjutaan kolminaisuusoppi sekä ajatus siitä, että Jeesus olisi Jumalan Poika. Kertomuksia Jeesuksen elämästä koottiin yhteen ensimmäisellä tai toisella vuosisadalla. Jeesus puhui evankeliumeissa galileanarameaa.Mark. 7:34 Nykyajan antiikintutkijat ovat lähes yksimielisiä siitä, että Jeesus oli historiallinen henkilö, vaikka tutkimus on myös nostanut esiin kysymyksiä siitä, kuinka tarkkaan Raamatussa kuvattu Jeesus heijastelee historiallista Jeesusta. Jeesuksen nimestä Jeesuksen elinaikana juutalaisilla oli tavallisesti vain yksi nimi, johon tarkennuksena saatettiin lisätä henkilön isän nimi tai kotipaikka. Tällä perusteella Jeesusta kutsutaan Uudessa testamentissa usein Jeesus Nasaretilaiseksi.esim. Markus 10:47 Nasaretissa Jeesuksen naapurit kutsuvat häntä nimityksillä ”rakennusmies, Marian poika, Jaakobin, Joosefin, Juudaksen ja Simonin veli”,Markus 6:3 ”rakennusmiehen poika”,Matteus 13:55 tai ”Joosefin poika”.Luukas 4:22 Johanneksen evankeliumissa opetuslapsi Filippus kutsuu häntä nimellä ”Jeesus, Joosefin poika Nasaretista”.Johannes 1:45 Suureen osaan maailman kielistä, mukaan lukien suomeen, nimi tulee latinalaisen muodon Iesus kautta, joka puolestaan on translitteraatio kreikkalaisesta nimestä Ἰησοῦς (Iēsoûs). Kreikkalainen muoto on todennäköisesti sovitus heprean ja aramean nimestä ישוע (Yēšûa), joka on lyhyempi muoto heprealaisesta nimestä יהושע (Yəhōšūaʿ, suomeksi Joosua). Yəhōšūaʿ tarkoittaa luultavasti ”Jahve pelastaa”. Jeesuksesta käytetään myös nimeä Kristus, joka on käännös heprean voideltua eli siunattua tarkoittavasta sanasta messias. Sanaa voideltu käytetään Vanhassa testamentissa alkujaan Israelin kuninkaista.Muun muassa Myöhemmin sana vakiintui tarkoittamaan nimenomaan profeettojen ennustamaa tulevaa vapauttajakuningasta. Kristus-nimestä johdettiin jo Raamatun kirjoittamisen aikana Kristuksen seuraajia tarkoittava nimitys kristitty, jonka käyttö alkoi Antiokiasta. Kristityt tunnustavat Jeesuksen olevan Jumalan PoikaUskontunnustus kristinuskossa ja ilmaisevat siten uskovansa hänen jumaluuteensa. Hänen nimeensä liitetään monia lisänimiä: Herra, Pelastaja, Ihmisen Poika, Sana, Daavidin poika, Jumalan Karitsa, Kuningasten Kuningas. Jeesus evankeliumeissa Kristillinen käsitys Jeesuksesta perustuu Uuden testamentin neljään kanoniseen evankeliumiin. Syntymä ja lapsuus Evankeliumien mukaan Jeesuksen äiti oli nimeltään Maria. Vanhimmassa Markuksen evankeliumissa ei mainita Jeesuksen isää. Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien mukaan Jeesuksen isän nimi oli Joosef. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien mukaan Joosef ei ollut kuitenkaan Jeesuksen biologinen isä, vaan Maria tuli raskaaksi Pyhän Hengen vaikutuksesta ollessaan vielä neitsyt. Matteuksen ja Luukkaan mukaan Maria oli vain kihloissa Joosefin kanssa tullessaan raskaaksi. Luukkaan evankeliumin mukaan enkeli ilmoitti Marialle, että hän tulee raskaaksi ja synnyttää pojan. Hänen oli annettava lapselle nimeksi Jeesus. Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit esittävät kumpikin luettelon Jeesuksen sukujuurista. Matteuksen evankeliumin luettelossa sukujuuret esitetään 29 sukupolven taakse juutalaisten isään Abrahamiin. Matteuksen evankeliumin kirjoittaja tähtää sanomansa kristinuskoon kääntyneisiin juutalaisiin. Luukkaan evankeliumin luettelo ulottuu 41 sukupolven taakse ihmiskunnan isään Aadamin saakka. Näin Luukkaan evankeliumin kirjoittaja korosti pelastuksen yleistä luonnetta. Molemmissa luetteloissa mainitaan kuningas Daavid.Walsh 1988, s. 49. Evankeliumien mukaan Jeesuksen vanhemmat olivat kotoisin Nasaretista ja Jeesus itse syntyi Betlehemissä. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, että Jeesuksen synnyttyä itäisiltä seuduilta tuli Jerusalemiin tähdistäennustajia, jotka sanoivat Juudean kuningas Herodekselle nähneensä hänen tähtensä ollessaan idässä. Kun Herodes kuuli tästä, hänessä heräsi pelkoa ja epäluuloa. Kun hän sai tietää ylipapeilta ja kirjanoppineilta, että Kristuksen oli määrä syntyä Betlehemissä, hän kutsui tähdistäennustajat luokseen ja otti heiltä selville tähden ilmaantumisajan. Herodes pyysi tähdistäennustajilta, että he tulisivat ilmoittamaan hänelle lapsen olinpaikan. Tähdistäennustajat eivät palanneetkaan Herodeksen luo, koska he saivat jumalisen varoituksen olla tekemättä niin. Tämä sai Herodeksen raivoihinsa ja hän määräsi surmattavaksi kaikkialta Betlehemistä ja sen seuduilta kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat. Jeesuksen vanhemmat olivat sillä välin vieneet hänet Egyptiin, koska Jumala oli varoittanut heitä. Jeesuksen myöhemmästä lapsuudesta ja nuoruudesta kerrotaan vain yksi tapaus. Luukkaan evankeliumin mukaan hän kävi vanhempineen 12-vuotiaana Jerusalemissa pääsiäisjuhlilla, mutta paluumatkalla vanhemmat huomasivat hänen kadonneen. Hänet kuitenkin löydettiin temppelistä, jonne hän oli jäänyt keskustelemaan opettajien kanssa, jotka ihmettelivät hänen ymmärrystään. Kaste ja kiusaukset pienois

Juutalaisuus

Juutalaisuus on juutalaisten etninen uskonto. Se on maailman ensimmäisiä monoteistisia uskontoja ja vanhimpia nykyaikana harjoitettuja uskontoja. Siihen kuuluu myös juutalaisten noudattamaa tapakulttuuria, ruokalajeja ja juhlapäiviä. Juutalaisuus kehittyi nykymuotoonsa Lähi-idässä 600-luvulta eaa. Juutalaisuuden nykyiset pääsuuntaukset ovat ortodoksijuutalaisuus, konservatiivinen juutalaisuus ja reformijuutalaisuus. Juutalainen uskonto perustuu ajatukseen Jumalan ja juutalaisen kansan välisestä liitosta. Juutalaisuuden keskeinen teksti on Toora, joka on osa Tanakia eli heprealaista Raamattua. Muita tärkeitä tekstejä ovat Talmud sekä muut juutalaiset lakikirjoitukset. Juutalaisen elämän keskus on synagoga, ja yhteisön johtaja on rabbi. Juutalaisuuden tärkeimpiä juhlapäiviä ovat lepopäivä sapatti, hanukka, uudenvuoden juhla roš hašana, pesah ja jom kippur. Juutalaisuus lasketaan suurten maailmanuskontojen joukkoon, mutta on niistä pienin. Juutalaisia on nykyisin noin 14,7 miljoonaa. Heitä asuu eniten Israelissa (6,89 miljoonaa), Yhdysvalloissa (noin 5,7 miljoonaa) ja Euroopassa (noin 1,2 miljoonaa). Historia Synty pienois

Jaava

Jaava (; jaavaksi ꦗꦮ, Jawa; ) on Indonesiassa sijaitseva saari, joka kuuluu Isojen Sundasaarten saaristoon. Pinta-alaltaan Jaava on 132 000 neliökilometriä. Saaren pohjoispuolella on Jaavanmeri ja eteläpuolella Intian valtameri. Lännessä kapea Sundasalmi erottaa sen Sumatran saaresta, ja idässä lähin saari on Pieniin Sundasaariin kuuluva Bali, jonka erottaa Jaavasta kapea Balinsalmi. Jaava on Indonesian viidenneksi suurin ja koko maailman 13. suurin saari. Saarella on asukkaita on arviolta 145 miljoonaa, ja väestötiheys on 1 121 ihmistä/km². Jaava on väkiluvultaan maailman suurin saari. Jaavalla asuu yli puolet Indonesian väestöstä. Maantiede Sijainti Jaava sijaitsee Isojen Sundasaarten saaristossa, jonka se muodostaa Sumatran Borneon ja Sulawesin saarten kanssa. Jaava on saarista eteläisin ja pinta-alaltaan pienin. Saarten väliin jää Jaavanmeri, josta muodostuu näin Indonesian sisämeri. Itä-länsi suunnassa saaren pituus on noin tuhat kilometriä ja pohjois-etelä suunnassa noin 200 kilometriä. Saaren pinta-ala on noin 132 000 km2.

Joensuu

Joensuu on Suomen kaupunki ja Pohjois-Karjalan maakuntakeskus. Se sijaitsee Saimaan Pyhäselän pohjoisrannalla Pielisjoen suulla Pohjois-Karjalan maakunnassa. Joensuun kaupungissa asuu noin ja laajemmin koko seudulla asuu noin henkilöä. Asukasluvultaan Joensuu on Suomen :nneksi suurin kunta ja lähikuntineen yhdeksänneksi suurin kaupunkialue. Joensuun naapurikunnat ovat Ilomantsi, Kontiolahti, Lieksa, Liperi, Rääkkylä ja Tohmajärvi. Idässä Joensuu rajoittuu Venäjään. Joensuu kuuluu Joensuun seutukuntaan, johon kuuluvat nykyisin myös Heinäveden, Ilomantsin, Juuan, Kontiolahden, Liperin ja Polvijärven kunnat sekä Outokummun kaupunki. Näistä Ilomantsi ei ole mukana Joensuun seudun seutuyhteistyössä. Euroopan metsäinstituutti sijaitsee kaupungissa. Nimen alkuperä, vaakuna ja lippu Joensuu-niminen kylä löytyy jo Ruotsin vallan aikaisista kartoista sekä kirkonkirjoista. Tällöin se kuului Kontiolahteen. Syksyllä 2008 Joensuun kaupunki sai oman lippunsa, jonka on suunnitellut Leea Wasenius. Lippu perustuu Joensuun vaakunaan. Historia pienoiskuva

Johannes Virolainen

Johannes Virolainen (31. tammikuuta 1914 Viipurin maalaiskunta – 11. joulukuuta 2000 Lohja) oli suomalainen poliitikko ja valtioneuvos, joka edusti Maalaisliittoa (sittemmin Keskustapuoluetta). Virolainen kuului sotien jälkeisen ajan merkittävimpiin suomalaisiin poliitikkoihin. Hän toimi Keskustapuolueen puheenjohtajana vuosina 1964–1980, Suomen pääministerinä 1964–1966, ulkoministerinä 1954–1956, 1957 ja 1958, valtiovarainministerinä 1972–1975 sekä useasti opetusministerinä ja maatalousministerinä. Hän oli myös eduskunnan puhemiehenä vuosina 1966–1968 ja 1979–1983 sekä puolueensa presidenttiehdokkaana vuoden 1982 vaaleissa. Virolainen on toiminut Suomessa toiseksi pisimpään kansanedustajana, yhteensä 42 vuotta vuosina 1945–1983 ja 1987–1991. Hän edusti aluksi Kymen läänin vaalipiiriä ja vuodesta 1958 Uudenmaan läänin vaalipiiriä. Valtiopäivinä mitattuna hän on 43 valtiopäivillään neljäntenä. Hän on myös Suomen pitkäaikaisin ministeri yhteensä 6 169 ministeripäivällään. Nuoruus ja sotavuodet Johannes Virolainen syntyi Viipurin maalaiskunnan Yläsommeen kylässä, noin 14 kilometrin päässä Viipurista. Vanhemmat Paavo Virolainen ja Anna-Lydia o.s. Skyttä olivat maanviljelijöitä. Perheessä oli kahdeksan lasta, joista Johannes oli ikäjärjestyksessä kuudes. Sisarusten etäinen sukulainen oli kirjailija Kyösti Skyttä.Seppinen 2002, s. 15. Virolainen pääsi kansakoulun jälkeen Viipurin oppikouluun, josta hän kirjoitti sukunsa ja kotikylänsä ensimmäiseksi ylioppilaaksi 1932. Opinnot Valkolakin saatuaan Virolainen suoritti varusmiespalveluksen 1932–1933 yleten reservin vänrikiksi. Reserviupseerikoulussa hänen oppilastovereinaan olivat muiden muassa myöhempi Suomen Työnantajien Keskusliiton puheenjohtaja Päiviö Hetemäki ja myöhempi Suomen Pankin pääjohtaja Klaus Waris.Lasse Lehtinen: Virolainen– tasavallan isäntärenki, s. 27. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1980. Tämän jälkeen Virolainen lähti Helsinkiin opiskelemaan maatalous- ja metsätieteitä ja valmistui 1938 maatalous- ja metsätieteiden kandidaatiksi ja agronomiksi. Opintojensa aikana Virolainen oli alkanut suunnitella yliopistomiehen uraa. Valmistuttuaan hän ryhtyi valmistelemaan väitöskirjaa, jonka aiheeksi hän sopi maanviljelystalouden professorin Rurik Pihkalan kanssa Karjalan kannaksen pienviljelijöiden ansiotalouden rakenne. Virolainen ehti aloittaa aineiston keräämisen väitöskirjaa varten, kunnes talvisota ja Karjalan menettäminen muuttivat niin hänen väitöskirjansa aiheen kuin koko hänen elämänsä suunnan.Seppo Sarlund: Jussi – Suomen neuvos, s. 246. Helsinki: Otava, 1999. Myöhemmin hän väitteli poliittisen uransa ohessa maatalous- ja metsätieteiden tohtoriksi väitöskirjalla Maatalousmaan arvioimisesta ja arvosta Suomessa vuosina 1934–38 (1951). Opiskeluaikanaan Virolainen myös lähti mukaan Maalaisliiton poliittiseen toimintaan ja oli mukana perustamassa Maalaisliiton ylioppilasyhdistystä. Virolainen arveli myöhemmin sodan viivästyttäneen hänen väitöskirjansa valmistumista 5–6 vuotta.Sarlund 1999, s. 246. Virolainen on kertonut muistelmissaan tavanneensa Urho Kekkosen ensimmäisen kerran syksyllä 1936. Virolainen pyysi tuoreen kansanedustajan ja ministerin maalaisliittolaisten ylioppilaiden tilaisuuteen esitelmöimään aiheesta ”Mitä ylioppilaat tänään, sitä kansa huomenna”.Johannes Virolainen: Yöpakkasista juhannuspommiin, s. 11. Presidentti Kyösti Kallion Virolainen ehti tavata muutaman kerran 1930-luvun lopulla; tämän seuraajaa Risto Rytiä Virolainen ei tavannut henkilökohtaisesti koskaan.Johannes Virolainen: Kuvat kulkevat, s. 20. Sota-aika Sotien aikana Virolaisen ura kietoutui karjalaisten kohtaloihin. Talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa 1940 Viipuri, Yläsommeen kylä ja Virolaisen kotitila jäivät uuden rajan taakse. Jatkosodan aikana Virolainen työskenteli Palautetun alueen neuvottelukunnan toimistopäällikkönä 1942–1944. Neuvottelukunnan tehtävänä oli organisoida jatkosodan alussa takaisin vallatun Karjalan jälleenrakennus ja -asutustyöt. Kun jatkosota päättyi 1944 ja talvisodan jälkeinen raja vahvistettiin Moskovan välirauhassa, neuvottelukunta lakkautettiin. Virolainen nousi sisäasiainministeriön siirtoväenasiain osaston päälliköksi tehtävänään Karjalan evakoiden asuttaminen. Sota-aikana hän yleni luutnantiksi ja myöhemmin vielä reservissä kapteeniksi. Toimiessaan päämajan sotilashallinto-osaston väestönsiirtotoimiston päällikkönä vuosina 1941–1942 Virolainen oli lähellä marsalkka Gustaf Mannerheimia, mutta ei tavannut tätä henkilökohtaisesti. Ainoa läheisempi kontakti Mannerheimin ja Virolaisen välillä tapahtui huhtikuun alussa 1945 Mannerheimin avatessa tasavallan presidenttinä vuoden 1945 vaaleissa valitun eduskunnan toimikauden. Mannerheimin seuraajan J. K. Paasikiven kanssa Virolainen oli jo läheisessä yhteistyössä.Virolainen 1994, s. 20. Sodan jälkeen Virolainen hankki 1952 maatilan Lohjalta, jonne osa Viipurin maalaiskunnan evakoista oli asutettu, ja nimesi sen lapsuudenkotinsa uimapaikan mukaan Vironperäksi. Poliittisen uran rinnalla hän työskenteli koko elämänsä maanviljelijänä. Vironperä oli karjatilana vuoteen 1976 saakka, jolloin Virolaisen oli ajan puutteen vuoksi luovuttava lehmien pidosta.Lehtinen 1980, s. 176 ja kuvaliite. Oman maatilan ohella Virolaisella oli myös kaupunkiasunto Helsingin Katajanokalla.Sarlund 1999, s. 235. Samalla Virolaisesta tuli yksi Karjalan evakoiden näkyvimmistä keulakuvista. Jo vuodesta 1940 hän toimi Karjalan Liiton maataloussihteerinä sekä sittemmin sen hallituksen jäsenenä ja vuosina 1985–1990 puheenjohtajana.Sarlund 1999, s. 214–215. Hän kannatti maltillisesti Karjalan palauttamista Suomelle ja sanoikin, että ainoa tilanne, jolloin hän voisi ottaa ryypyn, on Karjalan palautuksen juhlistaminen. Tämän hänen kerrotaan tokaisseen sekä Anastas Mikojanille että Nikita Hruštšoville. Virolainen oli absolutisti. Varhainen poliittinen ura Kekkosen luottomies Johannes Virolainen nousi eduskuntaan ensimmäisissä sodanjälkeisissä vaaleissa 1945. Hänet valittiin pian Maaseudun nuorten liiton puheenjohtajaksi ja Maalaisliiton varapuheenjohtajaksi, ja hän nousi yhdeksi puolueensa voimahahmon Urho Kekkosen luottomiehistä. Kekkonen muodosti ensimmäisen hallituksensa vuoden 1950 presidentinvaalin jälkeen ja pyysi Virolaista sisäministerin paikalle, mutta Virolainen kieltäytyi vedoten kiireisiinsä väitöskirjansa viimeistelyssä. Virolaisen pitkä ministeriura alkoi lokakuussa 1950, kun hän tuli mukaan hallitukseen hänen edeltäjänsä Lauri Riikosen siirryttyä Kuopion läänin maaherraksi.Johannes Virolainen: Muistiinpanoja ja myllykirjeitä, s. 36. Samassa yhteydessä alkoi myös toisen karjalaissyntyisen poliitikon Teuvo Auran ura valtioneuvoston jäsenenä hänen tullessaan kauppa- ja teollisuusministeriksi.Virolainen: Muistiinpanoja ja mylykirjeitä, s. 39. Vuoden 1952 puoluekokouksessa Sotkamossa Virolainen asettui Arvo Korsimon vastaehdokkaaksi Maalaisliiton puoluesihteerin vaaliin, mutta Korsimo voitti hänet selvin numeroin.Johannes Virolainen: Polun varrelta, s. 336–337. 1950-luvulla Virolainen oli Kekkosen yhteistyökumppanina kaikissa tämän hallituksissa: toisena sisäministerinä 1950–1951, kansliaministerinä 1951, pääministerin sihteerinä 1952–1953, opetusministerinä 1953–1954 ja ulkoasiainministerinä 1954–1956. Ulkoministerikautenaan Virolainen sai "tietämättömän ulkoministerin" liikanimen, koska Kekkonen ja presidentti J. K. Paasikivi eivät kertoneet hänelle matkastaan Moskovaan loppuvuodesta 1955. Matkan tuloksena Neuvostoliitto palautti Suomelle Porkkalan vuokra-alueen. Porkkalan luovutusasiakirjan allekirjoittivat Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystössä tammikuun lopulla 1956 Suomen edustajina Kekkonen ja Virolainen sekä Neuvostoliiton edustajina suurlähettiläs Viktor Lebedev ja varapääministeri Mihail Pervuhin.Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1957, s. 26. Helsinki: Otava, 1956. Kekkosen noustua presidentiksi 1956 Virolainen jatkoi puolueensa vakioministerinä. Yöpakkashallitus Elokuussa 1958 Virolainen otti vastaan ulkoministerin paikan K. A. Fagerholmin hallituksessa. Hallitus herätti ärtymystä Neuvostoliitossa, koska eduskunnan suurimmaksi puolueeksi noussut SKDL samoin kuin SDP:n vasemmistosiipi oli jätetty oppositioon. Syntyi yöpakkaskriisi: Neuvostoliitto jäädytti taloudelliset neuvottelut Suomen kanssa, kutsui suurlähettiläänsä kotiin Helsingistä ja antoi ymmärtää Fagerholmin hallituksen olevan sille epämieluisa. Ulko- ja sisäpoliittisen painostuksen seurauksena Virolainen ja muut Maalaisliiton ministerit erosivat joulukuussa 1958, mikä hajotti hallituksen. Yöpakkashallituksen ulkoministerinä toimiminen löi Virolaiseen vuosikymmeniksi leiman, ja poliittiset vastustajat hyödynsivät sitä osoittaakseen hänet "ulkopoliittisesti epäluotettavaksi". Tapaus myös löi ensimmäiset säröt Virolaisen ja Kekkosen väleihin. Vaikka Kekkonen oli nimittänyt yöpakkashallituksen, hän oli aavistanut ikävyyksiä ja varoittanut Virolaista pysymään sen ulkopuolella; Virolainen puolestaan piti Kekkosen toimintaa kaksinaamaisena. Virolainen säilyi Kekkosen suosiossa vielä pitkään, mutta presidentin maalaisliittolaiseen lähipiiriin eli K-linjaan hän ei koskaan kuulunut. Virolainen palasi myöhemmin muistelmateoksissaan toistuvasti yöpakkashallitukseen, jota hän piti yhtenä uransa traumaattisimmista kokemuksista. Hallitusta muodostettaessa hän yritti vedota sosialidemokraatteihin, ettei SDP:n puoluesihteeriä Väinö Leskistä otettaisi ministeriksi, mutta SDP:n puheenjohtaja Väinö Tanner murahti Virolaiselle: "Mitäs Te nuori mies puhutte, nythän muodostetaan Suomen eikä Neuvostoliiton hallitusta. Maalaisliiton eduskuntaryhmä päätti miltei yksimielisesti – vain Matti Kekkosen vastustaessa –, että puolue osallistuu hallitukseen ja että myös Virolaisen on mentävä mukaan. Virolaisen siteeraaman V. J. Sukselaisen mukaan ainoa henkilö, joka olisi voinut estää hallituksen, olisi ollut Kekkonen, joka ei kuitenkaan tarpeeksi tehokkaasti puuttunut hallituksen muodostamiseen. Kekkosen luottomies, puoluesihteeri Arvo Korsimo puolestaan sattui juuri ratkaisevalla hetkellä olemaan ulkomailla.Johannes Virolainen: Polun varrelta, s. 324. Virolainen ja ruotsin kieli Suhteessaan ruotsin kieleen Virolainen oli vielä 1940-luvulla hyvin kriittinen. Tuoreena kansanedustajana vuonna 1945 hän arvosteli voimakkaasti pääministeri J. K. Paasikiven vaatimuksesta maanhankintalakiin liitettyä kielipykälää, jonka mukaan suomenkielisten osuus Suomen ruotsinkielisillä alueilla sai siirtoväkeä asutettaessa nousta enintään kahdella prosentilla. Paasikivi, joka piti ruotsin kieltä tärkeänä Suomen ja muiden Pohjoismaiden pitkän yhteisen historian vuoksi, puolestaan läksytti ankarin sanoin Virolaista tämän asenteesta, ja tultuaan ministeriksi Virolainen tarkistikin perusteellisesti kantansa. Toimiessaan vuosina 1968–1970 Koiviston hallituksen opetusministerinä hän vaikutti keskeisesti siihen, että ruotsin kielestä tuli vastoin asiaan kantaa ottaneiden opetusalan asiantuntijoiden tahtoa pakollinen aine Suomen suomenkielisiin peruskouluihin. Virolainen piti vieraan kielen opetusta myös erittäin tärkeänä ulkopoliittisena suuntakysymyksenä. Ansioistaan ruotsin kielen hyväksi Virolainen sai hopeisen Axel Olof Freudenthal -mitalin ja Ruotsin Pohjantähden ritarikunnan suurristin, joista jälkimmäisen kuningas Kustaa VI Aadolf luovutti hänelle henkilökohtaisesti.Sarlund 1999, s. 48–50. Maalaisliitto-Keskustapuolueen puheenjohtaja Virolainen pääministeriksi Johannes Virolainen valittiin 1964 Maalaisliiton puheenjohtajaksi Urho Kekkosen ja K-linjan taustatuella. Keväällä 1964 Kekkonen viestitti Maalaisliitolle, että puoluetta koko sotien jälkeisen ajan johtanut V. J. Sukselainen oli syrjäytettävä. Muodolliseksi syyksi Sukselaista vastaan keksittiin se, että hän oli osallistunut vanhojen virolaisten opiskelutoveriensa juhliin Ruotsissa, mistä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pää-äänenkannattaja Pravda oli häntä moittinut. Kesän 1964 puoluekokouksessa Kouvolassa Virolainen voitti puheenjohtajan vaalissa Sukselaisen täpärästi äänin 888–866.Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 239. Helsinki: Otava, 1987. Syyskuussa 1964 Suomen pitkäikäisimmäksi virkamieshallitukseksi noussut Reino Lehdon hallitus erosi ja Virolainen muodosti uuden poliittisen hallituksen, johon tulivat Maalaisliiton lisäksi Kokoomus, Kansanpuolue ja RKP. Hallituksen ulkoministerinä ja pääministerin sijaisena oli Ahti Karjalainen, K-linjan kärkimies ja Virolaisen tuleva kilpailija.Tarkka & Tiitta, s. 238. Maalaisliitosta Keskustapuolueeksi Virolaisen johdolla puolue muutti 1965 ylimääräisessä puoluekokouksessa nimekseen Keskustapuolue. Virolainen katsoi, että puolue ei voisi ikuisesti menestyä vain maaseutuväestön kannatuksen varassa, vaan sen olisi hakeuduttava kaupunkeihin ja muututtava pohjoismaisten sisarpuolueidensa tavoin nimeään myöten Keskustapuolueeksi. Nimenmuutos oli asiallisesti oikea, sillä maa- ja metsätalouden osuus Suomen elinkeinorakenteesta supistui 1960-luvun aikana 16 prosenttiyksikköä, ja vuonna 1970 alkutuotannosta sai toimeentulonsa enää noin 20 prosenttia työikäisistä suomalaisista. Taktisesti nimen vaihdos Keskustapuolueeksi oli kuitenkin huonosti ajoitettu, sillä se järkytti puolueen kannattajakuntaa.

Jatkosota

Jatkosota oli sota, joka käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944 Neuvostoliiton Suomen pommituksista Moskovan välirauhaan. Jatkosotaa käytiin Suomen rintamalla samaan aikaan kun Saksa toteutti operaatio Barbarossan nimellä tunnettua laajaa hyökkäystä Neuvostoliittoon. Suomen rintama oli jaettu saksalaisten ja suomalaisten joukkojen kesken siten, että suomalaiset olivat vastuussa eteläisestä rintamasta ja saksalaiset Lapin rintamasta. Suomi ei ollut lain mukaan Saksan liittolainen, sillä mitään liittosopimusta ei ollut. Sen sijaan käytännössä Suomi oli Saksan liittolainen, koska se antoi aluettaan Saksan käyttöön, alisti joukkojaan Saksalle, sai aseapua Saksalta ja soti Saksan kanssa. Sodan alussa eteläisellä rintamaosalla suomalaiset joukot valtasivat talvisodassa menetetyt alueet ja etenivät yli Syvärin ja Leningradin puolustuslinjojen tuntumaan. Joulukuussa 1941 hyökkäys pysäytettiin ja alkoi yli kaksi vuotta kestänyt asemasotavaihe. Pohjoisilla rintamaosilla ei saatu katkaistua Muurmannin rataa, eivätkä saksalaisjoukot kyenneet etenemään Murmanskiin. Neuvostoliiton suurhyökkäys kesäkuussa 1944 mursi suomalaisten etummaiset puolustuslinjat. Raskaiden torjuntataistelujen jälkeen aseet laskettiin 4.–5. syyskuuta; tulitauko oli virallisesti määrätty alkaneeksi 4. syyskuuta, mutta neuvostoliittolaiset joukot lopettivat ammunnan paikoittain vasta 5. syyskuuta 1944. Jatkosodan välirauhanehtoihin kuului muun muassa saksalaisten joukkojen pakottaminen pois Suomesta, mikä johti Lapin sotaan Saksaa vastaan 15. syyskuuta 1944. Moskovan välirauha allekirjoitettiin 19. syyskuuta 1944, ja se vahvistettiin Pariisin rauhassa vuonna 1947. Sotaa edeltäneet tapahtumat Välirauha Talvisodan maaliskuussa 1940 päättänyt Moskovan rauha, niin sanottu välirauha, ei ollut rauha sanan varsinaisessa pitkäaikaisessa merkityksessä, koska käynnissä oleva toinen maailmansota vaikutti koko ajan Saksan valtakunnan ja Neuvostoliiton rauhantilaiset sekä Yhdistyneen kuningaskunnan Saksan valtakuntaa vastaan käymä sota Ranskan touko-kesäkuussa 1940 jatkuneen kukistumisen jälkeenkin. Yhdysvallat ei tosin ollut vielä liittynyt sotaan, joten ennen 12. joulukuuta 1941, kun Yhdysvalloille julistettiin sota, ei toiseksi maailmansodaksi myöhemmin kutsuttu suursota ollut vielä luonteeltaan kuin eurooppalainen suursota. Eurooppa oli sodassa, ja Suomikin pysyi poikkeustilassa. Rauhan aikana sotilaskouluttamatta jääneet 100 000 nostoväkeen kuuluvaa määrättiin astumaan palvelukseen, ja heidän sotilaskoulutuksensa talvisodan loppuvaiheessa vähäiseksi havaitun reservin lisäämiseksi aloitettiin. Kanta-aliupseereiksi koulutustehtävää varten pyydettiin jäämään talvisodassa kunnostautuneita ryhmänjohtajia. Suomi tähtäsi kansainvälisesti todettuun mahdolliseen enimmäismäärään väestöstä, joka voitaisiin irrottaa muista tehtävistä armeijan palvelukseen eli 16 prosenttiin. Suomen tapauksessa tämän katsottiin riittävän vain koko itärajan operatiiviseen puolustamiseen. Kenraali Aksel Airo oli kirjoittanut aiheesta talvisodan jälkeen kirjan Kunnia – isänmaa, jossa hän piti Suomen omia puolustusmahdollisuuksia pintapuolisesti vain numeroiden valossa tarkasteltuna lähes olemattomina. Ulkomaiden arviot Suomen puolustuskyvystä ennen talvisotaa perustuivat samoihin kriteereihin. Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan huhtikuussa 1940 ja valtasi maat nopeasti. Toukokuussa Saksa hyökkäsi Ranskaan. Maan pohjoisosan Saksa miehitti suoraan ja eteläosaan muodostettiin Saksan nukkehallitus Vichyn hallitus. Britannia valmistautui suuriin ilmataisteluihin estääkseen Britteinsaarien valtaamiseen tähtäävät Saksan suorittamat laajat strategisiksi tarkoitetut pommitukset. Neuvostoliitto ja Saksa olivat sulkeneet Itämeren, joten ulkomaankaupalle ainoa vapaa väylä valtamerille oli hankala ja pitkä Liinahamarin reitti Petsamoon. Kun Saksa oli miehittänyt myös Pohjois-Norjan kesäkuun puoliväliin mennessä, Suomen fyysinen eristäminen oli lähes täydellinen: Saksa olisi pystynyt halutessaan nopeasti katkaisemaan Suomen viimeisen avoimen ulkomaankaupan reitin länteen, ja saman olisi voinut tehdä Neuvostoliitto Kalastaja- ja Keskisaarennolta käsin. Kesäkuussa 1940 Saksan vallattua Tanskan, Norjan ja lopulta Ranskan Neuvostoliitto aloitti Suomen painostamisen. Tanska oli vallattu 9. huhtikuuta, mutta Norja vasta viikkoja myöhemmin. Norjaan lähetettiin brittiläisiä, ranskalaisia ja puolalaisia joukkoja tueksi. Neuvostoliiton ensimmäinen vaatimus oli saada takaisin kaikki Karjalankannakselta ja Hangon vuokra-alueelta pois viedyt laitteet. Lisäksi vaadittiin osuutta Petsamon nikkelikaivoksiin. Heinäkuussa Neuvostoliitto esitti vaatimuksen Ahvenanmaan demilitarisoinnista ja oikeutta junakuljetuksiin Suomen alueen poikki Hankoon. Sopimus kauttakulusta Suomen itärajalta Hankoniemeen allekirjoitettiin syyskuun alussa. Neuvostoliitto vähensi painostustaan Suomea kohtaan vasta kevättalvella seuraavana vuonna. Välirauhan aikainen poliittinen ilmapiiri oli painostava; esimerkiksi Suomen ja Neuvostoliiton Rauhan ja Ystävyyden Seuran mielenosoitukset ja niistä syntyneet mellakat sekä Aeron matkustajakone Kalevan alasampuminen Suomenlahdella kesäkuussa 1940 samaan aikaan, kun Neuvostoliitto miehitti Baltian maat, koettiin hyvin vahvasti Suomessa. Suomi oli ulkopoliittisesti ahtaassa raossa, kun Norja ja Baltia oli vallattu, Saksa ja Neuvostoliitto olivat diplomaattisessa rauhantilassa keskenään ja Ruotsin lokakuussa 1940 ehdottama valtioliitto Suomen kanssa kariutui Neuvostoliiton ja Saksan vastustukseen. Neuvostoliiton puna-armeijan esikunta oli antanut Leningradin sotilaspiirille ohjeen Suomea vastaan käytävän uuden sodan varalle 18. syyskuuta 1940. Käskyä tarkennettiin 25. marraskuuta vaatimuksella laatia hyökkäyssuunnitelma sellaisen tilanteen varalta, jossa Suomi olisi yksin vihollinen. Itämeren laivasto laati Ahvenanmaan valtaussuunnitelman ja Hangon tukikohdan joukot siirrettiin Leningradin sotilaspiirin alaisuuteen ja sen puolustussuunta käännettiin 12. marraskuuta 1940 mantereen suuntaiseksi. Talvisodan aikana, tammikuussa 1940, neuvostolaivasto laati Ahvenanmaan miehityssuunnitelman, joka olisi edellyttänyt noin 20 000 miehen siirtämistä Ahvenanmaalle Virosta ja Latviasta. Perusajatuksena oli maavoimien hyökkäyksellä Oulun korkeudella katkaista Suomi ja laivaston hyökkäyksellä Ahvenanmaalle riistää Suomelta myös sen meriyhteydet. Ahvenanmaalle sijoitettaisiin kevyiden laivastovoimien, sukellusveneiden ja lentokoneiden tukikohdat. Tarkemmassa Ahvenanmaan valtaussuunnitelmassa (10.9.1940) operaation kohteena olivat Eckerö, varsinainen Ahvenanmaa ja Lemland. Sitten piti vallata muut Ahvenanmaan saariston saaret. Isku oli suoritettava nopeasti ja riittävän voimakkaasti, jotta Ruotsista Suomelle tulevat apuvoimat eivät ehtisi paikalle. Yllätyksen onnistuminen oli mahdollisuuksien rajoissa, koska Suomi syksyllä 1940 pakotettiin purkamaan Ahvenanmaan talvisodanaikaiset puolustusjärjestelyt.Ohto Manninen; Talvisodan salatut taustat, 1994 Neuvostoliitossa Suomen asioiden hoito siirrettiin sisäasiain kansankomissariaatin (ministeriön) alaiselle valtioturvallisuuden päähallinnolle (GUGB) ja lisäksi hyökkäysjoukkoja alettiin siirtää ryhmitysalueilleen. Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov kävi marraskuussa Berliinissä pyytämässä Saksan johtajalta Adolf Hitleriltä suostumusta Suomen miehitykseen. Koska saksalaiset olivat jo sisällyttäneet Suomen mukaan hyökkäyssuunnitelmiinsa, Hitler kuitenkin varoitti Neuvostoliittoa pysymään poissa Suomesta. Suomen ja Saksan lähentyminen 6. syyskuuta 1940 Suomi solmi Neuvostoliiton kanssa kauttakulkusopimuksen liikenteestä Hankoon. Puolustusvoimien ylipäällikkö sotamarsalkka Carl Gustaf Mannerheim sai elokuussa 1940 Saksalta tiedustelun saksalaisjoukkojen kauttakulun sallimisesta Pohjanlahden satamista Kirkkoniemeen. Samalla ilmoitettiin, että Suomen oli mahdollista ostaa sotakalustoa Saksasta. Kauttakulkusopimus: Suomen pääesikunta ja Saksan ilmavoimat sopivat 12. syyskuuta Luftwaffen miehistön ja kaluston kuljettamisesta Suomen alueen läpi. Valtioiden välille 22. syyskuuta solmittu poliittinen sopimus mahdollisti myös Saksan maavoimien kuljetukset. Lokakuussa neuvoteltiin vielä lisäys lomalaisliikenteestä. Ensimmäiset joukot nousivat maihin Vaasassa 22. ja Oulussa 26. syyskuuta 1940.Junila 2000, s. 45–46. Saksa piti Petsamossa sijaitsevaa Kolojoen malmiota elintärkeänä sotateollisuudelleen ja ylipäätänsä Petsamoa välttämättömänä astinlautana hyökkäykselle Murmanskiin. Neuvostoliitto puolestaan ei talvisodan päätyttyä tuntenut mielenkiintoa Petsamon nikkelivarantoihin eikä Petsamoon sotilaallisena alueena. Kun Saksan viranomaiset suunnittelivat Skandinavian integroimista omaan talousalueeseensa, siihen laskettiin huhtikuusta 1940 lähtien mukaan myös Suomi, vaikka maa kuuluikin Neuvostoliiton etupiiriin.Vuorisjärvi 1989, s. 96 Nikkelikaivoksen tilanne muuttui jyrkästi heinäkuussa 1940 Suomen ja saksalaisen I.G. Farbenindustrien tekemän sopimuksen myötä. Neuvotteluja oli käyty keväästä alkaen, ja sopimuksessa Saksalle luvattiin 60 prosenttia tuotannosta. Saksalaiset neuvottelijat raportoivat Berliiniin malmion olevan yli miljardin RM:n arvoinen ja riittävän 20 vuodeksi kattamaan koko Suur-Saksan nikkelitarpeen. Loppuvuonna saksalaiset korottivat malmimääräarvion nelinkertaiseksi. Neuvostoliitto havahtui neuvottelujen alettua ja esitti jo kesäkuussa kaivoksen toimiluvan siirtämistä itselleen. Neuvostojoukot tehostivat vaatimusta ryhmittymällä rajalle ja linnoittamalla Kalastajasaarennon. Englanti suhtautui Saksan kanssa käytäviin kaivosneuvotteluihin jyrkän kielteisesti ja pysäytteli Liinahamarin kauppalaivoja. Suomi neuvotteli kaikkien kanssa poliittisesti ahtaassa raossa. Suomalaiset neuvottelivat kireissä tunnelmissa Moskovassa seitsemän kertaa helmikuuhun 1941 asti suostumatta venäläisten vaatimuksiin. Neuvostoliitto neuvotteli myös Saksan kanssa maaliskuuhun 1941, tuloksettomasti.Paasilinna 1983, s. 324–342 Vastalauseeksi Neuvostoliitto lopetti vientinsä Suomeen. Pian 90 prosenttia ulkomaankaupasta hoidettiin Saksan kautta joko Saksaan tai sen valvomiin maihin. Suomen ja Saksan sotilasyhteistyö alkoi maiden korkeimman sotilasjohdon välisillä neuvotteluilla talvella 1940–1941. Yleisesikuntien päälliköt neuvottelivat tammikuussa Berliinissä. Saksalaiset tiedustelivat muun muassa, kauanko Suomella vei aikaa saada armeijansa Neuvostoliiton vastaiselle rajalle, ja saivat myös vastauksen. Lapissa tehtiin helmikuusta 1941 tienrakennus- ja tiedusteluyhteistyötä saksalaisten kanssa. Suomeen alkoi saapua saksalaisia joukkoja, joiden määrä oli lopulta jatkosodan syttyessä runsaat 40 000. Helmi–maaliskuun aikana saksalaiset harjoittivat Pohjois-Suomessa järjestelmällistä tiedustelua. Huhtikuussa 1941 alettiin insinööritoimisto Rataksessa värvätä vapaaehtoisia Waffen-SS:n Wiking-divisioonan suomalaispataljoonaan. Värväystä jatkui kesäkuulle 1941. Ensimmäiset värvätyt lähtivät Saksaan koulutukseen toukokuussa 1941. Operaatio Barbarossa ja Suomi pienoiskuva

Jyväskylä

Jyväskylä on Suomen kaupunki ja Keski-Suomen maakuntakeskus Päijänteen pohjoisrannalla. Jyväskylä on vuonna 1837 perustettu vanha kaupunki. Jyväskylän kaupungissa asuu noin ja laajemmin koko seudulla asuu noin henkilöä. Jyväskylä on väkiluvultaan Suomen :nneksi suurin kunta ja lähikuntineen viidenneksi suurin kaupunkialue. Kaupunki on samalla merkittävä kasvukeskus. Kaupungin pinta-ala on km², josta km² on vesistöjä. Väestötiheys on asukasta/km². Jyväskylän kantakaupunki sijaitsee enimmäkseen Päijänteen pohjoispäähän Äijälänsalmen kautta yhteydessä olevan Jyväsjärven sekä Palokkajärven ja Tuomiojärven välisellä kannaksella, jonka läpi virtaa Tourujoki Palokkajärvestä Jyväsjärveen. Jyväskylän rajanaapurikunnat ovat Joutsa, Toivakka, Jämsä, Luhanka, Muurame, Petäjävesi, Laukaa ja Uurainen. Vuonna 2009 kaupunki, Jyväskylän maalaiskunta ja Korpilahti liittyivät yhteen, minkä vaikutuksesta Muuramen kunta jäi lähes joka puolelta Jyväskylän ympäröimäksi. Jyväskylässä on yliopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammattikoulu Gradia sekä useita muita oppilaitoksia. Kaupungin ja koko maakunnan suurin teollisuuden työnantaja on Valmet Oyj. Maantiede pienoiskuva

Jukka Bilund

Jukka Bilund (s. 10. toukokuuta 1959) on suomalainen muusikko, joka on soittanut bassoa, kitaraa sekä laulanut Pelle Miljoona & N.U.S, Musta Leski, Rumble Blues Band ja Fine Experience -yhtyeissä. Lähteet Aiheesta muualla Jukka Bilund Discogsissa Luokka:Suomalaiset muusikot Luokka:Vuonna 1959 syntyneet Luokka:Elävät henkilöt

Johanna Sinisalo

Aila Johanna Sinisalo (s. 22. kesäkuuta 1958 Sodankylä) on suomalainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Hän teki läpimurtonsa esikoisromaanillaan Ennen päivänlaskua ei voi (2000), joka sai ilmestymisvuonnaan Finlandia-palkinnon. Vuonna 2004 teos sai myös tieteis- ja fantasiakirjallisuuden James Tiptree Jr. -palkinnon. Sinisalo on saanut Suomen parhaasta tieteis- tai fantasianovellista myönnettävän Atorox-palkinnon seitsemän kertaa. Ura Sinisalo on opiskellut muun muassa kirjallisuustiedettä ja teatterintutkimusta Tampereen yliopistossa. Valmistuttuaan humanististen tieteiden kandidaatiksi vuonna 1986Kuka kukin on 2003, s. 945–946. Helsinki 2002. ISBN 951-1-18086-X hän työskenteli toistakymmentä vuotta mainosalalla ennen siirtymistään vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1997. Sinisalolta on ilmestynyt yli 40 novellia eri julkaisuissa. Hänen esikoisromaaninsa Ennen päivänlaskua ei voi on käännetty 14 kielelle, muun muassa ruotsiksi, ranskaksi, latviaksi, japaniksi, tšekiksi ja englanniksi, ja hän osallistuu läheisesti teostensa kääntämisprosessiin. Vuonna 2005 brittiläinen Dedalus-kustantamo julkaisi Sinisalon toimittaman suomalaisen fantasiakirjallisuuden antologian. Sinisalo on tehnyt sarjakuvakäsikirjoituksia sekä radio- ja televisiokäsikirjoituksia (muun muassa sarjaan Sydänjää). Energia Productionsin tuottama elokuva Iron Sky (2012) pohjautuu Sinisalon alkuperäistekstiin. Sinisalo on harrastanut toistakymmentä vuotta vuoristovaelluksia. Hänen pisin vaelluksensa on Genevenjärveltä Nizzaan, noin 660 kilometriä. Hän on myös kirjoittanut aiheesta novellin "Grande Randonnée", joka ilmestyi kokoelmassa Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita.Aamulehti Valo 20.10.2006 Sinisalon puoliso on graafikko Hannu Mänttäri. Palkinnot ja ehdokkuudet Kuvastaja-palkinto 2000 Finlandia-palkinto romaanista Ennen päivänlaskua ei voi 2000 Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 2000, 2003 ja 2012 Kosmoskynä-palkinto 2001 IMPAC-palkintoehdokkuus 2004 James Tiptree Jr. -palkinto 2004 Nuori Aleksis -palkintoehdokkuus 2006 Tähtivaeltaja-palkintoehdokkuus 2006 ja 2014 Grand Prix de L’imaginaire -palkintoehdokkuus 2007 Nebula-palkintoehdokkuus 2008 Nuori Aleksis -palkinto 2009 ja 2012 P. E. Svinhufvudin muistosäätiön kirjallisuuspalkinto romaanista Enkelten verta 2011 Prometheus-palkinto vuonna 2017 teoksesta Auringon ydin Pro Finlandia 2022 Teokset pienoiskuva

Jaakko Lassila

Jaakko Sakari Lassila (27. maaliskuuta 1928 Vaasa – 4. heinäkuuta 2003 Helsinki) oli merkittävä elinkeinoelämän vaikuttaja Suomessa. Hän toimi vakuutusyhtiö Pohjolan pääjohtajana ja Kansallis-Osake-Pankin pääjohtajana. Vaasan yliopisto on nimennyt Lassilan kauppatieteiden kunniatohtoriksi vuonna 1988 Elämäkerta Jaakko Lassila väitteli kauppatieteiden tohtoriksi Helsingissä vuonna 1966. Hän työskenteli vakuutusyhtiö Pohjolan toimitusjohtajana vuosina 1974–1983 sekä Kansallis-Osake-Pankin pääjohtajana vuosina 1983–1991. Lassilalla oli lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä elinkeinoelämän luottamustehtäviä. Hän toimi muun muassa Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä vuosina 1970–1974 sekä Helsingin kauppakorkeakoulun kanslerina 1989–1992. Uransa loppupuolella hän sai kritiikkiä niin sanotuista Kouri-kaupoista, joissa KOP toimi osakekauppojen rahoittajana. Lassilan pääjohtajakaudella Kansallis-Osake-Pankki teki maaliskuussa 1984 Suomen siihen saakka suurimman pankkikaupan hankkimalla liki 60 prosentin osake-enemmistön sveitsiläisestä Nordfinanz-Bankista ZürichistäMitä Missä Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1985, s. 55. Helsinki: Otava, 1984. ja avasi helmikuussa 1985 ensimmäisenä suomalaisena pankkina sivukonttorin New Yorkissa Yhdysvalloissa.Mitä Missä Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1986, s. 46. Helsinki: Otava, 1985. Tamminiemen pesänjakajat -kirjassa Lassila nimettiin "rahavallan Reaganiksi" mahdollisena elinkeinoelämän presidenttiehdokkaana vuoden 1982 presidentinvaalissa.Lauantaiseura: Tamminiemen pesänjakajat, s. 99. Tampere: Kustannus-Vaihe, 1981. Lassila toimi monien muiden luottamustehtäviensä ohella sukunsa yhtiön Lassila & Tikanojan johtokunnan jäsenenä vuodesta 1963 alkaen sekä johtokunnan ja myöhemmin hallituksen puheenjohtajana 1970–1998. Hän piti tätä tehtävää omakohtaisesti tärkeämpänä kuin kymmeniä muita hallitustehtäviään eri yhtiöissä. Lassila kuului suomalaisten taloustieteilijöiden O-ryhmään. — Muistelmansa Markka ja ääni: Suomalaisen pääoman palveluksessa hän julkaisi vuonna 1993. Ura Teollistamisrahasto Oy, toimitusjohtaja (1967–1970) Suomen Pankki, johtokunnan jäsen (1970–1974) Vakuutusosakeyhtiö Pohjola, pääjohtaja (1974–1983) Kansallis-Osake-Pankki, pääjohtaja (1983–1991) Lähteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Jaakko Lassilan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa. Itse asiassa kuultuna, tv-haastattelu 2003, 58 min, Yle Areena. Luokka:Suomalaiset elinkeinoelämän vaikuttajat Luokka:Suomen Pankin johtajat Luokka:Vuonna 1928 syntyneet Luokka:Vuonna 2003 kuolleet

Jakarta

Jakarta (suom. aiemmin Džakarta) on Indonesian pääkaupunki ja väkiluvultaan maan suurin kaupunki. Se sijaitsee Jaavan saaren pohjoisrannikolla, Jaavanmeren rannalla. Jakartan pääkaupunkialue muodostaa oman erityisalueensa ja sitä hallitaan omana provinssinaan. Jakartan pinta-ala on 661,52 km² ja asukasluku noin 10,2 miljoonaa (vuonna 2013), mikä tekee siitä Kaakkois-Aasian suurimman kaupungin. Jakarta on myös yksi maailman suurimmista kaupungeista. Sen suurkaupunkialueella Jabodetabekin alueella asuu yli 28 miljoonaa ihmistä. Jakartan agglomeraatio on yksi maailman korkeimmista. Jakartan tulva- ja infrastruktuuriongelmien takia maan johto on päättänyt siirtää pääkaupungin Nusantaraan. Muutto alkaa syksyllä 2024. Maantiede ja ilmasto

Josef Mengele

Tohtori Josef Mengele (16. maaliskuuta 1911 Günzburg, Baijeri, Saksan keisarikunta – 7. helmikuuta 1979 Bertioga, São Paulo, Brasilia), oli saksalaislääkäri, joka teki vangeille epäinhimillisiä lääketieteellisiä kokeita Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleirikompleksissa. Hän oli myös mukana päättämässä, kenet alueelle kuljetetuista lähetettiin kaasukammioihin. Hänen arvonsa SS-joukoissa oli Hauptsturmführer. Josef Mengelestä on käytetty nimityksiä Kuoleman enkeli ja Valkoinen enkeli ( tai Weißer Engel). Mengele pakeni toisen maailmansodan jälkeen Saksasta Etelä-Amerikkaan, jossa hän vietti loppuelämänsä. Hänen Auschwitzissa tekemänsä rikokset pystyttiin dokumentoimaan laajasti ennen Nürnbergin sotarikosoikeudenkäyntejä ja muita sodanjälkeisiä oikeudenkäyntejä, joissa käsiteltiin saksalaisten toisessa maailmansodassa tekemiä rikoksia. Länsi-Saksan viranomaiset antoivat Mengelestä pidätysmääräyksen vuonna 1959 ja luovuttamispyynnön seuraavana vuonna. Mengeleä ei kuitenkaan koskaan otettu kiinni eikä tuomittu rikoksistaan. Mengelen ja hänen kollegoidensa tekojen seurauksena kehitettiin Nürnbergin säännöstö, joka on ihmisillä tehtäviä lääketieteellisiä kokeita koskeva eettisten periaatteiden säännöstö. Elämä Lapsuus, nuoruus ja opiskelu Josef Mengelen vanhemmat olivat insinööri ja maatalouskonetehtailija Karl Mengele ja hänen puolisonsa Walburga Mengele. Josefilla oli kaksi nuorempaa veljeä, Karl Mengele nuorempi (s. 1912) ja Alois Mengele. Mengelet asuivat Günzburgin kaupungissa Tonavan varrella. Josef oli koulussa aina luokkansa parhaimmistoa, ja hän oli kiinnostunut musiikista, taiteesta, biologiasta, eläintieteestä, fysiikasta, luonnonfilosofiasta ja antropologiasta. Hän sai tiukan katolisen kasvatuksen, mikä johti siihen, että hän alkoi teini-ikäisenä halveksia kirkkoa ja sen juhlapyhiä. Josef liittyi nuoruudessaan Punaiseen Ristiin ja isänmaalliseen nuorisoliikkeeseen Grossdeutscher Jugendbundiin.Posner & Ware, s. 21–23. Mengele suoritti huhtikuussa 1930 ylioppilastutkinnon melko hyvin arvosanoin. Saman vuoden lokakuussa hän muutti Müncheniin, missä hän ilmoittautui opiskelijaksi Münchenin yliopiston filosofiseen ja lääketieteelliseen tiedekuntaan. Hän opiskeli yliopistossa ainakin antropologiaa, paleontologiaa ja lääketiedettä. Mengelen on kerrottu olleen kiinnostunut sairauksien parantamisen sijasta pikemminkin ihmisen kulttuuriperinnöstä ja kehityksestä. Mengele liittyi maaliskuussa 1931 entisten sotilaiden järjestöön Stahlhelmiin, joka liitettiin vuonna 1934 Hitlerin määräyksestä puolisotilaalliseen Sturmabteilung-järjestöön eli SA:han.Posner & Ware, s. 24–27. Münchenin yliopiston professori Theodor Mollison hyväksyi vuonna 1935 Mengelen väitöskirjan ”Rotumorfologinen tutkimus neljän roturyhmän alaleuasta”. Sen johtopäätöksenä oli, että eri roturyhmät oli mahdollista erottaa toisistaan tutkimalla henkilöiden leukoja. Mengele siirtyi työskentelemään nuoremmaksi lääkäriksi Leipzigin yliopiston lääketieteelliselle klinikalle suoritettuaan kesällä 1936 valtion lääkärin lupaan oikeuttavan tutkinnon Münchenissä. Työnsä kautta hän tutustui yliopiston professorin tyttäreen Irene Schönbeiniin, josta tuli sittemmin hänen ensimmäinen vaimonsa.Posner & Ware, s. 27–28. Yliopistotutkijana Mengele nimitettiin vuoden 1937 alussa professori Mollisonin suosituksesta tutkimusapulaiseksi Frankfurtin yliopiston Kolmannen valtakunnan perinnöllisyystieteen, biologian ja rotupuhtauden laitokseen. Siellä Mengele pääsi genetiikan tutkijan professori Otmar von Verschuerin tiimiin. Mengelestä tuli professorin suosikkioppilas, ja miesten välille kehittyi molemminpuolinen kunnioitus.Posner & Ware, s. 29. Ennen pitkää Mengele ja von Verschuer työskentelivät yhteistyössä ja laativat raportteja tuomioistuimille, joiden tehtävänä oli tuomita ne juutalaiset, jotka oli tavattu asumasta Nürnbergin rotulakien vastaisesti arjalaisiksi määriteltyjen saksalaisten kanssa.Posner & Ware, s. 30. Mengele jätti toukokuussa 1937 jäsenhakemuksensa natsien puolueeseen eli Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen. Hän sai jäsenyyden numerolla 5574974. Mengelen on katsottu tähän mennessä omaksuneen natsien filosofisen ja tieteellisen ajattelun, jonka mukaan oli mahdollista saada valitsemalla, jalostamalla ja puhdistamalla aikaiseksi saksalainen ihmisrotu. Mengelen liittymistä puolueeseen onkin näin ollen pidetty lähinnä pelkkänä muodollisuutena. Professori Verschuerin tukemana Mengele pystyi nousemaan nopeasti puolueen akateemisessa hierarkiassa. Historioitsija Andreas Hillgruber on todennut, että uraansa aloitteleva Mengele oli vakuuttunut, että hän palveli suurta asiaa yrittäessään toteuttaa Hitlerin pyrkimystä estää ihmiskunnan rappio. Toisen maailmansodan alku Mengele hyväksyttiin toukokuussa 1938 sotilaalliseen Schutzstaffel-organisaatioon eli SS:ään sen jälkeen, kun oli saatu varmuus, ettei hänen perheessään ja suvussaan ollut juutalaista tai muuta ei-arjalaista perimää. Samaan aikaan Mengele liittyi myös NSD Ärztebund -lääkäriliittoon, jonka jäsenyys oli välttämätön urallaan etenemään tahtoneelle kansallissosialistiselle lääkärille. Huhtikuussa Frankfurtin yliopisto antoi Mengelelle todistuksen lääkärin tutkinnon suorittamisesta. Päästäkseen SS-yksikköön Mengele aloitti saman vuoden lokakuussa kolmen kuukauden pakollisen alokaskoulutuksen natsi-Saksan armeijassa Wehrmachtissa. Heinäkuussa 1939 Mengele vihittiin avioliittoon Irene Schönbeinin kanssa. Toisen maailmansodan sytyttyä Mengele liittyi elokuussa 1940 Saksan SS-joukkojen aseistettuun siipeen Waffen SS:ään Untersturmführeriksi eli vänrikiksi ylennettynä.Posner & Ware, s. 31–33. Vuoden 1940 lopussa tai vuoden 1941 alussa Mengele työskenteli miehitetyssä Puolassa Rotu- ja uudelleensijoitusvirastossa Genealogian osastossa. Siellä hän tutki yhdessä toisten SS-lääkäreiden kanssa niiden ihmisten rodullista sopivuutta, joiden olisi määrä asuttaa Saksan äskettäin valloittamat alueet. Mengele joutui mukaan taisteluihin kesäkuussa 1941, jolloin hän oli sijoitettuna Ukrainaan. Siellä hänelle myönnettiin ansioistaan toisen luokan rautaristi. Mengele sijoitettiin tammikuussa 1942 Waffen SS:n Wiking-divisioonan lääkintäjoukkoihin. Hän haavoittui rintamalla samana vuonna, ja hänet todettiin sittemmin palvelukseen kelpaamattomaksi. Vuoden lopulla hänet siirrettiin takaisin Rotu- ja uudelleensijoitusvirastoon, tällä kertaa sen esikuntaan Berliiniin. Siellä Mengele ylennettiin Hauptsturmführeriksi eli kapteeniksi.Posner & Ware, s. 34–35. Natsit alkoivat vuoden 1942 alusta toteuttaa järjestelmällisesti niin sanottua lopullista ratkaisua eli Euroopan juutalaisten joukkotuhoamista. Mengelen on oletettu tulleen tietoiseksi lopullisesta ratkaisusta jo varsin varhaisessa vaiheessa. On epäilty, että Berliinissä työskennellessään Mengele olisi pyrkinyt tekemään kaikkensa, jotta pääsisi SS-lääkäriksi Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleirikompleksiin, jossa hänellä olisi käytössään valtava määrä ihmismateriaalia lääketieteellisiä kokeita varten. Toukokuussa 1943 Mengele siirrettiin lääkäriksi Auschwitziin.Posner & Ware, s. 35–36. On pidetty jokseenkin varmana, että Mengelen vanha tuttava ja kollega, professori von Verschuer olisi edesauttanut hänen valintaansa. Aika Auschwitzissa

Jackson Pollock

Jackson Pollock (28. tammikuuta 1912 – 11. elokuuta 1956) oli yhdysvaltalainen keskeinen abstraktia ekspressionismia edustanut taidemaalari. Pollockia pidetään eräänä Yhdysvaltojen suurista taiteilijoista, jolla oli paljon vaikutusta sekä aikansa että 1900-luvun lopun taiteelle. Hän syntyi pienviljelijäperheeseen Codyssa, Wyomingissa ja kasvoi Kaliforniassa ja Arizonassa. Pollock muutti veljensä kanssa New Yorkiin vuonna 1929 ja opiskeli Thomas Hart Bentonin johdolla Art Students League -taidekoulussa. Pollock osallistui lama-aikana perustettuun liittovaltion taiteilijapalkkajärjestelmään WPA:han 1930-luvulla. Silloin hän maalasi amerikkalaisen regionalismin ja Bentonin vaikutteiden alaisena. Toisen maailmansodan aikana Pollock sai vaikutteita Pablo Picasson taiteesta ja surrealismista. Vuonna 1945 hän meni naimisiin taidemaalari Lee Krasnerin kanssa ja muutti Long Islandille, New Yorkiin. Hän kuoli alkoholisoituneena auto-onnettomuudessa 44-vuotiaana. Tuotanto Kokeiltuaan surrealistisia, puoliabstrakteja, symbolistisia ja ”automaattisia” maalauksia Pollock kehitti 1940-luvun lopulla omintakeisen maalaustavan, jossa hän vaiheittain kaatoi, tiputti tai roiskutti maaleja lattialle asetetuille maalauskankaille. Tuloksena oli suuria maalauksia, joissa on monimutkaisia ja vahvoja viivamaisia kuvioita. Aluksi teokset olivat värikkäitä, mutta 1950-luvulla ne muuttuivat tummiksi, osittain mustavalkoisiksi. Pollock uskoi, että taide juontuu piilotajunnasta, ja arvioi omia ja muiden teoksia niihin kuuluvan henkilökohtaisen ilmaisun aitouden kautta. Hänestä tuli johtava abstraktin ekspressionismin harjoittaja, ja hänet tunnetaan erityisesti toimintamaalauksestaan eli action paintingista. Vaikutusvaltaisen taidekriitikko Clement Greenbergin tukemana hänestä tuli kuuluisuus 1950-luvun alussa. Merkitys pienoiskuva

James Joyce

James Augustine Aloysius Joyce (2. helmikuuta 1882 Dublin, Irlanti – 13. tammikuuta 1941 Zürich, Sveitsi) oli irlantilainen kirjailija ja runoilija. Häntä pidetään yhtenä 1900-luvun tärkeimmistä kirjailijoista. Joycen tunnetuimpia teoksia ovat novellikokoelma Dublinilaisia (1914) sekä romaanit Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta (1916), Odysseus (1922), Finnegans Wake (1939, ei suomennettu). Teoksista varsinkin Odysseus (engl. Ulysses) on laajalti tunnettu ja kiistelty, ja sitä on sanottu yhdeksi 1900-luvun tärkeimmistä kaunokirjallisista teoksista. Joycen tuotannossa ovat kokemukset Irlannista olennaisia, vaikka hän asui suurimman osan elämäänsä ulkomailla. Kirjojen tapahtumapaikat ja suurin osa teosten aiheista ovat peräisin Irlannista. Joyce loi Dublinista oman kirjallisen pienoismaailmansa. Nuoruusvuodet Dublinissa James Joyce syntyi 1882 syvästi katoliseen dublinilaiseen virkamiesperheeseen. Joidenkin väitteiden mukaan synnyinpaikka olisi ollut dublinilainen slummi, mutta todellisuudessa Joycen synnyinkoti oli 41 Brighton Square hyvämaineisessa esikaupungissa.Norris & Flint 1994, s. 13. James Joycen vanhemmat olivat John Joyce ja Mary Jane Murray. Isä-Johnin elämäntyyliä pidettiin tuhlailevana, ja Mary Jane Murrayn isä oli aikoinaan yrittänyt estää tyttärensä kihlautumisen John Joycen kanssa.Norris & Flint 1994, s. 15. Vuonna 1916 ilmestyneessä teoksessaan Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta James Joyce kirjoitti pilkalliseen sävyyn isänsä lukuisista toimista luettelon, jonka mukaan John Joyce oli ”lääketieteen opiskelija, soutaja, tenori, harrastelijanäyttelijä, karjuva poliitikko, vähäinen maanomistaja, pikkusijoittaja, juoppo, mainio seuramies, jutunkertoja, jonkun sihteeri, joku viinatehtaassa, veronkantaja, vararikkoinen ja nykyisin oman menneisyytensä ylistäjä”.Norris & Flint 1994, s. 20.

Jasser Arafat

Mohammed Jasser Abdel Rahman Abdel Raouf Arafat al-Qudwa al-Husseini (, tunnettiin myös nimellä Abu Ammar, ; 4. elokuuta tai 24. elokuuta 1929 Kairo, Egypti − 11. marraskuuta 2004 Clamart, Ranska) oli poliitikko, joka perusti Fatah-puolueen sekä toimi Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n puheenjohtajana ja vuodesta 1993 Siinain niemimaan kaakkoisosassa sijaitsevien palestiinalaisalueiden johtajana. Arafat ja Israelin pääministeri Jitzhak Rabin allekirjoittivat vuonna 1993 Oslon sopimuksen (Oslo I), jossa Israel tunnusti PLO:n palestiinalaisten edustajaksi ja PLO tunnusti Israelin valtion. Oslon sopimuksessa sovittiin myös vaaleilla valittavan Palestiinan lakia säätävän neuvoston perustamisesta. Arafat voitti vuonna 1996 järjestetyt neuvoston puhemiesvaalit ja hoiti virkaa kahdeksan vuotta aina kuolemaansa asti. Jasser Arafatille ja Israelin johtajille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto Oslo I -sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen vuonna 1994. Palestiinalaisalueita miehittävä Israel pitää Arafatia kuitenkin terroristina. Elämäkerta Jasser Arafat oli seitsenlapsisen perheen viides lapsi. Hän syntyi KairossaJuusola 2005, s. 304. joko 4. tai 24. elokuuta 1929. The Wall Street -lehdessä vuonna 2003 julkaistun romanialaisen vakoojan kirjoituksen mukaan Neuvostoliiton valtiollinen turvallisuuspoliisi KGB hävitti Arafatin syntymätodistuksen ja korvasi sen väärennöksellä, jonka mukaan hän oli syntynyt Jerusalemissa Jasser Arafatin isä oli Palestiinasta pakenemaan joutunut kauppias. Jasserin äiti kuoli pojan ollessaan vasta viiden vanha. Jasser eli tämän jälkeen sukulaistensa luona Kairossa ja Jerusalemissa. Jasser Arafat opiskeli Kairossa sijaitsevassa kuningas Faud I:n yliopistossa (nyk. Kairon yliopisto). Hänestä tuli nationalisti vuoteen 1946 mennessä ja hän ryhtyi hankkimaan aseita naapurimaassa asuville palestiinalaisille. Kun Maailman siionistijärjestön johtaja David Ben-Gurion julisti Israelin valtion perustetuksi Palestiinaan vuonna 1948, Arafat keskeytti opintonsa ja yritti lähteä Palestiinaan taistelemaan siionisteja vastaan. Egyptin joukot eivät kuitenkaan sallineet huonosti varustettujen partisaanien pääsyä sota-alueelle, vaan riisuivat heidät aseista ja käännyttivät takaisin. Arafat liittyi Yliopistossa muslimien veljesjärjestöön toimien palestiinalaisopiskelijoiden järjestön johdossa 1952–1956. Hän valmistui insinööriksi ja taisteli Suezin kriisissä Egyptin armeijan vänrikkinä. Sodan jälkeen Arafat muutti Kuwaitiin, jossa hän työskenteli insinöörinä ja perusti oman yrityksen. Poliittinen ura Fatah ja PLO Arafat perusti vuonna 1958 Fatah-puolueen, joka pyrki perustamaan itsenäisen Palestiinan valtion. Fatah yritti räjäyttää kiistellyn Israelin vesipumpun joulukuussa 1964. Kuuden päivän sodan jälkeen Israelin huomio kääntyi arabimaista palestiinalaisliikkeisiin, Fatah mukaan lukien. Israel hyökkäsi Fatahia vastaan jordanialaisessa Al-Karamehin kylässä vuonna 1968. Taistelussa kuoli 150 palestiinalaississiä ja 29 Israelin sotilasta. Arafat nimettiin PLO:n johtoon seuraavana vuonna, kun Fatah oli päässyt Palestiinan vapautusjärjestön johtopaikoille. Arafat nimettiin Palestiinan joukkojen ylipäälliköksi vuonna 1971 ja PLO:n poliittisen osaston johtajaksi vuonna 1973.

James Garfield

James Abram Garfield (19. marraskuuta 1831 – 19. syyskuuta 1881) oli Yhdysvaltojen 20. presidentti. Ennen sisällissotaa Garfield toimi opettajana ja myöhemmin rehtorina Western Reserve Eclectic Institute -nimisessä collegessa. Sisällissodan sytyttyä Garfield liittyi Unionin armeijaan, jossa hän nousi johtamistaitojensa ansiosta nopeasti kenraalimajuriksi. Garfield jätti armeijan lopulta presidentti Lincolnin pyynnöstä vuonna 1863 ja palveli tämän jälkeen Yhdysvaltain kongressissa aina vuoteen 1881 asti. Kongressissa Garfield keskittyi erityisesti talousasioihin ja hänet tunnettiin muun muassa jalometallikantaan sidotun dollarin kannattajana. Garfield valittiin yllättäen republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi vuoden 1880 presidentinvaaleihin, kun yksikään puolueen kolmesta kärkiehdokkaasta ei saanut tarpeeksi tukijoita taakseen. Poikkeuksellisen tiukoissa vaaleissa Garfield voitti demokraattien Winfield Scott Hancockin. Garfieldin kausi presidenttinä jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Charles J. Guiteau ampui häntä heinäkuussa 1881, mistä saamiinsa vammoihin hän kuoli syyskuussa samana vuonna. Nuoruus James Abram Garfield on sukujuuriltaan ranskalais-brittiläinen. Hän syntyi Orangessa Ohiossa sijainneessa hirsimökissä 19. marraskuuta 1831. Jamesin isä, maanviljelijä Abraham Garfield, kuoli alle kaksi vuotta hänen syntymänsä jälkeen, minkä takia hänen äitinsä Eliza Ballou Garfield joutui kasvattamaan Jamesin ja tämän kolme sisarusta, Thomasin, Mehitabelin ja Maryn yksin. Jamesin toinen veli, James Ballou, kuoli lapsena ennen Jamesin syntymää. James Garfield oli nuorena kiinnostunut seikkailukirjoista ja halusi isona merimieheksi. Perheensä heikon rahatilanteen takia hän kuitenkin päätti teini-ikäisenä perustaa kaksi Ohion kanavaa liikennöivää lauttaa. Vuosina 1851–1853 (joidenkin lähteiden mukaan 1854) Garfield kävi Western Reserve Eclectic Institute (nykyinen Hiram College) -nimistä koulua Hiramissa. Opiskelun ohessa hän työskenteli osa-aikaisena opettajana ja kirvesmiehenä. Vuonna 1854 Garfield alkoi opiskella Williams Collegessa Williamstownissa, Massachusettsissa, jossa hänet tunnettiin ahkerana opiskelijana ja hyvänä puhujana. Ahkeran opiskelun lisäksi Garfieldin kerrotaan nauttineen opiskeluaikanaan muun muassa metsästyksestä ja kalastuksesta sekä naisista. Jossain vaiheessa opintojaan Garfieldin on kerrottu tapailleen yhtä aikaa kolmea eri naista. Valmistuttuaan collegesta vuonna 1856 Garfield palasi Eclectic Instituteen ja ryhtyi opiskelemaan kreikkaa ja latinaa. Vuotta myöhemmin hänet valittiin koulun presidentiksi. Ecletic Instituten velvollisuuksiensa ohella Garfield vihittiin protestanttisen Disciples of Christ -kirkon pastoriksi ja hän opiskeli lakia itsenäisesti. Vuonna 1858 Garfield meni naimisiin opettajana toimineen vanhan opiskelijatoverinsa Lucretia Rudolphin kanssa. Garfieldille myönnettiin lupa lakimiehen ammatin harjoittamiseen Ohiossa vuonna 1860 tai 1861. Poliittisen uran alku ja sotilasura Garfield vastusti jo opiskeluaikanaan orjuutta ja kannatti hiljattain perustettua republikaanipuoluetta. Vuonna 1856 Garfield kampanjoi Ohiossa republikaanien presidenttiehdokkaan John C. Frémontin puolesta.

Kaskinen

Kaskinen on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Pohjanmaan maakunnan länsirannikolla, Kaskisen saarella. Kaskinen on väkiluvultaan Suomen pienin kaupunki-nimitystä käyttävä kuntaKaskinen – idyllinen saarikaupunki ja pinta-alaltaan toiseksi pienin kunta Kauniaisten jälkeen. Kaskinen on asukasluvun perusteella myös Pohjanmaan maakunnan pienin kunta. Nimen alkuperä Kaupunki on perustettu 1785 alun perin Kaskinen-nimiseen saareen. Asiakirjoista löytyviä saaren vanhempia nimimuotoja ovat Kaskisöyen (1546), Casköö (1553), Kaskisöö (1573) sekä myöhäisempi Kaskin eli Kyperäsaaren kaupunki (1844). Vaikka vanhin tiedossa oleva kirjallinen maininta kaupunkia tarkoittavasta nimestä Kaskinen on vasta vuodelta 1863, suomenkielinen nimi on alkuperäinen. Tähän viittaa sekin, että vanhoissa ruotsinkielisissä saaren nimissä on nimen vartalo Kaskis-, johon on lisätty selittävä loppuosa ”ö”, joka tarkoittaa saarta. Todennäköisin tulkinta saaren alkuperäisestä nimestä on Kaskisaari. Saaressa on siis harjoitettu varhaisina aikoina kaskiviljelyä. Historia Kauppakaupungin perustamisyrityksiä Kaupungin perustaminen liittyi Pohjanlahden kauppapakon murtumiseen. Vuonna 1738 Pohjanmaan maaherra kreivi Frölich teki perustellun esityksen siitä, että Pohjanmaalle muodostettaisiin tapulipaikka Kaskisiin. Kaskisissa oli hyvä ja paikallisesti merkittävä satama ja sen sijainti oli pohjoisiin kaupunkeihin nähden sopiva. Hanke raukesi mutta kreivi Frölich palasi asiaan 1743. Tuolloin hän esitti, että Kaskisista tehtäisiin Pohjanmaan tapulikaupunki, sillä muutoin maakunnan luonnonvarat jäisivät käyttämättä.Rikkinen & Sihvo 1986, s. 78 Pohjalaiset edusmiehet kannattivat hanketta ja vaasalaiset porvarit olivat valmiita muuttamaan Kaskisiin. Frölichin esitykseen ei silti tälläkään kertaa suostuttu. Vuosien 1746–47 valtiopäivillä Vaasan varapormestari Henrik Pipping puhui Kaskisten puolesta, sillä hänen mukaansa kaupunki täytti hyvin tapulikaupungin vaatimukset. Valtiopäivät kuitenkin hajaantuivat ennen päätöstä. Vuonna 1765 Pohjanlahden kauppapakko viimein purettiin ja samassa yhteydessä mm. Vaasa ja Kokkola saivat aktiivisen tapulioikeuden. Anders Chydeniuksen näkemyksen mukaan Kaskinen oli nyt Pohjanmaan kannalta jopa huonompi tapulikaupunki kuin Tukholma. Kaskisten perustaminen Kaskisten kaupungin perusti Ruotsin kuningas Kustaa III vuonna 1785, joten se on toiseksi nuorin ruotsinkielisen Pohjanmaan kaupungeista ja viimeinen Ruotsin vallan ajalla Suomeen perustettu kaupunki.Stolpe 1999, s. 85 Kaskisten perustamista ajoivat ennen kaikkea vaasalainen kauppias Johan Bladh sekä hänen poikansa Peter Johan Bladh. Johan Bladh muutti Vaasasta Benvikin maatilalle Kaskisista pohjoiseen ja työskenteli ahkerasti kaupungin eteen. Kaskisissa oli tuolloin hyvä satama, hyvin suojatulla syvällä väylällä ja josta oli hyvä pääsy avomerelle. Bladh perusti satamaan tullin ja lastauslaiturin. Kaupungin perustamisilmoitus allekirjoitettiin kaksi vuotta Bladhin kuoleman jälkeen, vuonna 1785. Tapulioikeudet Kaskinen sai vuonna 1792 ja Kaskisille osoitettiin maa-alue, Herrmansin kruunutila, jolle laadittiin asemakaava. Ruutukaava heijasti tapulikaupungin asemaa ranta- ja puistokatuineen sekä toreineen. Kaskinen sai oman papin vuonna 1797 ja kirkkosali sijaitsi aikaisemmin raatihuoneena käytetyn rakennuksen yläkerrassa. Laivakaupungin kehittyminen Johanin poika, Petter Johan Bladh kehitti kaupungin yritysyhteisöä. Benvikin maatilasta kehittyi mallitila uusien ideoiden kokeilemiselle. Bladh rakensi omaa kauppalaivastoaan, joka purjehti moniin ulkomaisiin satamiin. Kauppalaivastot tuhoutuivat Napoleonin sotien aikana ja Bladhien vauraus mureni Suomen sodan aikana. Benvikin maatila hävitettiin osittain ja Bladh vangittiin. Uuden tapulikaupungin nousu oli hidasta ennen kaikkea huonojen liikenneyhteyksien vuoksi. Silta mantereelle valmistui vuonna 1828. Merenkulkukaupunkina Kaskinen jäi Kristiinankaupungin ja Vaasan tasosta. 1800-luvulle saakka kalastus ja kaupankäynti olivat merkittävimmät elinkeinot.Rikkinen & Sihvo 1986, s. 79 Suomen purjelaivaston kukoistuskautena 1800-luvun puolivälin molemmin puolin vietiin Kaskisista etenkin tervaa ja puutavaraa. Kaupungin kauppalaivasto oli suurimmillaan 12 purjealuksen kokoinen. Purjealusajan jälkeen kaupungissa harjoitettiin rannikkoliikennettä sekä tavara- ja matkustajaliikennettä Ruotsiin höyrylaivoilla. Teollistuminen ja tehdaskaupunki Kaupunkiin rakennettiin 1900-luvulla rautatie ja Kaskisiin rakennettiin ratayhteys Seinäjoelta ja Kristiinankaupungista vuonna 1913. Teollisuusyrityksiä alkoi syntymään 1920-luvulla joista suurimpia olivat mm. Kaskö Wood ja Kaskisten Puutavara. 1900-luvulla rakennettiin myös suurempi satama, sahatoimintaa, suuret lautatarhat sahatavaran laivausta varten, muuta teollisuutta ja kalansuolaamo. Puolustusvoimat toimi kaupungissa sotien jälkeen kun Optinen Laitos sijaitsi paikkakunnalla. Kaskisten seurakunta erotettiin Närpiöstä vuonna 1926. Vuonna 1964 rakennettiin Kaskisten nykyinen kirkko tontille, joka oli varattu kirkkotontiksi jo vuoden 1767 asemakaavassa. Metsä-Botnia – nykyinen Metsä-Fibre – perusti 1970-luvulla kaupunkiin sellutehtaan. Se muutti kaupunkia suuresti, sillä sinne muutti paljon suomenkielisiä ja ruotsinkieliset jäivät vähemmistöksi. M-realilla on kaupungissa syksyllä 2005 valmistunut tehdas. Botnia ilmoitti 14. tammikuuta 2009 lopettavansa tehtaan. Elokuussa 2013 Metsä Group -yhtymään kuuluva Metsä Wood päätti lopettaa jalostustoimintansa Kaskisissa ja irtisanoa 60 työntekijää. Kaupungista oli 1980-luvulla KG-Linen lauttayhteys Ruotsin Gävleen. Virolainen Baltic Scandinavian Lines aloitti 6. lokakuuta 2008 säännöllisen liikennöinnin Kaskisista Ruotsin Härnösandiin ro-ro-rahtialus M/S Gutella. Lauttayhteys lopetettiin alkuvuodesta 2009. Kaskisissa ja Närpiössä äänestettiin 18. marraskuuta 2019 kuntaliitoksesta. Kaskisten valtuusto hylkäsi liitoksen äänin 9-8.Elina Kaakinen: Suomen pienin kaupunki ei taivu kuntaliitokseen. Viitattu 18.11.2019 Asiasta järjestettiin Kaskisissa neuvoa-antava kansanäänestys 29. syyskuuta 2019. Kuntaliitosta vastusti 55,4 prosenttia ja kannatti 41,5 prosenttia. 2,4% ei ottanut kantaa. Kuusi ääntä hylättiin. Äänestysprosentti oli 75,6 prosenttia. Maantiede pienoiskuva

Kielikunta

Kielikunta on yhteistä alkuperää olevien kielten laajin mahdollinen ryhmä, johon kuuluvat kielet periytyvät samasta kantakielestä. Suppeammasta ryhmästä sukulaiskieliä yhden kielikunnan sisällä voidaan käyttää termiä kieliryhmä. Kieliä, jotka eivät kuulu mihinkään kielikuntaan (esimerkiksi korea), kutsutaan isolaateiksi. Toisin sanoen isolaattikieli on kielikuntansa ainoa kieli. Monet kielen epäsäännöllisyydet kertovat sen muuttuneen historiansa aikana. Esimerkiksi vesi-sanan taivutusmuodoista (kuten veteen ja vedet) on päätelty sen muinaisen perusmuodon olleen likimain vete. Tällaisen sisäisen rekonstruktion lisäksi kieliä verrataan myös muihin kieliin. Foneettisia muutoksia menneisyyteen seuraamalla sukukielille voidaan hahmotella yhteinen alkumuoto eli kantakieli, josta ne ovat alkaneet kehittyä omiin suuntiinsa. Kielikunta muodostuu laajimmasta joukosta kieliä, joiden voidaan osoittaa periytyneen yhteisestä kantakielestä. Kielten välillä saattaa olla kaukaisempiakin sukulaisuussuhteita – erään hypoteesin mukaan maailman kaikki kielet ovat peräisin samasta kantamuodosta – mutta sitä ei enää voida osoittaa. Kielten sukulaisuutta tutkii historiallis-vertaileva kielitiede. Perinteisesti kielikuntaa onkin kuvattu kielten sukupuuna. Nykyisin tällainen selkeä haarautumismalli on kuitenkin usein korvattu pensasmallilla, jossa kielikunnan päähaarat ovat tasa-arvoisia. Joskus kantakieli voidaan yhdistää historian tuntemaan kieleen. Esimerkiksi latinan murteet (vulgaarilatina) olivat lähtökohtana nykyisille romaanisille kielille. Romaaninen kantakieli on siis suurin piirtein sama kuin (klassinen) latina. Samoin muinaisskandinaavin murteet ovat norjan, ruotsin, tanskan ja islannin kantakieltä. Kielitypologiassa maailman kielet ryhmitellään samankaltaisuuksien perusteella. Hyvinkin läheiset sukulaiskielet voivat sijoittua typologisesti tarkasteltuna eri ryhmiin. Esimerkiksi suomen kieli on paljon agglutinatiivisempi kuin viron kieli, joka on osin muuttunut fleksiokieleksi. Tässä kielikuntien luettelossa kielikunnat on jaoteltu maantieteellisten alueiden mukaan ja siinä ei ole mainittu isolaattikieliä. Lisäksi Uudessa-Guineassa ja Etelä-Amerikassa on näiden lisäksi joukko pienempiä kielikuntia. Kaikkiaan kielikuntia on pitkälle kolmattasataa. Kielikunnat maanosittain Maailman kielikunnat (nimet englanniksi): center

Kielitiede

Kielitiede eli lingvistiikka on kieltä tutkiva tieteenala. Kielitiede on luonnollisten kielten tutkimusta, jonka kohteena ovat puhuttu, kirjoitettu ja viitottu kieli. Tutkimuskohteet Kielitieteessä tutkimuskohteina voivat olla: ihmiskielen yleiset ominaisuudet, jolloin puhutaan yleisestä kielitieteestä yksittäinen kieli tai kielimuoto kuten murre, jolloin puhutaan erityiskielentutkimuksesta; murteen ohella voidaan puhua yleisesti lekteistä kuten sosiolekteistä eli tietyn sosiaaliluokan kieli tai idiolekteistä eli tietyn yksilön kielestä. Kielitieteen vanhimpana ja edelleen yhtenä keskeisenä tutkimuskohteena on kielioppi eli säännöt tai luonnolliset normit, jotka tekevät kielen mahdolliseksi ja ymmärrettäväksi – kielen rakenne tai järjestelmä. Tätä järjestelmää tutkivaa kielitiedettä on kutsuttu niin kieliopiksi kuin autonomiseksi kielitieteeksikin.Karlsson 1998: 32. Sanalla kielioppi on siis kaksi merkitystä: ’kielen rakenteen järjestelmällinen esitys t. sen oppikirja' ja 'kielen järjestelmä’. Merkityksistä jälkimmäinen kertoo tutkimuksen kohteen, ensimmäinen mitä tutkimuksen tuloksena syntyy. Tutkimuksen tuloksena syntyvät kieliopit jaetaan deskriptiivisiin eli kuvaileviin ja preskriptiivisiin eli ohjaileviin. Deskriptiivinen kielioppi koostuu fonologiasta eli äänneopista, morfologiasta eli muoto-opista sekä syntaksista eli lauseopista,Karlsson 1998: 21. mutta joissakin koulukunnissa kuten systeemis-funktionaalisessa kielitieteessä ja kognitiivisessa kieliopissaOnikki-Rantajääskö, Tiina: Ronald W. Langacker ja kognitiivisen kielitieteen perusta. Teoksessa: Pentti Haddington & Jari Sivonen (toim. ): Kielentutkimuksen modernit klassikot: Kognitiivinen ja funktionaalinen kielitiede, s. 41–70. Helsinki: Gaudeamus, 2010. sen osaksi katsotaan myös leksikko eli sanasto, jolloin voidaan käyttää käsitettä leksikkokielioppi. Preskriptiiviseen kielioppiin sisällytetään yleensä myös ortografia eli oikeinkirjoitus. Paitsi kielen rakennetta kielitieteessä tutkitaan muun muassa kielellisen merkityksen muotoutumista ja sen lainalaisuuksia, tekstejä ja diskursseja, kielten universaaleja yhtäläisyyksiä, kielten tyyppejä eli typologiaa, kielen ja ajattelun yhteyksiä, kielissä tapahtuvia muutoksia ja niiden syitä sekä kielen oppimista ja opettamista.Karlsson 1998: 31–37. Suhteessa aikaan kielitieteellinen tutkimus voi Ferdinand de Saussuren tunnetuksi tekemän jaon mukaan olla: Synkronista, jolloin tutkitaan jollakin hetkellä vallitsevaa kielen tilaa. Yleensä tutkitaan käsitteellisen nykyhetken kieltä. Diakronista, jolloin tutkitaan kieltä ajan kuluessa muuttuvana ilmiönä. Yksi diakronisen tutkimuksen päämenetelmistä on historiallis-vertaileva menetelmä, jossa kielenpiirteiden muutoksia kuvataan vanhojen tekstien tai sukukielten antaman aineiston avulla vertaillen. Puheääntä myös kielellisestä merkityksenannosta riippumatta tutkii fonetiikka, joka voidaan ymmärtää joko yleisen kielitieteen osa-alueeksi tai omaksi erillistieteenalakseen.O’Dell, Michael & Nieminen, Tommi: Kokeellinen fonetiikka. Teoksessa: Milla Luodonpää-Manni ym. ): Kielentutkimuksen menetelmiä II, s. 313–344. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2020. Tutkimusaineisto Kielitieteen tutkimusaineisto riippuu tutkimuksen luonteesta. Niin kauan kun tutkimuskohteena oli ensi sijassa niin tutkijan itsensä kuin ainakin osan hänen yleisöstään osaaman kielen kielioppi, aineistona käytettiin paljon itse tuotettua aineistoa intuition eli kielitajun ohjaamana. Tutkijan oma kielikorva ratkaisee tällöin, onko jokin ilmaus kielen sääntöjen mukainen vai ei, ja tutkimuksen vastaanottajakunta toimii oman intuitionsa avulla todentajana.Ojutkangas ym. Intuitio jättää kuitenkin tutkimukseen aukkoja. Kieli esimerkiksi koostuu aina monista osakielistä eli lekteistä, joissa säännöt voivat vaihdella, ja varsinkin määräsuhteiden arviointi pelkän intuition perusteella on vaikeaa (ja luotettavasti mahdotonta). Tällöin tutkimuksessa turvaudutaan yleensä laajoihin joko tutkijan itsensä keräämiin tai muuta tarkoitusta varten kerättyihin aineistoihin. Aineistoja ovat koonneet muut tutkijat, tutkimuslaitokset ja yliopistot erilaisia käyttöjä varten.Ojutkangas ym. Aineistoa kutsutaan korpukseksi silloin, kun se täyttää tietyt ehdot; vähintäänkin yleensä vaaditaan tietokoneluettavuutta, usein myös riittävää laajuutta (sadoistatuhansista miljooniin saneisiin tai enemmän, missä sane tarkoittaa sananmuotoesiintymää) ja tilastomenetelmät mahdollistavaa keräystapaa.Laippala, Veronika & Palander-Collin, Minna 2020: Korpusaineistot. Teoksessa: Milla Luodonpää-Manni ym. ): Kielentutkimuksen menetelmiä II, s. 460–486. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. Tutkimuksessa on yhä tärkeämpää digitaalisen aineiston avoin saatavuus.Teema: Humanistin Tietoarkisto. Historiaa Varhaishistoria ja antiikki länsimaissa Jo kauan ennen varhaisimpia muistiin merkittyjä kielitieteellisiä pohdintoja voi olettaa jonkinlaista kieltä koskevaa ajattelua esiintyneen kirjoitustaitoa kehitettäessä. Kyky muuntaa puhuttu kieli silmin havaittaviksi merkeiksi edellyttää analyyttista otetta joko kielen merkityksellisiin muotoihin (logografinen kirjoitus) tai äännerakenteeseen (fonografinen kirjoitus kuten aakkosto). Erityisesti tätä kykyä voi sanoa vaatineen se, miten kreikkalaiset onnistuneesti muunsivat foinikialaisen, vain konsonanttimerkit käsittäneen abjadin aakkostoksi vaihtamalla joko turhat konsonanttimerkit vokaaleiksi tai lisäämällä uusia kirjoitusmerkkejä.Allan 2010: 1.Robins 1998: 13. Varsinaisen kielitieteen juuret ovat kuitenkin – ainakin länsimaissa – filosofiassa. Filosofit pohtivat esineiden ja asioiden oikeita nimiä, nimien syntyä sekä väitelauseiden logiikkaa. Näistä pohdinnoista syntyivät sanaluokat sekä varhainen, nykysilmin vielä mielivaltaiseen arvailuun perustuva etymologia eli sanojen alkuperän tai synnyn tutkimus. Varhaisimman tunnetun sanaluokkien (kr. μέρος λόγου, meros logou) jaon esitti Platon, joka Sofistissa (261e–263)Allan 2010: 28. jakoi lauseen kahtia onomaan (ὄνομα) ja rheemaan (rhēma, ῥῆμα), joista myöhemmin kehittyivät kreikan nimitykset substantiiville ja verbille ja jotka latinaan lainautuivat muodossa nomen ja verbum. Todellisuudessa nämä Platonille lähinnä vastasivat loogista subjektia ja predikaattia. Esimerkiksi adjektiivit olivat rheemoja, koska predikatiivilauseessa (esim. Sokrates on viisas) adjektiivi on osa loogista predikaattia (olla viisas) eikä kreikassa predikatiivilauseiden kopulaverbiä (suomessa olla) edes käytetty. Sanaluokan ja lauseenjäsenen välille ei tehty eroa.Robins 1998: 32–33. Aristoteles lisäsi kolmannen sanaluokan syndesmos (σύνδεσμος) merkitsemään kieliopillisia sanoja – konjunktioita, (oletettavasti) prepositioita, artikkeleja ja pronomineja. Edelleen tavoitteena oli pikemmin väitelauseen loogisten osien kuin sanojen morfologisen tai syntaktisen ryhmittelyn kuvaus. Aristoteles myös ensimmäisenä kuvasi sananmuodon kieliopillista muuntelua, jolle hän antoi nimeksi ptōsis (πτῶσις), sananmukaisesti ’putous’, joka vuorostaan lainautui latinaan (cāsus) ja vakiintui myöhemmin merkitsemään kaikista muotovaihtelukategorioista ainoastaan nominien sijoja.Robins 1998: 34. Aristoteles erotti siitä kaksi muotoa, ptōsis onomatos, joka koski yksin onomaa (nomineja) ja merkitsi näin ennen kaikkea sijataivutusta, ja ptōsis rhēmatos, joka koski yksin rheemaa (verbiä) ja merkitsi ennen kaikkea aikamuotoja.Allan 2010: 45. Tosin Aristoteles ei vielä erottanut toisistaan taivutusta ja johtamista, kuten eivät kieliopintekijät vielä paljon myöhemminkään Varroa lukuun ottamatta. Platonin ja Aristoteleen luomaa pohjaa lähtivät laajentamaan stoalaiset. Lähes kaikki heidän kielitiedettä koskevat alkuperäiset kirjoituksensa ovat kadonneet ja tunnetaan vain vuosisatoja myöhempien toisen käden lähteiden kautta,Allan 2010: 59. mutta heistä alkaa länsimaisen kielentutkimuksen perinne, joka katkeamatta on jatkunut nykypäiviin saakka.Allan 2010: 10. Stoalaiset tarkensivat niin sanaluokkajakoa kuin muotovaihtelujen kuvaustakin. Aristoteleen ptōsis vakiintui nominien sijataivutuksen nimeksi, ja yleistä muotovaihtelua alettiin kuvata sanalla klisis (κλίσις). Adjektiivit siirrettiin taivutuksensa perusteella onoman alle, mikä vahvisti sanaluokkajaon morfologista perustaa. Verbitaivutuksessa erotettiin viisi eri kategoriaa: aikamuoto, aspekti, tapaluokka, transitiivisuus ja pääluokka.Allan 2010: 66. Näin muodostui kielioppi, ensi sijassa muoto-opin eli morfologian täysi kuvaus, ja samalla syntyi kokonainen uusi tieteenala, kielitiede. Paitsi morfologian käsitteistön täsmentämisestä stoalaiset tunnetaan ensimmäisistä kielellisen merkityksen ei-psykologisista kuvauksistaItkonen 1991: 184. eli heillä voi sanoa olleen myös semantiikka. Kuten Ferdinand de Saussure 1900-luvulla, stoalaiset jakoivat kielen siihen, mitä sillä voidaan ilmaista (λεκτόν, lektón – merkitys, signifié), ja siihen, millä se sitä ilmaisee (φωνή, phōnē – muoto, merkitsin, signifiant).Allan 2010: 60. Filosofian yleisestä virrasta irtautuneena kielitiede saattoi tutkia muutakin kuin väitelauseen totuutta. Aristoteelisen Aleksandrian koulukunnan kieliopintekijöiden Dionysios Traakialaisen (toisella vuosisadalla eaa.) ja Apollonios Dyskoloksen (toisella vuosisadalla jaa.) päämääränä oli pedagoginen kielioppi: miten klassinen homeerinen ja attikalainen kreikka säilytettäisiin niin, että uudetkin sukupolvet osaisivat lukea ja ymmärtää tekstejä oikein. Myös kreikkaa toisena tai vieraana kielenä oppivat kuten egyptiläiset ja roomalaiset oli otettava lukuun.Allan 2010: 11. Dionysioksen lyhyt (nykyaikaisesti ladottuna n. 13-sivuinen) kielioppi Tekhnē grammatikē on varhaisin tunnettu järjestelmällinen kreikan fonologian ja morfologian kuvaus.Itkonen 1991: 192. Siinä sanaluokkien määräksi vakiintui kahdeksan: ὄνομα onoma substantiivi, ῥῆμα rhēma verbi, μετοχή metokhē partisiippi, ἅρθρον arthron artikkeli, ἁντωνυμία antōnymia pronomini, πρόθεσις prothesis prepositio, ἑπιρῥημα epirrhēma adverbi ja σύνδεσμος syndesmos konjunktio,Robins 1998: 41. ja kustakin Dionysios mainitsee, mitkä kieliopilliset kategoriat (παρεπόμενα parepomena) sitä koskevat.Robins 1998: 43. Esimerkiksi substantiiveja koskivat kieliopillinen suku, ensisijaisuus (onko perussana vai johdos), yhdistettyys (yhdistämätön vai yhdyssana), luku ja sija.Robins 1998: 43–44. Roomalaiset vaikuttivat kielitieteen kehitykseen kreikkalaisia vähemmän. Termistö kuitenkin latinalaistettiin. Kielitieteen ensimmäinen tunnettu roomalainen kirjoittaja, Varro, joka ajallisesti sijoittuu Dionysioksen ja Apollonioksen väliin, jäi lopulta tutkijana innovatiivisimmaksi. Kaikista antiikin kieliopinkirjoittajista hän vaikuttaa eniten sanan nykymielessä teoreettiselta kielitieteilijältä,Allan 2010: 76. koska hänellä on kielen teoria.Allan 2010: 79. Hän saavutti sen yhdistelemällä luontevasti kahta eri perinnettä, aleksandrialaista analogistista eli kielen säännöllisyyttä painottavaa ja stoalaista anomalistista eli kielen mielivaltaisuutta painottavaa ajattelua.Allan 2010: 79. Hyväksyessään kieleen niin säännöllisyyden kuin säännöttömyyden hän myös ainoana antiikin kirjoittajista pystyi erottamaan toisistaan taivutuksen (declinātiō nātūrālis ”luonnollinen taivutus”) ja johtamisen (declinātiō voluntāria ”omaehtoinen taivutus”).Allan 2010: 72–73. Varro vaikuttaa myös käyttäneen formaaleissa määritelmissään sanaluokista ja aikamuodoista eräänlaista erottavien (distinktiivisten) piirteiden mallia, joskaan ei eksplikoi sitä.Allan 2010: 77. Apollonioksen Peri syntaxeōs on varhaisin tunnettu yritys käsitellä lauseoppia eli syntaksia ja toimi siinä mallina Priscianuksen myöhemmälle kieliopille. Jälkimmäisen kautta se vaikutti koko keskiajan kielitiedekäsitykseen, vaikka itsessään häipyi pitkäksi aikaa historiaan hämäriin.Itkonen 1991: 201; Robins 1998: 46. Apollonios hyödynsi Dionysioksen luomaa pohjaa ja täsmensi sitä, mutta hänellä oli selvästi myös stoalaisia vaikutteita, jotka tekivät hänen kieliopistaan aiempia mentalistisemman. Hänen syntaksinsa pohjautui substantiivin ja verbin keskinäisten sekä näiden ja muiden sanaluokkien välisten suhteiden kuvaukseen. Hänen voi katsoa jo ennakoineen lauseenjäsenten, rektion ja dependenssin käsitteitä, mutta eksplisiittisesti niitä ei hänellä vielä esiinny.Robins 1998: 46–47. Myöhäisantiikissa kielitieteestä tuli lähinnä opetusväline. Jo Apollonioksen tavoitteena vaikuttaa olleen varhemman kirjakreikan säilyttäminen uusille, jo erilaista kreikkaa puhuville sukupolville,Allan 2010: 81. ja myöhemmissä latinan kieliopeissa kuten jälkipolville tutuimmiksi jääneissä Donatuksen Ars Grammaticassa ja Priscianuksen Institutiones Grammaticæssa pedagogisuus korostuu entisestään. Ne sijoittuvat aikaan, jolloin Rooman pääkaupunki oli jo idässä, kreikkaa lingua francana puhuvalla alueella, ja niiden tarkoituksena oli taata klassisen latinan taito myös valtakunnan itäosissa.Allan 2010: 82. Donatuksessa ja Priscianuksessa näkyy voimakkaasti Dionysioksen,Robins 1997: 69; Allan 2010: 93. Priscianuksen tapauksessa Apollonioksenkin vaikutus.Itkonen 1991: 217; Robins 1997: 69; Allan 2010: 120. Donatus ei käsittele lauseoppia lainkaan. Ars Grammatica on tyyliltään helposti suullisesti opetustilanteessa käsiteltävä ja ulkoa opittavissa.Allan 2010: 93–94. Ennen kaikkea se kuten Priscianuksen Institutiones Grammaticæ siirsivät kreikaksi luotua käsitteistöä ja kieliopin kuvausvälineistöä latinan kielelle.Robins 1997: 69; Allan 2010: 97. Jälkimmäisen laajempi osuus, Institutiones Grammaticæ Maior, ei juurikaan lisää mitään edeltäjiinsä.Itkonen 1991: 217–218; Allan 2010: 112–119. Teos on rakenteeltaan hajanainen, mikä huomattiin jo keskiajalla, jolloin jotkut kirjoittajat saattoivat koota siitä paremmin tarkoitukseensa sopivia koosteita.Itkonen 1991: 217; Allan 2010: 122. Suppeamman osuuden, Institutiones Grammaticæ Minorin, merkitys taas on lähinnä siinä, että se siirtää Apollonioksen syntaksin latinaan. Priscianus toimi kielitieteen kieliopinkuvauksen mallina läpi koko keskiajan aina uudelle ajalle saakka.Robins 1997: 75. Varhainen kielitiede Intiassa ja Kiinassa Intiassa kielitieteellä on oma tieteenhistoriallinen perinteensä, joka syntyi suullisena viimeistään samoihin aikoihin kuin länsimaissa tai todennäköisemmin jo pari–kolmesataa vuotta aikaisemmin; kirjallisten todisteiden puuttuessa tarkka ajoitus on mahdotonta.Itkonen 1991: 10; Robins 1997: 177–178. Tunnetuimman varhaisen kieliopin Aṣṭādhyāyīn (’kahdeksan lukua’Itkonen 1991: 12.) tekijänä tunnetaan Pāṇini. Teosta voisi nykykäsittein luonnehtia generatiivisen morfologian avulla toteutetuksi sanskriitin sananmuodostussääntöjen kattavaksi kuvaukseksi. Se koostuu noin 4 000 lyhyestä säännöstä tai väittämästä (sūtra), joista kukin esittää joko määritelmän tai sananmuodostusprosessin. Kuvaustapa on ankaran taloudellinen, mihin alkuaan lienee ohjannut suullisen esittämisen ja muistinvaraisen taltioimisen tarve, mutta josta myöhemmässä vaiheessa on tullut itsessään tavoite.Itkonen 1991: 12, 15; Robins 1997: 177–178. Eräs lyhyyteen johtava periaate on sääntöellipsi (anuvṛtti), jossa säännön toistuvat osat jätetään mainitsematta: lukijan pitää vain päätellä ne kontekstista.Itkonen 1991: 19. Leonard Bloomfield on tunnetusti todennut, että teosta on mahdotonta ymmärtää kommentaaritta, ja Intian kielitieteen myöhemmässä vaiheessa sellaisia syntyikin.Robins 1997: 178. aksiomaattisessa morfologisessa kuvauksessa, jossa kaikki esiintyvät muodot johdetaan (derivoidaan) sääntöjen avulla pienemmästä joukosta abstrakteja perusmuotoja, Pāṇini lähestyy täydellisyyttä. Hän mainitsee lähes joka ikisen sanskriitin affiksin ja kykenee kuvaamaan suuren osan käytännössä esiintyvistä sanoista.Itkonen 1991: 15. Aksiomaattisuudessa on kuitenkin virheitä, jotka mahdollisesti selittyvät sillä, että modernin ajan kielitieteilijöiden tavoin Pāṇini tasapainoili aksiomaattisen ja psykologistisen tavoitteen välillä (vrt. kielitiedettä etenkin 1970–80-luvuilla puhuttanut ns. psykologisen todellisuuden ongelma eli tulisiko kieliopin intuitiivisesti ”tuntua” kielenpuhujasta oikealta).Itkonen 1991: 39, 43. Esimerkiksi sääntöjen järjestyneisyyden osalta säännöissä on kaksi ryhmää: osaa säännöistä pitää noudattaa niiden ehtojen täyttyessä missä järjestyksessä vain, mutta tietystä säännöstä alkaen sääntöjärjestys muuttuu merkitseväksi.Itkonen 1991: 26–27. Vaikka intialaisen kielioppiperinteen pääpaino oli morfologiassa, se osoitti alusta saakka hyvää ymmärrystä myös fonetiikasta ja fonologiasta. Mitään foneemin käsitteen vastinetta se ei määritellyt, mutta sellaista voi tulkita lähestytyn; samoin allofonisesta vaihtelusta varhaisilla intialaisilla kielitieteilijöillä vaikuttaa olleen käsitys.Robins 1997: 177. Edelleen syntaksissa intialaisessa perinteessä esitettiin kolmesta ehdosta koostuva lauseen määritelmä: 1) ākankṣā: lauseen sanojen täytyy kuulua oikeissa rakenteissa oikeisiin kieliopillisiin luokkiin (mitä voi verrata Tuomas Erfurtilaisen keskiajalla esittämiin materiaaliseen, formaaliseen ja aikaansaavaan ehtoon); 2) yogyatā: lauseen sanojen tulee sopia merkitykseltään yhteen (mikä länsimaissa otettiin kieliteoriassa huomioon oikeastaan vasta 1900-luvun lopulla); ja 3) saṃnidhi: sanojen tulee ajallisesti seurata toisiaan.Robins 1997: 179. Semanttista kuvausta edesauttoi semanttisen roolin (kāraka) käsite, jollainen läntisestä kielitieteestä ennen 1900-lukua puuttui.Itkonen 1991: 32–33. Sen ansiosta ei myöskään tarvittu länsimaiseen syntaksin kuvaukseen keskiajalla vakiintuneita lauseenjäsenkäsitteitä.Itkonen 1991: 53. (Tosin kārakasta on esitetty myös tulkinta, jossa se ei niinkään olisi semanttinen kuin abstraktin syntaksin käsite.Itkonen 1991: 76.) Peruslausetta laajempiin kokonaisuuksiin Pāṇinin kuten hänen seuraajiensakaan syntaktinen kuvaus ei ulotu, ei myöskään laajempiin teksteihin.Itkonen 1991: 55. Toisin kuin morfologian, syntaksin kuvaus Pāṇinilla ei ole nykymielessä generatiivista, koska syvä- ja pintarakennetta ei millään tavoin esitetä eivätkä säännöt toimi rekursiivisesti.Itkonen 1991: 56–57. Pāṇinin jälkeen intialainen kielitiede ei koskaan tieteenfilosofisessa mielessä edennyt minnekään: kuvaus oli lajissaan täydellinen, ja myöhemmät kielitieteilijät kuten Kātyāyana tai Patañjali lähinnä kommentoivat ja selittivät Pāṇinia. Tämä pätee myös 500-luvulla jaa. eläneeseen Bhartṛhariin, jonka tuotanto pyrkii eksplikoimaan Pāṇinin kielioppiteorian olettaman ontologian ja paikantamaan sen hindulaisen kosmologian kontekstissa; tässä mielessä se ei tuota lisää mitään niinkään nimenomaisesti kielitieteeseen kuin kielifilosofiaan.Itkonen 1991: 79. Ehkä tunnetuin intialaisesta perinteestä länteen lainattu käsite on sandhi eli sananrajaiset äänteenmuutokset. Intialaisille käsite oli tärkeä, koska oikeinkirjoituksessa sananrajaiset foneemirajan ylittävät muutokset kirjoitettiin näkyviin (kuten jos suomeksi kirjoitettaisiin tytöm pallo, koska genetiivin -n kaikissa murteissa säännönmukaisesti assimiloituu seuraavan aloittavaan klusiiliin). Toinen tällainen termi on bahuvriihi eli eksosentrinen yhdysmuodoste (esim. suomessa heinähattu, jolla viitataan tietynlaiseen ihmiseen, ei sen paremmin ’heinään’ kuin ’hattuunkaan’ eli viittaussuhde on erillinen kummastakin osasta). Keskiaika Keskiajan ensimmäisten vuosisatojen aikana läntisessä kielitieteessä ei tapahtunut mitään merkittävää. Myöhäisantiikki kääntyi keskiajaksi ilman mitään havaittavaa murrosta, mutta Rooman menetettyä läntiset osansa germaanihallitsijoille kreikan taito alkoi kadota, ja siksi valtaosa antiikin kielitieteen klassikoista jäi lännessä tuntemattomaksi paitsi sikäli kuin ne tunnettiin latinankielisten koosteiden kautta. Luostareissa kopioitiin silti yhä vanhoja käsikirjoituksia ja opetettiin klassista latinaa myöhäisantiikin kielioppien mukaisesti, 800-luvulle asti pääasiassa Donatuksen, sen jälkeen Priscianuksen. Kielen ja kieliopin opetuksen käytännön yksityiskohtia ei juuri tunneta, mutta kielen alkeista pidemmälle edenneet kirjoittivat lähinnä huomioita ja täydennyksiä Priscianukseen. Käytännön kielitieteen taitoja harjoitettiin uskonnollisia tekstejä käännettäessä sekä sanastoja ja uusien (esim. romaanisten ja germaanisten) kielten kielioppeja kirjoitettaessa. Kieliopeille Priscianus toimi yleensä universaaliksi katsottuna mallina, mikä johti tavan takaa kielten omien kielellisten ominaispiirteiden vääristymiseen.Itkonen 1991: 219; Robins 1997: 81–84. Tämä jatkui pitkälle uudelle ajalle. Esimerkiksi vielä Eskil Petræuksen suomen kieliopissa Brevis Institutio (1649) kuvataan suomen nomineille vain latinan mukaiset kuusi sijaa. Muutos alkoi 1100-luvulta, jolloin kreikkalaiset lähteet uudelleen pääsivät uudelleen kulkemaan Eurooppaan toisaalta ristiretkien myötä idästä, toisaalta islamilaisesta al-Andalusista.Robins 1997: 88–89. spekulatiivisten kielioppien aika, jossa skolastinen filosofia yhdistettiin Priscianuksen mukaiseen kieliopin kuvaukseen. Keskeisenä käsitteenä olivat merkityksellisyyden muodot, modī significandī, minkä vuoksi kirjoittajista puhutaan myös modisteina (Modistæ).Itkonen 1991: 226; Robins 1997: 88. Tärkeimpiä modisteja olivat mm. Pseudo- Albertus Magnus ja Tuomas Erfurtilainen.Itkonen 1991: 226. Hallitsevaksi ajatukseksi tuli, että vaikka Priscianuksen kuvaus latinasta ei ollut väärä, se jäi pinnalliseksi, koska ei jatkanut syvemmälle kielen kategorioiden filosofiseen perustaan. Uudessa ajattelussa kieliopista tuli jälleen filosofian aluetta, ja samalla kielioppia ensi kertaa tarkoituksellisesti tulkittiin universalisoivasti, kaikkia kieliä koskevana. Vaikka kielet erosivatkin toisistaan, eroavuudet ajateltiin vain näennäisiksi, ja kuvauksen tavoitteena oli universaalikielioppi (grammatica universalis).Itkonen 1991: 226; Robins 1997: 88–90. Modisteja kiinnostivat kieliopista ainoastaan merkityseroja ilmaisevat osat, joten he sivuuttivat niin fonologian kuin epäsäännöllisen osan morfologiaakin; tutkimuskohteiksi jäivät ennen kaikkea syntaksiItkonen 1991: 238–244; Robins 1997: 95–98. sekä morfologiasta sanaluokatItkonen 1991: 237; Robins 1997: 93–94.. Aristotelesta seuraten he katsoivat maailman olevan sama kaikille ihmisille ja kielen heijastavan maailmaa.Allan 2010: 164. Mielen (ajattelun) ja kielen kytkös yhdistää spekulatiivisia kielioppeja Sapir–Whorf-hypoteesin vahvaan tulkintaan, jonka mukaan kieli määrää ihmisen ajattelun. Modistit menivät kuitenkin pidemmälle olettaessaan, että kaikkien kielten rakenne on yhteinen ja vastaa maailman (todellisuuden) itsensä rakennetta: todellisuus edeltää mieltä ja mieli edeltää kieltä. Todellisuuden tavat (tai moodit; modī essendī) vastaavat isomorfisesti, yksi yhteen, mielen tapoja ymmärtää ne (modi intelligendī), jotka edelleen vastaavat kielen tapoja ilmaista ne (modī significandī).Itkonen 1991: 229–237; Robins 1997: 92–93; Allan 2010: 164–165. Näin esimerkiksi morfologian sanaluokat voi kuvata semanttisesti eroaviksi olemisen tavoiksi: substantiivi on modus per se stantis ’itseriittoisuuden tapa’, pronomini modus essentiæ indeterminatæ ’epämääräisen olemisen tapa’ jne.Itkonen 1991: 235. Syntaksissa modistit pääsivät antiikkia ja filosofista spekulointia pidemmälle. Aristoteleen neljän syyn mukaisesti Tuomas Erfurtilainen määritti täydelle lauseelle neljä ehtoa, 1) materiaalisen ehdon: lauseen sanat ovat kieliopillisten luokkien jäseniä, 2) formaalisen ehdon: sanat yhdistävät erilaisiksi rakenteiksi, 3) aikaansaavan ehdon: sanat toteutuvat eri sanaluokkien taivutusmuotoina siten kuin rakenteet vaativat ja mieli asettaa ja 4) päämäärän (finaalisen) ehdon: lause ilmaisee täydellisen ajatuksen.Robins 1997: 95. Ehdoista viimeinen on jäänyt elämään pedagogisiin kielioppeihin lauseen yleisenä määritelmänä. Kuten jo antiikissa, substantiivin ja verbin muodostama rakenne (compositiō) nähtiin ensisijaiseksi, mutta sen osat saavat ensi kertaa nimitykset: suppositum (subjekti) ja appositum (predikaatti). Nykyisiä suoraan vastaavat termit subiectum ja prædicātum esiintyivät, mutta sijoitettiin osaksi logiikkaa. Muut rakenteet kuvattiin dependenssin ja sen täyttämisen suhteena jompaankumpaan, subjektiin tai predikaattiin.Robins 1997: 96. Dependenssin suuntaa tosin ei välttämättä nähty samoin kuin nykyaikaisessa dependenssikieliopissa, vaan esimerkiksi predikaattiverbi nähtiin dependenttinä suhteessa obliikvisijassa olevaan nominiin, joka on sen terminantti, päinvastoin kuin nykyään.Robins 1997: 96–97. Lauseenjäsenten tunnistamisessa käytettäväksi ilmaantuu sanajärjestys, joka kansanlatinasta alkaen oli paljon kiinteämpi kuin se oli ollut klassisessa latinassa.Robins 1997: 98. Renessanssi ja uuden ajan alku Keskiajan jälkeen kielitieteen kehityksessä seurasi jokusen vuosisadan hiljaisempi vaihe. Itä-Rooman eli Bysantin valtakunnan romahdettua Konstantinopolin valtaukseen vuonna 1453 kreikkalaisia ja kreikantaitoisia oppineita saapui Italiaan, ja mukanaan he toivat antiikin tekstien käsikirjoituksia, jotka toimivat yhtenä alkusysäyksenä renessanssiin.Robins 1997: 111. Kristinuskon alkuaikoina raamatunkäännöstyö oli ollut merkittävä kieli- ja käännöstieteellinen käytännön ponnistus – esimerkiksi gootiksi Raamattu saatiin Wulfilan ansiosta jo 300-luvulla –, mutta se ei juurikaan poikinut kielioppeja eikä sanastoja. Sittemmin käännöstyökin pitkäksi aikaa hiipui, koska katolinen kirkko tyytyi pitkälti latinaan. Uskonpuhdistus merkitsi 1500-luvulla raamatunkäännöstyön uutta nousua:Robins 1997: 110. mm. suomeksi sai Mikael Agricola Uuden testamentin käännöksensä julkaistuksi vuonna 1548. Jo sitä ennen oli alettu kirjoittaa ns. kansankielten – ts. muiden kuin klassisten oppisivistyskielten latinan ja kreikan – kielioppeja, esimerkiksi muinaisenglannin,Allan 2010: 122. provensaalinRobins 1997: 116. ja katalaanin kieliopit jo keskiajalla. Suuret löytöretket toivat läntiseen Eurooppaan tietoa uusista kielistä, mutta kiinnostus heräsi paitsi niihin myös maanosan omiin kieliin, samoin ympäröivän islamilaisen kulttuurin käyttämään arabiaan sekä kristinuskon kannalta tärkeisiin hepreaan ja kreikkaan omine tutkimusperinteineen. Esimerkiksi arabian ja heprean eurooppalaisista poikkeava sanaluokkajärjestelmä (vain kolme sanaluokkaa: nomini, verbi ja partikkeli) herätti kiinnostusta.Robins 1997: 112–113. Kieliopit olivat kuitenkin lähinnä uusien kielten ensikuvauksia, jotka teoreettisesti noudattelivat kunnianhimottomasti klassisia malleja. Harvalukuisiin poikkeuksiin kuuluu ranskalainen Petrus Ramus (l. Pierre Ramée), joka jo maisteriksi väitellessään väitti uskaliaasti ”quæcumque ab Aristotele dicta essent commentitia esse”, ’kaikki Aristoteleen sanoma on väärin’. Ramus uudisti opetuksen käytänteitä keskiaikaisista uudelle ajalle ja korosti klassisten kielten humanistista osaamista. Keskiajan modistien filosofisen suuntautumisen kielioppiin hän hylkäsi ja korosti sen sijaan todellisen kielenkäytön – antiikin tapauksessa klassikkokirjailijoiden – seuraamista. Semanttis-ontologisten piirteiden sijaan hän perusteli kielioppinsa kategoriat muotokriteerein.Robins 1997: 119. Niitäkin hän oli valmis uudistamaan; esimerkiksi koska romaaniset kielet olivat kadottaneet nominien sijataivutuksen, se ei enää voinut erottaa nomineja verbeistä, joten hän valitsi sen sijaan lukutaivutuksen, joka sitten toimi myös hänen syntaksinsa perustana.Robins 1997: 120. Kielioppinsa hän kuitenkin edelleen jakoi modistien perinteen mukaisesti etymologiaan (joka sisälsi fonologian ja morfologian) ja syntaksiin.Allan 2010: 175. Keskiajalle ominaisia universaalikielioppeja, joissa kieli, mieli ja maailma olivat isomorfiset, syytettiin filosofisesta pitkäveteisyydestä ja pedagogisesta hyödyttömyydestä. Lisäksi huomautettiin keskiajan latinan – johon universaalikieliopit käytännössä perustuivat – turmeltuneisuudesta klassiseen esikuvaan verrattuna.Robins 1997: 126. Universaalikielioppeja ei kuitenkaan täysin hylätty, ja uusia filosofisia perusteita sellaiseen etsivät niin J. C. Scaliger, joka turvautui Aristoteleehen,Robins 1997: 127. kuin osin häntä seuraten 1600-luvun lopun rationalistinen Port Royal -koulukunta, joka pyrki perustamaan kieliopin logiikkaan, jotka kuitenkin vaihtoivat filosofisen pohjansa Aristoteleesta Descartesiin. Priscianuksen latinan kieliopin sijaan Port Royal pyrki kuitenkin löytämään yhtenäisyyden eri kielten kielioppien takaa, jolloin latinan merkitys luonnollisen kielen mallikielenä alkoi vähetä. Port Royalissakin kuitenkin latinan kategoriat yhä hallitsivat ajattelua niin, että esimerkiksi latinan kuuden sijamuodon oletettiin tavalla tai toisella (sijana, adpositiorakenteena tai muuten) edustuvan kaikissa kielissä.Robins 1997: 141. Ei-eurooppalaisten kielten radikaalisti erilaisista rakenteista Port Royalkaan ei vielä kiinnostunut.Robins 1997: 143. Humanismi synnytti uuden kiinnostuksen ääntämisen ja oikeinkirjoituksen kysymyksiin. Petrus Ramus esitti J- ja V-kirjaimia eli ns. ramistisia kirjaimia latinan oikeiden puolivokaaliääntämysten osoittamiseksi. 1500–1600-luvuilla englannista saatiin ensimmäiset järjestelmälliset foneettiset – vaikkakin ns. impressionistiset eli kuulonvaraiset – kuvaukset. Nimitystä fonetiikka ei tosin vielä käytetty, vaan puhuttiin ortografiasta (oikeinkirjoituksesta) ja ortoepiasta (oikeinääntämyksestä), etenkin koska yksi tärkeä tutkimusta ohjannut vaikutin oli oikeinkirjoituksen uudistaminen ja yhtenäistäminen. Intialaisen kielitieteen saavuttamalle kuvauksen tasolle ei vielä noustu.Robins 1997: 135–136. Historiallis-vertailevan kielitieteen aikakausi Kiinnostusta kielten alkuperään ja kieltenvälisiin suhteisiin ja on esiintynyt tunnetun kielitieteen alusta asti,Allan 2010: 224. mutta pitkään tutkimusoletukset olivat mielivaltaisia ja usein myyttien tai uskonnon ohjaamia; esim. myytti Baabelin tornin jälkeisestä kieltensekaannuksesta otettiin usein yksinkertaisesti totena.Robins 1997: 191. 1600–1700-lukujen aikana kiinnostus kielen alkuperästä sai uutta pontta, kun kristinuskon Jumalaa ei enää yksioikoisesti oletettu kielen antajaksi vaan lähtökohdaksi nähtiin pikemmin ihmisen oma järki. Asiaa pohtivat mm. John Locke, Jean-Jacques Rousseau, E. B. de Condillac ja J. G. von Herder varsin samaan tapaan. Kielen nähtiin syntyneen kompleksistuneen yhteisön ja ajattelun vaatimiin tarpeisiin ja saaneen alkunsa emotionaalisista äänistä. Koska vakaasti uskottiin ihmisen olevan ainoa rationaalinen olento ja vain ihmisellä olevan kieli, asiat kytkettiin toisiinsa: ajattelu vaatii kieltä, joten ajattelu on synnyttänyt kielen, välineenään alkukantaiset äännähdykset.Allan 2010: 227–228. Käsittely jäi spekulatiiviseksi ja eri tutkijat toisistaan erilleen. Yksi tutkija saattoi aloittaa työnsä lukemalla edeltäjiään, mutta uusi tutkimus ei rakentunut edellisen ylle.Robins 1997: 190. Vasta 1700-luvun loppupuolella tutkimus alkoi viimein saavuttaa järjestelmälliset periaatteet osa-ongelman eli kieltenvälisten suhteiden tutkimiseksi; aluksi lopullisena tavoitteena kuitenkin yhä oli tätä reittiä päästä myös alkukieleen. Suomalais-ugrilaisten kielten yhteyksiä tutkivat varhaisimmin János Sajnovics ja Maximilian Hell (1770) sekä Sámuel Gyarmathi (1799), indoeurooppalaisten klassisten kielten yhteyksiä taas William Jones (1786). Tutkimusmenetelmiä olivat ennakoineet J. C. Scaliger jo 1500-luvulla ja Gottfried Leibniz 1600- ja 1700-lukujen taitteessa, mutta saamatta suoria jatkajia.Robins 1997: 192–193. 1800-luvun alkupuolella tämä muuttui nopeasti. Friedrich Schlegelin esittelemän käsitteen vergleichende Grammatik ’vertaileva kielioppi’ innostamana alkaneesta kieliopin ajallista muutosta tutkineesta tieteestä tuli koko kielitieteen malli ja Saksasta alan johtava maa. Tutkimus keskittyi aluksi lännen ja idän klassisten kielten (latina ja kreikka; sanskriitti) vertailevaan morfologiaan, mutta kääntyi hiljalleen pienempään osakysymykseen: äänteenmuutoksiin.Robins 1997: 197. Tutkimusta ajoi paitsi ajan luonnontieteellinen tieteenihanne, jossa äänteet muodostivat kielen kouriintuntuvimman ja objektiivisimman osan, myös romantiikan ajan historisismi – menneiden aikojen haikailu – sekä Herderin nationalismi. Klassisten kielten sijaan tutkijoita kiinnosti aidoksi ymmärretty maalaisten käyttämä esikirjallinen kansankieli, jonka tarkkailu kulki yleensä käsi kädessä kansanperinteen ja esim. kansansatujen keruun kanssa. Esimerkiksi Jacob Grimm veljineen tunnettaneen nykyään parhaiten pikemmin satukokoelmastaan kuin tutkimuksestaan.Robins 1997: 199–200, 204–205. Jo varhaisvaiheista alkaen kielenmuutoksen tutkimuksen ja biologisten lajien evoluution tutkimuksen välille luotiin kytköksiä, jotka viimeistään August Schleicher teki eksplisiittisiksi rinnastamalla suoraan sukupuumallinsa Charles Darwinin evoluution malliin. Myös tieteenhistoriallinen yhteys Carl von Linnén biologiseen taksonomiaan on nähty ilmeiseksi.Robins 1997: 201, 205. Rasmus Raskin ja Jacob Grimmin käsissä tutkimusmenetelmät täydellistyivät nopeasti. Näiden kahden lisäksi alkuvaiheen keskeisiä tutkijoita oli Franz Bopp, jonka vaikutus tuntui vuosikymmeniä hänen oppilaidensa kautta. Raskin ensin ehdottamasta ja Grimmin muotoilemasta Grimmin laista tuli ensimmäinen monia kieliä koskeneen systemaattisen äänteenmuutoksen kuvaus, vaikkakin äännelaiksi sen tulkitsivat vasta äänteenmuutokset poikkeuksettomiksi ymmärtäneet nuorgrammaatikot vuosisadan loppupuolella. Saavutuksen arvoa korostaa se, että kirjainta ja äännettä ei vielä ollut selvästi käsitteellisesti erotettu toisistaan eikä äänteiden artikulatoris-foneettinen kuvauskaan ollut vielä täysin hyötynyt Intian kielitieteen löydösten tulosta läntiseen tietoisuuteen.Robins 1997: 198–199. Vuosisadan puolivälin tietämissä muutosten teoriaa täydensivät kielten historiallista eriytymistä kuvaavat mallit, August Schleicherin sukupuumalli (saks. Stammbautheorie) ja sitä täydentänyt hänen oppilaansa Johannes Schmidtin aaltomalli (Wellentheorie).Robins 1997: 201–203. Vuosisadan loppupuolella, 1870-luvun lopulta alkaen, historiallis-vertaileva menetelmä löysi täydellisimmän muotonsa nuorgrammaatikkojen kuten August Leskienin, Karl Brugmannin tai Hermann Paulin käsissä. Kuten Schleicher, nuorgrammaatikot etsivät mallia vahvasti luonnontieteistä, mutta tästä eroten eivät niinkään biologiasta kuin fysiikasta. Äänteenmuutosten poikkeuksettomuus eli äännelain käsite koettiin välttämättömäksi, jotta kieli ylipäänsä voisi olla tieteellisen tutkimuksen kohde. Äännelain ainoaksi poikkeukseksi nähtiin analogia, jossa joko toisen sanan tai saman sanan muu paradigmamuoto vaikutti äännelain alaiseen ympäristöön niin, ettei äännelaki näennäisesti päässyt toteutumaan tai lopputulos oli epäodotuksenmukainen. Kielihistoriallinen esitys nähtiin ainoaksi todella tieteelliseksi kielen kuvaustavaksi, eikä mitään spekulaatioita havaintotodisteiden yli haluttu suvaita; jälkimmäisestä seurasi myös, ettei kielijärjestelmän käsitettä ollut mahdollista tunnustaa, koska siitä ei voinut esittää suoria havaintoja. Tämä tarkoitti, että Wilhelm von Humboldtilla jo orastanut näkemys kielen kokonaisuutta hallitsevasta järjestelmäluonteesta joutui odottamaan teoreettista muotoiluaan kielitieteellisen strukturalismin kaudelle asti ensimmäisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin.Robins 1997: 206–209. Nuorgrammaatikkojen vahvan havaintodatan korostus merkitsi myös kahden kielitieteeseen sidostuvan alan nopeaa kehitystä, fonetiikan ja murteentutkimuksen.Robins 1997: 210. Kokeellinen fonetiikka kehittyi nopeasti niin Britanniassa (Alexander Melville Bell, Henry Sweet), Ranskassa (abbé Rousselot) kuin Saksassakin (Eduard Sievers). Tällöin ensi kertaa historiassa eurooppalainen ymmärrys puheesta kasvoi ohi sen, mitä intialaisessa kielitieteessä oli saavutettu esiajanlaskuisina vuosisatoina. Asiaa helpotti laitteiston nopea kehitys, mm. mahdollisuus äänen tallentamiseen ja tallennetun äänen eri ominaisuuksien visuaaliseen esittämiseen.Tillmann, Hans Günter: Early modern instrumental phonetics. Teoksessa: E. F. K. Koerner & R. E. Asher (toim. ): Concise history of the linguistic sciences: From the Sumerians to the cognitivists, s. 401–419. Pergamon, Oxford 1995. Myös murteentutkimus nousi nopeasti kielitieteessä valta-asemaan, ja monet yhä jatkuvat murteidenkeruu-, murrekysely- ja murrekartastohankkeet saivat alkunsa. Klassinen strukturalismi Nykyaikainen kielitiede muotoutui nuorgrammaattisen esikuvan pohjalta ensimmäisen maailmansodan molemmin puolin. Tieteen yleisempi kehitys oli synnyttänyt tarpeen korostaa kielitieteen autonomisuutta eli riippumattomuutta muista tieteistä sekä kielen tietynhetkisen muodon tai tilan (Saussuren état de langue) erillisyyttä historiallisesta kehityskulusta, joka siihen oli johtanut. Kielestä haluttiin itsenäinen kuvauksen kohde, jonka selittämiseen ei vaadittaisi tietoa sen itsensä ulkoisilta tieteenaloilta. Painotus oli reaktio nuorgrammaattisuudelle luonteenomaisen positivismin implikoimaa reduktionismia vastaan. Käytännössä autonomisuus saavutettiin rajaamalla tieteenalan kohteen – luonnollisen kielen – alaa niin, että siitä suljettiin pois asiat, jotka vaatisivat toisen tieteenalan (esim. biologian, psykologian tai sosiologian) erityistietoa. Erityisen merkittäväksi strukturalismin historiassa merkkipaaluksi kielitieteen historiassa on joskus mainittu vuosi 1911 sillä perusteella, että kolmella eri taholla tapahtui jotakin merkittävää: Genevessä Ferdinand de Saussure piti viimeisen niistä kolmesta yleisen kielitieteen kurssistaan, jotka hänen työtoverinsa Charles Bally ja Albert Sechehaye vuonna 1916 tämän kuoleman jälkeen julkaisivat hänen nimellään Yleisen kielitieteen kurssina.Allan 2010: 255. Teos toimi alkuna kielitieteen ns. Geneven koulukunnalle. Prahassa Vilém Mathesius julkaisi strukturalismia ennakoineen artikkelinsa ”O potenciálnosti jevů jazykových”, joka vastaavasti toimi alkuna tšekkiläisiä, venäläisiä ja osin muunkinmaalaisia tutkijoita yhdistäneelle kielitieteen funktionalistiselle Prahan koulukunnalle. Yhdysvalloissa Franz Boas julkaisi teoksensa Handbook of American Indian languages, josta katsotaan saaneen alkunsa amerikkalainen strukturalismi eli deskriptivismi eli taksonominen koulukunta, joka hallitsi amerikkalaista kielitiedettä aina 1950-luvulle asti. Kaikkien näiden aloitusten vaikutus alkoi kuitenkin toden teolla tuntua vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen, 1920-luvulla. Mainittujen kolmen koulukunnan lisäksi klassiseen strukturalismiin luetaan yleensä vielä kaksi muuta koulukuntaa: ennen kaikkea Louis Hjelmsleviin henkilöitynyt Kööpenhaminan koulukunta eli glossematiikka ja J. R. Firthiin henkilöitynyt Lontoon koulukunta. Strukturalismin nimi tulee sen keskeisestä ajatuksesta, että kieli ei ole vain satunnainen kokoelma erillisiä yksiköitä kuten äänteitä tai sanoja vaan sillä on rakenne (struktuuri), jonka ansiosta se on järjestelmä, jonka taas määrittävät yksiköiden keskinäiset suhteet. Ajatusta kuvataan usein Saussuren sanomaksi väitetyllä lauseella ”La langage comme « un système où tout se tient »”, ’kieli on järjestelmä jossa kaikki kuuluu yhteen’, joka on kuitenkin lähtenyt liikkeelle N. S. Trubetzkoyn artikkelista mutta saattaa olla peräisin jo Antoine Meillet’lta.Matthews 2001, 5–7. Kielen järjestelmä on ulkoisesta näkökulmasta sulkeinen: järjestelmällä on tietyt yksiköt ja niiden välillä tietyt suhteet, jotka määrittävät yksiköiden käytön ja merkityksen, ja jokainen tällainen järjestelmä eroaa jyrkästi kaikista muista vastaavista järjestelmistä. Jokainen järjestelmän suhteisiin vaikuttava muutos johtaa toiseen järjestelmään. Näin ollen kielitieteen on otettava tutkimuskohteekseen ensisijaisesti jokaisen järjestelmän tietynhetkinen eli synkroninen tila, ja vasta toissijaisesti tarkasteltava tällaisten tilojen ajallista eli diakronista muutosta uusiksi järjestelmiksi.Matthews 2001, 9–10. Kielitieteen osa-alueita fonetiikka (puheen ominaispiirteiden tutkimus; voidaan lukea myös lähialaksi) eli ääntöoppi kielioppi eli grammatiikka: fonologia eli äänneoppi morfofonologia eli morfologisehtoisten äännevaihtelujen tutkimus morfologia eli muoto-oppi syntaksi eli lauseoppi leksikko eli sanasto ortografia eli oikeinkirjoitus leksikologia eli sanasto-oppi onomasiologia eli nimitysoppi leksikografia eli sanakirjaoppi terminologia eli oppisanasto nimistöntutkimus eli onomastiikka paikannimitutkimus eli toponymistiikka kielihistoria historiallis-vertaileva kielitiede äännehistoria etymologia eli sanojen alkuperän tutkimus kontaktilingvistiikka eli kielikontaktien tutkimus kielen vaihtelun tutkimus: dialektologia eli murretutkimus sosiofonetiikka eli äänteellisten ilmiöiden vaihtelun tutkimus sosiolingvistiikka eli kielen sosiaalisen vaihtelun tutkimus variaationtutkimus eli kielen vaihtelun tutkimus psykolingvistiikka semantiikka eli merkitysoppi kielen käytön tutkimus: stilistiikka eli tyylintutkimus diskurssianalyysi (kielellisen toiminnan tutkimus; voidaan lukea myös lähialaksi) keskusteluntutkimus eli keskustelunanalyysi pragmatiikka (kielen ilmiöiden tutkimus tavoitteellisena toimintana) tekstilingvistiikka vuorovaikutuslingvistiikka (yhdistää kieliopillista ja kielen käyttöön liittyvää tutkimusta) soveltava kielitiede Kielitieteen lähialoja kielifilosofia kielipsykologia neurolingvistiikka biolingvistiikka semiotiikka eli yleinen merkkitiede eri kielten filologiat vanhojen tekstien tutkimus paleografia (vanhojen kirjoitusjärjestelmien tutkimus) kieliteknologia käännöstiede kognitiivinen kielentutkimus diskurssianalyysi Kielitieteen suuntauksia Humanistisia Humanistisen kielentutkimuksen lähtökohtana on, että kieli on ihmisen luoma keksintö. Kielentutkimuksen semioottisessa perinteessä kielen katsotaan olevan merkkijärjestelmä, joka syntyy merkityksen ja muodon vuorovaikutuksesta. Kielijärjestelmän eri osia ja tasoja pidetään laskennallisesti järjestäytyneinä ja yhteenliittyneinä. Kielitieteen katsotaan liittyvän olennaisesti yhteiskuntatieteeseen ja kulttuurintutkimukseen, sillä kielet muovautuvat kieliyhteisön sisällä tapahtuvassa vuorovaikutuksessa sekä kosketuksessa toisiin kieliyhteisöihin. Humanistista näkökulmaa edustavat esimerkiksi strukturalistisen eli rakenteellisen kielitieteen eri suuntaukset. Näihin kuuluu funktionaalinen eli toimintokielitiede. Humanistisessa viitekehyksessä rakenteen ja toiminnon käsitteet rinnastetaan niiden merkitykseen yhteiskuntatieteissä. Toimintokielitiede pyrkii selittämään kielen rakenteita niiden toimintoon tai käyttötarkoitukseen vedoten. Toiminnollisen selityksen lähtökohtana on, että viestintä on kielen päällimmäinen käyttötarkoitus, ja siksi kielen rakenteet ovat esimerkiksi erityisesti suulliseen viestintään sopivia. Muut rakenteellisen kielitieteen lähtökohdat perustuvat näkökulmaan, jossa kielen rakenteet ovat suoraa seurausta kielijärjestelmän vaatimuksista. Rakenne- ja toimintokielitieteen ajatuksia edustavat Prahan kielitieteellinen piiri, Kööpenhaminen kielitieteellinen piiri, Société internationale de linguistique fonctionnelle, funktionaalinen diskurssikielitiede sekä systeeminen–funktionaalinen kielitiede. Suomessa humanistista tutkimusotetta edustaa Esa Itkonen. Biologisia Toiset viitekehykset perustuvat ajatukselle, että kieli on ihmislajiin kuuluva biologinen ilmiö. Generatiivinen kielitiede on otaksutun ihmiselle synnynnäisen kielirakenteen tutkimusta. Rakennekieliteteestä eroten generatiivinen kielitiede hylkää ajatuksen, jonka mukaan merkitys tai sosiaalinen vuorovaikutus vaikuttaisi kieleen. Sen sijaan kaikkien kielten katsotaan pohjautuvan samaan kiteytyneeseen rakenteeseen, jonka on aiheuttanut ainoastaan ihmislajille sattunut geneettinen mutaatio. Kognitiivinen kielitiede puolestaan hylkää ajatuksen sisäsyntyisestä kieliopista tutkien, miten aivot tuottavat kielirakennelmia mielikuvaskeemoista, sekä miten ihmismielen rajoitteet ja vinoumat vaikuttavat kielen muotoihin. Neurolingvistisen ohjelmoinnin tavoin kognitiivinen kielitiede lähestyy kieltä aistimoodien kautta. Se tutkii esimerkiksi millaisia visuaalisia ja liikekielikuvia kielissä on. Kognitiiviseen ja evoluutiokielitieteeseen liittyy lukuisia memetiikkaan rinnastuvia viitekehyksiä kuten käyttöpohjainen kielitiede, kieli monisäikeisenä adaptiivisena järjestelmänä, konstruktiokielioppi sekä emergenssikielitiede. Nämä tutkivat, miten kielen yksiköt lisääntyvät, leviävät ja adaptoituvat yksilöön ja yhteisöön. Suomessa kognitiivisen kielitieteen ja konstruktiokieliopin kannattajiin lukeutuvat mm. Ilona Herlin, Tiina Onikki-Rantajääskö, Minna Palander-Collín ja Jaakko Leino. Generatiivinen kielitiede ja memetiikkaan pohjautuvat lähestymistavat voidaan erottaa toisistaan myös nimityksillä formalismi ja funktionalismi. Asiayhteys on kuitenkin toinen kuin yleensä ihmistieteissä. Kielitieteeseen liittyviä henkilöitä Antiikki Apollonios Dyskolos Dionysios Traakialainen Aelius Donatus Marcus Terentius Varro Priscianus Keskiaika Duns Scotus Tuomas Erfurtilainen Sībawaih 1500-luku Petrus Ramus J. C. Scaliger 1600-luku Kielitieteilijöitä muualla kuin Suomessa Antonin Arnauld Claude Lancelot Suomalaisia kielitieteilijöitä Matias (Matthias) Martinius Eskil Petræus 1700-luku Kielitieteilijöitä muualla kuin Suomessa E. B. de Condillac J. G. von Herder William Jones Suomalaisia kielitieteilijöitä Daniel Juslenius Bartholdus Vhaël 1800-luku Kielitieteilijöitä muualla kuin Suomessa Jan Baudouin de Courtenay Franz Bopp Karl Brugmann Jacob Grimm Wilhelm von Humboldt August Leskien Hermann Paul Rasmus Rask August Wilhelm von Schlegel August Schleicher Henry Sweet William Dwight Whitney Suomalaisia kielitieteilijöitä August Ahlqvist Reinhold von Becker M. A. Castrén Axel Gabriel Corander Otto Donner Gustaf Erik Eurén Daniel Europaeus Arvid Genetz C. A. Gottlund Jaakko Juteini (Jac. Judén) Artturi Kannisto Carl Niclas Keckman Elias Lönnrot Kustaa (Gustaf) Renvall Anders Johan Sjögren Muita kuin kielitieteilijöitä Charles Sanders Peirce, semiootikko 1900-luku Kielitieteilijöitä muualla kuin Suomessa Leonard Bloomfield Noam Chomsky Wolfgang U. Dressler Charles Fillmore J. R. Firth Talmy Givón Morris Halle M. A. K. Halliday Roy Harris Zellig Harris Ruqaiya Hasan Louis Hjelmslev Charles Hockett Dell Hymes Roman Jakobson William Labov Robert Lado George Lakoff Sydney Lamb Ronald W. Langacker John Lyons André Martinet Kenneth L. Pike Edward Sapir Ferdinand de Saussure N. S. Trubetzkoy Teun A. Van Dijk Uriel Weinreich Benjamin L. Whorf Suomalaisia kielitieteilijöitä Raimo Anttila Nils Erik Enkvist Auli Hakulinen Lauri Hakulinen Kaisa Häkkinen Antti Iivonen Erkki Itkonen Esa Itkonen Terho Itkonen Fred Karlsson Lauri Kettunen Paul Kiparsky Mikko Korhonen Kimmo Koskenniemi Lea Laitinen Pentti Leino Heikki Ojansuu Heikki Paunonen Aarni Penttilä Lauri Posti Martti Rapola Paavo Ravila Kari Sajavaara Paavo Siro Antti Sovijärvi Kari Suomi E. A. Tunkelo Kalevi Wiik Muita kuin kielitieteilijöitä Umberto Eco, semiootikko Charles Morris, semiootikko Lähteet Kirjallisuutta Allan, Keith: The western classical tradition in linguistics. Toinen, laajennettu laitos. London & Oakville (Conn.): Equinox, 2010. Itkonen, Esa: Universal history of linguistics. Studies in the history of the language sciences 65. Amsterdam & Philadelphia (Penn. ): John Benjamins, 1991. Matthews, Peter: A short history of structural linguistics. Cambridge: Cambridge University Press, 2001. Robins, R. H.: A short history of linguistics. 4., uudistettu laitos. London & New York: Longman, 1997. Aiheesta muualla Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen laitos . Kotikielen Seura. FIN-CLARIN. * Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit

Kiinan tasavallan historia

Kiinan tasavalta perustettiin vuonna 1912, kun vallankumouksen seurauksena mantšujen Qing-dynastia syrjäytettiin vallasta. Keskeisimpinä syinä yli 2000 vuotta kestäneen keisarivallan kukistumiseen oli keisarin vallan heikkeneminen ja kansan keskuudessa kannatusta saaneet tasavaltalaiset aatteet. Tasavallan ensimmäiseksi johtajaksi nousi tasavaltalaisen Kuomintangin johtajan Sun Yat-Senin sijasta entisen keisarillisen armeijan päällikkö Yuan Shikai, jotta vältyttäisiin eri osapuolten välisiltä vihamielisyyksiltä. Yuan Shikai kuoli vuonna 1916, minkä jälkeen valta ajautui alueellista valtaa pitäneiden sotapäälliköiden käsiin. Sotapäälliköiden aikakaudella maassa alkoi herätä kommunistiset aatteet. Kommunistit saivat kannatusta laajoilla alueilla ja he toimivat aluksi yhteistyössä Kuomintangin kanssa maan yhtenäisyyden palauttamiseksi. Sun Yat-Senin kuoltua Kuomintangin johtoon noussut Tšiang Kai-šek ei enää suostunut yhteistyöhön kommunistien kanssa. Japani valloitti osan Mantšuriasta vuonna 1932 ja Kiinan ja Japanin välille syttyi täysimittainen sota vuonna 1937. Sodan aikana Tšiang Kai-šek pakotettiin yhteistyöhön japanilaisten uhan torjumiseksi. Lopullisesti Japani kukistui liittoutuneiden ansiosta ja japanilaiset vetäytyivät valloittamiltaan alueilta. Kiina ajautui Japanin vastaisen sodan päätyttyä sisällissotaan. Japanin sodan aikana kommunistit olivat saaneet laajaa kannatusta tasavaltalaisen Kuomintangin kustannuksella. Sisällissodan seurauksena tasavaltalaiset joutuivat vetäytymään Taiwaninsaarelle, missä tasavaltalaishallitus jatkoi toimintaansa. Manner-Kiinassa Mao Zedong julisti Kiinan kansantasavallan perustetuksi vuonna 1949. Virallista rauhansopimusta osapuolten välille ei ole koskaan solmittu. Tasavaltalaisliike Kiinaa vuosisatojen ajan hallinnut mantšujen Qing-dynastia alkoi muuttua kiinalaisväestön silmissä epäsuosituksi hävityn Japania vastaan vuosina 1894-1895 käydyn sodan jälkeen. Sodan jälkeen solmittua Shimonosekin rauhaa pidettiin Kiinassa häpeällisenä. Kiina joutui maksamaan suuret sotakorvaukset ja luovuttamaan Japanille Taiwaninsaaren ja tunnustamaan Korean itsenäisyyden. Ainoastaan länsimaiden väliintulo niin kutsutussa kolmoisinterventiossa esti myös Liaodongin niemimaan liittämisen Japaniin. Qing-dynastian heikkous aloitti uuden imperialistisen aallon Kiinan yli, kun Venäjä, Japani, Ranska, Saksa ja Britannia jakoivat Kiinan omiin etupiireihinsä. Rauhansopimus johti kiinalaisen oppineiston poliittiseen aktivoitumiseen tavalla, jota Kiinassa ei ennen ollut nähty, ja Qing-dynastian keisariin vedottiin uudistusten puolesta. Keisari Guangxu oli juuri täysi-ikäistyttyään saanut vallan käsiinsä sijaishallitsijana toimineelta leskikeisarinna Ci Xiltä. Keisari nimitti Kang Youwein toteuttamaan sadan päivän uudistukset, joiden oli määrä uudistaa valtion hallintokoneiston rakenne ja lakkauttaa hyvin palkatut mutta turhat virat. Hovin vanhoilliset konservatiivit ryhtyivät vastaiskuun ja kutsuivat leskikeisarinna Ci Xin apuun. Tämän nimissä keisarilta kaapattiin valta ja uudistukset peruttiin. Kang Youwei säästyi teloitukselta paettuaan brittien suojelukseen Hongkongiin. Ci Xi sai ratkaisevaa tukea nuorelta sotilasjohtajalata Yuan Shikailta, joka nousi myöhemmin merkittäväksi henkilöksi keisarivallan kukistumisen jälkeisinä aikoina. Uudistushankkeen kaatumisen kanssa alkoi samoihin aikoihin 1890-luvun lopulla kyteä ulkomaalaisvastainen liike, joka sai nimen boksarikapina. Kapinalliset hyökkäsivät kaikkia ulkomaalaisuuden merkkejä, kuten kirkkoja ja lennätinlinjoja vastaan. Qing-dynastian todellinen hallitsija Ci Xi antoi tukensa boksareille, mutta tästä huolimatta kiinalaiset kuvernöörit yrittivät tukahduttaa kapinan alueillaan. Kapinan yltyessä ulkovallat hyökkäsivät Pekingiin rauhoittaakseen tilanteen ja vuonna 1900 kapina saatiin kukistettua. Kiina tuomittiin jälleen maksamaan sotakorvaukset kapinan jälkeen, mutta Qing-dynastialle kohtalokkainta oli sen arvovallan romahdus. Kapinan jälkeen maassa alettiin vaatia yhä äänekkäämmin perustuslailliseen monarkiaan siirtymistä. Qing-dynastian todellinen hallitsija Ci Xi ei tätä voinut ajatellakaan, ja Qing-hallinto yritti pelastaa itsensä uudistamalla hallintoa ja toteuttamalla aiemmin hylkäämänsä sadan päivän uudistukset. Lopulta päätettiin että perustuslailliseen monarkiaan siirryttäisiin vähitellen, vuodesta 1908 alkaen. Saman vuoden lopulla Ci Xi kuoli, keisari Guangxu kuoli vain päivää ennen häntä. Samanaikaiset kuolemat tuskin olivat sattumaa. Uudeksi keisariksi nousi alaikäinen Pu Yi, minkä vuoksi valtaa pitivät sijaishallitsijat.

Km

Km tarkoittaa seuraavia: kasvatustieteen maisteri, KM tai kasvatustiet. maist., ylempi korkeakoulututkinto Keila-Miehet, KM, suomalainen urheiluseura kenttämakasiini, km, sotilasyksikön varastorakennus komiteamietintö, KM, komitean laatima selvitys konemestari, km, merenkulkualan ammatti kunniamiekka, km, ansioituneimmille kadeteille jaettava tunnustus. Käytännön Maamies, KM, suomalainen aikakauslehti KM Studio, ruotsalaisen Plint Holding AB:n suomalainen sivuliike Katso myös Aihepiiriin liittyvät myös seuraavat: .

Kemia

Kemia on aineen koostumusta, ominaisuuksia ja muuttumista tutkiva tiede. Kemia luokitellaan luonnontieteisiin ja se tutkii pääasiassa alkuaineiden ja niiden muodostamien yhdisteiden, kuten molekyylien, rakennetta ja käyttäytymistä sekä etsii keinoja molekyylien tunnistamiseksi ja valmistamiseksi. Alkuaineiden varsinainen koostumus – atomit ja alkeishiukkaset – kuuluvat sen sijaan fysiikan aihepiiriin. Kemian tutkimuksessa keskitytään kemiallisiin reaktioihin ja kemiallisiin sidoksiin; alkuaineita ei voida jakaa tai muuttaa toiseksi aineeksi kemiallisissa prosesseissa. Kemia ja fysiikka kuitenkin hyödyntävät osin samoja konsepteja, kuten esimerkiksi kemiassa huomioidaan energia ja massa kemiallisia reaktioita tarkasteltaessa. Kemiantutkimuksen tuloksia ovat esimerkiksi muovit, maalit, lääkkeet, lannoitteet, polttoaineet, pesuaineet, räjähteet ja metalliseokset. Kemiantuotteilla on ollut suuri merkitys modernin yhteiskunnan materiaalisen perustan mahdollistamisessa esimerkiksi lannoitteiden ja polttoaineiden myötä ja erilaisia kemiantuotteita varten on syntynyt niitä jalostava kemianteollisuus. Kemia mahdollistaa erilaisten ihmisille hyödyllisten aineiden tuottamisen ja nykyään tämä tuotanto on järjestäytynyt kustannustehokkaaksi teollisuustuotannoksi. Tavallisesti tällöin on kyse prosessiteollisuudesta, jossa hyödynnetään kemiallisten käsittelyvaiheiden lisäksi myös fysikaalisia käsittelyvaiheita. Ilman kemiaa esimerkiksi öljyn jalostaminen bensiiniksi ei olisi mahdollista. Kemia jaetaan viiteen alaan: orgaaniseen kemiaan, epäorgaaniseen kemiaan, fysikaaliseen kemiaan, analyyttiseen kemiaan ja biokemiaan. Etymologia Sanat kemia ja alkemia tulevat arabian sanasta al-kimiya, joka tarkoittaa viisasten kiveä. Arabian sana perustuu mahdollisesti varhaisen kiinan kultaa merkitsevään sanaan kim tai Egyptin muinaiseen nimeen Khem. Sanaa khemeia käytetään keisari Diocletianuksen vuonna 296 antamassa mahtikäskyssä, jossa määrätään egyptiläiset kemiaa käsittelevät kirjoitukset poltettaviksi. Historia Varhainen kemia Ensimmäinen kemiallinen reaktio, jota ihminen oppi hyödyntämään, oli palaminen. Varhaisia keksintöjä olivat myös lasin, keramiikan, väriaineiden ja metallien valmistus. Metalleista puhtaana esiintyy kulta ja joskus myös hopea ja kupari. Joissakin meteoriiteissa on puhdasta rautaa. Kuparia ja lyijyä valmistettiin malmeista Egyptissä ja Kaksoisvirranmaassa vuonna 4000 eaa., pronssia vuonna 3000 eaa. Rautaa alettiin tuottaa suuria määriä vuoden 1000 eaa. paikkeilla, kun kehitettiin suuret lämpötilat mahdollistanut ahjo. Antiikin Kreikan filosofit kehittivät teorioita aineiden rakenteista. Empedokles (noin 490-luku eaa. väitti, että maailma koostuu neljästä perusaineesta: tulesta, vedestä, maasta ja ilmasta. Leukippoksen oppilas Demokritos (noin 460-luku eaa. esitti aineen koostuvan atomeista, joita ei voi jakaa pienempiin osiin. Hänen mukaansa uudet aineet syntyvät, kun atomit järjestyvät uudelleen. Aristoteles (384 eaa. rakensi oman teoriansa neljän alkuaineen pohjalle, mutta hän ei hyväksynyt atomioppia. Aristoteleen näkemyksiä pidettiin valtaosin oikeina 1500-luvulle saakka. Alkemia Kreikkalaisia käytännönläheisemmin kemiaan suhtautuivat Aleksandrian alkemistit. Heidän tavoitteenaan oli muuttaa halvat metallit kullaksi. Myös Kiinassa harjoitettiin alkemiaa ainakin vuosina 175 eaa. Aleksandrian alkemia muuttui islamilaiseksi noin 800-luvulla ja islamilainen taas eurooppalaiseksi 1100-luvulla. Kullan tavoittelu osoittautui myöhemmin turhaksi, mutta alkemian aikana myös kehitettiin laboratoriovälineitä ja eristettiin monia tärkeitä kemiallisia yhdisteitä kuten etanoli ja typpihappo. Alkemia alkoi muuttua kemiaksi 1600-luvulla. Jan Baptist van Helmont (1577–1644) oli vielä alkemisti, mutta hän myös tutki kemiallisia reaktioita vaa’an avulla ja tunnisti kaasut omaksi aineluokaksi. Ensimmäiset selvästi kvantitatiiviset kemialliset kokeet teki Robert Boyle (1627–1691). Boyle hylkäsi neljän alkuaineen teorian ja ravisteli muutenkin vanhoja ajattelutapoja. Palamisen selittäminen Georg Ernst Stahl esitti vuonna 1703 Johann Joachim Becherin teorian pohjalta, että aineen palaessa siitä vapautuu flogistonia. Suljetussa astiassa palaminen loppui siinä vaiheessa, kun astia kyllästyi flogistonilla. Flogistonin avulla pystyttiin selittämään monia reaktioita. Koska metallit muuttuivat hapettuessaan "kalkiksi" (nykyisen terminologian mukaan metallioksidiksi), niiden täytyi koostua "kalkista" ja flogistonista. Toisaalta kuumentamalla ”kalkkia” yhdessä hiilen kanssa saatiin jälleen metallia, minkä oletettiin johtuvan siitä, että hiili sisälsi runsaasti flogistonia, joka yhtyi "kalkin" kanssa metalliksi. Flogistonteoria menestyi 1700-luvun jälkipuoliskolle asti, mutta osoittautui lopulta täysin virheelliseksi. Nykyaikaisen kemian perustajana pidetään Antoine Lavoisier'ta (1743–1794). Lavoisier osoitti kokeillaan, että palaminen merkitsee aineen yhtymistä happeen. Hän myös muotoili aineen häviämättömyyden lain, julkaisi alkuainetaulukon ja uudisti kemian käsitteitä. Samalla myös metalli"kalkin" ja hiilen välinen reaktio oli selitettävä uudestaan: "Kalkki" eli metallioksidi on metallin ja hapen yhdiste. Kuumennettaessa hiili sitoo metallioksidista hapen palaen hiilidioksidiksi, jolloin metallioksidi samalla pelkistyy metalliksi. Tähän reaktioon perustuu esimerkiksi rautamalmin pelkistäminen raudaksi hiilen avulla. 1800-luku kemiassa Kemia alkoi erottua fysiikasta omaksi tieteenalakseen 1800-luvulla. John Dalton julkaisi vuonna 1808 atomiteoriansa. Teoria hyväksyttiin yleisesti vasta vuosisadan loppupuolella. Vuonna 1813 Jöns Jakob Berzelius otti käyttöön nykyisen kaltaiset kemialliset merkit. Dmitri Mendelejev ja Lothar Meyer kehittivät jaksollisen järjestelmän lähes samanaikaisesti 1860-luvun lopussa. Tärkeä käännekohta modernissa kemiassa oli 1860 pidetty Karlsruhen Kongressissa. Siellä italialainen kemisti Stanislao Cannizzaro esitti selityksen, joka selitti epäorgaanisten aineiden poikkeuksellisen käyttäytymisen ja todisti siten Avogadron lain paikkansapitävyyden. 1900-luku kemiassa 1900-luvulta alkaen kemia on kehittynyt nopeasti. Kemian teoreettista pohjaa on vahvistanut kvanttimekaniikkaan perustuva kvanttikemia. Tietotekniikan kehityksen ansiosta laskennallinen kemia saavuttaa yhä parempia tuloksia. Monet analyysimenetelmät, erityisesti spektreihin tukeutuvat, ovat nykyään tarkkoja ja automaattisia. Suomi Suomessa on valmistettu tervaa suuressa mitassa 1500-luvulta lähtien. Suomalaisen kemianteollisuuden panivat alulle apteekkarit. Johan Jacob Julin (1787–1853) perusti typpihappotehtaan Turkuun ja metalliyrityksen Fiskariin. Ensimmäinen paperitehdas perustettiin 1667. Se käytti raaka-aineena lumppuja. Nokialle perustettiin sulfiittiselluloosatehdas vuonna 1885. Nykyään kemianteollisuus on Suomen kolmanneksi suurin teollisuuden ala. Se valmistaa muun muassa muoveja, lannoitteita, väriaineita, lääkkeitä, metalleja, puun- ja öljynjalostustuotteita sekä peruskemikaaleja kuten rikkihappoa. Suomen ensimmäinen kemian professori Pehr Adrian Gadd (1727–1797) paransi salpietarin valmistusmenetelmää. Varsinaisen kemiantutkimuksen Suomessa aloitti Gaddin seuraaja, alkuaine yttriumin löytänyt Johan Gadolin (1760–1852). Hänen jälkeensä professorina toimi Pehr Adolf von Bonsdorff, joka muun muassa valmisti 80 erilaista kaksoissuolaa. Tunnetuimpia suomalaisia kemistejä oli muun muassa kamferin kokonaissynteesin kehittänyt Gustaf Komppa. Suomalaisista Nobelin kemianpalkinnon on saanut biokemisti A. I. Virtanen (1895–1973). Palkinto myönnettiin erityisesti tuorerehun säilöntämenetelmän kehittämisestä. Perusteita Atomit ja molekyylit Kemiassa perushiukkasia ovat atomit, jotka koostuvat protoneista, neutroneista ja elektroneista. Kemiallisten aineiden moninaisuus pohjautuu atomien kykyyn yhdistyä elektronien välityksellä molekyyleiksi. Yhdistävää voimaa sanotaan kemialliseksi sidokseksi. Voima on sähkömagneettinen. Sidos voi olla ionisidos, kovalenttinen sidos tai metallisidos. Raja ionisidoksen ja kovalenttisen sidoksen välillä on liukuva. Ionisidoksessa atomit luovuttavat ja vastaanottavat elektroneja, jolloin syntyy positiivisesti ja negatiivisesti varautuneita hiukkasia eli ioneja, jotka vetävät toisiaan puoleensa. Kovalenttisessa sidoksessa atomit jakavat yhden tai useamman elektroniparin. Metallisidoksessa elektronit liikkuvat vapaasti paikallaan olevien metalliytimien välissä. Molekyylien sisäisten ja niiden välisten sidosten luonne vaikuttaa aineiden ominaisuuksiin. Molekyylin sisältämät aineet ilmoitetaan alkuaineet listaavassa kemiallisessa kaavassa. Esimerkiksi vesi, jonka kaava on H2O, koostuu kahdesta vetyatomista ja yhdestä happiatomista. Molekyylikaava ei yksilöi molekyyliä: C2H6O voi olla joko etanoli tai dimetyylieetteri. Atomien järjestyksen kertoo rakennekaava. Etanoli merkitään C2H5OH tai lyhyemmin EtOH ja dimetyylieetteri (CH3)2O tai lyhyemmin Me2O. Atomit, joissa on yhtä monta protonia, ovat samaa alkuainetta. Alkuaineet on järjestetty rakenteen perusteella jaksolliseen järjestelmään, jossa toisiaan kemiallisesti muistuttavat alkuaineet ovat samassa ryhmässä. Koska pienissäkin määrissä kemiallisia yhdisteitä on valtavasti molekyylejä, on otettu käyttöön ainemäärän yksikkö mooli. Yhden moolin ainemäärä vastaa noin 6,022 × 1023 kappaletta kyseistä ainetta. Jokaiselle alkuaineelle on laskettu oma moolimassansa, joka on yhtä moolia vastaava massa. Esimerkiksi 50 grammassa metanolia on noin 940 000 000 000 000 000 000 000 molekyyliä eli 1,6 moolia. Aineiden määriä ja suhteita sekä näiden muuttumista tutkivaa kemian osa-aluetta kutsutaan stoikiometriaksi. Seokset Aineet jaetaan täysin puhtaisiin aineisiin ja seoksiin. Seosten tärkeä erityistapaus on liuos. Seosten osia voidaan erottaa esimerkiksi suodattamalla, tislaamalla, dekantoimalla, sentrifugoimalla, sublimoimalla, kromatograafisilla menetelmillä, kiteyttämällä, haihduttamalla tai uuttamalla. Reaktiot Aineiden muuttumista toisiksi aineiksi sanotaan kemiassa reaktioksi. Olomuodon vaihtumista ei pidetä kemiallisena reaktiona vaan fysikaalisena prosessina, koska siinä ei synny uusia sidoksia. Reaktiota voidaan nopeuttaa lisäämällä reagoivia aineita, nostamalla lämpötilaa, sekoittamalla, hienontamalla lähtöaineita (kasvattamalla reaktiopinta-alaa) tai käyttämällä sopivaa katalyyttiä. Reaktiossa joko sitoutuu tai vapautuu energiaa. Reaktion tapahtuminen voidaan havaita kaasun vapautumisena, lämpötilan muutoksena, liuoksen värin muuttumisena tai sakan muodostumisena. Nimeäminen Kemian alkuaikoina yhdisteitä ei nimetty minkään järjestelmän mukaan. Siksi vieläkin puhutaan triviaalinimin ilokaasusta tai muurahaishaposta, kun tarkoitetaan dityppimonoksidia tai metaanihappoa. Systemaattisen nimeämisen tavoitteena on, että jokainen yhdiste voidaan nimetä yksikäsitteisesti ja että jokaisesta nimestä selviää, miten yhdisteen atomit ovat järjestyneet. Systemaattisen nimistön pohjana ovat kemian järjestö IUPAC:n suositukset. Mutkikkaiden yhdisteiden systemaattiset nimet ovat pitkiä, jota paitsi monet niistä sulkumerkkeineen ja numeroineen soveltuvatkin vain painettuun tekstiin mutta tuskin puhekieleen. Sen vuoksi uusillekin yhdisteille keksitään myös triviaalinimiä. Esimerkiksi ibuprofeeni, englanniksi ibuprofen, on saanut nimensä osiensa mukaan isobutyylistä (ibu), propaanihaposta (pro) ja fenyylistä (fen). Sen systemaattinen nimi on 2-(p-isobutyylifenyyli)propaanihappo. Kemia tieteenalana Kemian lähimmät tieteenalat ovat fysiikka ja biologia. Kemian rajoja ja muita kemiaan liittyviä filosofisia kysymyksiä tutkii kemian filosofia. Kemiaan liittyy läheisesti insinööritieteen ala kemiantekniikka. Kemia jaetaan yleensä viiteen alaan, joiden väliset rajat ovat väljät: Orgaaninen kemia tutkii orgaanisia yhdisteitä eli lähes kaikkia hiilen yhdisteitä. Tällä hetkellä tunnetaan yli 40 miljoonaa yhdistettä, joista suurin osa on orgaanisia. Epäorgaaninen kemia tutkii epäorgaanisia yhdisteitä, kuten suoloja, metalleja, metallikomplekseja sekä monia happoja ja emäksiä. Orgaaninen ja epäorgaaninen kemia yhdistyvät organometalliyhdisteiden tutkimuksessa. Fysikaalinen kemia toimii kemian ja fysiikan rajalla. Se tutkii muun muassa kemian teoreettista perustaa, spektroskooppisia menetelmiä sekä reaktioiden nopeuksia ja syntyehtoja. Analyyttinen kemia tutkii aineiden koostumuksia ja menetelmiä niiden määrittämiseksi. Biokemia tutkii eliöissä havaittavia kemiallisia yhdisteitä ja reaktioita. Muita, pienempiä aloja ovat lääkekemia, fytokemia, ympäristökemia, materiaalikemia, polymeerejä tutkiva polymeerikemia, öljyjä tutkiva petrokemia sekä radioaktiivisia aineita tutkiva radiokemia. Kemiallisia menetelmiä hyödyntää myös molekyylilääketiede. Opiskelu Suomessa Suomessa kemiaa voi opiskella pääaineenaan Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Kuopion, Oulun ja Turun yliopistoissa, Tampereen teknillisessä yliopistossa, Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa sekä Åbo Akademissa. Valmistuneiden yleisimpiä ammattinimikkeitä työelämässä ovat tutkija, tohtorikoulutettava, lehtori ja tuntiopettaja. Työpaikat ovat tavallisimmin yrityksissä, kunnissa ja yliopistoissa. Kemiaa opetetaan myös kemian tekniikan opetusta antavissa teknillisissä yliopistoissa: Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu, Oulun yliopisto, Åbo Akademi ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Kemiantekniikkaa voi opiskella myös joissakin ammattikorkeakouluissa ja ammattikouluissa. Varsinaisen kemian ja kemiantekniikan lisäksi kemia on keskeinen osa muitakin aloja, kuten puunjalostustekniikkaa, painatustekniikkaa, materiaalitekniikkaa ja metallurgiaa, sekä kiinteän aineen fysiikkaa. Peruskoulun ensimmäisillä luokilla (1–6) kemiaa opetetaan osana ympäristöoppia. Luokilla 7–9 kemiaa opetetaan omana oppiaineenaan. Lukiossa on yksi kaikille pakollinen sekä neljä valtakunnallista syventävää kurssia. Katso myös Luettelo kemian termeistä Luettelo kemian artikkeleista Luettelo kemisteistä Luettelo alkuaineista Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä Nobelin kemianpalkinto Lähteet Viitteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Kemian etäopiskeluympäristö – Opetus.tv Chemistry – Khan Academy Organic chemistry – Khan Academy * Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit

Kaksoset (tähdistö)

Kaksoset (, genetiivi Geminorum) sijaitsee Orionin, Härän, Ajomiehen ja Kravun tähdistöjen vieressä. Sen kirkkaimmat tähdet ovat Castor (α Geminorum) ja Pollux (β Geminorum). Tähdistö ja sen kaksi kirkkainta tähteä on nimetty kreikkalaisen taruston kaksosten, dioskuurien, Kastorin ja Polydeukeen mukaan. Messierin kohteista Kaksosissa on avoin tähtijoukko M35. Muuttuvia tähtiä ovat kefeidityyppinen zeta (ζ) Geminorum sekä epäsäännölliset muuttujat myy (μ) ja eta (η) Geminorum. Kaksosten tähtikuvio näkyy helposti Suomessakin. Amerikkalainen tähtitieteilijä Clyde Tombaugh käytti Kaksosten delta-tähteä ohjaustähtenä etsiessään vielä tuntematonta aurinkokunnan ulommaista planeettaa, joka sittemmin sai nimen Pluto. Hän löysikin etsimänsä kahdesta pitkin välein otetusta valokuvaparista pikkutarkan vertailun avulla erityistä blink-mikroskooppia käyttäen Pluton löytyminen, artikkeli Tähdet ja avaruus -lehdessä 2/82 Lähteet Aiheesta muualla * Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit

Kansainvälinen rikostuomioistuin

Kansainvälinen rikostuomioistuin (, ICC) tuomitsee henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet vakaviin kansainvälisiin rikoksiin. Rikostuomioistuimella on toimivalta sotarikoksista, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja joukkotuhonnasta. Tuomioistuimen toiminta alkoi vuonna 2002, ja se toimii Haagissa, mutta perustamissääntö sallii toiminnan muuallakin. ICC ei ole Yhdistyneiden kansakuntien (YK) alainen, mutta toimii läheisessä yhteistyössä sen kanssa. Historia pienois

Kokonaisluku

Kokonaisluvut ovat arkipäiväiset luvut, joilla yleensä ilmoitetaan kohteiden lukumäärää. Määritelmä on sama kuin luonnollisilla luvuilla sillä erolla, että kokonaislukuihin luetaan positiivisten lukujen lisäksi myös luku nolla ja negatiiviset luvut. Kokonaislukujen negatiivisuudella on käyttöä lähinnä matematiikassa, vaikka negatiivisia reaalilukuja käytetään arjessa melko sujuvasti. Puhekielessä käytetään kokonaislukuja samassa merkityksessä kuin luonnollisia lukuja. Kokonaislukuihin luetaan luvut Yleisimmin käytetyt osajoukot Matematiikassa kokonaislukujen joukkoa merkitään kapiteelikirjaimella . Luonnollisten lukujen joukko on kokonaislukujen osajoukko. Näitä kutsutaan positiivisiksi kokonaisluvuiksi Näiden vastaluvut ovat negatiiviset kokonaisluvut Kun mukaan otetaan myös nolla, voidaan kokonaislukujen joukko esittää yhdisteenä Koska lukuteoriassa käytetään kokonaislukujen osajoukkoja, on paikallaan esitellä niiden nimityksiä. Ne kiertävät pääsääntöisesti sen tosiasian, että nolla ei ole positiivinen tai negatiivinen luku. Positiivisuus ja negatiivisuus yhdessä luvun nolla kanssa voidaan joskus ilmaista esimerkiksi seuraavilla tavoilla: positiiviset kokonaisluvut: epänegatiiviset kokonaisluvut: negatiiviset kokonaisluvut: epäpositiiviset kokonaisluvut: Johdanto Koska kokonaisluvut ovat joukko-opillinen laajennus luonnollisista luvuista, perivät kokonaisluvut suuren osan luonnollisten lukujen ominaisuuksista. Kokonaislukujen ominaisuudet onkin helppo ymmärtää, kun ensin tuntee luonnollisten lukujen ominaisuudet ja rajoitteet. Menneisyydessä vähennyslaskussa syntyi helposti tilanne, jossa vastausta ei saatu normaalilla tavalla. Vaikka erotuksella selvitetään lukujen suuruuseroa, halutaan joskus laskea erotus "nurinpäin". Jos verrataan lausekkeiden ja tuloksia, tulee vain jälkimmäisestä tulokseksi neljä. Edellinen lauseke yrittää vähentää kolmosesta liikaa ja vähennyslasku "epäonnistuu". Näitä lausekkeita kutsuivat muinaiset laskijat "absurdeiksi". Ne laskijat, jotka näkivät lausekkeen 3 − 7 hyödyllisyyden, sopivat vain, että erotuksen arvo on "neljä tappiota" tai "neljä velkaa". Tällaista tulosta kutsutaan "negatiiviseksi". Jos laskun tulos oli "neljä voittoa" tai "neljä tuottoa", kutsuttiin tulosta "positiiviseksi". Positiivisuus ja negatiivisuus olivat toisilleen "vastakkaisia" tuloksia. Postitiivisuutta merkittiin plus-merkillä (+) ja negatiivisuutta miinus-merkillä (−). Positiivisuus ilmaistaan usein luvulla ilman plus-merkkiä. Esimerkiksi laskutoimituksien "merkkisäännöillä" tarkoitetaan niitä päättelytapoja, joilla tuloksen positiivisuus tai negatiivisuus eli "tuloksen merkki" voidaan päätellä oikein. Negatiivisuus toimii edellä määritetyllä tavalla myös muilla luvuilla kuten esimerkiksi rationaaliluvuilla, reaaliluvuilla ja kompleksiluvuilla. Lukujoukon ominaisuuksia Kun seuraavassa tekstissä puhutaan luvuista tarkoitetaan sillä lukujoukkoa tai kaikkia lukujoukon alkioita. Lukujoukko laajennuksena Koska kokonaisluvut ovat laajennus luonnollisista luvuista, ovat luonnolliset luvut kokonaislukujen osajoukko. Silloin voidaan merkitä tai , jos nolla sisällytetään luonnollisiin lukuihin. Kun kokonaisluvut asetetaan lukusuoralle, nähdään helposti vastaavuus luonnollisiin lukuihin.

Kuu (yleisnimi)

Yleisnimenä kuu on planeetan, kääpiöplaneetan tai pienkappaleen luonnollinen kiertolainen, eli satelliittiKielitoimiston sanakirja : satelliitti. Kaikilla aurinkokuntamme neljällä uloimmalla planeetalla, eli kaasujättiläisillä Jupiterilla, Saturnuksella, Uranuksella ja Neptunuksella on useita kuitaJättiläisplaneetta . Näillä planeettoilla on myös renkaat, jotka ovat myös joukko hyvin pieniä kiertolaisia, mutta renkaankappaleita ei yleensä pidetä varsinaisina kuina. Myös kentauri-tyyppisellä pikkuplaneetalla Chariklo on kaasuplaneettojen tavoin renkaat. Kuulla kuu Teoreettisesti kuilla voi olla kuu. Kuun ja sen kuun välinen matka täytyy olla pienempi kuin , missä R on kuun ja planeetan välinen matka, m kuun massa ja M planeetan massa. Mikäli välimatka olisi suurempi, kuun kuu sinkoutuisi avaruuteen tai kiertämäänsä planeettaa päin. Aurinkokunnassa ei ole tunnettuja kuita, jotka kiertäisivät kuuta. Teoriassa aurinkokunnan neljä kuuta on saattanut kosmisessa historiassaan omata kiertolaisen: maan Kuu, Jupiterin Callisto ja Titus sekä Saturnuksen Japetus. Kuulla voi olla myös yhteisiä kuita sen kiertämän suuremman kappaleen kanssa. Muun muassa kaksoiskääpiöplaneetoilla Plutolla ja sen kuulla Kharonilla on neljä yhteistä kuuta Hydra, Styx, Kerberos ja Nix. Pluton lisäksi tunnetaan myös muita kaksoispikkuplaneettoja kuiperin vyöhykkeellä, esimerkiksi Borasisi ja Teharonhiawako. Myös osa asteroideista kuten Antiope on kaksoisjärjestelmiä. Pluto ja Kharon ovat kuitenkin suurimmat tällaiset kappaleet. Aurinkokunnan kuita Merkurius ja Venus Ei ole Maa Kuu Mars Deimos Phobos Ceres Ei ole, mutta monilla muilla asteroideilla on. Joitain esimerkkejä asteroidivyöhykkeen asteroideista, joilla on kuita: Minerva Gorgoneion Aegis Kleopatra Cleoselene Alexhelios Ida Dactyl Antiope S/2000 (90) 1 Sylvia Remus Romulus Jupiter Neljä suurta niin sanottua Galilein kuuta näkyvät jo pienellä kaukoputkella tai kiikarilla. Io Europa Ganymedes Kallisto useita muita Saturnus Pan Prometheus Pandora Epimetheus Telesto Calypso Helene Atlas Mimas Titan Tethys Enceladus Japetus Dione Rhea Hyperion Phoebe Janus useita muita Uranus Oberon Titania Umbriel Ariel Miranda Cordelia Ophelia Bianca Cressida Desdemona Juliet Portia Rosalind Belinda Puck useita muita Neptunus Triton Nereid Proteus Naiad Thalassa Despina Galatea Larissa useita muita Pluto–Kharon (kaksoiskääpiöplaneetta) Hydra Nix Kerberos Styx Haumea Namaka Hi'iaka Makemake S/2015 (136472) 1 Eris Dysnomia Myös monilla muilla transneptunisilla kohteilla on kuita. Alla joitain esimerkkejä: Orcus Vanth Quaoar Weywot Borasisi Pabu Teharonhiawako Sawiskera Katso myös Pikkuplaneetan kuu Kaksoisplaneetta Vuorovesilukkiutuminen Lähteet Asteroids with Satellites Planetary Satellite Physical Parameters Satellites and Companions of Minor Planets Planet and Satellite Names and Discoverers Rengasjärjestelmä Viitteet Aiheesta muualla * Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit ru:Спутники в Солнечной системе

Kevättä ja syksyä -kausi

Kevättä ja syksyä -kausi vallitsi Kiinassa 770 eaa. Tällöin Zhou-dynastian valta ulottui vain pienelle alueelle, ja maata hallitsivat lääninherrat, jotka johtivat käytännössä omia valtioitaan, joita olivat muun muassa Qi, Jin ja Chu. Kungfutse ja monia muita ajattelijoita eli tällä kaudella. Virkamiesvaltio alkoi nostaa päätään aikaisemman sukulaisuuteen perustuvien virkapaikkojen sijaan ja rauta yleistyä. Kevään ja syksyn kaudella vuorottelivat sodat ja diplomatia. Kausi päättyi valtioiden välisten sotien lisääntyessä, ja silloin alkoi taistelevien valtioiden kausi.

Korean sota

Korean sota käytiin vuosina 1950–1953 Korean demokraattisen kansantasavallan (Pohjois-Korea) ja Korean tasavallan (Etelä-Korea) välillä. Korea oli jaettu toisen maailmansodan seurauksena, ja niemimaalla oli kahakoitu jo 1940-luvun lopulla. Totaalinen sota alkoi kesäkuussa 1950, kun Pohjois-Korean joukot hyökkäsivät Etelä-Koreaan ja valloittivat muutamassa viikossa lähes koko niemimaan. Syyskuussa Yhdysvaltojen johtamat YK-joukot puuttuivat sotaan Etelä-Korean puolella ja tekivät maihinnousun pohjoiskorealaisten joukkojen selustaan Japanin-puoleiselta rannikolta Busanissa. Pohjois-Korea joutui tappiolle ja lokakuussa YK-joukot saavuttivat Korean ja Kiinan rajan muodostavan Jalu-joen. Kiinan kansantasavallan joukot liittyivät sen jälkeen sotaan Pohjois-Korean puolella ja työnsivät YK-joukot takaisin etelään. Vuonna 1951 rintamalinja vakiintui lähelle Koreoiden vanhaa rajaa, eikä sodassa sen jälkeen tapahtunut merkittäviä käänteitä. Aselepo astui voimaan kuitenkin vasta kaksi vuotta myöhemmin. Vaikka Neuvostoliitto ei virallisesti osallistunut sotatoimiin, se tuki Pohjois-Koreaa auttamalla ylintä johtoa strategian suunnittelussa ja toimittamalla tarvikkeita ja aseita. Korean sota oli tyypillinen kylmän sodan sijaissota, jossa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kamppailivat vaikutusvallasta jonkin muun maan alueella. Korea tuhoutui sodassa pahoin ja lähes kaikki niemimaan suurkaupungit raunioituivat. Sodan osapuolet syyllistyivät myös lukemattomiin sotarikoksiin. Sodassa kuoli vähintään satoja tuhansia sotilaita ja yli miljoona siviiliä. Sodan nimi Etelä-Koreassa sota tunnetaan nimellä ”625-levottomuudet” sodan alkamispäivän eli 25. kesäkuuta mukaan (hangul 6.25 동란, hanja 6.25 動亂; Yug-i-o dongnan). Pohjois-Koreassa sodan virallinen nimi on ”isänmaan vapautussota” (hangul 조국해방전쟁, hanja 祖國解放戰爭, Joguk haebang jeonjaeng), mutta epävirallisesti ”Joseon-sota” eli ”Korean sota” (hangul 조선전쟁, hanja 朝鮮戰爭; Joseon jeonjaeng). Kiinassa sodan nimi on virallisesti ”sota Amerikan vastustamiseksi ja Korean avustamiseksi” (perint. 抗美援朝戰爭, yksink. 抗美援朝战争; Kàngměi Yuáncháo Zhànzhēng), vaikkakin epävirallisissa yhteyksissä käytetään nykyään yleisemmin nimitystä ”Chaoxian-sota” (perint. 朝鮮戰爭, yksink. 朝鲜战争; Cháoxiǎn Zhànzhēng), ja Hongkongissa ja Macaossa lisäksi nimitystä ”Han-sota” (perint. 韓戰, yksink. 韩战; Jyutping Hon4 Zin3), jotka molemmat kääntyvät ”Korean sota”. Lännessä sodasta käytetään joskus nimeä ”unohdettu sota” (The Forgotten War) johtuen sen vähäisestä huomioinnista sekä sodan aikana ja sen jälkeen, erityisesti verrattuna sitä edeltäneeseen toiseen maailmansotaan ja sitä seuranneeseen Vietnamin sotaan. Korean sota loi laajemman sodanuhkan, joka puolestaan synnytti varautumista ja taloudellista toimeliaisuutta, korkeasuhdanteen, joka tunnetaan Korean suhdanteen tai Korean konjunktuurin nimellä. Korean suhdanne tuntui myös Suomessa, jossa siitä hyötyi etenkin puunjalostusteollisuus.Pekka Visuri: Suomi kylmässä sodassa, s. 106. Helsinki: Otava, 2006. Sodan tausta Korean jako Ennen toista maailmansotaa Koreaa oli hallinnut Japani. Japani ja Korean Joseon-dynastia olivat solmineet protektoraattisuhteen vuonna 1905 ja vuonna 1910 Korea oli liitetty suoraan Japaniin.Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 151–155. Vielä ennen maailmansodan loppua sodan voittaneet liittoutuneet olivat Teheranin ja Jaltan konferensseissa päättäneet, että Korean itsenäisyys palautettaisiin sodan jälkeen in due course eli sopivan ajan tullen.Gordin ym., 1972, s. 358. Helsinki: Otava, 1972. Helmikuussa 1945 sovittiin Jaltassa Korean niemimaan jaosta kahtia 38. leveyspiiriä pitkin siten, että pohjoispuoli jäisi Neuvostoliiton ja eteläpuoli Yhdysvaltain miehitysvyöhykkeeksi, kunnes olisi sovittu niiden yhdistämisestä yhdeksi valtioksi.Max Jakobson: Pelon ja toivon aika: 20. vuosisadan tilinpäätös II, s. 81. Helsinki: Otava, 2001. Korean niemimaa sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla Keltaisenmeren ja Japaninmeren välissä, eikä kumpikaan suurvalta halunnut sen joutuvan toisen vaikutuspiiriin. Japanin antautuessa Yhdysvallat oli ehdottanut Mantšuriaan edenneelle Neuvostoliitolle, että Neuvostoliitto ottaisi vastaan japanilaisten antautumisen 38. leveysasteen pohjoispuolella ja Yhdysvallat sen eteläpuolella. Neuvostoliitto suostui ja miehitti Korean niemimaan pohjoisosat amerikkalaisjoukkojen saapuessa syyskuussa 1945. Vielä Moskovan konferenssissa joulukuussa 1945 ajatuksena oli, että Koreasta tehtäisiin Yhdysvaltain, Neuvostoliiton, Britannian ja Kiinan välinen holhoushallintoalue viiden vuoden ajaksi ennen itsenäisyyttä, mutta Neuvostoliitto luopui lopulta ajatuksesta. Korea jäi näin Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton miehittämiin kahteen osaan.Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 169 Koreat olivat muodostumassa kahdeksi eri valtioksi, kun esimerkiksi vuonna 1946 kummallakin puolella oli perustettu omat väliaikaiset lainsäädäntöelimensä. Yhdysvallat halusi eroon omasta miehityshallinnostaan, mutta toisaalta etelää ei haluttu jättää kokonaan oman onnensa nojaan. Yhdysvallat ehdotti Yhdistyneissä kansakunnissa vuonna 1947 Korean itsenäisyyden tunnustamista ja koko niemimaalla järjestettäviä vaaleja. Ehdotus hyväksyttiin yleiskokouksessa marraskuussa, mutta Neuvostoliitto ei odotetusti päästänyt vaalivalvojia miehitysalueelleen. YK oli nyt kuitenkin näin laillistanut hallinnon etelässä, jossa vaalit järjestettiin. Vaalit voitti konservatiivinen Syngman Rhee, joka oli ajanut itsenäisyyttä Korean jakautumisenkin hinnalla. Korean tasavalta eli Etelä-Korea perustettiin virallisesti 15. elokuuta 1948. Tasavallan perustamisen jälkeen amerikkalaisjoukot vedettiin pois ja maahan jäi vain muutama sata sotilasneuvonantajaa.Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 170-172 Korean demokraattinen tasavalta eli Pohjois-Korea julistettiin perustetuksi 8. syyskuuta, eli noin kuukausi Etelä-Korean jälkeen. Pohjoisessa valtaan nousi Kim Il-sung. Kim edusti Korean kommunistisen liikkeen niin sanottua Kapsan-ryhmää, joka koostui maailmansodan aikana Neuvostoliittoon siirtyneistä ja Mantšuriassa toimineista sisseistä, joilla oli läheiset yhteydet Neuvostoliiton miehityshallintoon.Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 174-178 Sodan syttymisen syy Molemmat Koreat pitivät itseään koko niemimaan oikeutettuina hallitsijoina ja molemmilla puolilla oli halu yhdistää niemimaa. Etelässä presidentti Rhee oli esimerkiksi omaksunut tunnuslauseen ”Marssikaamme pohjoiseen”. Yhdysvalloilta oli pyydetty sotilasapua, mutta amerikkalaiset eivät olleet halukkaita tukemaan maan väkivaltaista yhdistämistä ainakaan avoimesti. Yhdysvallat aseisti Etelä-Koreaa, mutta esimerkiksi raskasta aseistusta sille ei luovutettu, jotta Rheetä ei innoitettaisi seikkailupolitiikkaan. Neuvostoliiton apu Pohjois-Korealle oli sen sijaan huomattavaa, vaikkakin sotilaansa Neuvostoliitto oli kotiuttanut vuonna 1948.Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 174-180 Neuvostoliiton sittemmin avautuneen arkistoaineiston perusteella tiedetään, että tulevan sodan suunnitteluun olivat osallistuneet osapuolet sekä Neuvostoliitosta että Pohjois-Koreasta. Aloitteen hyökkäyksestä teki Kim Il-sung, joka Kiinan kommunistien menestyksen rohkaisemana lähetti Stalinille viestin Korean niemimaan eteläosan vapauttamisesta tammikuun puolivälissä 1950. Stalin vastasi 30. tammikuuta lähettämällä alustavan suostumuksensa. Maaliskuussa Kim Il-sung matkusti salaa Moskovaan neuvottelemaan asiasta Stalinin kanssa. Neuvostoliitossa Korean paikallinen tilanne haluttiin käyttää hyödyksi, vaikka sota niemimaalla ei liene ollut osa suurempaa strategiaa. Neuvostoliitossa ei uskottu Yhdysvaltojen puuttuvan tapahtumiin, koska maa ei ollut esimerkiksi antanut tästä viitteitä virallisissa julkilausumissaan. Yhdysvaltain ulkoministeri Dean Acheson oli tammikuussa 1950 pitämässään puheessa sanonut, että Yhdysvaltain puolustuslinjan Itä-Aasiassa muodostivat saariryhmät Japanista Filippiineille ja Indonesiaan; Yhdysvallat ei tulisi puuttumaan Aasian mantereen selkkauksiin.Jakobson 2001, s. 83–84. Pohjois-Koreassa tilanne vaikutti puolestaan monin tavoin suotuisalta hankkeelle. Etelä-Koreaa riivasi tyytymättömyys hallitukseen ja maa oli poliittisessa kriisissä. Presidentiksi valittu Syngman Rhee oli ryhtynyt johtamaan maataan diktaattorin ottein.Kuosa 1965, s. 372. Kommunismilla uskottiin olevan laajaa kannatusta Etelä-Koreassa, josta oli saatu viitteitä esimerkiksi pohjoiseen saapuneilta eteläkorealaisilta vasemmistojohtajilta. Maan armeija oli myös selvästi kilpailijaansa paremmin varusteltu Neuvostoliiton tuella. Kiinan suhtautuminen Korean sodan syttymiseen ei ole täysin selvä. Stalinin ja Kim Il-sungin kirjeenvaihdon perusteella tiedetään, että Neuvostoliitto oli vaatinut Pohjois-Koreaa kertomaan suunnitelmistaan Kiinan johtaja Mao Zedongille, jolta piti saada suunnitelmille hyväksyntä. Stalinin ja Mao Zedongin keskinäisiä suhteita leimasi molemminpuolinen epäluulo. Stalin piti Maoa sivistymättömänä moukkana. Mao puolestaan oli katkera siitä, että Kiinan kommunistit eivät olleet Kiinan sisällissodan aikana saaneet Neuvostoliitolta vähäisintäkään apua. Maon vierailu Neuvostoliitossa vuonna 1949 oli kestänyt peräti kaksi kuukautta, mutta suurimman osan tästä ajasta hän oli joutunut odottamaan pääsyä Stalinin puheille. Kun Stalin oli vihdoin suostunut ottamaan Maon vastaan, hän ei ollut tapaamisen aikana peitellyt halveksuntaansa vierastaan kohtaan.Jakobson 2001, s. 83. Sodan syttyessä Pohjois-Korean armeijan vahvuus oli noin 150 000 miestä. Armeija oli koulutettu ja varusteltu hyvin. Neuvostoliitolta oli saatu esimerkiksi panssarivaunuja ja lentokoneita. Etelän armeijalla oli kokoa 100 000 ja siltä puuttui raskas aseistus. Sitä paitsi armeijaa etelässä olivat heikentäneet vuonna 1948 toteutetut kommunisteja vastaan tähdätyt puhdistukset. Maiden rajalla oli käyty aseellisia yhteenottoja vuonna 1949 jo ennen varsinaisen sodan syttymistä. Pohjois-Korea on etenkin länsimaissa esitetty tavallisesti sodan aloittajana, kun taas Pohjois-Koreassa sota on usein selitetty vastahyökkäyksenä ja vastauksena aseellisiin provokaatioihin sodan laajentuessa vasta taistelukentällä saatujen voittojen myötä.

Kuuba

Kuuban tasavalta eli Kuuba on Karibialla sijaitseva saarivaltio, joka koostuu Kuuban pääsaaresta, pienemmästä Isla de la Juventudin saaresta sekä useista muista pienemmistä saarista. Kuuba sijaitsee Karibianmeren pohjoisreunalla Meksikonlahden ja Atlantin valtameren yhtymäkohdassa. Kuuban lähinaapurit ovat pohjoisessa Yhdysvallat ja Bahama, idässä Turks- ja Caicossaaret ja Haiti, lännessä Meksiko ja etelässä Caymansaaret ja Jamaika. Kuuban suurin kaupunki ja samalla pääkaupunki on maan luoteisosassa sijaitseva Havanna. Kuubassa on noin 11 450 000 asukasta. Nimitys ’Cuba’ on peräisin tainointiaanien kielen sanasta ’cubao’, joka tarkoittaa ”hedelmällistä ja yltäkylläistä maata”. Lähes 400 vuoden espanjalais- ja yhdysvaltalaisvallan jälkeen maa itsenäistyi vuonna 1902. Vuonna 1933 vallan otti kersantti Fulgencio Batista. Vuonna 1959 Fidel Castron johtama vasemmistolainen sissiliike kaappasi vallan. Castro pysyi vallassa vuoteen 2008, jonka jälkeen valta siirtyi hänen veljelleen Raúlille. 2013 varapresidentiksi valittiin Miguel Díaz-Canel. Hänestä tuli maan presidentti Raúl Castron siirryttyä syrjään huhtikuussa 2018. Maantiede pienoiskuva

Kreikka

Kreikka (, , ), virallisesti Kreikan tasavalta tai Helleenien tasavalta , on valtio Etelä-Euroopassa, Balkanin niemimaan Välimeren ympäröimässä eteläkärjessä. Maa käsittää Manner-Kreikan lisäksi myös laajan saariston. Kreikan väkiluku on noin 10,5 miljoonaa ja pinta-ala 131 957 neliökilometriä. Sen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Ateena. Kreikan sijainti on strateginen Euroopan, Aasian ja Afrikan risteämäkohdassa. Maan naapurimaat ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Bulgaria ja Turkki. Kreikka jaetaan perinteisesti yhdeksään maantieteelliseen alueeseen, jotka ovat Manner-Kreikan Keski-Kreikka, Peloponnesos, Thessalia, Epeiros, Makedonia ja Traakia sekä saariston Egeanmeren saaret, Jooniansaaret ja Kreeta. Kreikka on vuoristoinen ja maanjäristysherkkä. Saaristoon kuuluu laskutavasta riippuen 2 000–6 000 saarta. Maan rannikko on Euroopan pisin. Kreikan historia on pitkä. Maa on ollut asuttu vähintään 200 000 vuoden ajan. Kreikka on Euroopan varhaisimman korkeakulttuurin minolaisen kulttuurin syntymäpaikka. Antiikin Kreikka oli koko länsimaisen sivistyksen kehto, ja länsimaisen demokratian, filosofian, tieteen ja taiteen syntymäpaikka. Myöhemmin Kreikasta tuli osa Makedonian valtakuntaa. Sittemmin se oli keskeinen osa Rooman valtakuntaa ja sen perillistä Bysantin valtakuntaa. Vuoteen 1500 mennessä Osmanien valtakunta oli vallannut suuren osan maasta. Osassa maata valtaa piti myös Venetsian tasavalta. Kreikka aloitti vapaustaistelun vuonna 1821 ja itsenäistyi Osmanien valtakunnasta lopullisesti vuonna 1830. Osoituksena pitkästä historiasta Kreikassa on 18 Unescon maailmanperintöluettelon kohdetta. Nykyinen Kreikka on parlamentaarinen tasavalta. Maa on Yhdistyneittein kansakuntien perustajajäsen sekä Euroopan unionin, OECD:n, WTO:n, ETYJ:in ja puolustusliitto Naton jäsen. Kreikka on markkinatalous ja Balkanin alueen suurin talous. Sen bruttokansantuote asukasta kohden on eri tilastoissa maailman 38.–40. Merkittäviä elinkeinoja ovat muun muassa turismi ja laivanvarustus. Maan valuutta on euro. Kreikkalaisten enemmistö puhuu kreikan kieltä ja kuuluu ortodoksiseen kirkkoon. Nimi Antiikin aikana kreikkalaiset viittasivat itseensä helleeneinä. Nimi ”Kreikka” on peräisin roomalaisten käyttämästä latinankielisestä nimestä Graecia. Keskiajalla Bysantin valtakunnassa eli Itä-Roomassa ja vielä 1800-luvun alkuun saakka roomalaisen identiteetin omaksuneet kreikkalaiset viittasivat itseensä ”roomalaisina”. Antiikkiin palautuvat nimitykset helleenit ja Helleenien tasavalta otettiin käyttöön 1800-luvulla Kreikan itsenäistymisen, kansallisuusaatteen nousun ja kansallisen identiteetin etsimisen aikana. Maantiede Kreikka käsittää Balkanin niemimaan eteläisimmän osan. Maan rajanaapurit ovat Albania, Pohjois-Makedonia ja Bulgaria pohjoisessa ja Turkki idässä. Manner-Kreikka muodostaa suuren niemen, joka työntyy itäiseen Välimereen. Sen länsipuolelle jää Välimeren osa Joonianmeri, itäpuolelle Manner-Kreikan ja Vähän-Aasian väliin Egeanmeri ja eteläpuolelle muu Välimeri. Manner-Kreikan eteläosassa erottuu saarenkaltainen Peloponnesoksen niemimaa, joka yhdistyy varsinaiseen Manner-Kreikkaan kapean Korintin kannaksen välityksellä. Manner-Kreikan ja Peloponnesoksen erottavat toisistaan Korintinlahti ja Saroninlahti. Pohjois-Kreikassa mantereesta työntyy Egeanmereen Chalkidikín niemimaa. Kreikan saaristo, johon kuuluu laskutavasta riippuen noin 2 000–6 000 saarta, sijaitsee pääosin Egeanmeressä (Egeanmeren saaret), mutta suuria saaria on myös Joonianmeressä (Jooniansaaret). Saaret ovat useimmiten ryhmittyneet saariryhmiksi. Egeanmeren etelälaidalla sijaitsee maan suurin saari Kreeta. Sen eteläpuolella sijaitsee Libyanmeri. pienoiskuva

Korea

Korea voi tarkoittaa seuraavia asioita: korean kieli, pääasiassa Korean niemimaalla puhuttava kieli Korean niemimaa, joka sijaitsee Itä-Aasiassa, Kiinan ja Venäjän rajan eteläpuolella Korea, historiallinen valtio, joka jakaantui kahtia toisen maailmansodan ja Korean sodan jälkeen: Korean tasavalta eli Etelä-Korea Korean demokraattinen kansantasavalta eli Pohjois-Korea korea, mm. Huntingtonin taudissa (aik. Huntingtonin korea) esiintyvä liikehäiriö-oire. Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit

Kiinan dynastiat

Kiinan dynastiat ovat Kiinan hallitsijoiden tai hallitsijasukujen valtakausia, joiden kautta Kiinan historia jaotellaan. Perinteinen kiinalainen aikakäsitys on syklinen: maan historiassa järjestyksen ja kaaoksen, vaurauden ja rappion kaudet on nähty vuorottelevan jinin ja jangin mukaan. Tämän syklin luonnolliseksi perustaksi historiassa tulivat dynastiat, sillä niidenkin vaiheissa nähtiin syntymä, kasvu, rappio ja kuolema. Dynastioiden vaihtuminen onkin voinut merkitä yhteiskunnallista muutosta ja taloudellista uudistumista, ja myös nykyaikainen historiankirjoitus käyttää tätä jaottelua vielä jonkin verran, sillä länsimaiden historian kausijako ei Kiinaan sellaisenaan sovellu. Dynastia Valtakausi Xia-dynastia (夏) n. 2100 – 1600 eaa. Zhou-dynastia (周) Läntinen Zhou (西周) 1046 – 771 eaa. Itäinen Zhou (東周) 770 – 256 eaa. Kevättä ja syksyä (春秋) 770 – 476 eaa. Taistelevat läänitysvaltiot (戰國) 475 – 221 eaa. Han-dynastia (漢) Läntinen Han (西漢) 206 eaa. Itäinen Han (東漢) 25 – 220 jaa. Kolme kuningaskuntaa (三國) Wei (魏) 220 – 265 Shu Han (蜀漢) 221 – 263 Wu (吳) 222 – 280 Läntinen Jin-dynastia (西晉) 265 – 316 Itäinen Jin-dynastia (東晉) 317 – 420 Eteläiset ja pohjoiset dynastiat (南北朝) Eteläiset dynastiat (南朝) Song (宋) 420 – 479 Qi (齊) 479 – 502 Liang (梁) 502 – 557 Chen (陳) 557 – 589 Pohjoiset dynastiat (北朝) Pohjoinen Wei (北魏) 386 – 534 Itäinen Wei (東魏) 534 – 550 Pohjoinen Qi (北齊) 550 – 577 Läntinen Wei (西魏) 535 – 556 Pohjoinen Zhou (北周) 557 – 581 Sui-dynastia (隋) 581 – 618 Tang-dynastia (唐) (618 – 907) Viisi dynastiaa (五代) Myöhempi Liang (后梁) 907 – 923 Myöhempi Tang (后唐) 923 – 936 Myöhempi Jin (后晉) 936 – 946 Myöhempi Han (后漢) 947 – 950 Myöhempi Zhou (后周) 951 – 960 Song-dynastia (宋) Pohjoinen Song (北宋) 960 – 1127 Eteläinen Song (南宋) 1127 – 1279 Liao-dynastia (遼) 916 – 1125 Jin-dynastia (金) 1115 – 1234 Mongolien valtakausi, Yuan-dynastia (元) 1271 – 1368 Ming-dynastia (明) 1368 – 1644 Mantšujen valtakausi, Qing-dynastia (清) 1644 – 1911 Kiinan tasavalta (中華民國) 1912 – 1949 Kiinan kansantasavalta (中華人民共和國) 1949 – Lähteet Viitteet Aiheesta muualla Luokka:Luettelot hallitsijoista

Luettelo katastrofielokuvista

Tämä on luettelo katastrofielokuvista. KatastrofielokuvatVuosiSuomenkielinen nimiAlkuperäinen nimiUhka 2009 2012 2012 Apokalyptinen 2006 Absolute Zero Absolute Zero Ilmastonmuutos 1970 Kiitorata Airport Ihminen 1995 Apollo 13 Apollo 13 Ihminen 1998 Armageddon Armageddon Meteoriitti/asteroidi 1997 Asteroidi Asteroid Meteoriitti/asteroidi 1991 Tulimyrsky Backdraft Tulipalo 1979 Kaupunki liekeissä City on Fire Tulipalo 1997 Dante’s Peak Dante’s Peak Tulivuori 2008 Dasavathaaram Dasavathaaram Biologinen 2004 The Day After Tomorrow The Day After Tomorrow Ilmastonmuutos 1998 Deep Impact Deep Impact Meteoriitti/asteroidi 2006 Disaster Zone: Volcano in New York Disaster Zone: Volcano in New York Tulivuori 2008 Dragon Head Dragon Head Tulivuori 2007 Flood – Lontoo tulvii Flood Tulva 1996 Independence Day – Maailmojen sota Independence Day Ulkoavaruus 1980 Ketjureaktio The Chain Reaction Ydinvoima 1933 King Kong King Kong Biologinen 1976 King Kong King Kong Biologinen 2005 King Kong King Kong Biologinen 2005 King Kong King Kong Biologinen 1998 Kova sade Hard Rain Tulva 1974 Liekehtivä torni The Towering Inferno Tulipalo 1953 Maailmojen sota The War of the Worlds Ulkoavaruus 2005 Maailmojen sota The War of the Worlds Ulkoavaruus 1951 Maailmojen sortuessa When Worlds Collide Meteoriitti/asteroidi 1999 Maanjäristys New Yorkissa Aftershock: Earthquake in New York Maanjäristys 2006 Magma: Volcanic Disaster Magma: Volcanic Disaster Tulivuori 2000 Meren raivo The Perfect Storm Tsunami/myrsky 1979 Meteori Meteor Meteoriitti/asteroidi 1998 Meteoriitit Meteorites! Meteoriitti/asteroidi 2006 Poseidon Poseidon Tsunami/myrsky 1974 Saari maailman huipulla The Island at the Top of the World Tulivuori 2012 Selviytyminen Lo imposible Tsunami/myrsky 1972 S/S Poseidonin seikkailu The Poseidon Adventure Tsunami/myrsky 1981 St. Helens – vaarojen vuori St. Helens Tulivuori 2002 Tappava ydin Scorcher Tulivuori 2009 Tieto Knowing Apokalyptinen 1996 Tornadojen yö Night of the Twisters Tornado 1996 Tropiikin sudet When Time Ran Out Tulivuori 1978 Tuhoparvi The Swarm Biologinen 1997 Tulivuori Volcano Tulivuori 1995 Tuntematon uhka Outbreak Biologinen 1996 Twister Twister Tornado 2003 Ytimessä The Core Apokalyptinen 1997 Volcano: Fire on the Mountain Volcano: Fire on the Mountain Tulivuori 2006 World Trade Center World Trade Center Ihminen 2013 World War Z World War Z Biologinen Katastrofielokuvat

Kaksikielisyys

Yksilön kaksikielisyys tarkoittaa kahden kielen hallitsemista sujuvasti täysin tai lähes äidinkielen tavoin. Kaksikielinen ihminen kykenee aktiivisesti ajattelemaan ja puhumaan kahdella eri kielellä, ja niiden vaihtaminen toimii luonnostaan. Molempien kielten osaamisen ei välttämättä tarvitse kuitenkaan olla samalla tasolla.Hassinen 2002, s. 406. Kaksikielisyyttä ilmenee kaikkialla maailmassa ainakin jonkinasteisena jopa enemmän kuin yksikielisyyttä. Joissain maissa kaksi- tai monikielisyys onkin monikulttuurisuuden vuoksi selviö.Hassinen 2005, s. 11. Kaksikielisyyden määritelmiä Kaksikielisyydellä on useita määritelmiä, sillä se on hyvin ”monimuotoinen ilmiö”. Kaikkein kapea-alaisimman määritelmän mukaan kaksikielisiä ovat ihmiset, jotka ovat omaksuneet kaksikielisyyden kasvuympäristöstään ennen neljättä ikävuottaan.Hassinen 2005, 16–20. Kaksikielisyyttä ei kuitenkaan aina tarvitse määritellä omaksumisiän perusteella, vaan henkilöä voidaan kutsua kaksikieliseksi, jos hän on ”omaksunut kaksi kieltä kasvu- tai asumisympäristössään ja käyttää kieliään päivittäin lähes natiivin - - tasolla”Hassinen 2005, s. 9.. Kaksikielisyyttä voidaan kuitenkin määrittää joko henkilökohtaisella tai yhteiskunnallisella tasolla. Sitä voidaan myös luonnehtia esimerkiksi kielten hallitsemistason tai omaksumisiän perusteella tai kielten tehtäväsidonnaisuuden mukaanLeiwo 1986, s. 150. Psykologisesti kaksikielisyys voidaan erotella joko yhdyskaksikielisyydeksi tai rinnakkaiskaksikielisyydeksi. Yhdyskaksikielisyydessä ilmauksia käännetään kielestä toiseen, rinnakkaiskaksikielisyydessä kielijärjestelmät ovat semanttisesti itsenäisiä. Tämä jaottelu saattaa kuitenkin yksittäisen henkilön tapauksessa olla hyvinkin tilannesidonnaista. Simultaanisessa eli samanaikaisessa kaksikielisyydessä lapsi omaksuu kaksi kieltä siten, että hänen kumpikin vanhempansa puhuu perheessä omaa kieltään. Lapsi oppii siis molemmat kielet tavallaan yhtä aikaa. Suksessiivisessa eli peräkkäisessä kaksikielisyydessä toisen kielen oppiminen alkaa kolmannen ikävuoden, subordinatiivisessa eli alisteisessa kaksikielisyydessä vasta 7–12-ikävuosien jälkeen. Kaiken kaikkiaan kaksikielisyys on enemmänkin elämäntapa kuin oppimisen tulos. Se näkyykin kaksikielisen elämässä kokonaisvaltaisesti.Hassinen 2005, 11–15. Kaksikielisyys on ”dynaaminen prosessi”, joka mukautuu eri tilanteisiin yksilön tarpeiden mukaan. Jotkut lapset voivat omaksua ensikielenään kaksikielisyyden. Joissakin tilanteissa voidaankin konkreettisesti puhua ”äidinkielestä” ja ”isänkielestä”, kun lapsen vanhemmilla on kummallakin oma kielensä, jota lapsi käyttää johdonmukaisesti kyseisen vanhemman kanssa.Hassinen 2005, s. 37. Lapsen kielenkehitys Äidinkieli opitaan suurin piirtein neljän ensimmäisen vuoden aikana. Lapsella onkin kielenoppimiseen synnynnäinen taipumus. Jos lapsella on normaalit biologiset, sosiaaliset ja kognitiiviset valmiudet, hänellä on mahdollisuus oppia ympäristössään puhutut kielet. Lapsi omaksuu kielen vähitellen, asteittain, aluksi vuorovaikutusta jäljittelemällä. Kieli opitaan kahdessa vastakkaisessa prosessissa, joista toisessa tapahtuu määrällistä ja toisessa laadullista muutosta. Jo vauvana lapsi herkistyy äidinkielensä vivahteisiin. Vähitellen lapsen äänteiden määrä vähenee. Erilaiset ympäristötekijät vaikuttavat lapsen kielelliseen kehitykseen, ja lasten yksilöllisessä kielenkehityksessä on huomattaviakin eroja.Hassinen 2005, s. 81–84. Aluksi kaikki vauvat ääntelevät suurin piirtein samalla tavalla, mutta vähitellen ympäristössä puhuttu kieli alkaa vaikuttaa äänteiden muodostukseen. Arnberg arvostelee Roman Jakobsonin käsitystä siitä, että lapsi oppisi kielen äänteitä vastakkaisuuksien perusteella. Hänen mielestään sanat pikemminkin omaksutaan yksittäin. Kahden vuoden ikäisenä lapsi hallitsee kaksisanaisia ilmauksia, ja nelivuotiaan ilmaukset ovatkin jo monirakenteisia.Arnberg 1989, s. 55–56. Eräs kaksikielisyyden tutkimuksen ongelma on, missä vaiheessa lapsi tulee tietoiseksi siitä, että hän puhuu kahta eri kieltä. Tutkijoiden käsitykset eroavat tässä kohdassa.Leiwo 1986, s. 151. Kahden kielen samanaikainen oppiminen Samanaikaisesta oppimisesta voidaan puhua silloin, jos lapselle on alettu opettaa kahta kieltä ennen tämän kolmatta ikävuottaArnberg 1989, s. 65.. Kahden kielen samanaikaisessa oppimisessa on havaittu olevan tiettyjä yhteisiä piirteitä. Aluksi lapsi sekoittaa kaksi kieltä toisiinsa, ja hän alkaa vasta vähitellen erottaa ne toisistaan yhä kuitenkin yhdistellen niiden piirteitä. On myös huomattu, että usein toiselle kielistä muodostuu hallitseva asema. Kieliympäristön vaihtuessa kielten asemassa voi kuitenkin tapahtua äkkinäinen muutos.Arnberg 1989, s. 66. Lapsen kahden kielen oppiminen on samankaltainen prosessi kuin yhdenkin kielen oppiminen. Tietyt vaikeudet koetaan suurin piirtein samaan aikaan molempien kielien kohdalla. Kahden kielen oppiminen poikkeaa kuitenkin prosessista nopeudeltaan. Silti kaksikielisen lapsen kielenoppimisen työmäärä ei välttämättä ole kaksinkertainen, kuten usein uskotaan. Tätä voi perustella muun muassa sillä, että useimmiten kaksikielinen hallitsee toisen kielistään toista paremmin. Kielillä voi myös olla tiettyjä yhtäläisyyksiä, jotka helpottavat oppimista.Arnberg 1989, s. 66–72. Kahden kielen perättäinen oppiminen Usein sellaisissa kodeissa, joissa vanhemmat puhuvat vähemmistökielellä, lapsesta tulee kaksikielinen kielien perättäisellä oppimisella. Lapsi siis omaksuu ensin vanhempiensa kielen ja sitten kodin ulkopuolella puhutun enemmistökielen kommunikoidessaan esimerkiksi muiden päiväkotilasten kanssa. Tällaisissa tilanteissa tutkijoita onkin kiinnostanut esimerkiksi se, vaikuttaako ensiksi opittu kieli toisen oppimiseen ja minkälaisia kehitysvaiheita tällaiseen oppimiseen kuuluu.Arnberg 1989, s. 73. On havaittu, että lapsen tekemät kielivirheet eivät välttämättä kumpua omasta äidinkielestä, vaan lapsi voi tehdä samankaltaisia virheitä kuin yhdenkin kielen oppija. Lapsi hyödyntää erilaisia menetelmiä opetellessaan toista kieltään. Lapsen omalla motivaatiolla onkin suuri merkitys toisen kielen oppimisessa; ei ole itsestään selvää, että lapsi oppii esimerkiksi koulukielensä niin hyvin, että häntä voitaisiin kutsua kaksikieliseksi.Arnberg 1989, s. 73–75. Kielien sekoittaminen, kielen vaihto sekä kielenkäytön häiriöt Kielien sekoittamisella tarkoitetaan sitä, että lapsi sekoittaa samassa ilmaisussa kahta kieltä, sillä hän ei ole vielä tietoinen kielien eriävyydestä. Kielen vaihdosta puhutaan silloin, kun lapsi vaihtaa ilmaisuja kielien välillä tietoisesti. Tämä voi johtua monista eri syistä, esimerkiksi siitä, että jotkut käsitteet on helpompi ilmaista toisella kielellä tai että lapsi haluaa osoittaa kuulumistaan tiettyyn ryhmään.Arnberg 1989, s. 27. Kielitieteessä tätä nimitetään koodinvaihdoksi, ja sitä pidetään normaalina kaksikielisyyden piirteenä. Interferenssissä eli kielenkäytön häiriöissä kaksi kieltä vaikuttaa kielteisesti toisiinsa. Tällaista ilmenee esimerkiksi siirtolaisperheiden lapsilla enemmistökielen muodostuessa hallitsevaksi kieleksi. Ongelmia voi ilmetä esimerkiksi ääntämisen tai lauserakenteiden kohdalla.Arnberg 1989, s. 27–28. Kaksikielisyyden vaikutukset lapsen kielelliseen kehitykseen Kaksikielisellä kasvuympäristöllä voi olla lapsen kehitykselle joko myönteisiä tai kielteisiä vaikutuksia, joista ensiksi mainittuja voidaan saavuttaa hyvissä olosuhteissa. Kaksikielisyys on siis muutamia poikkeustapauksia lukuun ottamatta lapselle etu. Sosiaalisilla tekijöillä on huomattava vaikutus lapsen kaksikielisyyden kehitykseen. Tehtäessä johtopäätöksiä kaksikielisyyden vaikutuksista lapsen kehitykseen on kuitenkin aina analysoitava lasta yksilönäArnberg 1989, s. 31.. Päätelmiin kaksikielisyyden seurauksista vaikuttavat tutkimusten erilainen taso ja tutkittujen lasten sosiaalinen taustaArnberg 1989, s. 25–26.. Vähitellen kaksikielisyystutkimuksen painopiste on kuitenkin alkanut siirtyä ilmiön myönteisten ja kielteisten piirteiden erittelystä vaikutusten laadun tutkimiseenArnberg 1989, s. 23.. Älykkyys ja kouluosaaminen Vanhemmat, jotka aikovat kasvattaa lapsestaan kaksikielisen, saattavat pelätä, että lapsesta kehittyisi niin sanotusti puolikielinen. Ennen 1960-luvun puoliväliä tehdyissä tutkimuksissa selvitettiinkin, että kaksikielisten koulumenestys oli yksikielisiä huonompi. Tämä havaittiin muun muassa Ruotsissa asuvien suomalaislapsien yhteydessä. Usein siirtolaislapset menestyivät ikätasoaan vastaavasti älykkyystestien ei-kielellisissä osuuksissa, mutta heikosti kielellisissä tehtävissä.Leiwo 1986, s. 152. Kuitenkin myöhemmin, 60-luvun jälkeen, tehdyissä kanadalaisissa älykkyystutkimuksissa kaksikieliset lapset suoriutuivat jopa yksikielisiä paremmin sekä ei-kielellisissä että kielellisissä tehtävissäArnberg 1989, s. 22.. Molemmilla tutkimuksilla oli omat ongelmakohtansa. Ennen 1960-lukua tehtyjen tutkimusten ongelmana oli valvonnan heikkous, ja Kanadan tutkimuksissa kaksikielisyyden määrittely oli kyseenalainen. Myöskään lasten taustoja ei ollut arvioitu huolellisesti. Siksi kummatkaan tutkimukset eivät välttämättä tarjoa tarpeeksi vakuuttavaa tietoa kaksikielisyyden vaikutuksista lapsen älykkyyteen. Luotettavaa tietoa kysymykseen ei ole saatu myöhemmistäkään tutkimuksista. Ei olekaan varmaa tietoa siitä, vaikuttaako kaksikielisyys myönteisesti lapsen kognitiiviseen kehitykseen. Uskotaan kuitenkin, että kaksikielinen lapsi ymmärtää joitakin kielellisiä muotoja helpommin kuin yksikielinen. Esimerkiksi joidenkin tutkimusten mukaan kaksikielisen on yksikielistä helpompi tunnistaa kieliopillisia virheitä.Arnberg 1989, s. 24. Sosiaaliset tekijät Ympäristön myönteinen suhtautuminen kaksikielisyyteen saattaa vaikuttaa lapsen asennoitumiseen omaa kaksikielisyyttään kohtaan . Kaksikielisessä opetuksessa saavutetaan parhaat edut, kun molempia lapsen puhumia tai koulussa käyttämiä kieliä arvostetaan. Jos esimerkiksi lapsen kotikieltä väheksytään, lapsen kielellinen kehitys voi kärsiä.Leiwo 1986, s. 153. Paras tulos kotiympäristön kaksikielisyydessä saavutetaan, jos molemmat vanhemmat puhuvat ja näin opettavat lapselleen järjestelmällisesti aina omaa kieltään. Kodin ulkopuolellakin molempia kieliä on käytettävä monissa tehtävissä. Erityistä harjoitusta tarvitsee kieli, jota ei käytetä ympäristössä. Hyvissä olosuhteissa kaksikielisyys voikin kehittää lapsen metalingvististä tietoutta sekä hänen analyyttista asennettaan kieleen. Kaksikielisyyden myönteisistä sosiaalisista vaikutuksista ei ole paljon tietoa. On kuitenkin tutkittu, että kaksikielinen lapsi kykenee ymmärtämään muiden ”kommunikaatio-ongelmia ja tarpeita” hyvin. Katso myös Monikielisyys Lähteet Viitteet Aiheesta muualla Luokka:Kielenoppiminen

Kansainvälinen avaruusasema

Kansainvälinen avaruusasema eli ISS (, , ) on Maata kiertävä pysyvästi miehitetty avaruusasema. Asema on jatkoa Yhdysvaltain Skylab- ja Neuvostoliiton Mir- ja Saljut-avaruusasemille. Avaruusasema on Kanadan, Euroopan, Japanin, Venäjän ja Yhdysvaltojen avaruushallinnon yhteishanke. Suomi ei osallistu avaruusaseman rahoitukseen, vaikka onkin Euroopan avaruusjärjestön jäsen. Avaruusasema kiertää Maata 355–368 kilometrin korkeudella. Asema on erotettavissa Maasta paljaalla silmällä. Asema on ollut miehitettynä vuodesta 2000 lähtien. Sen käyttö on rahoitettu ainakin 2020-luvun puoleenväliin asti. Historia Parikymmentä vuotta ennen ISS-projektia heinäkuussa 1975 Neuvostoliitto ja Yhdysvallat tekivät Apollo–Sojuz-yhteislennon. Se oli perusteellisesti valmisteltu ja toteutettu hanke. Siinä hankittuja teknisiä ja toiminnallisia ratkaisuja pystyttiin käyttämään ISS-hankkeessa, vaikka Apollo–Sojuz-projektista olikin kulunut jo melkoisesti aikaa. Avaruusasemahanke alkoi 1983, kun Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan ehdotti Space Station Freedomin rakentamista Nasan hankkeena. Sen piti maksaa kahdeksan miljardia dollaria ja se olisi otettu käyttöön 1990-luvun alkuun mennessä. pienoiskuva

Keskustapuolue (täsmennyssivu)

Keskustapuolue voi tarkoittaa ainakin seuraavia: keskustapuolue, yleisnimitys poliittisen keskustan puolueille Keskustapuolue, nykyisen Suomen Keskustan nimi vuosina 1965–1988 Keskustapuolue , Islanti Keskustapuolue , Norja Keskustapuolue , Puola Keskustapuolue , Ruotsi Keskustapuolue , Färsaaret Keskustapuolue , Saksa Keskustapuolue , Unkari Viron keskustapuolue Suomen Keskustapuolue, Suomessa vuosina 1961–1962 toiminut puolue

Kansallislaulu

Kansallislaulu on kansallista yhteistuntoa ilmentävä, tietyissä virallisissa ja juhlatilaisuuksissa esitettävä laulu. Joissain maissa kansallislaulu on vahvistettu lainsäädännöllä. Toisten maiden, esimerkiksi Suomen, lainsäädännöissä ei ole mainintaa kansallislaulusta, vaan se perustuu käytäntöön. Kansallislaulu on monella sellaisellakin kansakunnalla, jolla ei ole omaa valtiota. Kansallislaulut ovat suhteellisen uusi keksintö. Ison-Britannian God Save the King esitettiin ensimmäisen kerran Lontoossa vuonna 1745 Prestonpansin taistelun voiton kunniaksi. Laulun melodia otettiin sen jälkeen käyttöön kansallislauluissa esimerkiksi Saksassa ja Tanskassa. Ranskan Marseljeesia laulettiin Tuileries’n valtauksessa 1792, minkä kautta siitä tuli suosittu vallankumouslaulu. Kansallisuusaatteen nousun myötä 1800- ja 1900-luvuilla useimmat maat omaksuivat itselleen kansallislaulun. Kansallislaulun sanoitus on usein voimakkaan kansallismielinen, ja siinä viitataan maahan ja kansaan tavalla, jolla kansa ne kokee. Kansallislaulun melodia voi olla alkuperäinen tai lainattu jonkin toisen maan laulusta. Katso myös Luettelo kansallislauluista Lähteet Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit

KRS-TV

KRS-TV on Kristiinankaupungin paikallinen televisiokanava. KRS-TV aloitti toimintansa 1980 ja vuonna 1993 se sai toimiluvan. Kanavan ohjelmisto on kaksikielistä. Ohjelmatarjontaa on kaksi kertaa viikossa tiistaisin ja perjantaisin, kun taas kaupunginvaltuuston istunnot lähetetään torstaisin. Ohjelmatarjonta koostuu paikallisista tapahtumista ja kulttuurista, suorina lähetyksinä kanava lähettää muun muassa kaupunginvaltuuston istunnot. Aiheesta muualla Luokka:Suomalaiset televisiokanavat Luokka:Kristiinankaupungin media Luokka:Vuonna 1980 perustetut televisiokanavat

Suomen Kristillisdemokraatit

Suomen Kristillisdemokraatit , lyhyemmin KD on suomalainen keskusta-oikeistolainen ja kristillisdemokraattinen puolue. Puolueen puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2015 lähtien Sari Essayah. Puolueella on viisi kansanedustajaa eduskunnassa, jossa se on toiminut vuodesta 1970 lähtien. KD kuvaa itsensä osaksi kansainvälistä kristillisdemokratiaa.Erävalo 2018, s. 73 Puolue korostaa arvoissaan ihmisarvoa, vapautta ja vastuuta, tasa-arvoa ja yhdenmukaisuutta, oikeudenmukaisuutta, totuudellisuutta ja rehellisyyttä, lähimmäisyyttä ja lähipäätösperiaatetta. Politiikassaan kristillisdemokraatit on korostanut perheiden asemaa sekä yrittäjyyttä, kotimaista omistajuutta, suomalaisten hyvinvointia, huolenpitoa ja vastuullista talouspolitiikkaa. Puolue perustettiin nimellä Suomen Kristillinen Liitto (SKL) 6. toukokuuta 1958 Helsingissä. Puolueen perustajat olivat kokoomukseen tyytymättömiä konservatiiveja, jotka hakivat mallia norjalaisen sisarpuolueen menestyksestä. Puolue syntyi kommunisminvastaisena protestina joka tarjosi personalismiin ja kristillisiin arvoihin perustuvan poliittisen vaihtoehdon. KD on sittemmin vakiintunut konservatiiviseksi yleispuolueeksi.Vakaumuksena välittäminen s. 79Erävalo 2018, s. 62 Puolueen nimi vaihdettiin vuonna 2001 muotoon Suomen Kristillisdemokraatit r.p..Vakaumuksena välittäminen s. 107-109 Kristillisdemokraattien pää-äänenkannattaja on KD-lehti. Kristillisdemokraatit on Kansallisen Kokoomuksen tavoin Euroopan kansanpuolueen jäsen. Kristillisdemokraatit kuuluu Pohjoismaiden neuvostossa Keskiryhmään. Arvot ja lähestymistapa Kristillisdemokraattien politiikka heijastelee kansainvälistä kristillisdemokratiaa. Yleinen kristillisdemokraattinen aatemaailma on kehittynyt erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Poliittisesti KD on keskusta-oikeistolainen ja kuuluu pohjoismaisten sisarpuolueiden tavoin keskiryhmään. Kristillisdemokraatit on korostanut kristillisiä perusarvoja ja ihmiskäsitystä.Erävalo 2018, s. 69 Kristillinen ihmiskäsitys: Kristillisdemokraattien politiikka ja arvot perustuvat kristilliseen ihmiskäsitykseen eli personalismiin, jota korostetaan kolmantena tienä yksilökeskeisyyden ja valtiokeskeisyyden välillä. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisarvo on loukkaamaton sekä yhtäläinen ja ihminen on aktiivinen osa yhteiskuntaa. Kristillisdemokraattien mukaan kristillinen ihmiskäsitys sisältää vapauden ja vastuun, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden, totuudellisuuden ja rehellisyyden sekä lähimmäisyyden arvot. Kristillisdemokraatit korostaa korkeaa moraalia sekä tilannekohtaisia käytännönläheisiä ratkaisuja.Erävalo 2018, s. 74-78 Perheiden ja lähiyhteisöjen rooli: Kristillisdemokraatit korostaa perheitä ja lähiyhteisöjä yhteiskunnan perusyksikköinä. Perhettä ja lähiyhteisöä pidetään täysipainoisen elämän kannalta välttämättönä sosiaalisena yksikkönä. Kristillisdemokratiaan sisältyy ajatus vastuunotto toisesta ihmisestä ja lähimmäisyydestä. Kristillisen ihmiskäsityksen ja lähivastuun yhdistelmä muodostaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden perustan, jossa korostuvat sekä yksilön oikeudet että velvollisuudet. Sosiaalinen markkinatalous: Kristillisdemokraattien talous- ja yhteiskunta-ajattelu perustuu sosiaalisen markkinatalouden malliin. Sosiaalinen markkinatalous kannustaa yrittäjyyteen ja yhdistää markkinatalouden ja kilpailun periaatteet sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja heikoimmista huolen pitämiseen, ympäristön suojeluun sekä luonnon resurssien hyödyntämisen kestävällä tavalla. Kristillisdemokratian mukaan mahdollisuus sosiaalisen tilanteen parantumiseen ehkäisee ääriliikehdintää. Lähipäätösperiaate: Kristillisdemokraatit korostavat päätöksentekoa mahdollisimman lähellä heitä, joita päätökset koskevat. Kristillisdemokraattien mukaan lähivastuun periaate torjuu keskusvallan autoritaarisuutta ja vallankäyttöä tulee hajauttaa, kun se on mahdollista. KD:n mukaan yhteisen hyvän edistäminen kuuluu tasapainoisesti julkiselle vallalle, kansalaisyhteiskunnalle sekä perheelle ja yksilöille. Puolue korostaa kansalaisten vastuuta itsestään, läheisistään ja luonnosta. Kristillisdemokraattien uusin periaateohjelma on vuodelta 2017.

Kansallinen Kokoomus

Kansallinen Kokoomus r.p. , lyhyemmin kokoomus (lyhenne Kok.) on suomalainen keskusta-oikeistolainen puolue. Puolueen puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2016 lähtien Petteri Orpo. Kokoomuksella on 48 kansanedustajaa eduskunnassa. Kokoomuksella on Euroopan parlamentissa neljä edustajaa: Mika Aaltola, Sirpa Pietikäinen, Aura Salla ja Pekka Toveri. Kokoomus kuvaa itsensä moniarvoiseksi puolueeksi, jonka maailmankuva perustuu liberalismiin sekä demokratiaan. Kokoomuksen periaateohjelman (2018) painopisteitä ovat sivistys, demokratia, kansainvälisyys sekä kestävä kehitys. Puolue korostaa yksilökeskeisyyttä ja ihmisoikeuksia. Kokoomuksen kannattajien keskuudessa korostetaan individualismia sekä yksilön vapautta ja vastuuta. Kokoomus sai vuonna 2024 valtionavustuksia 8,2 miljoonaa euroa. Kokoomuksen perustivat 9. joulukuuta 1918 Helsingin vanhalla ylioppilastalolla Suomalaisen ja Nuorsuomalaisen Puolueen monarkiaa kannattaneet jäsenet. Puolueesta käytettiin vuoteen 1951 asti nimeä Kansallinen Kokoomuspuolue. Kokoomus on ollut 1970-luvulta lähtien noin 20 prosentin kannatuksellaan yksi Suomen suurista puolueista. Kokoomuksen pää-äänenkannattaja on neljännesvuosittain ilmestyvä Nykypäivä-lehti. Kokoomus on Euroopan kansanpuolueen sekä International Democracy Unionin jäsen. Aate ja arvot Kokoomuksen aatteellinen perusta on moniarvoisuus, joka perustuu liberalismiin sekä demokratiaan. Kokoomuksen periaateohjelman (2018) prioriteetteja ovat sivistys, demokratia, kansainvälisyys sekä kestävä kehitys. Poliittisesti kokoomus on keskusta-oikeistolainen ja korostaa yksilökeskeisyyttä ja ihmisoikeuksia. Toisesta maailmansodasta lähtien puolueen johto on ollut kallellaan liberaalimpaan suuntaan ja suhteessa länsieurooppalaisiin veljespuolueisiin, poliittiset linjat ovat olleet 1970-luvulta lähtien enemmän vasemmalla.Lehtinen 1996, s. 204–205. Alkujaan kokoomus oli isänmaallis-kansallinen ja konservatiivinen puolue. Valtiomuotokysymyksessä kokoomus kannatti monarkiaa ja oli luonteeltaan oikeistolainen ja antikommunistinen.Rantala 1982, s. 19 1950-luvulla puolue siirtyi periaateohjelmissaan ensin dynaamiseen konservatismiin ja sittemmin 1970–80-luvulla liberalismiin. 1990-luvulta lähtien ohjelmassa ovat korostuneet ympäristökysymykset. Puolueen aatemaailmassa ovat säilyneet konservatismille ja liberalismille yhteiset asiat, kuten länsimainen demokraattinen valtio- ja yhteiskuntajärjestys, kansalaisten perusoikeudet sekä vapaa markkinatalous. Konservatiiveille tärkeissä asioissa ja arvoissa, jotka poikkeavat liberalismista, kokoomus on valinnut yksinomaan liberaalin näkemyksen. Erityisesti pakolaiskysymyksissä sekä ympäristökysymysten omistusoikeudellisissa linjoissa kokoomuksen politiikka on muistuttanut enemmän vasemmistoliberalismia ja sosialismia kuin porvarillisuutta. 2010-luvulta lähtien jännitteet konservatiivien ja liberaalien välillä ovat kasvaneet. Historia Kokoomuksen perustaminen ja alkuvuodet (1918–1945) right

Suomen kansanedustaja

Kansanedustaja (lyhenne kansaned.) on parlamentaarikko eli kansalaisten valitsema edustaja eduskunnassa, Suomen parlamentissa. Kansanedustajat ovat edustuksellisen demokratian vallankäyttäjiä. Suomen eduskunnassa on 200 kansanedustajaa, joiden kausi kestää normaalisti neljä vuotta. Kansanedustajasta ja edustajantoimesta säädetään Suomen perustuslaissa. Valinta Kansanedustajat valitaan uudelle vaalikaudelle joka neljäs vuosi toimitettavilla eduskuntavaaleilla. Vaaliehdokkaaksi pääsee joko puolueen asettamana tai vähintään sadan jäsenen valitsijayhdistyksen kautta. Ehdokas asettuu ehdokkaaksi yhdessä Suomen 13 vaalipiiristä, joka voi olla mikä tahansa ehdokkaan kotikunnasta riippumatta. Vaalissa äänestäjä antaa äänensä samanaikaisesti henkilölle ja puolueelle. Kelpoisuus Kansanedustajan on oltava vähintään 18 vuoden ikäinen Suomen kansalainen. Eduskuntavaaliehdokkaaksi asettuvan on oltava vaalikelpoinen eli äänioikeutettu, joka ei ole vajaavaltainen. Kansanedustajaksi ei voida valita sotilasvirassa olevaa henkilöä. Myöskään tasavallan presidentti, valtioneuvoston oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies, korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden jäsen tai valtakunnansyyttäjä ei voi olla kansanedustajana. Myös vaalikelpoisuuden menettäminen johtaa kansanedustajan edustajantoimen lakkaamiseen. Kansanedustaja on toimessaan velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido siinä muut määräykset. Hänen on esiinnyttävä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Vapautus, erottaminen ja rangaistukset Kansanedustaja voi pyynnöstään saada eduskunnalta vapautuksen edustajantoimesta, jos siihen on hyväksyttävä syy. Eduskunta voi erottaa kansanedustajan joko kokonaan tai määräajaksi, jos tämä olennaisesti ja toistuvasti laiminlyö edustajantoimensa hoitamisen. Tähän vaaditaan perustuslakivaliokunnan kannanotto ja kahden kolmasosan äänienemmistö eduskunnassa. Myös tuomio rikoksesta voi johtaa samaan menettelyyn. Toistuvasti järjestystä eduskunnassa rikkovalle kansanedustajalle voidaan antaa varoitus tai kahden viikon kielto osallistua eduskunnan istuntoihin. Kansanedustaja voidaan asettaa syytteeseen hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta vain, jos eduskunta antaa tähän luvan vähintään viiden kuudesosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kansanedustajaa ei saa ilman eduskunnan suostumusta pidättää tai vangita ennen oikeudenkäynnin alkamista, ellei häntä painavista syistä epäillä syylliseksi rikokseen, josta säädetty lievin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta. Kansanedustajan erottaminen eduskunnasta on hyvin harvinaista, koska kansanedustaja on valittu virkaan äänestäjien luottamuksella. Vuoden 1979 jälkeen on erotettu vain yksi kansanedustaja. Eropyyntöjä on vuosien 1979–2017 aikana hyväksytty 53 kansanedustajalta; sitä edeltävältä ajalta ei ole kattavaa luetteloa. Yleisin hyväksytty eroperuste on ollut siirtyminen merkittävään virkaan tai toimeen. Eropyyntöihin suhtaudutaan lähtökohtaisesti pidättyvästi, jotta kansanedustajia ei saisi painostettua tai houkuteltua eroamaan. Esimerkiksi omantunnonsyitä ei ole katsottu riittäväksi perusteeksi eron myöntämiselle. Jos eduskunnan jäsen valitaan tasavallan presidentiksi, perustuslain 27 §:n 3 momentin mukaan hänen kansanedustajan toimensa lakkaa hänen astuessaan presidentin virkaan. Tällöin kyseessä ei siis varsinaisesti ole kansanedustajan tehtävistä vapauttaminen. Viimeksi kansanedustajan paikalta suoraan tasavallan presidentiksi on siirtynyt Tarja Halonen vuonna 2000, häntä ennen Urho Kekkonen vuonna 1956. Kansanedustajan toimi lakkaa myös, jos hänet nimitetään oikeuskansleriksi, eduskunnan oikeusasiamieheksi, korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden jäseneksi tai valtakunnansyyttäjäksi. Varaedustaja Euroopan parlamenttiin siirtyvän tai asepalvelustaan suorittavan kansanedustajan tilalleen eduskuntaan tulee siksi aikaa hänen varaedustajansa.Eduskunta ja kansanedustajat Finlex.fi Työ ja tehtävät pienoiskuva

Kommunistinen puolue

Kommunistinen puolue tai kommunistipuolue on organisoitunut joukkojärjestö, joka pyrkii muuttamaan yhteiskunnan kapitalistisesta sosialistiseksi ja lopulta kommunistiseksi. Puolueiden periaatteet kehittivät Karl Marx ja Friedrich Engels ja niitä muokkasivat Vladimir Lenin ja Josif Stalin. Historia Venäjä oli ensimmäinen valtio, jossa kommunistit pääsivät valtaan (1917). Vuonna 1918 bolševikit vaihtoivat nimensä Venäjän kommunistiseksi puolueeksi. Nimi valittiin sen takia, että pyrittiin irrottautumaan Toisen internationaalin sosialisteista, jotka olivat tukeneet porvarihallituksia ensimmäisen maailmansodan aikaan. Neuvostoliitto dominoi kommunistista maailmaa toisen maailmansodan loppuun saakka. Jugoslavia haastoi tämän hegemonian 1948 ja myöhemmin he alkoivat kokeilla markkinasosialismia 1960-luvulla. Kiinan ja Neuvostoliiton välirikko tapahtui 1950- ja 1960-luvuilla. Järjestörakenne Kommunistiset puolueet jakoivat usein samankaltaiset järjestörakenteet. Korkeinta päätöksentekoelintä kutsuttiin useimmiten politbyrooksi ja siinä oli pieni määrä virka-asemaltaan korkeimpia puolueen edustajia. Useimmiten politbyroo tapasi viikoittain puhemiehen johdolla keskustellakseen korkean tason linjavedoista. Suurempi komitea, jota useimmiten kutsutaan keskuskomiteaksi, sisälsi korkeampia johtajia valtion ministeriöistä; armeijasta, poliisista ja puolueesta itsestään. Näiden korkeiden elinten alaisena oli erillinen hallinnollinen hierarkia, jolla oli täyspäiväisiä puolueen työntekijöitä, jotka jaettiin erilaisiin osastoihin pääkaupungissa, paikallistasolla ja sen välimaastoissa. Puolueen jäseniltä perittiin jäsenmaksu ja he olivat puolueen direktiivien alaisuudessa solussa (paikallistason organisaatio), joita sijoitettiin tehtaisiin ja muille työpaikoille. Kommunistiset puolueet poikkeuksetta käyttivät henkilöstöänsä ydinjoukkona muun yhteiskunnan hallitsemiseen. Neuvostoliitossa henkilöt, jotka nimitettiin tärkeisiin virkoihin piti käydä puolueen virkailijoiden seulan läpi. Tätä prosessia kutsuttiin nomenklaturaksi. Tämä järjestelmä kopioitiin läpikotaisin kommunistiseen maailmaan. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Osa kommunistisista puolueista on selvinnyt Neuvostoliiton romahduksesta (1991), mutta niiden poliittinen merkitys on vähentynyt. Kuuban kommunistinen puolue on edelleenkin vallassa, kuten on periytyvä Pohjois-Korean puolue. Kovan linjan kommunistipuolueet jatkoivat toimintaansa Ranskassa, Kreikassa ja Portugalissa. Kylläkin niillä on melko vähän edustajia ja vaikutusvaltaa lainsäätävissä elimissä. Aikanaan mahtava Italian kommunistinen puolue hajosi kahtia ja suurempi jäljelle jääneestä irtisanoutui marxilaisesta politiikasta. Suomessa toimii vuonna 2017 kaksi rekisteröityä kommunistista puoluetta: Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) sekä Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue (KTP). Kommunistiset puolueet on lainsäädännöllä kielletty Virossa, Indonesiassa, Iranissa, Latviassa, Liettuassa, Myanmarissa, Puolassa, Romaniassa, Etelä-Koreassa, Ukrainassa, Georgiassa ja Unkarissa. Maailman suurin kommunistinen puolue on Kiinan kommunistinen puolue, joka hallitsee Kiinan kansantasavaltaa. Maailman suurin ei-hallitseva kommunistinen puolue on ollut Indonesiassa: Indonesian kommunistinen puolue (Partai Komunis Indonesia) Katso myös Demokraattinen sentralismi Lähteet Aiheesta muualla

Kristinusko

Kristinusko on monoteistinen uskonto, joka perustuu Raamatun Uudessa testamentissa kuvatun Jeesuksen elämään ja opetuksiin. Kristinusko syntyi ensimmäisellä vuosisadalla juutalaisuuden lahkona.Christianity in its Relation to Judaism. Jewish Encyclopedia. Kristinuskon kannattajat eli kristityt uskovat että Jeesus on Kristus, jonka tulemista Messiaana ennustettiin heprealaisessa Raamatussa eli vanhassa testamentissa. Kristinusko on kulttuurisesti monimuotoinen ja jakautunut historian saatossa läntiseen ja itäiseen kristikuntaan sekä eri kirkkokuntiin ja suuntauksiin. Käsitykset pyhistä toimituksista eli kasteesta, ehtoollisesta ja sakramenteista eroaa kristinuskon sisällä. Kristinuskolle yhteinen perusta on uskontunnustus kolmiyhteiseen Jumalaan – Isään, Poikaan ja Pyhään henkeen. Kolminaisuusoppia tunnustamattomien Jeesus-liikkeen suuntausten (esim. Jehovan todistajat, mormonismi tai ykseyshelluntailaisuus) luokittelemisesta kristinuskon sisälle vallitsee eriäviä näkemyksiä. Varhaiskirkon historiaa tutkittaessa on kuitenkin tapana puhua kristinuskosta, vaikka Jumalan kolmiyhteinen luonne ei olisi ollut tarkasteltavaan aikaan selvänä pidetty asia. Kristinuskon perusteella Jeesus on Jumalan poika, joka palveli, kärsi ja kuoli ristillä, mutta nousi kuolleista ihmiskunnan pelastamiseksi. Kristinuskon mukaan Jeesukseen uskovat ja hänen opetuksiaan seuraavat ihmiset saavat pelastuksen, eli he eivät joudu kuoltuaan kadotukseen, vaan elävät ikuisesti onnellisina Jumalan kanssa paremmassa paikassa, taivaassa.Valen-Sendstad 1985, s. 263–264, 272–273. Kristinusko on maailman suurin uskonto. Vuonna 2020 kristinuskolla oli yli 2,4 miljardia seuraajaa. Vuonna 2022 noin 32 prosenttia maailman väestöstä oli kristittyjä. Maailman suurin kristillinen kirkkokunta on katolinen kirkko, jonka jäsenmäärä oli vuoden 2019 lopussa 18 prosenttia maailman väestöstä. Kristityistä 67 prosenttia elää globaalissa etelässä. Suomen suurin kirkkokunta on Suomen evankelis-luterilainen kirkko, johon kuuluu 63,5 prosenttia suomalaisista. Kirkon tutkimuskeskuksen kyselyn mukaan vuonna 2019 suomalaisista 25 prosenttia uskoi kristinuskon jumalan olemassaoloon. Etymologia Kristinuskoa tunnustavaa tai kristilliseen kirkkokuntaan kuuluvaa henkilöä kutsutaan nimellä kristitty. Nimitys perustuu Jeesuksesta käytettyyn kreikankieliseen nimitykseen, voideltu (Χριστός) eli Kristus. Apostolien tekojen mukaan nimitys kristitty otettiin käyttöön ensimmäisenä Antiokian seurakunnassa. Varhaiset kristityt käyttivät itsestään nimitystä tien kulkijat, mikä erotti heidät juutalaisista ja roomalaisista. Historia Varhaiskristillisyys pienois

Kuopio

Kuopio on Suomen kaupunki ja Pohjois-Savon maakuntakeskus, joka sijaitsee Kallaveden rannalla. Kuopion kaupungissa asuu noin ja laajemmin Kuopion seudulla asuu noin henkilöä. Asukasluvultaan Kuopio on Suomen :nneksi suurin kunta ja lähikuntineen seitsemänneksi suurin kaupunkialue. Kaupungin pinta-ala on km², josta km² on vesistöjä. Kuopion keskustaajama sijaitsee enimmäkseen Kallaveteen etelästä työntyvällä Kuopionniemellä, joka jakaa Kallaveden kahteen toisistaan lähes erilliseen osaan. Väestötiheys on asukasta/km². Pinta-alasta metsää on puolet, ja suurin osa vesialueesta on Kallavettä. Kuopio on saaristolain mukainen saaristo-osakunta. Kuopio on Itä-Suomen valtakunnanosan keskus ja asukasluvultaan suurin kaupunki. Kuopion naapurikunnat ovat Lapinlahti, Iisalmi, Leppävirta, Rautavaara, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Pielavesi, Kaavi, Juuka ja Tuusniemi. Kuopio oli Kuopion läänin pääkaupunki vuoteen 1997 asti, jolloin Kuopion lääni sekä Pohjois-Karjalan ja Mikkelin läänit yhdistettiin Itä-Suomen lääniksi, jonka pääkaupungiksi tuli Mikkeli. Kuopio on tunnettu valtakunnallisesti yhtenä merkittävimmistä opiskelukaupungeista sekä vetovoima- ja kasvukeskuksista. Kuopion historiaa 1960-luvun lopulta lähtien leimaavat useat kuntaliitokset, joiden johdosta Kuopioon kuuluu nykyään myös paljon maaseutua. Kun Maaninka liittyi Kuopioon vuoden 2015 alussa, Kuopiosta tuli Suomen suurin maidontuottajakunta ja Suomen toiseksi suurin naudanlihantuottajakunta. Lisäksi Kuopiota ovat leimanneet 2010-luvun lopulla lukuisat suuret hankkeet ja projektit, joita kaupungissa on valtakunnallisesti eniten heti pääkaupunkiseudun jälkeen. Tahkon suuren matkailukeskuksen myötä Kuopiosta on kasvanut myös merkittävä matkailukaupunki. Vuoden 2017 Kuntaratingin mukaan 20 suurimman kaupungin joukosta Kuopiossa on tyytyväisimmät asukkaat, ja vuoden 2018 tutkimuksen mukaan Kuopio on asuntosijoittajalle paras kaupunki. Kuntien imago 2018 -tutkimuksessa Kuopio on suurista kaupungeista toisena. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n helmikuussa 2019 julkaisemassa tutkimuksessa Kuopion seutukunta oli sijalla 14, mikä on Itä-Suomen toiseksi korkein sijoitus. Kyselytutkimuksessa, joka mittaa elinkeinoelämän edustajien tyytyväisyyttä, Kuopion seutukunta sijoittuu kaikilla mittareilla maan keskiarvoa korkeammalle. Kokonaissijoitusta vetää alas yksityisen sektorin heikko tulos tilastovertailussa, joka ottaa huomioon yrittäjyysasteen, yritysten lukumäärän suhteessa asukaslukuun ja aloittaneiden yritysten määrän suhteessa koko yrityskantaan. Kaupungin nimen alkuperä Kotuksen erikoistutkija Sirkka Paikkalan mukaan Kuopionniemen uskotaan periytyvän vanhan Jääsken pitäjän Kuopiolan kylän Kuopioisilta, jotka pitivät alueella eräsijojaan. Kuopioisten juuret taas juontanevat karjalaiseen Prokopij-miehennimeen. Myös nimistöntutkimuksen auktoriteetti Viljo Nissilä on ollut samalla kannalla.

Kanada

Kanada (engl. ja ) on Pohjois-Amerikassa sijaitseva parlamentaarinen monarkia, ja liittovaltio. Liittovaltion, kuten myös yksittäisten provinssien päämiehenä toimii Kanadan kuningas Charles III, joka on myös 14 muun itsenäisen kansainyhteisön maan päämies. Monarkiaa liittovaltion tasolla edustaa Kanadan kenraalikuvernööri sekä provinsseissa kunkin provinssin varakuvernööri. Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio (noin 10 miljoonaa neliökilometriä). Harvaan asutun maan väkiluku oli heinäkuussa 2023 noin 40,1 miljoonaa. Kanadan viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Kanadan pääkaupunki on Ottawa ja suurin kaupunki on Toronto. Kanada on Kansainyhteisön, Yhdistyneiden kansakuntien (YK) ja Naton jäsen. Paleointiaanit saapuivat Kanadaan noin 16 000 vuotta sitten, ja nykyisten inuitien edeltäjä Thulen kulttuuri muodostui noin vuonna 1000. Viikingit asuttivat itärannikkoa hetkellisesti samoihin aikoihin, mutta Kanadan varsinaisesti löysi John Cabot tai Jacques Cartier. Ranska alkoi asuttaa maata 1530-luvulla ja Britannia kiinnostui alueesta sen turkismaiden ansiosta. Hudson’s Bay Company hallitsi pitkään suurta osaa Kanadasta, ja Ranska menetti 1763 Kanadan Britannialle. Kanada itsenäistyi 1931 ja on sen jälkeen toiminut aktiivisesti kansainvälisissä järjestöissä, ja kuuluu muun muassa YK:n ja Naton perustajajäseniin. Kanadan sisäpolitiikkaa on 1900-luvulla hiertänyt ranskankielisen Quebecin kysymys. Provinssi on pyrkinyt kahteen otteeseen eroamaan liittovaltiosta. Palvelusektori on Kanadan talouden tärkein toimiala, mutta maa on myös merkittävä maataloustuotteiden tuottaja, ja lisäksi maalla on merkittävät kaivannaisvarat. Ulkomaankauppa suuntautuu suurimmaksi osaksi Yhdysvaltoihin, ja maa kuuluu Yhdysvaltain ja Meksikon lisäksi Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueeseen. Kanada on monikulttuurinen valtio, mutta maahan ovat vaikuttaneet erityisesti englantilainen, ranskalainen ja amerikkalainen kulttuuri. Yhdysvaltalaisen kulttuurin on pelätty syrjäyttävän oman kulttuurin, joten hallitus on rohkaissut mediaa tuomaan esiin kanadalaista kulttuuria. Populaarikulttuurin edustajista useimmat ovat tehneet uransa ulkomailla, ja esimerkiksi useimmat tunnetuimmista kanadalaisista näyttelijöistä yhdistetään Hollywoodiin. Kanadan suosituin urheilulaji on jääkiekko, joka on haavipallon kanssa maan virallinen kansallisurheilulaji. Nimi Kanadan nimen uskotaan tulleen irokeesien sanasta kanata, joka tarkoittaa ’kylää’ tai ’asutusta’. Vuonna 1535 paikalliset asukkaat käyttivät sanaa kertoakseen Jacques Cartierille, missä Stadacona, nykyisen Québecin kaupungin alue, sijaitsee. Cartier viittasi sanalla Canada Stadaconan lisäksi Stadaconan heimopäällikkö Donnaconan vallan alaisiin alueisiin. Vuonna 1547 kartoissa alettiin käyttää samaa nimeä alueesta ja sen ympäristöstä. Lopulta nimitys vahvistui käsittämään suurin piirtein nykyistä Kanadaa, kun Britannian Pohjois-Amerikan siirtomaat yhdistettiin 1867 Kanadan dominioksi. Maantiede pienoiskuva

Kaarle XII

Kaarle XII (17. kesäkuuta 1682 Tukholma, Ruotsi – 30. marraskuuta 1718 Fredrikshald (nyk. Halden), Norja) oli Ruotsin kuningas vuosina 1697–1718. Vuonna 1700 Ruotsin naapurivaltiot Tanska, Venäjä ja Puola-Liettua päättivät käyttää tilaisuutta hyväkseen ja julistaa Ruotsille sodan yhtä aikaa, koska maat kuvittelivat vasta 17-vuotiaan Kaarle XII:n olevan heikko vastus. Sota tunnetaan nimellä suuri Pohjan sota, ja se päättyi vuonna 1721 Fredrik I:n hallitessa Ruotsia. Lapsuus ja nuoruus Kaarle XII:n vanhemmat olivat kuningas Kaarle XI ja tanskalaissyntyinen Ulriika Eleonoora vanhempi. Prinssinä Kaarle vietti varhaiset vuotensa tiiviisti äitinsä kanssa. Neljävuotiaana hän sai kotiopettajakseen Uppsalan professorin, kielimies Andreas Nordenhielmin. Prinssin täytettyä seitsemän vuotta kuningas otti vastuun hänen koulutuksestaan. Kaarle sai oppia latinaa, saksaa ja ranskaa, teologiaa, matematiikkaa ja fysiikkaa sekä sota- ja linnoitustaitoa aikakauden parhaiden asiantuntijoiden johdolla. Kuningatar kuoli vuonna 1693, ja siitä lähtien Kaarle kulki isänsä mukana matkoilla ja kaikissa virallisissa tilaisuuksissa. Kaarle XI kuoli huhtikuussa 1697, ja Kaarle XII:sta tuli kuningas hädin tuskin 15-vuotiaana. Kaarle XI oli etukäteen sopinut sijaishallitsijamenettelystä kuolemansa varalta, mutta nimetyt holhoojat noudattivat Kaarlen toiveita kaikissa asioissa, ja marraskuussa 1697 parlamentti julisti hänet täysivaltaiseksi. Tanskan kuningashuone ehdotti avioliittoa Kristian V:n tyttären kanssa, mutta Ruotsi halusi ensin katsoa, miten Tanskan muut liittoutumiset etenivät. Tanska liittoutui Venäjän ja Puola-Liettuan kanssa, ja liittouma julisti suuren Pohjan sodan nimellä tunnetun sodan vuonna 1700 Ruotsille. Ne toivoivat nopeaa voittoa ja ruotsalaisen aateliston nousua kapinaan itsevaltiasta vastaan. Kumpikaan toive ei toteutunut. Kaarle XII sotapäällikkönä Ruotsin hyökkäysvaihe pienoiskuva

Kvasaari

Kvasaari, toiselta nimeltään kvasistellaarinen objekti eli tähtimäinen kohde, on optisen kaukoputken kuvassa näkyvä tähteä muistuttava piste, jolla on tähdestä poiketen erittäin suuri punasiirtymä. Yleisen tulkinnan mukaan tämä johtuu Hubblen laista ja merkitsee sitä, että kvasaarit ovat hyvin kaukaisia kohteita ja täten liikkuvat meistä nopeasti poispäin.

Kustaa II Aadolf

Kustaa II Aadolf (Gustav II Adolf, 9. joulukuuta 1594 Tukholma – 6. marraskuuta 1632 Lützen juliaanisen kalenterin mukaan) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) vuosina 1611–1632. Kutsumanimen ”Pohjoisen Leijona” saanut valloittajakuningas oli yksi historian suurimmista sotapäälliköistä. Sekä Napoleon Bonaparte että sotateoreetikko Carl von Clausewitz olivat Kustaan ylimpiä ihailijoita. Kustaa II Aadolf teki myös huomattavia valtiollisia uudistuksia ”oikean kätensä”, kansleri Axel Oxenstiernan kanssa. Ruotsissa hänet tunnetaankin myös Kustaa Aadolf Suurena . Elämänvaiheet Kustaa Aadolf syntyi Ruotsin silloisen valtionhoitajan, Södermanlannin herttuan Kaarlen ja tämän toisen vaimon Holstein-Gottorpin Kristiinan vanhimpana poikana. Kustaan ollessa lapsi hänen isänsä vähitellen (1598–1600) kukisti katolisen kuningas Sigismundin, otti kuninkaanarvon vuonna 1604 ja lopulta 1607 hänet kruunattiin kuningas Kaarle IX:ksi. Koulutus Kustaa Aadolfilla oli kaksi opettajaa, valtio-oppinut Johan Skytte ja muinaistutkija Johannes Bureus. Hän opiskeli historiaa, kieliä, valtio-oppia ja sotataitoa. Puhetaidon opetus oli tärkeä, ja Kustaa Aadolfista kehittyi erinomainen puhuja. Nuoresta pitäen hän oli myös kiinnostunut sotataidosta, mutta yhtenäistä sotilaskoulutusta hän ei saanut. Hänet oli nimitetty kruununperijäksi 1599, ja kasvatus oli sen mukaista.Lappalainen, s. 41. Valtaannousu Kun Kaarle IX kuoli, oli Kustaa Aadolfin ohella toinenkin mahdollinen kruununperillinen: Juhana III:n poika ja Sigismundin velipuoli herttua Juhana, joka oli muutamaa vuotta Kustaata vanhempi. Tämän mahdollisuuksia kruunuun Kaarle-vainaja ja Kustaan sukulaiset olivat pyrkineet torjumaan ja heikentämään (esimerkiksi valtiopäiväpäätöksillä, sekä torjumalla liittolaisten hankkimisen avioliiton kautta naittamalla Juhana Kaarlen omalle tyttärelle, jonka perhe tuki Kustaata), ja vahvistamaan Kustaa Aadolfin asemaa (esimerkiksi siirtämällä hänelle joitakin valtaoikeuksia ja antamalla hänelle voimavaroja). Kustaa Aadolf nousi kuninkaaksi, koska Juhana ei pystynyt saamaan riittävää tukea, eikä siten todella yrittänyt valtaannousua. Väite, ettei Juhana ollut kiinnostunut kuninkuudesta, on jäänyt todistamattomaksi puoleen tai toiseen. Kun Kustaa nousi valtaistuimelle vuonna 1611, valtakunnan tila oli huono. Sotaa käytiin Venäjää, Tanskaa ja Puolaa vastaan. Kustaa kohdisti ensin huomionsa Tanskaan, ja vuonna 1613 saatiin aikaiseksi rauhansopimus, jossa Ruotsi luopui vaatimuksistaan Jäämeren rannikkoon Ruijassa. Stolbovan rauha Venäjän kanssa solmittiin vuonna 1617. Kustaa II Aadolfin kruunajaisia vietettiin Stolbovan rauhan jälkeen lokakuussa 1617. Puolan kanssa sovittiin rauhassa Altmarkissa vuonna 1629 sen jälkeen kun Kustaa oli tehnyt sotaretken Liivinmaalle. Kustaa Aadolfin niin sisä- kuin ulkopolitiikkaakin ohjasi koko hänen valtakautensa ajan vallankaappauksessa kuninkaan aseman menettäneen Sigismundin pelkoLappalainen, s. 46.. Sisäpoliittiset uudistukset Kustaa II Aadolfin hallitsijakaudella Ruotsissa säädettiin uusi valtiopäiväjärjestys vuonna 1617 ja ritarihuonejärjestys 1626. Niiden mukaan säätyvaltiopäivät kutsuttiin koolle joka vuosi, tarvittaessa useamminkin. Hän pani myös alulle uuden hallitusmuodon valmistelun, joka kuitenkin tuli voimaan vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1634. Myös oikeuslaitosta uudistettiin, ja hänen hallitsijakaudellaan perustettiin hovioikeudet, ensin Svean hovioikeus Tukholmaan vuonna 1614, sitten Turun hovioikeus 1623 ja Tarton hovioikeus 1629.

Kreikkalaiskatolisuus

Kreikkalaiskatolisuus voi tarkoittaa: kaikkia tai eräitä idän katolisia kirkkoja vanhahtavassa kielenkäytössä ortodoksisia kirkkoja; sanan tämä merkitys on kuitenkin oleellisesti muuttunut

Behaviorismi

Behaviorismi on psykologian lähestymistapa, joka perustuu oletukseen, että ihmisten ja eläinten käyttäytymistä voidaan selittää vain kolmannen persoonan näkökulmasta eli ulkoisen, muille näkyvän toiminnan kautta käyttäytymistä tutkivan tieteen keinoin turvautumatta sisäisiin selittämisen keinoihin eli viittaamatta mieleen, ajatuksiin, tunteisiin tai vastaaviin ihmisen mielensisäisiin ilmiöihin. Keskeistä lähestymistavalle on ihmisen tutkiminen luonnontieteellisen objektiivisuuden ihanteen mukaisesti. Behavioristisessa lähestymistavassa on erilaisia korostuksia. ”Löyhemmät” behavioristit väittävät yksinkertaisesti, että käyttäytymisen havainnointi on paras tai otollisin keino tutkia psykologisia ja psyykkisiä tapahtumia. Toiset katsovat, että se on itse asiassa ainoa keino selvittää tällaisia tapahtumia, kun taas toiset väittävät, että käyttäytyminen itsessään on ainoa otollinen psykologian tutkimuskohde, ja että yleisillä psykologisilla termeillä (kuten uskomus, päämäärät jne.) ei ole muita viittauksia tai ne viittaavat vain käyttäytymiseen. Radikaalien behavioristien mielestä psykologian tulisi olla luonnontiede samalla tavalla kuin fysiikka tai kemia, ilman mitään viittauksia eliöiden olettamuksellisiin sisäisiin tiloihin niiden käyttäytymisen syynä. Teoreettinen behaviorismi sallii sisäiset tilat, mutta ei vaadi sitä että ne olisivat henkisiä tai että niillä olisi mitään suhdetta yksilölliseen kokemukseen. Behavioristinen psykologia syntyi pitkälti positivistisena vastalauseena psykodynaamiselle psykologialle. Behaviorismi hallitsi psykologiaa suuren osan 1900-lukua. Kognitivismi syrjäytti behaviorismin vuosisadan loppupuolella ja on nykyisin psykologian valtavirta. Behavioristisen psykologian historia Psykologiassa behaviorismi kehittyi vasteena introspektionismin puutteisiin. Jonkun henkilön omaan sisäiseen havainnointiin perustuvat selostukset omasta sisäisestä henkisestä elämästään eivät mahdollista tarkkaa tutkimusta eikä niitä voi käyttää ennustavien yleistyksien tekemiseen. Behavioristit katsoivat, että psykologia ei voi olla tieteellistä ilman yleistettävyyttä ja mahdollisuutta jonkun kolmannen persoonan suorittamaan tutkimukseen. Näin psykologiasta tuli poistaa kokonaan ajatus sisäisestä henkisestä elämästä (ja samalla ontologisesti itsenäisestä mielestä) ja siinä tuli keskittyä sen sijaan havaittavan käyttäytymisen kuvaamiseen. Ensimmäiset psykologiaa behavioristisesti lähestyneet tutkijat olivat venäläisiä. Kuuluisin heistä oli Ivan Pavlov, jonka luoma klassisen ehdollistumisen esimerkki tunnetaan nimellä Pavlovin koira: koiran kielelle ripoteltiin lihajauhoa samalla kelloa soittaen. Lihajauho sai koiran kuolan valumaan, ja kun tätä oli toistettu tarpeeksi, koira alkoi kuolata myös pelkän kellon äänestä. Yhdysvaltalaisista 1900-luvun alkupuolen behavioristeista tunnetuimmat ovat Edward Lee Thorndike, John B. Watson (1878–1958) ja B. F. Skinner. Watsonin kuuluisuuteen liittyy myös varjopuoli — hänen kokeensa Pikku Albertina tunnetun lapsen kanssa ovat muodostuneet varoittavaksi esimerkiksi kontrolloitujen psykologisten kokeiden saralla. Watson katsoi ihmisen olevan syntyessään ”tyhjä taulu” (tabula rasa, lat. ), ja koko persoonallisuus on ehdollistumisen tulosta. Yhdeksänkuukautisen Albertin lisäksi koetilanteessa oli valkoinen kesyhiiri. Aina, kun lapsi kurotti hiirtä leikkiäkseen sen kanssa, hänet säikäytettiin metallisella kolahduksella. Hän ehdollistui pelkäämään hiiriä, ja pian pelon havaittiin laajentuneen koskemaan myös muita karvaisia eläimiä. Albertille kaavailtua pelon poisoppimiskoetta ei ehditty tehdä, koska hän muutti äitinsä kanssa toiselle paikkakunnalle. Psykologi Hall P. Beck työryhmineen sai vuonna 2009 selvitettyä Pikku-Albertin myöhemmät vaiheet. Albert, oikealta nimeltään Douglas Merritte, sairastui ja kuoli aivojen nestekierron häiriöön kuuden vuoden ikäisenä 10. toukokuuta 1925. Psykologit olettavat, että ilman toistoa vahvatkin ehdollistumat lientyvät jokseenkin helposti. Nykybehavioristit myöntävät, että myös kognitiolla on sijaa psykologiassa, ja alkuaikojen tabula rasa -käsityksestä on luovuttu. Behaviorismi mielenfilosofiassa Mielenfilosofiassa behaviorismi on reduktionistinen käsitys, jonka mukaan mielen ja tietoisuuden käsitteet voidaan palauttaa käyttäytymiseen. Filosofinen behaviorismi kehittyi samaan aikaan kun behavioristinen kehitys oli käynnissä psykologiassa. Sitä on joskus kutsuttu myös loogiseksi behaviorismiksi. Filosofista behaviorismia luonnehti voimakas verifikationismi, joka piti todentamisen ulkopuolella olevia väittämiä sisäisestä henkisestä elämästä mielettöminä. Behavioristille henkiset tilat eivät olleet sisäisiä tiloja, joista voitiin antaa sisäiseen havainnointiin perustuvia selostuksia. Ne olivat vain kolmannen osapuolen tekemiä kuvauksia joidenkin henkilöiden käyttäytymisestä tai taipumuksista käyttäytyä tietyllä tavalla, tarkoituksena muiden käyttäytymisen selittäminen ja ennustaminen. Behaviorismi hallitsi mielenfilosofiaa suuren osan 1900-lukua, erityisesti sen ensimmäisellä puoliskolla.Kim, J.: ”Mind-Body Problem”, teoksessa Se menetti suosionsa 1900-luvun loppupuolella kognitivismin nousun myötä.Kim, Jaegwon: ”Mind, Problems in the Philosophy of”, teoksessa Kognitivistit hylkäsivät behaviorismin useiden ilmeisten ongelmien vuoksi. Behaviorismi on esimerkiksi arkikäsitysten vastaista nimittäessään myös jonkun tuntemaa päänsärkyä käyttäytymiseksi. Analyyttiseen filosofiaan on kuulunut näkemyksiä, joiden kannattajat ovat kutsuneet niitä tai joita on kutsuttu behavioristisiksi. Loogisessa behaviorismissa, jota ovat kannattaneet esimerkiksi Rudolf Carnap ja Carl Hempel, psykologisten väittämien merkitys seurasi suoraan niiden todentamisehdoista: psykologinen tila oli olemassa vain jos se ilmeni käyttäytymisenä. W. V. O. Quine hyödynsi kielifilosofiassaan tietyn tyyppistä behaviorismia, joka sai vaikutteita joistakin Skinnerin ajatuksista. Gilbert Ryle puolusti tietyn tyyppistä behaviorismia teoksessaan The Concept of Mind. Myös Daniel Dennett on pitänyt itseään tietyn tyyppisenä behavioristina. On usein katsottu, että Ludwig Wittgenstein olisi puolustanut behavioristista näkökantaa. Vaikka hänen näkemystensä ja behaviorismin välillä on paljon yhtäläisyyksiä, väite siitä että hän olisi ollut behavioristi on kuitenkin kiistelty. Myös matemaatikko Alan Turingia on joskus pidetty behavioristina, mutta hän ei itse katsonut olevansa sellainen. Behavioristinen oppimiskäsitys Behavioristisen oppimiskäsityksen taustalla on luonnontieteellinen ajattelu, jossa ihmisen ja eläimen oppiminen nähdään samanlaisena. Oppija on ”tyhjä taulu” (tabula rasa), johon kokemukset ja aistihavainnot piirtävät tietoa. Keskeisiä pedagogisia periaatteita ovat vahvistaminen, välitön palaute, opeteltavan aineksen pilkkominen pieniin osiin ja virheellisten vastausten nopea sivuuttaminen. Oppimistilanteessa käyttäytymistä säädellään ulkopuolelta joko palkitsemalla toivottua käytöstä (vahvistaminen) tai rankaisemalla ei-toivottua (heikentäminen). Tavoitteena on synnyttää ärsyke-reaktiokytkentöjä, joissa ympäristöstä tuleva ärsyke muodostaa opitun reaktion. Katso myös Kognitivismi Käyttäytymistaloustiede Lähteet Aiheesta muualla Luokka:Mielenfilosofia Luokka:Psykologian koulukunnat Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit

Keskusta

Keskusta tarkoittaa seuraavia: Politiikka keskusta, poliittisesti vasemmiston ja oikeiston väliin sijoittuva poliittinen ryhmä Suomen Keskusta, lyhyemmin Keskusta, suomalainen puolue Keskusta, keskustanuorten vuosina 1966–2013 julkaisema järjestölehti. Maantiede keskusta, kaupungin tai muun taajaman ydin Keskusta, edelliseen liittyen erisnimenä: Keskusta, Forssan kaupunginosa Keskusta, Jyväskylän keskeisin kaupunginosa Keskusta, yksi Keravan kaupunginosista Keskusta, yksi Parkanon kaupunginosista Keskusta, yksi Loimaan kaupunginosista Keskusta, Pietarsaaren kaupunginosa Keskusta, yksi Tampereen suuralueista Keskusta, yksi Turun suuralueista Muut keskusta, shakkipelissä pelilaudan keskiosa Katso myös 1. kaupunginosa

Kielipolitiikka

Kielipolitiikka on kielen tai kielten ja yhteiskunnan välisten suhteiden järjestämistä tietoisilla toimilla. Kielipolitiikan piiriin kuuluu muun muassa uhanalaisten kielten elvyttäminen sekä koulutuksen kielen valitseminen. Kielipoliittiset toimet voivat kohdistua myös kieleen itseensä. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi jonkin kielimuodon vakiinnuttaminen yleiskieleksi ja kielenhuolto. Kielipolitiikan voi jakaa neljään osaan eli kielen aseman suunnitteluun, kielen kehittämiseen, kielenopetuksen suunnitteluun eli kielikoulutuspolitiikkaan ja kieliteknologiaan. Kielipolitiikan käsitteen sisältö vaihtelee eri yhteiskunnallisissa yhteyksissä muun muassa sen tähden, että kielet tarvitsevat erilaisia kielipoliittisia toimia. Kielipolitiikkaan kuuluu toisessa ääripäässä uhanalaisten kielten elvyttäminen, toisessa taas vakiintuneen kielen ylläpitäminen ja käyttöalaan liittyvät kysymykset. Yhteiskunnan tarjoamissa palveluissa käytettävä kieli on merkittävä kielipoliittinen kysymys. Keskeisiä kielikoulutuspoliittisia toimia ovat koulutuksen kielestä päättäminen ja kielten koulutustarjonta. Kielen aseman suunnittelu Kielen aseman suunnitteluun liittyy olennaisena asiana lainsäädäntö. Lainsäädäntöön kuuluvat paitsi varsinaiset kielilait myös esimerkiksi sääntely, joka käsittelee kielellisiä oikeuksia. Suomessa kielistä säädetään perustuslaissa, kielilaissa, saamen kielilaissa, viittomakielilaissa ja monissa muissa laeissa, jotka koskevat ihmisen oikeutta käyttää omaa kieltään, kun hän asioi valtion tai kunnan viranomaisten kanssa. Kielen asemaan ja kielenkäyttäjien oikeuksiin vaikutetaan myös erilaisilla kielipoliittisilla ohjelmilla ja selvityksillä. Näiden tavoitteena on vaikuttaa niin instituutioiden toimintaan kuin ihmisten kielellisiin asenteisiin. Uhanalaisille kielille laaditaan elvytysohjelmia. Kielen kehittäminen Suunnitelmallinen kielen kehittäminen tarkoittaa ensi vaiheessa kieliopin dokumentaatiota ja kirjoitusjärjestelmän luomista kielelle, jota on käytetty vain tai enimmäkseen puhuttuna. Esimerkiksi Norjan Lapissa Ruijan alueella puhuttava kveeni on ollut 2000-luvun alusta alkaen tällaisessa korpussuunnittelun vaiheessa. Toiseksi kielen kehittämiseen voi lukea myös sellaisen kielen viestinnällisen kehittämisen, jonka kirjoitetun kielen muodot ja merkitsemisperiaatteet ovat jo olemassa. Suomen kieli kuvastaa tällaista tilannetta. Muun muassa oikeinkirjoituksen periaatteet ovat pitkälle vakiintuneet, niin että merkintätapojen perusteisiin kajotaan harvoin. Yleiskielen huollon tavoitteena on pitää kielen rakenne ajantasaisena ja säilyttää kieli toimivana viestintävälineenä, jotta sitä voidaan käyttää monipuolisesti eri tilanteissa. Kielen kehittämiseen kuuluu kirjoituksen kieliopin ohella esimerkiksi nimistön suunnittelu, sanaston ja termistön kehittäminen sekä sanakirjojen laatiminen. Kielenopetuksen suunnittelu eli kielikoulutuspolitiikka Kielikoulutuspolitiikka tarkoittaa laajasti ymmärrettynä maassa harjoitettavaa kielenopetusta ja sen suunnittelua. Koulun kielenopetuksen suunnittelu kuuluu tärkeänä lohkona kielikoulutuspolitiikkaan. Kielikoulutuspolitiikan päämääränä on luoda mahdollisuus äidinkielen oppimiselle ja piirtää suuntaviivat vieraiden kielten opettamiseksi. Suomessa opetushallitus vastaa kielten opetussuunnitelmista. Sen keskiössä ovat kansallisiin kieliin liittyvät oppiaineet: äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli ja suomi tai ruotsi toisena kielenä. Näiden lisäksi suunnitelmat koskevat myös vieraiden kielten ja vähemmistökielten opetusta. Oman kielen oppiminen ja käyttäminen on kieliyhteisön säilymisen ja kielenkäyttäjän identiteetin vahvistumisen näkökulmasta tärkeää. Kieliteknologia Sähköisiä järjestelmiä käytetään miltei kaikilla aloilla ja laajalti yhteiskunnan toiminnoissa. Kielipolitiikka sivuaa kieliteknologiaa ennen muuta niin, että kieliyhteisöllä on tarve – ja monissa tapauksissa lakiin perustuva oikeus – omankielisiin tietoteknisiin ohjelmiin, työkaluihin ja käyttöliittymiin. Kieliteknologinen työ on erityisen tärkeää Suomen kaltaisilla pienillä kielialueilla. Kieliteknologialla voi olla merkittävä rooli myös vähemmistökielten ja uhanalaisten kielten säilymisessä. Aineistojen digitointi ja dokumentointi muodostavat merkittävän viestintäkanavan pienelle kielelle. Kielipolitiikka Suomessa Suomen kielipolitiikan keskeisiä piirteitä on ollut maan kahden kansalliskielen väliset suhteet vaikka viime vuosikymmeninä huomioita on kiinnitetty enemmän myös muihin kielivähemmistöihin.

Kaarle XI

Kaarle XI (24. marraskuuta 1655 – 5. huhtikuuta 1697) oli Ruotsin kuningas vuosina 1660–1697. Hänen valtansa suhteessa säätyvaltiopäiviin kasvoi vuoteen 1693 mennessä itsevaltiuteen asti. Elämäkerta Kaarle syntyi kuningas Kaarle X Kustaan ja kuningatar Hedvig Eleonooran perheeseen. Hän oli isänsä kuollessa vasta 4-vuotias. Kaarlen holhoojahallitus oli heikko, kun Kaarle itse ryhtyi hallitsemaan ja sai täysivaltaisuuden vuonna 1672. Valtakunnan kansleri Magnus Gabriel De la Gardie nautti aluksi kuninkaan luottamusta ja lisäsi valtaansa muun valtaneuvoston kustannuksella. Vuonna 1674 Ruotsi liittyi Ranskan-Hollannin sotaan. Myöhemmin, kun säätyvaltiopäivät oli vuonna 1675 vaatinut selvitystä holhoojahallituksen toimista ja kuningas oli siihen suostunut, De la Gardie vetäytyi johdosta, ja Kaarle alkoi hallita sihteeriensä avulla. De la Gardien tilalle hän nosti Bengt Oxenstiernan. Vuonna 1676 Kaarle määräsi, että maakuntakokoukset oli kutsuttava koolle uuden sotaväenoton vuoksi, vaikka maakuntakokoukset oli kielletty hallitusmuotoon vuonna 1660 tehdyssä lisäyksessä. Kaarle antoi vuoden 1680 säätyvaltiopäiville selvityksen valtakunnan kehnosta taloudellisesta tilasta ja pyysi säätyjä miettimään keinoja, joilla lisävaroja hankittaisiin. Säädyt päätyivät ehdottamaan reduktiota eli läänitysten palauttamista kruunulle.Mäntylä s. 226–227. Kaarle pani toimeen ison peruutuksen, jossa valtion tulot yksin Suomessa Käkisalmen lääniä lukuun ottamatta lisääntyivät peruutettujen lahjoitusmaiden takia noin 200 000 hopeataalarilla. Aatelin maaomaisuuteen perustuneelle valta-asemalle reduktio merkitsi murtumista, aatelista tuli virka- ja palveluaateliaMäntylä s. 231.. Sotalaitos järjestettiin jo aikaisemmin alkuun pannun ruotujaon pohjalla. Ruotujakoisen armeijan vahvuus oli noin 40 000 miestä, mutta sen lisäksi värvättyjä sotilaita oli noin 20 000. Värvättyjen upseerien ja aliupseerien palkkaukseen käytettiin virkataloja ja palkkatiloja.Mäntylä s. 231–233. Kaarle XI ylläpiti järjestystä ja valvoi virkamiesten toimia ankarasti. Viljelystä edistettiin autiotiloja asuttamalla ja uudisasutuksella. Piispat, etenkin Juhana Gezelius vanhempi, toimittivat uskonnollista kirjallisuutta ja vaativat papistoa pitämään huolta lukutaidon opettamisesta. Kirkko, jossa jäykkä oikeaoppisuus oli vallalla, ylläpiti ankaraa kuria. Vuonna 1686 annettiin uusi kirkkolaki kysymättä valtiopäiviltä yhtään mitään. Vuonna 1693 kokoontuneet valtiopäivät tunnustivat, että Kaarle XI oli "yksinvaltainen, kaikkia käskevä ja vallitseva kuningas, joka ei ole toimistaan vastuullinen kenellekään maan päällä, vaan jolla on valta ja voima ohjata ja hallita valtakuntaansa oman halunsa mukaan ja kristillisenä kuninkaana".Mäntylä s. 228. Kaarle XI matkusti jatkuvasti. Kukaan aiemmista kuninkaista ei ollut kiertänyt valtakuntaansa yhtä paljon kuin Kaarle. Vuonna 1694 hän vieraili Torniossa.Mäntylä s. 229–230. Tälle rauhalliselle kehitykselle tuottivat suurta tuhoa Suomea 1695–1697 kohdanneet ankarat kadot ja niiden jäljessä kulkeva puute ja taudit. Kaarle XI kuoli 5. huhtikuuta 1697 vatsasyöpään. Hänen puolisonsa oli tanskalaissyntyinen Ulriika Eleonoora vanhempi.Charles XI (1655–97), Sw. Karl XI Kungliga biblioteket Lähteet Aiheesta muualla Luokka:Ruotsin kuninkaat Luokka:Vuonna 1655 syntyneet Luokka:Vuonna 1697 kuolleet Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit

Kaarle X Kustaa

Kaarle X Kustaa oli Ruotsin kuningas vuosina 1654–1660. Hän kävi Pohjan sotaa Puola-Liettuan ja Venäjän johtamaa liittoumaa vastaan, tavoitteena luoda Pohjois-Eurooppaan mahtivaltio. Kaarle X Kustaa oli ensimmäinen hallitsija niin sanotusta pfalzilaisesta suvusta, joka nostettiin Ruotsin valtaistuimelle Vaasan hallitsijasuvun sammuttua. Elämäkerta Ennen kuninkuutta Kaarlen isä oli pfalzkreivi Juhana Kasimir ja hänen äitinsä Kustaa II Aadolfin siskopuoli Katariina. He olivat paenneet Ruotsiin kolmikymmenvuotista sotaa. Kaarle syntyi Nyköpingshusissa 8. marraskuuta 1622. Nuorukaisena Kaarle otti osaa sotaan ja sai opetusta Lennart Torstenssonilta. Hän kunnostautui Breitenfeldin taistelussa vuonna 1642 ja Jankowin taistelussa vuonna 1645. Vuonna 1645 Kaarle palasi Ruotsiin aikeenaan kosia serkkuaan, kuningatar Kristiinaa. Tästä ei tosin tullut mitään, mutta Kaarle sai komennuksen takaisin Saksaan, jossa hän otti osaa Westfalenin rauhan toimeenpanoon. Vuonna 1649 Kristiina, Vaasa-suvun viimeinen edustaja, nimitti aatelin vastustuksesta huolimatta Kaarlen kruununperillisekseen. Kaarle vetäytyi Öölantiin. Kristina luopui kruunustaan 6. kesäkuuta 1654 ja samana päivänä Kaarle Kustaasta tuli Ruotsin kuningas. Hän meni samana vuonna naimisiin Holstein-Gottorpin herttuan Fredrik III:n tyttären Hedvig Eleonooran kanssa. He saivat yhden lapsen, josta sittemmin tuli Kaarle XI. Avioliiton poliittinen merkitys oli suuri, sillä se tuki liittoa Ruotsin ja Holstein-Gottorpin ruhtinaskunnan välillä. Holstein-Gottorpilla oli pitkään ollut konflikteja Tanskan kanssa. Sota Puolaa vastaan Vain vuosi kruunauksensa jälkeen Kaarle aloitti sodan Puolaa vastaan. Puolassa oleva Vaasa-suvun haara vaati Ruotsin kruunua. Puola kärsi nyt kasakoiden kapinasta, ja vuonna 1654 myös Venäjä oli hyökännyt Puolaan. Ensi alkuun sota kävi hyvin ja Varsova vallattiin elokuussa 1655. Armeija jatkoi Krakovaan, joka vallattiin kaksi kuukautta myöhemmin. Kaarle löi Puolan kruununarmeijan Voinczin taistelussa 23. syyskuuta. Puolan kuningas Juhana II Kasimir pakeni Sleesiaan. Kaarlen ajatus oli jakaa Puola sen vihollisten kesken, jolloin Ruotsi olisi ottanut itselleen Itämeren rannikon eli Itä-Preussin. Preussi tosin kuului Brandenburgin vaaliruhtinaalle Fredrik Vilhelmille, joka ei katsonut suopeasti Ruotsin aikeita, mutta Kaarle sai pakotettua Brandenburgin liittolaisekseen. Puolan kansa nousi Kaarlea vastaan, ja sotaonni kääntyi. Koko vuoden 1656 kevät kului Ruotsin armeijan liikkuessa ympäri Puolaa lyömässä kapinoita. Muitakin vihollisia Ruotsilla riitti. Kesäkuussa 1656 Venäjä hyökkäsi Ruotsin Liivinmaahan ja valtasi Laatokan länsirannat tunkeutuen seuraavana vuonna sissijoukoilla Saimaalle asti niin sanotussa ruptuurisodassa. Ruotsin entinen vihollinen Saksan keisari Ferdinand III alkoi myös varustaa maanpaossa olevaa Puolan kuningasta. Alankomaat eivät pitäneet Ruotsin aikeista vallata koko Itämeren rannikko, ja selustassa odotti perivihollinen Tanska. Vuoden 1657 alussa Ruotsin asema Puolassa oli erittäin tukala. Brandenburg vetäytyi pois Ruotsin kanssa tekemästään liitosta. Keisari solmi liiton Puolan kanssa toukokuussa 1657, ja kaiken lisäksi Tanska julisti sodan Ruotsille kesäkuussa. Sota Tanskaa vastaan Kaarle X Kustaa teki nyt täyskäännöksen ja suuntasi armeijansa Tanskaa kohti. Puolaan hän jätti vain vähäisiä varuskuntia Preussiin. Vuoden 1657 syksyn aikana Kaarle valloitti Jyllannin, ja tammi-helmikuussa Ruotsin armeija ylitti jään peittämät Vähän-Beltin ja Ison-Beltin. Armeijan ollessa vain parinkymmenen kilometrin päässä Kööpenhaminasta solmittiin rauha, jossa Skåne, Halland, Blekinge, Bornholm, Bohuslän ja Trondheimin lääni siirtyisivät Ruotsille. Tämän jälkeen Kaarle olisi halunnut jatkaa sotaa Saksassa, tällä kertaa Itävaltaa ja Brandenburgia vastaan. Saksan sotaretkestä ei kuitenkaan tullut mitään. Armeijalle, joka melkein kokonaan koostui palkkasotureista, oli pakko löytää tekemistä. Toinen sota Tanskaa vastaan Elokuussa 1658 Kaarle lähetti armeijansa jo toiseen kertaan Tanskaa vastaan. Tällä kertaa tavoitteena oli pyyhkiä Tanska kokonaan pois maailmankartalta. Sota ei sujunutkaan niin hyvin kuin ensimmäisellä kerralla. Lokakuussa 1658 Alankomaiden laivasto saapui Tanskan avuksi. Kööpenhamina saatiin piiritettyä, ja Ruotsin armeija teki epäonnistuneen rynnäkön kaupunkia vastaan helmikuussa 1659. Samalla Itävalta, Puola ja Brandenburg tulivat Tanskan avuksi ja valloittivat Jyllannin. Ruotsin joukot lyötiin marraskuussa 1659, ja Kaarle ehdotti rauhaa Tanskalle ja Puolalle, vaikka vielä toivoikin, että sotaonni kääntyisi hänelle edulliseksi. Kaarle kutsui koolle valtiopäivät Göteborgiin tammikuussa 1660. Siellä hän sairastui äkillisesti ja kuoli helmikuun 12. ja 13. päivien välisenä yönä. Kaarle X Kustaan suku hallitsi Ruotsia vuoteen 1720. Lähteet Aiheesta muualla Kirjallisuutta Lappalainen, Jussi T., Kaarle X Kustaan Venäjän-sota v. 1656–1658 Suomen suunnalla : 'räikkä, häikkä ja ruptuuri'''. ISBN 951-20-0098-9 Englund, Peter, Voittamaton''. ISBN 951-0-25964-0 Luokka:Ruotsin kuninkaat Luokka:Vuonna 1622 syntyneet Luokka:Vuonna 1660 kuolleet Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit

Kustaa Vaasa

Kustaa I Vaasa (, myös Gustav I, todennäköisesti 12. toukokuuta 1496 Uplanti – 29. syyskuuta 1560 Tukholma; alun perin Gustav Eriksson) oli Ruotsin kuningas vuosina 1523–1560. Hän oli valtaneuvos Eerik Vaasan poika. Kustaa Vaasa oli ruotsalaisten kansannousun näkyvin johtaja, ja hänen johdollaan Ruotsi irtaantui kokonaan Kalmarin unionista. Hän nousi kuninkaaksi karismansa ja hyvän poliittisen vaistonsa avulla sekä myös siksi, koska hänen Lyypekin kanssa tekemänsä sopimus näytti lyypekkiläisten mielestä siten paremmalta. Hänen valtaannousupäivänään 6. kesäkuuta vietetään Ruotsin kansallispäivää. Kustaa Vaasan hallintokauden alkuaikana Ruotsin taloustilanne oli huono ja ympäri Ruotsia oli talonpoikaiskapinoita. Kustaa Vaasa toteutti Ruotsin uskonpuhdistuksen ja perusti Ruotsin kirkon pian sen jälkeen, kun hän oli taloustilannetta parantaakseen määrännyt kirkolle erinäisiä veroja ja esittänyt vaatimuksia. Hän myös määräsi ulkomaankaupan käytäväksi ainoastaan kaupungeissa, mikä johti kaupunkien kehitykseen. Vuosina 1542–1543 tapahtunut, Kustaa Vaasan yllättänyt Dacken kapina sai kuninkaan vahvistamaan valtakunnan puolustusta eri tavoin. Vuonna 1544 Västeråsin valtiopäivillä hyväksyttiin hänen ehdotuksensa perintökuninkuuteen siirtymisestä. Suomessa Kustaa Vaasa muistetaan myös Helsingin kaupungin perustajana. Perinteisessä historiankirjoituksessa Kustaa Vaasa on usein nähty hyvänsuopana ja tarmokkaana "maan isänä", koska hän loi perustan Ruotsin kansallisvaltiolle. Uudemmat tulkinnat ovat tuoneet esiin myös hänen negatiivisia ja julmia luonteenpiirteitään ja maalanneet hänestä kuvaa jopa tyrannina. Nuoruus Kustaa Vaasa syntyi todennäköisesti Lindholmenin tilalla Roslagenin saaristossa, nykyisessä Vallentunan kunnassa lähellä Tukholmaa. Hän kuului Vaasa-sukuun ja hänen vanhempansa olivat Ruotsin ylhäisaatelia: hänen isänsä oli Sten Sture vanhemman sisarenpoika. Kustaa opiskeli jonkin aikaa Uppsalassa, mutta hänen opintonsa sujuivat huonosti. Noin vuonna 1514 hän liittyi valtionhoitajana toimineen Sten Sture nuoremman hoviin. Kustaa puolusti Tukholmaa tanskalaisia vastaan ja toimi vuonna 1518 lipunkantajana Brännkyrkan taistelussa. Hän joutui vuosiksi 1518–1519 vankeuteen Tanskaan, ja talven 1519–1520 hän oli maanpaossa Lyypekissä. Nousu kuninkaaksi Kalmarin unionin loppuvaiheessa Ruotsissa esiintyi halua irtaantua unionista. Unionikuningas Kristian II yritti tukahduttaa kaiken vastarinnan ruotsalaisten keskuudessa Tukholman verilöylyllä vuonna 1520. Verilöyly tapahtui Kristian II:n kruunajaisissa, joihin hän oli kutsunut paljon Ruotsin ylhäisaatelia. Juhlallisuuksien aikana oikeus tuomitsi kaikki häntä vastustaneet vieraat kuolemaan, minkä jälkeen Kristian II mestautti tai vangitutti heidät. Kustaa Vaasa pelastautui verilöylystä jättäytymällä juhlista pois, mutta hänen isänsä, lankonsa ja kaksi enoaan teloitettiin, ja hänen äitinsä ja kaksi siskoaan kuolivat myöhemmin vankeudessa. Verilöyly synnytti Ruotsissa laajan kapinaliikkeen, jonka johtoon nousi vankeudesta Tanskasta paennut Kustaa Vaasa. Kustaa Vaasan vetovoimaan vaikuttivat hänen hyvä poliittinen vaistonsa ja hyvät puheenlahjansa.Tarkiainen 2000, s. 126–127. Kapinaliike menestyi ja sai sisämaan nopeasti haltuunsa. Rannikkolinnoituksia talonpoikaisarmeija ei kuitenkaan saanut vallattua ilman ammattisotilaita ja sotalaivoja, ja saadakseen rahaa niiden hankkimiseen Kustaa Vaasa pyysi apua Kristian II:n viholliselta Lyypekiltä. Hän sai 120 000 Lyypekin markan lainan, ja lisäksi hänen oli luvattava Lyypekille tulliton kauppaoikeus Ruotsiin. Elokuussa 1521 Kustaa Vaasa lupautui vastahakoisesti valtionhoitajan tehtävään, ja lopulta vuonna 1523 lyypekkiläisten painostuksesta järjestettiin hänen kruunajaisensa. Kustaa Vaasan kruunaaminen kuninkaaksi sai lyypekkiläisten kanssa tehdyn sopimuksen näyttämään arvokkaammalta, ja se merkitsi myös Ruotsin lopullista eroa Kalmarin unionista. Ruotsin alueeksi nimettiin samana vuonna myös Itämaa eli Suomi. Suomen liittyminen Ruotsin kuningaskuntaan paransi Kustaa Vaasan asemaa monen muun valtion edessä, ja sai hänet näyttämään varteenotettavalta poliitikolta.Keränen 2003, s. 143. Kuninkaana Ruotsin uskonpuhdistus Kustaa Vaasan asema kuninkaana oli hänen hallituskautensa alussa hyvin epävarma, koska hänellä oli vaikeuksia maksaa takaisin Lyypekiltä saatua lainaa. Samaan aikaan ympäri Ruotsia oli myös jatkuvasti talonpoikaiskapinoita. Valtaneuvoskunnan 30 jäsenestä oli toisaalta hengissä enää vain yhdeksän Kustaa Vaasan aloittaessa hallituskautensa, mikä helpotti hänen tehtäväänsä. Kustaa oli vuosina 1522–1523Ylikangas 2021, s. 134. lyhentänyt Lyypekin velkaa noin kolmanneksella kirkolta otettujen hopeaverojen avulla. Vuosina 1524–1526 Kustaa Vaasa antoi kirkolle useita määräyksiä, joiden tarkoitus oli parantaa valtion taloustilannetta: keväästä 1524 Suomen luostarien tuli ottaa sotilaita linnaleiriin, vuonna 1525 valtio otti kirkon sen vuotiset kymmennykset itselleen ja vuonna 1526 kaksi kolmannesta pitäjäkirkkojen kymmennyksistä määrättiin luovutettavaksi kruunulle.Keränen 2003, s. 144–145. Kustaa Vaasa romahdutti kirkon taloudellisen vallan lopullisesti Västeråsin valtiopäivillä vuonna 1527, kun valtiopäivillä toteutettiin Ruotsin uskonpuhdistus. Valtio sai kirkon omaisuuden ja verotulot, mikä olennaisesti helpotti valtion taloustilannetta.Tarkiainen 2000, s. 127. Kustaa Vaasa myös lupasi palauttaa aatelistolle niiden aiemmin omistamat, mutta vuoden 1454 jälkeen kirkon omistukseen päätyneet tilukset. Sittemmin uskonpuhdistusta on myös kritisoitu niillä perustein, että Kustaa Vaasa olisi siten katkaissut henkiset siteet muuhun Eurooppaan ja samalla eristänyt Ruotsin. Katolisella kirkolla oli myös suuri osa ruotsalaisessa kulttuurielämässä ja opetuslaitoksessa, mutta Kustaa Vaasa ei luonut niiden tilalle mitään uutta.Lindqvist 2016, s. 186–187. Kritiikin mukaan Kustaa Vaasa olisikin tuhonnut sivistyksen Ruotsista.Tarkiainen 2000, s. 131. Talous ja Lyypekin velka Kuningas korvasi usein omia etujaan ajaneet linnanisännät kruunulle lojaaleilla voudeilla, jotka muun muassa valvoivat verotusta. Valtiontaloudessa Kustaa sovelsi varhaismerkantilismia, eli hän määräsi ulkomaankaupan käytäväksi ainoastaan kaupungeissa. Kaupan keskittäminen kaupunkeihin johti kaupunkien kehitykseen.Keränen 2003, s. 155. Taloustilanteen edistämiseksi Kustaa Vaasa pyrki myös edistämään kaivosteollisuutta, koska kruunu sai merkittäviä verotuloja raudan, kuparin ja hopean tuottamisesta. Lyypekillä oli vielä 10 vuotta Kustaa Vaasan hallituskauden alettuakin oikeus tullittomaan kauppaan Ruotsissa, ja vapaakaupunki käytännössä hallitsi koko Ruotsin kauppaa. Kustaa Vaasalle tarjoutui mahdollisuus päästä Lyypekin holhouksesta, kun Lyypekki ja Tanska ajautuivat kreivisotaan 1533–1536. Lyypekki vaati Ruotsilta tukea, mutta Kustaa kieltäytyi ja perui Lyypekin erioikeudet. Lyypekki hävisi sodan eikä voinut sen jälkeen enää vaatia tullitonta kauppaoikeutta Ruotsissa. Vuonna 1538 Kustaa Vaasa toteutti verouudistuksen Suomessa: hän määräsi Henrik Klaunpoika Hornin yhdenmukaistamaan ja yksinkertaistamaan verotusta sekä lisäämään verojen tuottoa. Verouudistus kaksinkertaisti Suomesta saatujen verotulojen määrän.Keränen 2003, s. 153. Saksalaiskausi ja kuninkuuden perinnöllistäminen Kreivisodan jälkeen vuonna 1536–1539 Ruotsissa alkoi niin sanottu saksalaiskausi, jonka aikana Kustaa Vaasa otti palvelukseensa ulkomaalaisia sotilaita ja asetti paljon saksalaisia henkilöitä poliittisesti merkittäviin asemiin. Kustaa asetti heitä vastuullisiin asemiin siksi, koska saksalaiset tomihenkilöt eivät vaatineet palkakseen läänityksiä, vaan heille riittivät rahapalkka ja luontaisedut.Keränen 2003, s. 147. Ruotsin keskushallinto järjestettiin saksalaiskauden aikana uudelleen Keski-Euroopasta lainatun mallin mukaan. Valtaneuvosto sai vain neuvoa-antavan luonteen, ja kuninkaalliseen kansliaan perustettiin saksalainen ja ruotsalainen osasto. Saksalainen osasto keskittyi ulkomaiseen kirjeenvaihtoon. Lisäksi rahavarainhoitajan johtama kamari jaettiin tili- ja laskukamareihin. Uudistukset jäivät lyhytaikaisiksi, koska Ruotsista puuttui niiden vaatima koulutettu henkilöstö. 1540-luvun alussa Kustaa Vaasa luopui ruotsalaisilta kohtaamansa vastustuksen takia saksalaisista neuvonantajista.Keränen 2003, s. 149. Sitä ennen kirkollisministeri Georg Norman ja kansleri Conrad von Pyhy ehtivät kuitenkin esitellä kuninkaalle uuden valtion ideologian, jonka perustana oli kuninkaan ehdoton valta. Kustaa keskitti valtaa itselleen muun muassa perinnöllistämällä kuninkuuden. Örebron valtiopäivillä 1540 kuningas määräsi säädyt ottamaan uskollisuudenvalan kuninkaan rintaperillisille, ja lopulta uutenavuotena 1544 Västeråsin valtiopäivillä hyväksyttiin hänen ehdotuksensa perintökuninkuuteen siirtymisestä niin, että kuninkaan valta siirtyisi Vaasa-suvussa isältä pojalle.Tarkiainen 2000, s. 132–133. Kustaa perusti valtakautensa aikana kaikille pojilleen suuria, melko autonomisia ruhtinaskuntia.Tarkiainen 2000, s. 115. Hänen tavoitteenaan oli yhtenäinen, Vaasa-suvun hallitsema valtio. Kustaan kuoleman jälkeen ruhtinaskunnat kuitenkin hajottivat valtakuntaa, kun hänen poikansa alkoivat käydä sisällissotia. Tyttärilleen Kustaa lupasi vastaavasti erittäin suuret, 100 000 taalerin myötäjäiset.Lindqvist 2016, s. 165–167 Hänen kuoltuaan kruunulla oli vaikeuksia maksaa kaikkien siskosten myötäjäisiä: esimerkiksi Cecilia Vaasa ei ollut saanut kaikkia rahoja vielä vuosia häidensä jälkeenkään.Lindqvist 2016, "Cecilia – Arbogan merirosvokuningatar".

Kaarle IX

Kaarle IX (, 4. lokakuuta 1550 – 30. lokakuuta 1611) oli Ruotsin hallitsija vuosina 1599–1611, kuningas virallisesti vuodesta 1604. Hän oli yksi kuningas Kustaa Vaasan pojista.Carl IX, 1550–1611 Slaget vid Stångebro Linköping Kommun, Länsmuseet 1999 Kaarlesta on käytetty myös nimitystä Kaarle-herttua viitattaessa tapahtumiin ennen hänen kuninkuuttaan. Herttuana Kustaa Vaasa luovutti hänelle testamentissaan oman herttuakunnan Sveanmaan alueelta. Kaarle käytännössä johti kapinaa veljeään Eerikiä vastaan, jonka seurauksena Juhana III tuli Eerikin tilalle valtaistuimelle. Kaarlen ja Juhanan välit olivat kuitenkin kireät. Juhana olisi halunnut rajoittaa Kaarlen valtaa, mutta Juhanan luovuttua tästä tavoitteesta kiistanaiheeksi nousi uskonto. Kryptokalvinismia tukenut Kaarle ei hyväksynyt sitä, että Juhana muutti Ruotsin kirkon toimintaa korkeakirkollisempaan suuntaan. Kaarle ei myöskään hyväksynyt unionia katolisen Puola-Liettuan kanssa. Ristiriidat pahenivat, kun katolinen Sigismund tuli isänsä Juhanan kuoltua Puolan ja Ruotsin kuninkaaksi. Kaarle painosti Sigismundin allekirjoittamaan Uppsalan päätöksen, jossa hän tunnusti Ruotsin olevan protestanttinen valtio. Tämä ei riittänyt Ruotsin ylimystölle, jonka enemmistö piti Sigismundia ulkomaalaisena ja harhaoppisena. Vuonna 1595 Söderköpingin valtiopäivät valitsivat Kaarlen valtionhoitajaksi. Kaarle vaati Suomen käskynhaltijaa Klaus Flemingiä itsensä eikä Sigismundin alaiseksi, minkä seurauksena maassa syttyi sisällissota. Sisällissota pienoiskuva

Kristiinankaupunki

Kristiinankaupunki on kaupunki Pohjanmaan maakunnassa. Kristiinankaupungissa asuu henkilöä, ja sen pinta-ala on km², josta km² on sisävesiä ja km² merialueita. Väestötiheys on asukasta/km². Kaupunki on kaksikielinen, ja % sen asukkaista puhuu äidinkielenään suomea ja % ruotsia. Kristiinankaupunki on Suomen pisin nykyisin käytössä oleva kunnan nimi. Yleiskielessä, paikallisesti ja joissain kartoissa itse kaupunki tunnetaankin vain nimellä Kristiina. Nimen alkuperä Kaupungin nimi oli aluksi Koppöstad. Kenraalikuvernööri Pietari Brahe nimesi kaupungin uudelleen 1. maaliskuuta 1651 Kristiinankaupungiksi . Brahe antoi kaupungille nimen senhetkisen kuningattaren Kristiinan mukaan, mutta on hyvin mahdollista, että hän ajatteli myös omaa vaimoaan, kreivitär Kristina Katarina Stenbockia, joka kuoli vuonna 1650.

Konservatiivisuus

Konservatiivisuus tai konservatiivinen tarkoittaa yleismerkityksessään vallitsevien olojen säilyttämisen kannattamista. politiikassa konservatiivisuus viittaa konservatismin aatteeseen lääketieteessä konservatiivinen hoito tarkoittaa muuta kuin kirurgista hoitoa

Kreationismi

Kreationismi eli luomisusko on uskonnollinen oppi, jonka mukaan kaikkeus ja sen elolliset olennot ovat syntyneet luomistapahtumassa. Kreationismilla voidaan suppeimmillaan tarkoittaa nk. nuoren maan kreationismia, laajimmillaan sillä voidaan tarkoittaa uskoa jonkinlaiseen luomistapahtumaan. Kreationismin lajit Kreationismin eri lajien luokittelemiseksi on tehty useita yrityksiä. Taulukossa alla on lueteltu erilaisten kreationistien näkemyksiä. IhminenBiologiset lajitMaapalloKaikkeus Nuoren Maan kreationismiJumalan luoma.Jumalan luoma. Makroevoluutiota ei ole.Alle 10 000 vuoden ikäinen. Maailmanlaajuisen tulvan muokkaama.Alle 10 000 vuoden ikäinen tai ei ota kantaa muuhun kuin aurinkokunnan ikään. Aukkojen kreationismiJumalan luoma.Jumalan luoma. Makroevoluutiota ei ole.Tieteen ajoitus. Maailmanlaajuisen tulvan muokkaama.Tieteen ajoitus. Progressiivinen kreationismiJumalan luoma.Luominen ja evoluutio. Ei yksittäistä yhteistä esivanhempaa.Tieteen ajoitus. Ei maailmanlaajuista tulvaa.Tieteen ajoitus. Älykäs suunnittelu–Jumalan toiminta jossakin vaiheessa, perusteluna väite palautumattomasta monimutkaisuudesta.Joidenkin kannattajien mukaan maapallo on Jumalan toiminnan tulosta.Joidenkin kannattajien mukaan kaikkeus on Jumalan toiminnan tulosta (teleologinen todistus). Teistinen evoluutioPolveutuneet muiden ihmisapinoiden kanssa yhteisestä esivanhemmasta.Kehittyneet yhteisestä esivanhemmasta.Tieteen ajoitus. Ei maailmanlaajuista tulvaa.Tieteen ajoitus. Arvostelu Kreationismin arvostelijoiden mukaan kreationismi on näennäistiedettä. Heidän mielestään kreationistien väitteet on tehty tukemaan perusteetonta oletusta kaikkeuden luojastaSegerstråle, Ullica: Kreationismin evoluutio. Teoksessa . Euroopan neuvoston päätöslauselman 1580 (vuonna 2007) mukaan kreationistit käyttävät kirjoituksissaan tunnettujen tieteenharjoittajien lausuntoja valikoivasti ja vääristellen. He käyttävät myös niiden tutkijoiden lausuntoja, jotka eivät ole asiantuntijoita asiassa, jonka kreationisti esittää. Tunnettuja kreationismin julkisia arvostelijoita ovat muun muassa Eugenie Scott, Richard Dawkins ja Massimo Pigliucci Yhdysvalloissa National Center for Science Education on vastustanut kreationistien pyrkimyksiä kieltää evoluution opettaminen kouluissa tai rajoittaa sitä. Katso myös Elämän alkuperä Evoluutioteorian vastustus Kelloseppävertaus Kosmologinen todistus Kreationismin historia Kreationismin opetus kouluissa Raamatun luomiskertomus Scopesin oikeudenkäynti Luonnollinen teologia Teismi Teleologinen todistus Ussherin–Lightfootin kalenteri Älykäs suunnittelu Lähteet Aiheesta muualla Kreationismia kannattavia sivustoja Access Research Network. Creation Research Society. Kolbecenter. Creation Ministries International Kreationismin arvostelua Risto Selin: Kreationismi. Teoksessa Sampo Marski: Kreationismi – aukkojen tiede. Talk.Origins. Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit

Kuukausi

Kuukausien pituudet Järjestys Kuukausi Päiviä 1 tammikuu 31 2 helmikuu 28* 3 maaliskuu 31 4 huhtikuu 30 5 toukokuu 31 6 kesäkuu 30 7 heinäkuu 31 8 elokuu 31 9 syyskuu 30 10 lokakuu 31 11 marraskuu 30 12 joulukuu 31 karkausvuosina 29 päivää Kuukausi (lyhenne kk) on ajanlaskun yksikkö, joka perustuu Kuun kiertoaikaan Maan ympäri. Yleensä sillä tarkoitetaan nykyisen kalenterin kalenterikuukautta (28–31 vrk). Muissa kalentereissa on myös muun mittaisia kuukausia. Lisäksi tähtitieteessä on määritelty muutamia erilaisia kuukausia. Kuukausi ajanlaskussa Yleisessä kielenkäytössä kuukausi on gregoriaanisen kalenterin 28–31 kalenterivuorokauden mittainen nimetty ajanjakso eli kalenterikuukausi. Sekä gregoriaanisen että juliaanisen kalenterin mukaan vuodessa on 12 kuukautta, joiden latinalaiset nimet ovat kummassakin kalenterissa Ianuarius, Februarius, Martius, Aprilis, Maius, Iunius, Iulius, Augustus, September, October, November ja December. Nämä latinalaiset nimet ovat yhä käytössä yleensä vain vähän muuntuneina useimmissa eurooppalaisissa kielissä. Suomen kielessä kuukausilla on kuitenkin täysin omakieliset nimet tammikuu, helmikuu, maaliskuu, huhtikuu, toukokuu, kesäkuu, heinäkuu, elokuu, syyskuu, lokakuu, marraskuu ja joulukuu. Kuukausi on alun perin tarkoittanut kahden uudenkuun välistä ajanjaksoa. Tämä synodinen kuukausi on keskimääräiseltä pituudeltaan 29,53 vuorokautta. Monissa kulttuureissa eri puolilla maailmaa on tai on ollut käytössä kuukalenteri tai yhdistetty aurinko- ja kuu­kalenteri eli lunisolaarinen kalenteri, jossa kalenteri­kuukauteen kuuluu tosin aina kokonainen määrä vuorokausia mutta sen keski­määräinen pituus on mahdollisimman lähellä synodista kuukautta ja kuukausi vaihtuu näin ollen aina uuden­kuun aikoihin. Sitä vastoin aurinko­kalentereissa kuten gregoriaanisessa kalenterissa kuu­kausi on hieman pitempi eikä sillä ole suoraa yhteyttä kuun vaiheisiin.

The Voice (radioasema)

The Voice oli suomalainen radioasema, joka toimi vuosina 2007–2016. Kanavan pääkohderyhmä oli 20–39-vuotiaat naiset, ja sen kuuluvuusalueella asui yli 80 % suomalaisista. Voicen kuulijaprofiilissa suurin ikäryhmä oli 25–44-vuotiaat, joiden osuus kuulijoista oli 41,3 %. Kanavan omisti Bauer Media Groupin tytäryhtiö Bauer Media Oy, ja toimilupayhtiön nimi oli Pro Radio Oy. Lähinnä listahittimusiikkia soittava kanava aloitti internetlähetykset 26. kesäkuuta 2007. The Voice -kanavan juuret olivat 9. maaliskuuta 1995 aloittaneessa Kiss FM:ssä, joka tunnettiin myös nimillä Uusi KISS ja KISS. Emoyhtiö SBS päätti monien vaiheiden jälkeen vuonna 2007 yhdistää KISS-radiokanavan The Voice -monimediabrändiin, ja 5. maaliskuuta 2007 kanavan nimeksi tuli The Voice. Monimediabrändiin kuuluivat lisäksi Voice.fi-sivusto sekä The Voice -tv-kanava. The Voice on valittiin vuoden musiikkimediaksi kahdesti vuosina 2007 ja 2008. 14. helmikuuta 2016 kanavan nimeksi vaihtui Kiss. Kiss on suunnattu ”hittimusiikista nauttiville nuorekkaille aikuisille”. Voice.fi jatkaa itsenäisenä lifestyle- ja viihdesivustona. Sekä osa Voicen entisistä juontajista että Retroperjantai-ohjelma siirtyivät kanavan lopettaessa Radio Novalle. The Voicen toimitus sijaitsi Helsingissä Kaapelitehtaalla. The Voice -radiokanavia on yhä Ruotsissa (The Voice of Hip Hop, Dance & RnB), Tanskassa ja Bulgariassa. Norjassa toiminut The Voice lopetti toimintansa vuonna 2015. Musiikki ja tunnuslauseet Voicen soittama musiikki oli uutta ja uudehkoa hittimusiikkia koostuen pääasiassa tyylilajeista pop sekä pop-rock. Kanavan soittamia artisteja ovat esimerkiksi Coldplay, The Killers, Muse, Linkin Park, Robbie Williams, Kylie Minogue, Lady Gaga, Katy Perry, Irina, Jenni Vartiainen, Apulanta ja Happoradio sekä Avicii. Voicella soitettavaan musiikkiin pystyi vaikuttamaan liittymällä kanavan hittiraatiin. Kanavan tunnuslauseita vuosien varrella olivat: Me rakastamme musiikkia Kuulostaa raikkaalta Kaikki elämäsi musiikki Huhtikuusta 2010 alkaen kanavan soittamat kappaleet julkaistiin kanavan kotisivuilla. Soittolista-palvelu kattoi seitsemän viimeisimmän päivän aikana soitetut kappaleet. Elokuun 2010 alusta alkaen kanavan soitetuimmat kappaleet löytyivät reaaliaikaisesti kanavan kotisivuilta. Kanavan musiikkipäällikkönä toimi vuoteen 2015 asti Jussi Mäntysaari. Muuta Voice julkaisi Me rakastamme musiikkia -kokoelmalevyjä kerran vuodessa. Lisäksi se on julkaissut Livenä Vieraissa -levyn, jossa tunnetut artistit esittävät omia versioitaan toisten artistien tunnetuista kappaleista. Livenä Vieraissa -kappaleet esitettiin myös Voicen radio- ja televisiokanavilla. Kesällä 2010 julkaistiin Voicen Kesähitit 2000–2010 -kokoelma. Syksyllä 2008 Voice lanseerasi Garage Countdown -palvelun, jonka avulla Suomen harrastebändit voivat laittaa musiikkivideonsa nettipalveluun ja saada julkisuutta. Palveluun ladattuja videoita esitettiin myös Voice TV:ssä. The Voice järjesti vuodesta 2007 alkaen Suomen Virallinen Kesähitti -äänestyksen. Voittajakappaleet ovat: 2007: Tea – ”Tytöt tykkää” 2008: Cheek – ”Liekeissä” 2009: Aste – ”Poikkeus sääntöön” 2010: Kymppilinja feat. Mariska – ”Minä” 2011: JVG feat. Märkä-Simo – ”Häissä” 2012: Cheek – ”Sokka irti” 2013: Tuomas Kauhanen feat. Väinöväinö – ”Enkeli” 2014: Kasmir – ”Vadelmavene” 2015: Teflon Brothers feat. Sahamies – ”Pämppää” Voicen lopetettua vuonna 2016 Kesähitti-äänestystä on jatkettu Kiss-radioasemalla. Palkinnot The Voice palkittiin vuoden 2010 RadioGaalassa kategorioissa: vuoden radiokanava vuoden myyntitiimi (Voicen valtakunnallinen myyntiryhmä) vuoden radiotapahtuma (Voicen Muotiviikko) vuoden ohjelmapäällikkö (Jussi Suvanto) Kanavan ohjelmia (2007-2016) American Top40 Heräämö Kaikki elämäsi musiikki Kivelän ja Vesterisen ohjelma radiossa New4You The Beat Top10 Tunti ysäriä Retroperjantai Suomen virallinen latauslista Vapun parhaat Voice In The Mix Voice TOP30 Voicen Herättäjät Voicen Ilta Voicen Iltapäivä Voicen Viihdepäivä Voicen Viikonloppu Kanavalla juontaneita Niina Backman Henri Berg Esko Eerikäinen Alexander Eklund Jenni Haapala Jyrki Hakanen Suvi Hartlin Noora Hautakangas Anni Hautala Sami Hedberg Anssi Honkanen Mikko Honkanen Toni Immonen Niina Jokiaho Jani Jääskeläinen Ville Kinaret Niko Kivelä Kristiina Komulainen Satu Kotonen Elina Kottonen Lauri Kottonen Olli-Pekka Kursi Susanna Laine Oku Luukkainen Jussi Mäntysaari Jani Nivala Samuel Nyman Hanna Pakarinen Antti Pehkonen Dennis Pettersson Vappu Pimiä Sanni Pärssinen Minna Ruolanto Petra Soikkeli Unne Sormunen Eetu Teräs Marianne Tuominiemi Juha Valvio Teemu Vesterinen Sini Virtanen Juha Västi Antennitaajuudet Fiskari – 100,2 Forssa – 103,6 Haapavesi – 96,6 Hamina – 102,7 Helsinki – 104,6 Hämeenlinna – 106,5 Iisalmi – 103,1 Imatra – 94,2 Joensuu – 87,9 Juuka – 95,7 Jyväskylä – 101,6 Jämsä – 94,4 Kajaani – 102,8 Tornio ja Kemi – 105,2 Kokkola – 107,2 Kotka ja Kouvola – 102,7 Kuopio – 93,0 Lahti – 105,0 Lappeenranta – 94,2 Lapua ja Seinäjoki – 105,4 Lohja – 104,6 Loimaa – 103,6 Mikkeli – 100,5 Orivesi/Teisko – 101,2 Oulu – 101,4 Pieksämäki – 101,3 Pihtipudas – 98,7 Pori ja Rauma – 104,5 Porvoo – 107,9 Pyhävuori – 93,4 Raahe – 107,0 Riihimäki – 99,6 Rovaniemi – 102,0 Savonlinna – 104,2 Sysmä – 101,3 Tampere – 89,6 Turku – 98,7 Uusikaupunki – 91,1 Vaasa – 104,4 Valkeakoski - 94,4 Vammala – 97,7 Ylivieska ja Haapavesi – 96,8 Ähtäri – 106,9 Äänekoski - 92,9 Kaapelitaajuudet Helsinki – 101,5 Joensuu – 98,6 Jyväskylä – 102,1 Riihimäki – 90,7 Tampere – 103,4 Turku – 105,7 Parainen – 91,0 Vaasa – 107,6 Lähteet Aiheesta muualla The Voicen kotisivut Bauer Median kotisivut Luokka:Suomalaiset radioasemat Luokka:Bauer Media Group Luokka:Vuonna 2007 perustetut radioasemat Luokka:Vuonna 2016 lakkautetut radioasemat

Klassinen musiikki

Klassinen musiikki voi tarkoittaa klassismin musiikkia eli wieniläisklassismia, jonka merkittävimmät edustajat olivat Joseph Haydn, Wolfgang Amadeus Mozart ja Ludwig van Beethoven. taidemusiikkia, jota usein puhekielessä kutsutaan "klassiseksi" aikakaudesta riippumatta

Kieli

Kieli on ihmisten sopimuksenvarainen äännesymbolien järjestelmä. Kieli on ensisijaisesti puhetta, jota tuotetaan puhe-elimillä. Kirjoitetussa kielessä puhe muunnetaan osittain luettavaksi.Häkkinen 1994, s. 34–35. Viittomakieltä tuotetaan käsin viittomalla. Kielen avulla ihminen voi viestiä ajatuksiaan toisille ihmisille, ja kieli on tehnyt mahdolliseksi esimerkiksi tieteen, taiteen ja uskonnon kehittymisen. Kielellinen ilmaus voi olla myös teko, kuten julistus tai kauppa, ja kieltä käytetään lisäksi esimerkiksi sosiaalisten suhteiden ylläpitämisessä. Maailmassa on useita tuhansia kieliä. Ne voidaan jakaa sukupuun tapaisesti kielikuntiin, ja ne voidaan ryhmitellä myös alueellisesti tai ominaisuuksiensa perusteella. Tärkeimmät kielitoiminnot sijaitsevat vasemman aivopuoliskon aivokuoressa. Ihmislapsi oppii oman äidinkielensä spontaanisti ilman ohjausta. Kieltä tutkii kielitiede useine osa-alueineen. Alkuperä Kielen alkuperän ja kielen varhaisen kehityksen tutkiminen on vaikeaa. Kielen syntyminen on tapahtunut kauan sitten, eikä riittävää aineistoa ole säilynyt – puheesta ei jää minkäänlaisia jälkiä, eivätkä fossiilit paljasta aivojen kykyjä.Crystal 1987, s. 288–289. Kielen alkuperästä on esitetty monenlaisia teorioita. Vanhoja teorioita kohtaan on esitetty arvostelua, jopa pilkkaa, ja niitä on kutsuttu liian rajoittuneiksi. Joidenkin nykyajan tutkijoiden mukaan ihmisen kielikyky syntyi yhdessä mutaatiossa, joka teki mahdolliseksi ilmaista monimutkaisia merkityksiä äänteitä yhdistelemällä. Toisten mukaan kielikyky kehittyi vaiheittain jopa miljoonien vuosien aikana. Siitä on edelleen erimielisyyttä, perustuiko kielen viimeinen kehitysvaihe eli kieliopin monimutkaistuminen nykyiselle tasolleen perimään vai kulttuuriin. FOXP2-geenillä uskotaan olevan jotain tekemistä kielikyvyn kanssa. Nykyajan teoriat ihmisen kielikyvystä jaetaan kahteen ryhmään. Generatiivisen kieliteorian koulukunnan mukaan ihmisen kielikyky juontuu erityisestä "kielielimestä" eli "universaalikieliopista". Sen väitetään olevan geneettisesti määräytynyt mielen moduuli, joka kehittyi vaiheittain normaalin luonnonvalinnan muovaamana. Funktionaalinen eli kognitiivinen kielitiede taas ei pidä kielielintä välttämättömänä.Timo Haukioja: Kielikyky ja evoluutio Tieteessä tapahtuu 5/2002, viitattu 12.10.2020 Vanhojen ihmisfossiilien käyttö kielen ja puheen alkuperän tutkimisessa on sikäli vaikeaa, että puhe-elimistön pehmeät osat eivät säily fossiileina. Luiden pohjalta on kuitenkin päätelty, että varhaisimpien hominidien fysiologia miljoonia vuosia sitten ei mahdollistanut puhetta. Vielä neanderthalilaisenkin arvellaan pystyneen tuottamaan vain paljon rajoitetumman määrän äänteitä kuin missään ihmisen nykykielessä on. Joillain hominideilla oli kuitenkin nykyihmisen kaltainen puhe-elimistö jo 200 000 vuotta sitten. On arvioitu, että puhe kehittyi ajanjaksolla 100 000 – 20 000 vuotta sitten. Senaikaisissa ihmisyhteisöissä on arveltu täytyneen olla jonkinlainen tapa, kuten kieli, välittää tietoa ihmiseltä toiselle esimerkiksi työkalujen käytön opettamisessa. Puhetta on saattanut edeltää viittomakieli. Kirjoitettu kieli syntyi paljon myöhemmin, alle 10 000 vuotta sitten.Crystal 1987, s. 290–291. Yhden näkemyksen mukaan kaikki maailman kielet ovat syntyneet yhdestä lähteestä. Ihmisten hajaantuessa uusille elinalueille tämä kieli sitten olisi haarautunut useaksi kieleksi. Toisen näkemyksen mukaan eri paikoissa syntyi samanaikaisesti eri kieliä. Nykykielten samankaltaisuudet selittyvät tämän teorian mukaan ihmisten fysiologian ja ympäristön samanlaisilla rajoitteilla sekä eri kieliä puhuvien ihmisten kontakteilla. Kolmannen teorian mukaan kaikki nykykielet ovat haarautuneet yhdestä ja samasta alkukielestä, mutta sen rinnalla oli muitakin kieliä, jotka kuitenkin katosivat.Crystal 1987, s. 291. Käyttö ja merkitys Kieli antaa ihmiselle mahdollisuuden ilmaista itseään nopeasti ja tehokkaasti. Kielen symbolien, niin puhuttujen kuin kirjoitettujenkin, ansiosta ihminen pystyy koodaamaan ja välittämään monimutkaisia ja monivivahteisia ajatuksia. Niiden ymmärtäminen edellyttää vastaanottajalta saman kielen hallintaa. Kieli on mahdollistanut muun muassa tieteen, taiteen ja uskonnon syntymisen. Kielen toinen tarkoitus on interaktiivinen ja sosiaalinen. Kielen avulla suoritetaan tekoja, kuten annetaan käskyjä ja julistuksia tai tehdään kauppoja. Kielen avulla ihminen voi myös ilmaista omia tunteitaan, tutustua toiseen ihmiseen ja ylläpitää sosiaalisia suhteitaan. Kieli muovaa ihmistä monella tavalla. Pieni lapsi sosiaalistuu eli kasvaa ryhmänsä jäseneksi oppiessaan puhumaan vanhempiensa kieltä. Puhekieli on keskeisin yhteisön elämää ohjaavista normijärjestelmistä. Luonnolliset kielet toimivat kieliyhteisön keskeisimpänä välineenä maailman hahmottamisessa – lingvistinen suhteellisuushypoteesi olettaa jopa, että ensikieli määrää yksilön maailmankuvan eli hänen todellisuuskäsityksensä. Kielen sanastoon on koodattu sitä käyttävän yhteisön keskeiset kulttuuri-ilmiöt, ja monet kulttuurikäyttäytymisen muodot myös edellyttävät luonnollista kieltä perustakseen. Kielellä on lisäksi merkittävä osuus yksilön identiteetin hahmottumisessa. Etninen identiteetti perustuu ratkaisevasti etnisen ryhmän oman kielen hallintaan. Yksilön identiteettiin kuuluu myös hänen oma nimensä, joka ilmaistaan kieleen kuuluvina sanoina.Karlsson 2008, s. 26–28. Luonnollisen kielen ominaispiirteitä Vain ihmisellä on kieli, ja kaikilla normaaleilla ihmisyksilöillä on kielellinen kyky. Muutkin eläimet pystyvät viestimään eleillä toisilleen, ja simpanssi voidaan opettaa käyttämään jonkinlaista ihmiskielen muunnelmaa. Ihmisen tapa käyttää kieltä on kuitenkin ainutlaatuinen.Heatherington 1980, s. 24–25. Luonnollinen kieli on ”luonnollinen” kolmessa eri mielessä:Karlsson s. 2. Se on kehittynyt vuosituhansien aikana jossakin ihmisyhteisössä. Se on jonkun yksilön ensikieli eli äidinkieli, jonka hän on lapsena omaksunut (ei opiskellut tietoisesti). Sitä käytetään erilaisissa tilanteissa yhteydenpitovälineenä ja maailman hahmotustapana. Luonnollisen kielen ominaispiirteitä ovat:Karlsson s. 12. Äänellisyys, eli kieli välittyy ensisijaisesti puhe-elinten avulla muodostetun äänen avulla (tästä poikkeuksena viittomakielet). Sisällön riippumattomuus muodosta, eli esimerkiksi sana lapsi ei mitenkään muistuta lasta. Sisällön ja muodon konventionaalinen suhde, eli tietyssä kielessä tietty ilmaus (muoto) on vakiintunut tarkoittamaan juuri tiettyä asiaa (sisältöä). Esimerkiksi suomessa tietynlaista eläintä sanotaan kissaksi, mutta muissa kielissä muoto on erilainen, kuten , , ja . Vapaus tilannesidonnaisuudesta, eli kielen avulla voidaan puhua asioista, jotka eivät ole läsnä tietyssä tilanteissa tai joita ei ole lainkaan olemassa. Kielikyvyn myötäsyntyisyys, eli ihmislapsella on synnynnäinen kyky omaksua kieli, jota hänen ympäristössään puhutaan. Kieli on systemaattista, ja kaikki kielet ovat monimutkaisia ja säännöllisiä kaikilla tasoilla äänteistä lauseenmuodostukseen.Heatherington 1980, s. 28–29. Kielioppi ja kielen rakenne Kielioppi tarkoittaa kielen järjestelmää ja rakennetta sekä niiden kuvausta. Kieliopin osa-alueita ovat morfologia eli muoto-oppi, syntaksi eli lauseoppi, fonologia eli äänneoppi ja semantiikka eli merkitysoppi. Kielessä voidaan ylimmällä tasolla erottaa äännetaso ja merkitystaso. Äänteiden yhdistelyä säätelee kunkin kielen fonotaksiHäkkinen 2014, s. 108.. Morfi (epätäsmällisemmin morfeemi) on pienin mahdollinen yksikkö, jolla on itsenäinen merkitys tai joka osoittaa muiden yksiköiden välisiä suhteita. Kielellinen ilmaus syntyy, kun äänteet seuraavat toisiaan ja merkitysyksiköt ovat peräkkäin, muodostaen sanoja ja lauseita. Sen lisäksi puheessa on samanaikaisia ominaisuuksia, kuten sävelkulut ja painotus.Häkkinen 2014, s. 79–85. Kieli ja aivot On havaittu, että ihmisen aivoissa on kielelle erillinen kognitiivinen moduuli, ja että kielessä on lisäksi erillisiä osastoja, joiden toimivuuteen vaikuttavat aivojen eri osiin kohdistuvat aivovammat. Afasiasta eli aivovamman tai aivosairauden aiheuttamasta kielellisestä häiriöistä kärsivien potilaiden avulla on opittu tuntemaan erilaisten kielellisten toimintojen sijaintia aivoissa.Fromkin et al. Ihmisen kolme tärkeintä kielialuetta löytyvät useimmilta ihmisiltä aivojen vasemmasta puoliskosta, ja neljä muuta tärkeää kielialuetta oikeasta aivopuoliskosta. Vasemman puoliskon tehtäviä ovat puheen tuottaminen, puheen ymmärtäminen ja sanojen tunnistus. Oikean puoliskon tehtäviä ovat sävyn tunnistaminen, rytmi, painotus ja intonaatio, puhujan tunnistaminen ja eleiden tunnistaminen.Carter et al. Erityyppiset kielelliset tehtävät aktivoivat joukon eri alueita aivoissa. Monien aivokuoren alueiden tarkat tehtävät kielen kannalta ovat yhä epäselviä. Kielen lokalisaatio aivojen vasempaan puoliskoon alkaa ihmisellä hyvin varhaisessa iässä. Jo yhden viikon ikäinen vauva reagoi kieleen vasemmalla aivopuoliskollaan enemmän kuin oikealla. Myös oikea aivopuolisko osallistuu pienemmässä määrin kielen varhaiseen kehitykseen, ja aivovamman seurauksena oikea aivopuolisko voi ottaa tehtäväkseen vasemman puoliskon kielelliset toiminnot.Fromkin et al.

Kouvola

Kouvola on Kymenlaakson maakunnassa Kymijoen varrella sijaitseva Suomen kaupunki. Se on Kotkan ohella toinen Kymenlaakson maakunnan keskuksista. Kouvolassa asuu noin henkilöä, mikä tekee siitä Suomen . suurimman kaupungin. Kaupunki on pinta-alaltaan km2 suuruinen (josta km2 vesistöjä) ja sen väestötiheys on asukasta/km2. Kouvolan naapurikunnat ovat Hamina, Heinola, Iitti, Kotka, Lapinjärvi, Loviisa, Luumäki, Miehikkälä, Mäntyharju, Pyhtää ja Savitaipale. Ennen yhdistymistä Kouvolalla oli kolme naapurikuntaa, Elimäki, Kuusankoski ja Valkeala. 1800-luvun loppupuolella silloiseen Valkealan kuntaan kuulunut Kouvolan asemakylä kasvoi Riihimäki-Pietari -radan valmistuttua rautatieläisten asuttamaksi taajaväkiseksi yhdyskunnaksi. Ennen vuosisadan vaihdetta rakennetut Savon ja Kotkan radat sekä rautatieyhteys nopeasti teollistuneen Kuusankosken paperitehtaille tekivät Kouvolasta risteysaseman ja liike-elämän keskuksen. Vuonna 1917 perustettu taajaväkinen yhdyskunta erotettiin Valkealasta omaksi kunnakseen vuonna 1922. Kouvola kuului vuosina 1922–1945 Viipurin lääniin. Se sai kauppalanoikeudet heti seuraavana vuonna ja kaupunkioikeudet vuonna 1960 yhtenä ensimmäisistä Suomen uusista kaupungeista. Vuosina 1940 ja 1944 pääosa Viipurin läänistä luovutettiin Neuvostoliitolle ja jäljelle jääneistä alueista muodostettiin vuonna 1945 Kymen lääni. Siihen mennessä Kouvolasta oli ehtinyt tulla myös hallinnollinen keskus: Kymen läänin pääkaupunkina se toimi vuodesta 1955 vuoden 1997 lääniuudistukseen saakka. Uusi Kouvolan kaupunki syntyi 1. tammikuuta 2009, kun vanha Kouvola, Anjalankoski, Kuusankoski, Elimäki, Jaala ja Valkeala yhdistyivät muodostaen uuden, valtaosan Pohjois-Kymenlaaksosta kattavan kaupungin, jonka nimeksi tuli keskuspaikkansa mukaan Kouvola. Jo pitkään ennen yhdistymistä Kouvolan keskustaajama ulottui useamman kunnan alueelle; esimerkiksi kaikki Kuusankosken taajama-alueet ja pieni osa Valkealasta olivat kasvaneet kiinni Kouvolaan. Muita Kouvolan suuria taajamia ovat keskustaajaman läheisyydessä, Kymijoen vastarannalla sijaitseva Koria, Valkealan päätaajama, joka käsittää Jokelan ja Valkealan kirkonkylän, sekä eteläisen radanvarren Myllykoski ja Inkeroinen. Historia pienoiskuva

Koillis-Eurooppa

Koillis-Eurooppa on eri yhteyksissä eri tavoin määritelty Euroopan koillisia osia tarkoittava alueellinen käsite. Sopimuksessa Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelemisesta sillä tarkoitetaan Uralin länsipuolista Pohjois-Venäjää. Joissakin yhteyksissä mukaan saatetaan lukea myös Suomi ja Baltian maat.Kallio, Petri. "The Language Contact Situation in Prehistoric Northeastern Europe". Teoksessa:: Robert Mailhammer, Theo Vennemann gen. Nierfeld & Birgit Anette Olsen (toim.). The Linguistic Roots of Europe: Origin and Development of European Languages, s. 77. Copenhagen Studies in Indo-European 6. Copenhagen 2015. Eräässä Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston kyselyssä Koillis-Euroopan muodostavat Tšekin tasavalta, Viro, Unkari, Latvia, Liettua, Puola, Slovakia ja Slovenia. Lähteet Luokka:Euroopan maantiede

Kontrabasso

pienoiskuva Kontrabasso on jousisoitinperheen suurikokoisin jäsen. Kamari- ja sinfoniaorkesterissa sillä on tärkeä rooli, sillä matalan äänialansa ansiosta se luo orkesterin sointiin syvyyttä. Tavallisesti kontrabasso soi oktaavin selloa alempaa. Taidemusiikissa kontrabasson käyttö soolosoittimena on yleistynyt modernien teräskielien kehityksen johdosta. Nykymusiikin säveltäjille kontrabasson pitkä soiva kielenpituus tarjoaa monia mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Jazzmusiikissa kontrabassolla on keskeinen osa ja sillä soitetaan usein myös sooloja. Populaarimusiikissa bassokitara syrjäytti kontrabasson 1950-luvun loppuessa, mutta se oli sitä ennen hyvin yleinen. Soitinta käytetään paljon myös kansanmusiikissa. Klassisessa musiikissa kontrabassoa soitetaan jousella tai näppäillen, populaari- ja jazzmusiikissa soitetaan usein näppäillen. Historia Varhaisimmat kontrabassot ovat peräisin 1600-luvun alusta, ja niiden muoto kehittyi violonesta, gambaperheen bassosoittimesta. Toisin kuin violonessa, kontrabassoissa ei ollut otenauhoja, ja kieliä oli useimmiten neljä violonen kuuteen verrattuna. Kielinä käytettiin suolikieliä. 1600-luvulla Itävallassa ja Saksassa käytettiin viisikielisiä kontrabassoja. 1700-luvun alussa 3-kieliset soittimet olivat tavallisia. Muoto ja erot muihin jousisoittimiin Kontrabasson muoto poikkeaa hieman viuluperheen jousisoittimista. Myös mitat ja muodot vaihtelevat paljon enemmän kuin esimerkiksi viuluissa. Sillä on kaksi vaihtoehtoista perusmuotoa: viola da gamban (johdantokuvassa) tai viulun muoto. Myös muun mallisia kontrabassoja on rakennettu, kuten busetto ja esimerkiksi kitaran muotoon. Kontrabasson alkuperä on viola da gamba -suvussa, mikä ilmenee yksityiskohtina soittimen rakenteessa. Kontrabassossa on gamba-tyyliset kapeammat 'olkapäät' (erona viuluperheen soittimien pyöreämpään malliin) ja soitin on mahdollisesti tasapohjainen (viuluperheen jousisoittimissa pohja on kupera). Kontrabasso poikkeaa myös viritysjärjestelmältään: se viritetään kvarttivireeseen (muut sinfoniaorkesterissa esiintyvät jousisoittimet ovat kvinttivireisiä). Kontrabasson soitettavuuden vuoksi soittimen koko on huomattavasti pienempi kuin akustisen teorian ennustama optimaalisesti soivan instrumentin koko. Kontrabassoja myös rakennetaan varsin moneen eri kokoon, eikä soittimen mittoja ole standardisoitu. Tyypillisesti sooloteoksia ja kamarimusiikkia soitetaan pienempikokoisimmilla soittimilla kuin sinfoniamusiikkia. Viulu ja sello puolestaan ovat mitoiltaan hyvin standardoituneet (alttoviulun mitoissa on sen sijaan ollut jonkin verran vaihtelua). Yleisimmin kontrabasso on ¾-kokoinen (vaikkakin tämä kokoluokitus kontrabasson kohdalla on harhaanjohtava), ja kielen soiva pituus on 100–110 senttimetriä. Viritysjärjestelmät Kontrabasson kielet viritetään yleensä kvarteittain E1-A1-D-G -viritykseen tai IPN:n merkinnöillä E1-A1-D2-G2. Korkein kieli tuottaa lyhentämättömänä soidessaan suuren oktaavin G-sävelen (undesimi eli oktaavi plus kvartti keski-C:n alapuolella, taajuus noin 98 hertsiä), matalin kieli taas kontraoktaavin E:n (kaksi oktaavia ja pieni seksti keski-C:n alapuolella, taajuus noin 41 hertsiä). Useita eri viritysmalleja ja kielten lukumääriä käytettiin laajasti 1500-luvulta lähtien aina 1900-luvun alkupuolelle asti, jolloin nelikielinen puhtaisiin kvartteihin perustuva viritys hyväksyttiin lähes maailmanlaajuisesti. Yksi näistä erikoisista viritysjärjestelmistä on wieniläinen viritys (matalimmasta korkeimpaan soivat sävelet A1-D-F-A), joka oli suosiossa 1700- ja vielä 1800-luvun alkupuolella. Esimerkiksi nykyäänkin usein soitetut Dittersdorfin sekä Vanhalin kontrabassokonsertot on sävelletty wieniläisvireen tarjoamia mahdollisuuksia silmällä pitäen. Toisaalta italialainen bassovirtuoosi Giovanni Bottesini (1821–1889) käytti lähes yksinomaan kolmikielistä kontrabassoa (kuten nykyinen viritys, mutta ilman alinta E-kieltä). Klassisen musiikin sooloesityksiä varten kontrabasso viritetään tavallisesti kokosävelaskeleen verran korkeammalle (kielet matalimmasta korkeimpaan soivina sävelinä F1, H1, E ja A). Tätä viritystä kutsutaan sooloviritykseksi, tavallista viritystapaa orkesteriviritykseksi. Soolovirityksessä käytetään ohuempia, matalajännitteisimpiä kieliä kuin orkesterivirityksessä, sillä tavallisten orkesterikielten virittäminen soolovireeseen aiheuttaa kireäsointisuutta lisääntyneestä kanteen kohdistuvasta paineesta johtuen ja haittaa soittotuntumaa kielten joustavuuden vähentyessä. Sinfoniaorkesterissa kontrabassolta vaaditaan matalia ääniä jopa kontra-E:n alapuolelta. Kontrabasso voidaan tätä varten varustaa snekkaan eli virityskoneiston ”simpukkaan” asennettavalla jatkeella, johon voidaan rakentaa mekaaninen koneisto. Tällöin matalimman vapaan kielen ääni on kontra-C,ja muut kielet pysyvät samoina. Tällöin kontrabassolla pääsee oktaavin alemmas kuin sellolla. Toisaalta yleinen vaihtoehto on viides lisäkieli, joko soi joko kontra-C:nä tai subkontra-H:na. Kontrabasso eroaa muista jousisoittimista virityksen suhteen siinä, että viritystapit on varustettu erityisellä hammasrataskoneistolla. Kontrabasso soi kirjoitettua sävelkorkeutta oktaavia matalammin. Näin vältetään kohtuuton apuviivojen tarve nuottimerkinnöissä. Huiluäänien eli flageolettien notaatio vaihtelee säveltäjillä. Kontrabasson nimet Kontrabassoa nimitetään usein eri nimillä (etenkin kansanmusiikissa, bluegrassissa ja jazzissa), kuten pystybasso, jousibasso, akustinen basso, höyrybasso, bassoviulu, läskibasso, isoviulu, sonniviulu, koirankoppi, ”slap-bass”, ”doghouse bass”, ”dog-house” ja ”bull fiddle”. Kontrabassosta käytetään lyhennettä cb. Soittotekniikka Soittaja seisoo tai istuu ja pitelee soitinta pystyasennossa siten, että soitin nojaa häneen itseensä päin. Soittaessa seisten basson pää on likimain samalla korkeudella kuin soittajan pää. Basson pohjassa on pituudeltaan säädettävä piikki eli stakkeli, joka osuu lattiaan. Kuten muitakin jousisoittimia, kontrabassoa soitetaan joko jousella (arco) tai näppäillen kieliä (pizzicato), mutta kontrabassoa voi myös ”släpätä”, joka tarkoittaa sitä, että kieliä lyödään kämmenellä, ja sitten kieltä vedetään. Tämä tekniikka, slap-picking, on erityisen tunnusomainen bluegrass- ja rockabilly-musiikille. Jousi pienoiskuva

Kiinan kansantasavallan valtioneuvosto

Kiinan valtioneuvosto on Kiinan kansantasavallan valtionhallinnon ylin toimeenpaneva elin. Se koostuu pääministeristä, varapääministereistä, ministereistä, valtion valtuutetuista, päätilintarkastajasta ja pääsihteeristä. Presidentti nimittää pääministerin ja kansankongressi hyväksyy nimityksen. Presidentti voi myös erottaa pääministerin. Pääministeri nimittää muut valtioneuvoston jäsenet ja kansankongressi tai sen pysyvä toimikunta hyväksyvät nimitykset. Presidentti voi erottaa heidätkin. Virkakausi valtioneuvostossa kestää viisi vuotta eikä kukaan voi olla valtioneuvostossa enempää kuin kaksi peräkkäistä kautta. Pääministeri on vastuussa valtioneuvostosta ja kukin ministeri on vastuussa omasta ministeriöstään tai komissiostaan. Ulkopolitiikassa valtion valtuutetut voivat hoitaa tärkeitä toimia pääministerin puolesta mikäli pääministeri uskoo heille tällaisen tehtävän. Päätilintarkastaja johtaa valtion tilintarkastushallintoa ja vastaa talouden valvonnasta ja tilintarkastuksista. Pääsihteeri toimii pääministerin alaisuudessa ja on vastuussa valtioneuvoston työstä ja johtaa valtioneuvoston päätoimistoa. Valtioneuvosto on vastuussa Kiinan kommunistisen puolueen periaatteiden ja politiikan sekä kansankongressin hyväksymien lakien ja säädösten noudattamisesta ja sellaisista asioista kuin Kiinan sisäpolitiikka, diplomatia, kansallinen puolustus, talous, kulttuuritoimi ja koulutus. Nykyisen perustuslain voimassa ollessa valtioneuvostolla on hallinnollisen lainsäädännön valta, valta esittää ehdotuksia, hallinnollisen johdon valta, taloudenhoidon valta, diplomatian hallinnon valta, sosiaalihallinnon valta ja muut vallat jotka kansankongressi tai sen pysyvä toimikunta sille myöntää. Valtioneuvoston johto 2013- Maaliskuusta 2013 alkaen valtioneuvostoa ovat johtaneet Pääministeri: Li Keqiang Varapääministerit: Zhang Gaoli, Liu Yandong, Wang Yang ja Ma Kai Valtion valtuutetut: Yang Jing, Chang Wanquan, Yang Jiechi, Guo Shengkun ja Wang Yong Valtioneuvoston pääsihteeri: Yan Jing Ministeriöt ja niistä vastuussa olevat ministerit Vuonna 2014 ministereinä olivat Ulkoasiainministeriö: Ministeri Wang Yi Kansallisen puolustuksen ministeriö: Ministeri Chang Wanquan Valtion kehitys- ja uudistusministeriö: Vastuuministeri: Xu Shaoshi Opetusministeriö: Ministeri Yuan Guiren Tiede- ja teknologiaministeriö: Ministeri Wan Gang Teollisuus- ja viestintäministeri: Miao Wei Etnisten asioiden komissio: Vastuuministeri: Wang Zhengwei Yleisen turvallisuuden ministeriö: Ministeri Guo Shengkun Valtion turvallisuuden ministeriö: Ministeri: Geng Huichang Valvontaministeriö: Ministeri Huang Shuxian Siviiliasiain ministeriö: Ministeri Li Liguo Oikeusministeriö: Ministeri Wu Aiying Valtiovarainministeriö: Ministeri Lou Jiwei Henkilökuntaministeriö: Ministeri Zhang Bolin Työvoima ja sosiaaliturvaministeriö: Ministeri Yin Weimin Maan ja luonnonvarojen ministeriö: Ministeri Jiang Daming Rakennusministeriö: Ministeri Jiang Weixin Liikenneministeriö: Ministeri Yang Chuantang Vesivarojen ministeriö: Ministeri Chen Lei Maatalousministeriö: Ministeri Han Changfu Kauppaministeriö: Ministeri Gao Hucheng Kulttuuriministeriö: Ministeri Luo Shugang Valtion väestönkasvun ja perhesuunnittelun komissio: Vastuuministeri: Li Bin Kiinan kansanpankki: Pääjohtaja: Zhou Xiaochuan Kansallinen tilintarkastustoimisto: Päätilintarkastaja: Liu Jiayi Katso myös Valtioneuvoston valtion omaisuuden valvonta- ja hallintokomissio Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea Kiinan kansankongressi Kiinan kansantasavallan presidentti Kiinan keskussotilaskomissio Kiinan korkein oikeus Kiinan kansan korkein protektoraatti Lähteet Valtioneuvosto

Kenraalibasso

Kenraalibasso on musiikin sävellyskäytäntö, joka on kehittynyt barokin aikana käytetystä basso continuosta. Kenraalibasso pyrki alun perin säästämään aikaa, vaivaa ja nuottipaperia, ilmaisten kuitenkin (riittävän) tarkasti sävellyksen muodon.Apajalahti, Hannu. Sibelius Akatemia. Onko kenraalibasso soinnutuksen opiskelun valmistava oppijakso? Kenraalibasso-nimellä on laaja merkityssisältö ja sitä pidetään 1600-luvun saksalaisen harmoniaopin esiasteena. Satsioppi, joka korosti säveltämisen tarkkuutta, muutti kenraalibasson sisältämään numeroita, signatuureja, joilla haluttiin välttää sekaannukset. Kenraalibasso oli barokkiajan sävellystekniikka, jolla luotiin harmonis-kontrapunktinen metakieli, homofoninen tyyli, josta kehittyi länsimaisen musiikin harmoniaoppi. Kenraalibasso-tekniikasta kehittyi sääntöoppi ja sitä sovellettiin mm. musiikkiteosten harmonis-kontrapunktin analysointiin ja selvittämiseen. Kenraalibassossa nuottiviivastolle on merkitty ainoastaan bassoääni. Soitettaessa bassoääni täydennetään neliääniseksi kenraalibasson sääntöjen mukaisesti. Nuottien yläpuolelle merkitään tarvittaessa intervallimerkintöjä, jotta oikea sointu ja sointukäännös tulevat selville. Kenraalibassomerkintä ei määritä soinnun asemaa, eli sitä, minkä äänen tulee olla ylimpänä. Kenraalibasson neliääninen sointukudos on homofonista. Äänet eivät siis ole itsenäisiä, vaan soinnussa pyritään mahdollisimman hyvään yhteissointiin. Toisaalta usein saadaan aikaan myös itsenäiseltä kuulostavia melodioita ylä-ääniinkin, ja elävässä musiikissa kenraalibasson ankarimmista äänenkuljetussäännöistä saatetaankin poiketa. Sääntöjä ja kieltoja sointujen yhdistäminen harmonisesti tai melodisesti kielletyt rinnakkaiskulut (esimerkiksi rinnakkaiset kvinttikulut samaan suuntaan) kielletyt melodiakulut kahdennus kadenssi Lähteet Aiheesta muualla Luokka:Musiikin teoria de:Generalbass es:Bajo continuo eo:Figurita baso fr:Basse continue nl:Basso continuo pl:Basso continuo sv:Basso continuo

Korkeakoulu

Korkeakoulu on ylemmän asteen oppilaitos, joka voidaan suorittaa toisen asteen jälkeen. Korkeakouluiksi määritellään tavallisesti yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakoulut Suomessa Ammattikorkeakoulujen vakinaistamisen yhteydessä sanalla korkeakoulu alettiin tarkoittaa sekä yliopistoja että ammattikorkeakouluja. Pian tämän jälkeen osa entisistä korkeakouluista vaihtoi nimensä yliopistoksi. Valtioneuvoston asetuksen mukaan ammattikorkeakoulut määritellään korkeakouluiksi, kun yliopistot ja yliopistoja vastaavat korkeakoulut määritellään yliopistoiksi. Yliopistot Suomessa on 14 valtion rahoittamaa yliopistoa.OKM - Yliopistot ja yhteistyöverkostot Opetus- ja kulttuuriministeriö, 7.3.2014. Lisäksi Suomessa toimii yksi yksityinen suomalainen yliopisto Helsinki School of Business (HELBUS). Yliopistojen perustehtävänä on yliopistolain mukaan harjoittaa tieteellistä tutkimusta ja antaa siihen perustuvaa ylintä opetusta. Erityisesti aiemmin korkeakoululla tarkoitettiin yliopistoa, jossa on vain yksi tiedekunta. Yliopistossa voi suorittaa perustutkintoina alempia ja ylempiä yliopistotutkintoja. Alemmat tutkinnot ovat kandidaatin tutkintoja tai oikeustieteessä oikeusnotaarin tutkinto. Ylemmät tutkinnot ovat maisterin tutkintoja paitsi lääketieteessä, jossa ne ovat kuusivuotisia lisensiaatin tutkintoja. Yliopistoissa voi suorittaa myös jatkotutkintoja, joita ovat lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot. Vuonna 2014 Suomen yliopistoissa opiskeli alempaa korkeakoulututkintoa 89 900 opiskelijaa ja ylempää korkeakoulututkintoa 49 700 opiskelijaa. Tämän lisäksi tohtoritutkintoa opiskelija 18 500 opiskelijaa. Ulkomaisista yliopistoista Suomessa toimii ainakin englantilainen Henley Business School (Readingin yliopisto), joka Suomen osalta toteuttaa lähinnä täydennyskoulutusta (Executive MBA). Yliopistoihin haki keväällä 2015 noin 74 000 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 66 000. Opintoihin valittiin noin 18 700 henkilöä, joista 15 562 aloitti opiskelun. Eniten hakijoita keräsivät Helsingin yliopisto (24 283), Turun yliopisto (16 348) ja Tampereen yliopisto (14 654). Syksyn 2015 haussa 1 695 hakijasta valittiin 211. Eniten syksyn haussa valittiin opiskelijoita Jyväskylän yliopistoon (139). Ammattikorkeakoulut Suomessa on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa 23 osakeyhtiömuotoista ammattikorkeakoulua. Lisäksi Ahvenanmaalla toimii Högskolan på Åland ja Tampereella sisäasiainministeriön alaisuudessa Poliisiammattikorkeakoulu. Ammattikorkeakoululaki säätää ammattikorkeakouluille kolme tehtävää: opetuksen lisäksi ammattikorkeakoulujen tehtäviä ovat tutkimus- ja kehitystyö sekä alueellinen kehittäminen. Ammattikorkeakoulut pyrkivät kouluttamaan alueensa työnantajien tarpeisiin vastaavaa työvoimaa asiantuntija-, suunnittelu-, kehittämis- ja esimiestehtäviin sekä osallistumaan tutkimus-, innovaatio- ja tuotekehitystoimintaan yhdessä alueensa yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa ammattikorkeakoulututkintoja ja ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja. Ammattikorkeakoulututkinto on laajuudeltaan 210, 240 tai 270 opintopistettä ja sen suorittaminen kestää yleensä 3,5–4,5 vuotta. Ammattikorkeakoulututkinto antaa pätevyyden sellaisiin julkisiin virkoihin ja toimiin, joihin on säädetty kelpoisuusehdoksi korkeakoulututkinto, alempi korkeakoulututkinto tai ammattikorkeakoulututkinto. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on Bolognan prosessin mukainen toisen syklin (eli maisteritason) tutkinto ja se antaa julkisiin virkoihin saman kelpoisuuden kuin yliopistoissa suoritettava ylempi korkeakoulututkinto. Ammattikorkeakouluissa opiskeli vuonna 2015 noin 140 000 tutkinto-opiskelijaa, joista noin 10 000 suoritti ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Ammattikorkeakouluihin haki keväällä 2015 noin 107 000 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 89 300. Opintoihin valittiin 32 147, joista opinnot aloitti 27 472. Eniten hakijoita oli Metropolia Ammattikorkeakouluun (26 724), Tampereen ammattikorkeakouluun (20 873) ja Laurea-ammattikorkeakouluun (16 209). Syksyllä 2015 ammattikorkeakouluihin haki kaikkiaan noin 27 300 hakijaa, joista opinnot aloitti 5 920. Syksyn haku oli siis ammattikorkeakouluissa selvästi laajempi kuin yliopistoissa. Lähteet Luokka:Korkeakoulutus Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit

Kansanmurha

Kansanmurha (oikeustieteessä joukkotuhonta) on jonkin tietyn etnisen, kielellisen, uskonnollisen tai muun, yleensä vähemmistönä olevan ryhmän järjestelmällistä tuhoamista. Käsitteen keksi Raphael Lemkin, ja aluksi sillä viitattiin armenialaisten kansanmurhaan ensimmäisen maailmansodan aikana sekä juutalaisten kansanmurhaan eli holokaustiin, joka tapahtui toisen maailmansodan aikana. Kansanmurhia tiedetään tapahtuneen useita ihmiskunnan historiassa antiikin ajasta lähtien. Kansanmurha on kansainvälisen oikeuden vastainen rikos. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi 9. joulukuuta 1948 yleissopimuksen kansanmurhan estämiseksi, ja se astui voimaan vuonna 1951. Mahdollisten kansallisten tuomioistuinten lisäksi myös kansainvälinen rikostuomioistuin voi olla asiassa toimivaltainen.

Kansantalous

Kansantalous tarkoittaa yhteiskunnan talouden muodostamaa kokonaisuutta, joka toimii talousjärjestelmässä. Kansantalouden toimintaa voidaan tarkastella jakamalla toimijat talousyksiköihin. Kansantalouden tilinpito tarkastelee talousyksiköiden välisiä virta- ja varantotietoja. Tilinpidon pohjalta lasketaan tärkeimmät talouden tunnusluvut kuten bruttokansantuote. Kansantalouden toimintaa tutkii lähinnä makrotaloustiede. Yksinkertaistaen talous voidaan jakaa kotitalouksiin ja yrityksiin. Kotitaloudet omistavat tuotannontekijät ja kuluttavat hyödykkeitä. Yritykset ostavat tuotannontekijöitä ja tuottavat hyödykkeitä. Vuosittainen hyödykevirta muodostaa kansantuotteen ja tuotannontekijöistä maksettava tulovirta muodostaa kansantulon. Kansantuotteen ja kansantulon erona on, että kansantulosta on vähennetty ulkomailta saadut tuotannontekijätulot.Pekkarinen, J. & Sutela, P. (1996): Kansantaloustiede, WSOY, luvut 2 ja 5 Talousyksiköt Kansantalouden tilinpidossa talousyksiköt jaetaan tarkemmin kuuteen ryhmään, joita kutsutaan institutionaaliseksi sektoriksi. Kun halutaan tarkastella tuotantoprosesseja, käytetään toimialaluokitusta, joka pohjautuu toimipaikkatietoon. Toimipaikka on tavaroita tai palveluita tuottava institutionaalinen yksikkö. Seuraavassa on muun muassa Tilastokeskuksen käyttämä institutionaalinen sektorijako: Yritykset Rahoituslaitokset Julkisyhteisöt, mukaan lukien sosiaaliturvarahastot Kotitaloudet Kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt Ulkomaat Markkinat Talous jakautuu useisiin eri markkinoihin. Periaatteessa markkinoita on yhtä monta kuin hyödykkeitä. Tämän määritelmän ongelmana on, että hyödykkeet voidaan erotella lähes mielivaltaisen tarkasti. Esimerkiksi samalla hyödykkeellä eri kaupungeissa voi olla eri markkinat ja toisaalta jokaisella jogurttimaulla on omat markkinansa. Karkeammalla tasolla markkinat jaetaan kulutushyödyke- ja tuotannontekijämarkkinoihin. Vapailla markkinoilla hyödykkeiden tuotantomäärät määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Tuotannontekijämarkkinat jaetaan työ-, raha- ja raaka-aine eli luonnonvaramarkkinoihin. Työmarkkinat ovat poliittisesti tärkein, koska niillä määräytyy palkkataso ja työttömyys. Katso myös Makrotaloustiede Lähteet Kirjallisuutta Aiheesta muualla Luokka:Taloustiede Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit sh:Ekonomija

Kriminologia

Kriminologia on käyttäytymis- ja yhteiskuntatiede, joka tutkii rikoskäyttäytymistä ja siihen kohdistuvia reaktioita. Kriminologiassa rikoskäyttäytyminen määritellään sosiaalisten normien rikkomiseksi, eli se ei tutkimuskohteena rajaudu pelkästään rikosoikeudellisten rikosten tutkimiseen. Tieteenalana kriminologia on ennen kaikkea kiinnostunut siitä, miksi yksilöillä on vaihteleva alttius rikkoa sosiaalisia normeja. Rikollisuuteen kohdistetut reaktiot ymmärretään laajasti, sillä tieteenalan kiinnostus rikollisuuden aiheuttamiin reaktioihin yltää aina moraalitunteista rikosoikeudellisiin prosesseihin ja kriminaalipolitiikkaan. Kriminologia pyrkii selittämään rikollisuuden syitä eri menetelmiä ja teorioita käyttäen, mutta myös rikollisuuden seurauksia, kuten vammoja ja taloudellisia vahinkoja. Kriminologista tutkimusta tehdään Suomessa pääasiassa yliopistoissa, mutta osin myös rikosseuraamusalan koulutusta antavissa ammattikorkeakouluissa.Kivivuori ym. Historia pienois

Kognitiivinen psykologia

Kognitiivinen psykologia on psykologian osa-alue, joka tutkii ihmisen tietoa käsitteleviä prosesseja, esimerkiksi muistin, oppimisen, ajattelun, havaitsemisen, tarkkaavaisuuden, luovuuden ja ongelmanratkaisun toimintaa. Se perustuu kognitivismille ja syntyi 1900-luvun jälkipuolella syrjäyttäen behavioristisen psykologian vallitsevana psykologian koulukuntana. Kognitiivinen psykologia rakentuu kokeelliselle ja tieteelliselle tutkimukselle eikä se kognitivismin nimissä ota esimerkiksi introspektiota ainoana tai luotettavimpana tiedonlähteenä. Tarkkaa ajankohtaa kognitiivisen psykologian synnylle on vaikea määrittää, mutta se sai merkittäviä sysäyksiä tekoälyn ja kognitiotieteen synnyn myötä 1956. Termi yleistyi käyttöön Ulrich Neisserin vuonna 1967 kirjoittaman kirjan Cognitive psychology ansiosta. Kognitiotiede on kognitiivista psykologiaa lähellä oleva tieteenala, joka tutkii kognitivismia sinänsä ja sen taustaoletuksia enemmän kuin psykologian käytännön tutkimusta. Kognitiivisessa neuropsykologiassa puolestaan pyritään reduktionistisesti yhdistämään kognitiivisen psykologian löytämiä moduuleja ja mekanismeja neurotieteen kanssa. Kognitiivinen psykologia on jaettavissa karkeasti neljään osa-alueeseen: Kokeellinen kognitiivinen psykologia tutkii terveitä yksilöitä useimmiten laboratorio-olosuhteissa, Kognitiivinen neuropsykologia tutkii kognitiivisia poikkeamia aivovamman saaneissa potilaissa, Laskennallinen kognitiotiede kehittää kognition toimintaa jäljitteleviä tietokonemalleja, Kognitiivinen neurotiede hyödyntää aivokuvaustekniikoita aivojen toiminnan ja fysiologisen rakenteen tutkimiseksi. Kognitiivisen psykologian käsitteitä Skeemat Havaitseminen Tarkkaavaisuus ja siihen liittyvät teoriat Havaitseminen Havaintopsykologia Oppiminen Oppimisteoriat (koulukuntien näkemykset oppimisesta) Taitava oppiminen Oppimaan oppiminen Oppimisstrategiat ja -tyylit Miellekartta Tavoiteorientaatiot Oppimisorientaatiot Oppimismotivaatio Metakognitiiviset taidot Elinikäinen oppiminen Muisti Muistitutkimus Muistijärjestelmä (Atkinson ja Shiffrin) Sensorinen muisti Työmuisti Pitkäkestoinen eli säilömuisti Deklaratiivinen muisti Proseduraalinen muisti Tallentaminen Unohtaminen, unohtamisteoriat Kieli Käsitteet ja niiden muodostuminen Kielen perustasot Kielen ja ympäristön jäsentämisen (/ajattelun) suhde Ajattelu Mielikuvat Ihmisen ja eläinten ajattelun erot Ongelmanratkaisu Päätöksenteko, heuristiikat Taitava ajattelu Asiantuntijuus Luovuus Älykkyys Lähteet Aiheesta muualla Scholarpedia: Cognitive psychology * Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit

KGB

KGB (, ’SNTL:n valtion turvallisuuskomitea’), oli Neuvostoliiton valtiollinen turvallisuuspoliisi vuodesta 1954 vuoteen 1991. KGB jakaantui noin 20 direktoraattiin. KGB:n vastuualueet olivat tiedustelu ja vastavakoilu, taistelu terrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan, rajavartiointi, sekä Neuvostoliiton johtajien ja muiden tärkeiden tahojen sekä kaupallisten salaisuuksien ja puolustusteollisuuden suojelu.Rislakki 2023, s. 130. Historia ja toiminta KGB:n edeltäjiä olivat Tšeka ja NKVD. KGB perustettiin maaliskuussa 1954, kun sisäministeriö MVD oli järjestelty uudelleen Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin kuoleman ja MVD:n johtajan Lavrenti Berijan likvidoinnin jälkeen. Berijan alaisuudessa MVD oli kasvanut niin itsenäiseksi ja vahvaksi, että uudelle KGB:lle ei annettu oikeutta järjestää rikosoikeudenkäyntejä ja määrätä rangaistuksia.Butler 2008, s. 145–147. Vuonna 1957 hyväksyttiin salainen laki KGB:stä.Rislakki 2023, s. 129. Vuonna 1978 KGB:stä tuli valtionkomitea, mikä vastasi ministeriön asemaa. KGB:n päämaja sijaitsi Moskovassa Dzeržinskin aukiolla. Valtansa kasvaessa organisaatio perusti virastorakennuksia ja vakoojien koulutuskeskuksia myös Leningradiin ja muihin kaupunkeihin.Butler 2008, s. 147. KGB valvoi Neuvostoliiton maa- ja merirajoja sekä soluttautui Neuvostoliiton koulutuksesta, tieteellisestä tutkimuksesta ja lääketieteestä vastaaviin ministeriöihin. Laitos hoiti myös kotimaan turvallisuuden ja vankileirit. Neuvostoliiton sotilastiedustelu sen sijaan kuului GRU:lle. KGB:n ulkomaantiedustelu hoiti Neuvostoliiton poliittisia asioita ja tiedusteluasioita ulkomailla. Se oli suuri virasto, joka jakautui alueellisiin osastoihin ja eri toiminnoista vastanneisiin linjoihin. Järjestö värväsi vakoojia länsimaihin sekä seurasi ulkomaiden diplomaattiviestintää murtamalla niiden salakirjoituksen. KGB myös jäljitti kotimaan ja sosialistiblokin maiden toisinajattelijoita, loikkareita ja muita maanpettureita.Butler 2008, s. 154–165. Lisäksi järjestö harrasti vaikutustoimintaa levittämällä propagandaa, huhuja ja disinformaatiota. Näistä kampanjoista menestyneimpiä oli tarina AIDS-epidemian alkuperästä Yhdysvaltain salaisessa bioaselaboratoriossa.Rislakki 2023, s. 135. Time-lehden tiedustelulähteiden mukaan vuonna 1978 keskimäärin neljäsosa Neuvostoliiton diplomaateista oli KGB:n agentteja. Heistä esimerkiksi 98 toimi Suomessa, 87 Länsi-Saksassa ja 53 Italiassa. Arviolta 35 prosenttia Neuvostoliiton Washingtonin-lähetystön 136 diplomaatista toimi KGB:n hyväksi, ja lisää henkilöitä toimi Tassissa, Aeroflotissa, kaupallisissa edustustoissa ja muissa vastaavissa tehtävissä. YK-tehtävissä toimi noin 105–135 KGB-agenttia pelkästään Euroopassa.KGB: Russia's Old Boychiks . Time, 6.2.1978 KGB:n ensimmäinen johtaja Ivan Serov tunnettiin häikäilemättömyydestään. Hän lopetti Unkarin kansannousun 1956 pidättämällä pääministeri Imre Nagyn ja hänen hallituksensa ministerit. Itä-Saksassa KGB teki yhteistyötä maan ulkomaantiedustelun johtajan Markus Wolfin kanssa.Butler 2008, s. 148–155. Vuonna 1964 KGB keräsi aineistoa, jonka pohjalta presidium erotti pääsihteeri Nikita Hruštšovin, jonka uudistuksia KGB vastusti.Butler 2008, s. 178.